Alkuperäinen kirjoittaja 8l9l:
Onkohan tällä palstalla ketään, joka olisi saanut seksielämäänsä paremmaksi pitkässä suhteessa? Onko täällä palstalla ketään, joka alussa on niin ujo ja kokematon, ettei uskalla sanoa, mitä haluaa, kun ei välttämättä itse edes tiedä, mikä kiihottaa ja mitä haluaa?
Minä muutin kantani n. 4 vuotta sitten, 18 avioliittovuoteni jälkeen. Sitä ennen en hyväksynyt seksileluja enkä seksivideoita. Se mikä muutti, oli asia, että miksi miesten pitää etsiä niitä muista naisista, usein maksullisten luota? Meillä ei tuota ongelmaa ollut, joltain foorumilta sitä vain luin. Mietin, että kerran täällä vain eletään ja minusta olisi surullista, jos oman mieheni pitäisi tuollainen seksilisä hakea muualta ja siten tuoda surua ja murhetta meidän avioliittoon. Niinpä tutkin sivustoja ja asiaa, ja otin asian mieheni kanssa puheeksi. Aikaisemmin mieheni yritti noita, mutta minä tyrmäsin.
Jälkeenpäin mieheni sanoi, että oli hieman pelännyt, hullaannunko liikaa, mutta kohtuus pysyi kuitenkin. En vaatinut hurjempia juttuja. Leluja käytetään noin 1-2 kertaa vuodessa, tilanteesta ja fiiliksestä riippuen, se on sovittu, etteivät ne saa ottaa pääroolia. Muutenkin olen vapautunut, voin kosketella miestäni eri tavalla ja jopa itseänikin, kun rakastelemme. Mieheni tykkää siitä.
Jos seksielämä meillä ei luistaisi, määrä ei ole aina huimaava, mutta laatu on, voisi olla, että olisin helpommin mennyt jo tämän toisen miehen kanssa pitemmälle, tai sitten en, en tiedä.
Jos riidellään kovasti tai toinen on loukannut taas jälleen kerran, sellaisen jälkeen meinaa olla vaikea katsoa toista rakastellessa.
Ja muuten, on pienistä asioista, että tunnen olevani mieheni nainen enkä äiti. Jos minulla on kiireinen päivä, etten ole ennättänyt tehdä normaaliin päivällisaikaan ruokaa, niin jos mieheni kotiin tullessaan huikkaa, mitä on ruokana, vastaan, että sitä, mitä jääkaapista löytyy. Silloin tunnen, että meillä on vielä roolit kohdallaan, en ole liikaa emotyyppi.

Tietysti pienemmille lapsille olen huolehtinut pienet purtavat.