Uinti raskausaikana

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Tintti79
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

Tintti79

Vieras
Voiko raskausaikana uida normaalisti järvessä, vai onko jotain tulehdusvaaraa, jonka takia pitäisi välttää. Entä miten on avantouinti? Alkaa kyllä olemaan tuo kausi jo ohi tältä talvelta, mutta pitäisikö tuota uintia välttää nyt kun järvivedet ovat kuitenkin vielä suht kylmiä?
 
että kannattaa välttää. Itse olen käynyt uimassa ulkoilma uimalassa nyt muutaman kerran ja nyt mua on vaivannut virtsatietulehdus. Luulen, että johtuu nimenomaan tuosta
uimisesta. Olen 8 viikolla ja ilmeisesti juuri tässä alkuvaihessa elimistön bakteerikanta muuttuu siten, että kaikenmaailman pöpöt saattaa tarttua helpommin. Itse päätin jättää uimisen toistaiseksi.
 
Kyllä voi uida!
Se on kaiken kaikkiaan helpointa ja kevyimmän tuntuista liikuntaa läpi raskausajan. Avantouintia ei suositella (eikä enää ole ajankohtaistakaan), mutta uimahallissa uinti on sallittua.
Aivan eri asia on jos sulla on jotain tulehdusta todettu tai muuten jotakin häikkää, kuten esim. viimeisellä kolmanneksella joillain saattaa jo paikat aueta, eikä uintia sen vuoksi enää suositella (tulehdusvaaran vuoksi).
Mulle lääkäri sanoi, että voin ihan hyvin uida viimeiseen lääkärintarkastukseen asti, joka oli rv36+5. Sen jälkeen on jo supistellut, enkä voi tietää mikä alapään tilanne on, joten en ole enää uimaan mennyt (rv38+5).

En ole samaa mieltä tuosta alkuraskauden pöpöjen tarttumisestakaan. Ihan yhtälailla ne bakteerit jyllää muulloinkin. Ainut muutos on se, että emättimen hiivamäärä (sitä on aina jonkun verran) saattaa muuttua rajustikin ja aiheuttaa ajoittain varsinaisen hiivatulehduksen. Mikä taas ei ole vaarallista, vaikkakin kiusallista ja sen aikana en uimahalliin menisi. Hiivatulehdukseen tarkoitettavat emätinpuikot (apteekista) ovat oman lääkärini mukaan turvallisia raskausaikana.

Uimaan vaan!
 
Minä uin esikoisen aikana koko kesän. Esikoinen syntyi marraskuussa. Nyt kun laskettuaika on syyskuussa täytyykin kysyä voiko uida normaalisti kesän ajan.

Tosin minulla ei ole koskaan ollut mitään ongelmia tulehduksien kanssa. Vain kerran antibiotin jälkeen hiivatulehdus. Ehkä sellaisten joilla on taipumus tulehduksiin kannattaa olla varovaisempi.
 

Yhteistyössä