vähän niin kuin napit vastakkain

[anre]

Hei,

Olemme uusiopari, mutta emme asu yhdessä. Molemmilla on yksi lapsi entisistä liitoista. Olemme vähän päälle nelikymppisiä ja seurustelleet nyt 9 kk.

Kaikki toimii hienosti, seksi on jotain uskomatonta, perusasiat ok, mutta nyt on tullut jotain, joka hiertää.

Aloitan omasta "ongelmastani": Tässä elämänvaiheessa minulla on mahdollisuus toteuttaa pitkäaikaista unelmaani: matkustaa! Lapseni on jo sen ikäinen, että hänen kanssaan on ilo reissata! Matkailuinto senkun kasvaa... Haluan nähdä nyt kun jaksan ja voin, turha odotella eläkepäiviä.

Miesystäväni ei ymmärrä eikä hyväksykään tätä. Hän vähän kuin pistää minut valitsemaan hänen itsensä ja matkustamisen väliltä. En ole valmis luopumaan molemmista: sekä miehestä että unelmastani. Hänellä ei ole taloudellisia mahdollisuuksia matkustaa mukana kovin usein eikä läheskään niin paljon vapaata kuin itselläni. Tiedän, että tämä asia nousee pinnalle aika ajoin tulevaisuudessa... Parempi olisi selvittää asia suhteen alkuvaiheessa.

Hänen "ongelmansa": Hän viestitteli satunnaisesti exän kanssa (lyhyt suhde reilu vuosi sitten). Mies oli minulle asiasta avoin eikä minulla ollut mielestään aihetta mustasukkaisuuteen. Harmitonta ajatusten vaihtoa... Ystävinä jatkoivat loppunutta suhdettaan...

Mies sai yllättäen asunnon samasta talosta kuin exä. Nainen viestitteli hyvin usein muuttoasioista, joihin mies tietenkin aina vastasi. Itse en oikein ymmärrä sitä ja olinkin siitä mustasukkainen. Tuntuu, että viestittely on ihan jatkuvaa, vaikka nainen elää nyt toisen miehen kanssa. Salassa pitää tekstailla, rapussa ei saa olla toista tuntevinaankaan...

Heidän välinsä olivat selvät eron jälkeen eikä siinä pitäisi olla mitään, mutta minua kuitenkin satuttaa jatkuva viestittely exän kanssa. Olenkin sanonut, että viestittele vaan, mutta ei minulle tarvitse raportoida viestejä... Itsepähän tietää rajansa.

Tänään hokasin, että minähän voisin vaatia häntä lopettamaan viestittelyn kokonaan, koska hänkään ei pidä matkustelustani. (Ja mitä pahaa siinä olisi kun on "esiliina" mukana, oma lapsi...)! Hän myöntää olevansa kateellinen siitä, että minulla on resursseja (sekä aika- että raha-) matkusteluun ja olen matkustellut jonkin verran ennenkin.

Tämä mies on elämäni mies, sen tunnen ja tiedän, mutta tälläinen harmi pitää nyt sitten olla hiertämässä hyvää suhdetta. Lasten takia soisin suhteen jatkuvan, sillä hän pitää minun ja minä hänen lapsestaan.

Mitäs te muut ellit tähän tuumaatte? Olisiko parempi elää omaa elämäänsä ja toteuttaa unelmaansa kerran pari vuodessa ilman miestä vai valita parisuhde (ei hellan ja nyrkin välissä) ja olla vanhana katkera kun on joutunut antamaan unelmilleen periksi? Millainen kompromissi tähän löytyisi?! Toivoo aktiivista keskustelua! Kiitos!

 

[Dana]

Tässä nyt on tehty kärpäsestä muuli. Koita edes kerran lähteä reissuun, niin miehesi huomaa, että ei se niin kamalaa olekaan. Ja jos sillä välin jotakin tapahtuu exän kanssa, niin olisi se tapahtunut ilman matkaakin. Eli matkalaukku valmiiksi ja tekstittelyt vähemmälle exän kanssa.

 

[Jasmine]

Samoin minä yhdyn edellisen vastaajan vastauksiin. Eihän unelmistaan ja ystävistään pidä luopua, kun alkaa seurustelemaan, eikös se niin ollut? Jos sinulla kerta on rahallisesti ja aikataulun puolesta varaa matkustella ja vielä kovasti haluat matkustella, niin siitä vaan! =)

Ja jos miehesi kieltää sulta matkustelut, niin voit mielestäni oikein hyvin sanoo suoraan noista textareistakin.

Toi kyllä kuulostaa jo vähäbn siltä että sulla saattais olla vaarana joutua sinne hellan ja nyrkin väliin, jos et saa matkustella/liikkua ilman miestä mutta tämä mies sitten saa tehdä mitä lystää muiden naisten kanssa välittämättä siitä, mitä oma kumppani on siitä mieltä.

