O
onneton tunaritar
Vieras
Tilanne on tämä: olen naimisissa ja perheellinen. Työskentelen projektiluonteisissa töissä ja aina sillointällöin myös erään tietyn miehen kanssa... Meilä on ollut aina pientä jännitettä ilmassa, mutta mitään ei ole koskaan tapahtunut. Mies on eronnut ja tällähetkellä sinkku. Joskus pikkuhiprakassa on todettu, että oishan meistä jotain saattanut tullakkin jos oltaisiin aiemmin tavattu. Mutta tilanne on nyt kuitenkin se, että olen naimissa ja aion pysyä naimisissa - enkä myöskään etsi suhteita (kerroin siis tämän myös miespuoliselle työkaverilleni).
Viimeinen naula arkkuun oli kun olimme tässä taannoin seminaarissa vanhassa kotikaupungissani. En yöpynyt hotellissa, koska menin vanhojen ystävieni luokse ja kas kun ennen aamutilaisuutta törmäsin aulassa tähän miespuoliseen työkaveriini... Toimistopuolen tätsyt saivat muikeat juorut aikaiseksi ja eräs toinen miespuolinen työkaverini (työskentelen pääosin miesten kanssa miesvaltaisella alalla) lipsautti että kaikkihan sen näkee, että teillä on suhde.
Vaan kun ei ole, eikä tule.
Miten hiivatissa tällaisessa tilanteessa voi "puhdistaa" maineensa vai antaako vaan olla? Kauhistuttaa sekin, että meillä on miehen kanssa muutama yhteinen tuttava samassa talossa ja juoruillahan on tapana levitä kulovalkean lailla. Miten ottaa asia puheeksi kotona?
Asiaa ei helpota se, että miehelläni on meneillään jonkinsortin ikäkriisi ja itsetunto hieman huonolla tolalla tällähetkellä. Joskus puhuttiin ihastumisista ja tunnustin olleeni joskus hieman ihastunut mm. ko työkaveriin meidän suhteemme aikana,...kääks! Liika rehellisyys on pahasta. Tuostakin mies otti itseensä ja oli aidosti järkyttynyt siitä miten olen voinut olla ihastunut toisiin meidän suhteemme aikana....??!! Noh, yritin kyllä selittää että olen helposti ihastuvaa sorttia, mutta toisaalta myös uskollista sorttia eli en ala seläntakana vehtailemaan.
Puuuuuh, kelju tilanne kaikenkaikkiaan. Olo on jotenkin sellainen kuin olisin pettänyt miestäni vaikken olekkaan, mutta kaikki niin olettavat. Pelkään, että alan käyttäytyä jotenkin syyllisesti ja sitten on turha yrittää vakuutella miehelle että mitään ei ole tapahtunut, mutta miten helkutissa tämmösestä asiasta puhutaan/kerrotaan???
Viimeinen naula arkkuun oli kun olimme tässä taannoin seminaarissa vanhassa kotikaupungissani. En yöpynyt hotellissa, koska menin vanhojen ystävieni luokse ja kas kun ennen aamutilaisuutta törmäsin aulassa tähän miespuoliseen työkaveriini... Toimistopuolen tätsyt saivat muikeat juorut aikaiseksi ja eräs toinen miespuolinen työkaverini (työskentelen pääosin miesten kanssa miesvaltaisella alalla) lipsautti että kaikkihan sen näkee, että teillä on suhde.
Vaan kun ei ole, eikä tule.
Miten hiivatissa tällaisessa tilanteessa voi "puhdistaa" maineensa vai antaako vaan olla? Kauhistuttaa sekin, että meillä on miehen kanssa muutama yhteinen tuttava samassa talossa ja juoruillahan on tapana levitä kulovalkean lailla. Miten ottaa asia puheeksi kotona?
Asiaa ei helpota se, että miehelläni on meneillään jonkinsortin ikäkriisi ja itsetunto hieman huonolla tolalla tällähetkellä. Joskus puhuttiin ihastumisista ja tunnustin olleeni joskus hieman ihastunut mm. ko työkaveriin meidän suhteemme aikana,...kääks! Liika rehellisyys on pahasta. Tuostakin mies otti itseensä ja oli aidosti järkyttynyt siitä miten olen voinut olla ihastunut toisiin meidän suhteemme aikana....??!! Noh, yritin kyllä selittää että olen helposti ihastuvaa sorttia, mutta toisaalta myös uskollista sorttia eli en ala seläntakana vehtailemaan.
Puuuuuh, kelju tilanne kaikenkaikkiaan. Olo on jotenkin sellainen kuin olisin pettänyt miestäni vaikken olekkaan, mutta kaikki niin olettavat. Pelkään, että alan käyttäytyä jotenkin syyllisesti ja sitten on turha yrittää vakuutella miehelle että mitään ei ole tapahtunut, mutta miten helkutissa tämmösestä asiasta puhutaan/kerrotaan???
