Miksi uskon? lapsuudessa sain heiman ristiriitaisen kasvatuksen. Toisaalta tajusin turvallisen Jumalan olemassa olon jo alle kouluikäisenä ja toisaalta kuulin jumalasta myös pelottavia asioita ja pelkäsin jumalan tuomiota. Lapsuuteni oli ristiriitainen, siihen kuului peltelyä hyväksikäyttöä, mutta tiettyjen aikuisten puolelta myös aitoa rakkautta. Murrosiässä olin hyvin masentunut ja sisäisessä maailmassa sekaisin, mikä on totta oikeasti ja mikä ei. Toivoin lähinnä sitä, että en olis ikinä syntynyt. Aloin etsiä totuutta kyseenalaistaen kaiken opitun. Ja sillä tiellä olen edelleen. Se sisäinen kokemus rakastavasta Jumalasta on pikkuhiljaa vahvistunut eri elämän vaiheiden kautta ja ehkä eniten juuri silloin kun jouduin muutama vuosi sitten kokemaan oman elämäni pahimman pelon toteutumisen. Olen tottunut kärsimukseen, mutta olen pelännyt "yllättäin" tapahtuvaa pahaa. Jouduin tavallisena aurinkoisena päivänä onnettomuuteen. Olen ollut hoitoalalla, mutta aina kammoksunut teho-osastoa ympäristönä, kaikkia niitä laitteita. Nyt jouduin olemaan oman lapseni vierellä siinä ympäristössä. Työssäni olen lohduttanut ja tukenut useita ihmisiä, jotka ovat lähellä kuolemaa, mutta en ollut uskaltanut olla yhdenkän läheiseni kuolinvuoteella. Pidin lastani sylissä kuolin hetkellä. Se kaikki oli inhimillisesti pahin painajaiseni, mutta samalla selittämätön kokemus. Puolisoni, jolle kaikki uskonasiat ovat aika vieraita sanoi poikamme hautajaisten jälkeen, että oli lämmin tunne, ihan kuin meittä kannettaisiin, tosi turvallinen olo. Ja se kuvasikin sitä olotilaa koko sen painajaismaisen tilanteen aikana. Itse uskon, että Jumala on hyvä ja oikeudenmukainen ja hän hyvittää tavalla tai toisella kaiken epäoikeudenmukaisen kärsimyksen, mitä täällä elämässä on joutunut kokemaan, ositain ehkä joissain tilanteissa jo tässä elämässä, mutta ainakin tään elämän jälkeen, tavalla jota ihminen ei osaa kuvitella mahdolliseksi. Siihen uskon syvästi.