 

[Satu]

Minä taas ajattelen, että kun sinulle matkustelu on tärkeää ja viihdyt miehen kanssa yhdessä ja miehellä asiassa hiertää eniten kateus siitä ettei itse pysty samaan, niin eikö kaikista paras ratkaisu olisi, että avustat miestä rahallisesti, että hänkin pääsee reissuun. Silloinhan saat koko paketin, eli haluamasi miehen mukaan haluamallesi matkalle
Ehkä joudut tekemään muutaman matkan vähemmän, mutta eikös parisuhteessa aina tehdä kompromisseja?
Miehen ongelmaan taas ratkaisuna näkisin ihan selkeän keskustelun. Eli sanot suoraan miehelle, että sinua tekstailu häiritsee ja että miltä miehestä tuntuisi, jos sinulla olisi vastaava tilanne. Olisiko hän silloin yhtä suopea tekstittelyyn?

 

[Marja]

Todennäköisesti tulevaisuudessa jos/kun asutte saman katon alla, nuo ongelmat poistuvat melkein automaattisesti: matkustatte yhdessä ja etsitte asunnon muualta kuin exän talosta...

Olen samassa tilanteessa. Olen seurustellut elämäni miehen kanssa viime lokakuusta, olemme 46-vuotiaita ja molemmilla 2 lasta, joiden yksinhuoltajia olemme. "Helpotus" on se, että kummallakaan ei entiset kummittele elämässä, minä en ole missään tekemisissä, edes tekstarein ja mies on leski. Olisimme jo menneet naimisiin mutta kun kaikki 4 lastamme ovat aikuisuuden kynnyksellä emme halua heidän arkeansa sekoittaa (välimatkaa on), odotamme kunnes he pääsevät jaloilleen ja jatkamme suhdettamme seurusteluna asuen erillämme vielä pari vuotta. Vietämme toki kaikki viikonloput jommankumman kotona ja osan lomista.

Minulla on siis ollut omat kuviot jo kauan enkä aio niitä muuttaa. Sen puhuin miehen kanssa heti selväksi. Avioliitossa ollessani kaikki ystävät jäi ja erottuani jouduin rakentamaan sosiaalisen verkoston alusta asti. Minulla ei ollut yhtään naisystävää, kaikki pariskunnat unohtivat minut heti kun erosin. Nyt ajattelin etten tee samaa virhettä uudelleen vaan pidän huolta myös ystävistäni.

Ongelma on, että ilman miestä en oikein enää taas halua edes minnekään. Olemme miehen kanssa tehneet muutaman viikonloppureissun Suomen rajojen ulkopuolelle ja keväällä olimme kaksin viikon Lapissa ja pakko sanoa että kyllä hänen kanssaan on ihanaa olla reissussa. Mutta siltikin lähden naisystäväni kanssa reissuun heinäkuun lopussa kun mies on nuorisonsa kanssa jollain tuetulla lomalla viikon.

 

[MN]

En hyväksyisi mieheni pitävän yhteyttä entiseen vaimoonsa, paitsi lapseen liittyvissä asioissa.
Jos haluaa matkustella ja toteuttaa haaveitaan, pitää niin tehdä. Ei rakkaus estä unelmien toteuttamista, vaan se tukee sitä. Jos joutuu luopumaan itselle tärkeistä asioista ilman järkeviä perusteita, katkeroituu varmasti.
Kokeile, mitä tapahtuu..

 

[anre]

Kiitoksia vastauksistanne, lisääkin saa tulla!

Tarkennus viestiini. Tämä exä ei ole hänen lapsensa äiti vaan lyhyeksi jäänyt suhde eron jälkeen. Lapsia koskevissa asioissa viestittelemme exiemme kanssa eikä se ole ongelma. Luurankoja ei kummallakaan ole.

Luotan miehen sanaan kuin vuoreen; se on vain intuitio, mutta luotan siihen. Ystäviä saa olla, naispuolisiakin. Uskon fiksujen ihmisten tietävän omat rajansa. Jos se raja ylittyy niin sitten luottamus on mennyt eikä sen palauttamisesta ole takeita.

Mietin mitä se olisi, jos luovun unelmistani matkustaa lapsen kanssa, joka vielä asuu kotona (jonkun vuoden päästä matkustaa kavereidensa kanssa mielummin kuin minun kanssani) ja jonka kanssa meillä on samat mielenkiinnon kohteet.

Mitä tekisin ylimääräisellä lomallani (lomarahavapaat)? Istuisin kotona kun mies on töissä? Ei kiitos! Tai olen vaihtamatta lomarahoja vapaaksi: arvostan enemmän omaa aikaa kuin palkkatyötäni.

Olen miettinyt sitäkin, että kustantaisin miehen matkan, eikä se ole mahdoton ajatus, mutta luulen ettei hän halua ottaa rahojani ja elää kustannuksellani. Sellainen periaate hänellä on ollut muissa raha-asioissa; omillaan on tultava toimeen.

Sanoin jo ekoilla treffeillämme, että minulla on täksi kesäksi matkasuunnitelma lapsen kanssa ja jonka aiomme toteuttaa. Hän hyväksyi asian, vaikka ei oikein tykännytkään ajatuksesta. Matka meni hyvin, mutta en oikein pitänyt hänen kommenteistaan. Hän ei halua kuunnella matkastamme eikä nähdä valokuvia. Ok, se ei ole minun ongelmani.

Seuraavat matkat ovat sitten neuvottelukysymys! Asioista on puhuttava avoimesti ja siihen me molemmat pystymme. Ajattelen kuitenkin, että oma lapsi on maailman tärkein ihminen eikä meidän tekemisiämme muut voi sanella, mutta kompromisseihin olen valmis. Haluaisin tehdä yhteisiä matkoja, tottakai, mutta realiteetit on nyt tässä vaiheessa sellaiset, että sellaiset toteutuu harvoin/harvemmin.

Olen oppinut sen, että niitä sitku-aikoja ei ehkä koskaan tule. Sitku olen eläkkeellä, sitku minulla on sitä ja tätä jne. Nyt jaksaisin ja haluaisin... Kompromisseihin olen valmis, mutta unelmastani en halua luopua!

Kommentoikaa tätäkin

 

[anre]

Minä se olen se sama anre kuin tuossa vierailijana, mutta unohdin vain kirjautua sisään. Ei kai sillä ole niin väliä? nimim. vasta elleihin tutustunut. Mukava palsta ja mukavia kommentteja, kiitos!

 

[Meikämaija]

Anre, teet tietenkin niinkuin olit aikonut, matkustat lapsen kanssa. Olette aikuisia ja itsenäisiä ihmisiä molemmat. Jollei mies muista sitä, muistuta. Kerrot, että olet valmis pysyvään parisuhteeseen, mutta se ei saa tarkoittaa sitä, että sinut laitetaan ansariin ja vartioiduksi, se herättää vain halun lähteä pakoon.

Totta kai sinulla on oikeus nauttia yhdessäolosta lapsesi kanssa, sitä ei kukaan ole oikeutettu rajoittamaan. JOs sinulla on varaa matkustaa hänen kanssaan yhdessä, miehen on siihen sopeuduttava. Hänelle samoin kuin sinulle, on suhde lapseen se ensisijainen ja tärkein, muut tulevat sen jälkeen. Aikuisesti suhtautuva ihminen tajuaa tämän, muistuta se.

Lapsen kanssa matkustaminen ei mitenkään ole uhka parisuhteelle miehen kanssa, päin vastoin. Jos miehellä on huonoja kokemuksia entisestä elämästään, kerrot, että sinä olet eri ihminen eikä sinulle saa sälyttää muiden "syntejä".

Kysy myös, mitä hän itse tekisi sijassasi. Sallisiko, että kiellät matkan tai muun yhteisen asian hänen oman lapsensa kanssa? Käännä asiat siten, että miltä hänestä tuntuisi vastaava omalla kohdallaan. Jos mies on niin lapsekas ja epävarma, hänen tulee kasvaa kypsempään suhtautumiseen. Luottamukseen vastataan luottamuksella.

Toinen seikka, tuo ex lähinaapurina. Lapsekasta käyttäytymistä sekin, että textaillaan ja ollaan yhteyksissä salaa, sen voi tehdä avoimesti ja silloin siinä ei ole mitään epäiltävää. Aikuiset ihmiset eivät lakkaa tuntemasta toisiaan suhteen loputtua.

Olet ihan oikeassa, tee juuri niinkuin olet ajatellut. Ei sitku, vaan nytku, kun lapsi on vielä lapsi ja seurasi kelpaa!

Kompromissina voit aloittaa vaikkapa yhteisellä viikonloppureissulla kylpylään, vaeltamaan tai muuta sellaista, mielenkiintonne ja halunne mukaan ihan kahdestaan. Sellaisen kustannukset voinet kustantaa ilman, että miehen itsetunto saa kolauksen?

Epävarmuuden poistaminen vaatii sinulta töitä, mielikuvitusta, psykologiaa ja pitkämielisyyttä, mutta eiköhän tulos maksa vaivat. Se ei tarkoita sitä, että luovut unelmistasi, vaan että opetat toisen luottamaan itseesi.

 

[un]

"Tämä mies on elämäni mies, sen tunnen ja tiedän, mutta tälläinen harmi pitää nyt sitten olla hiertämässä hyvää suhdetta."

Sori vaan, tuohon lauseeseen ei kuulu sana "mutta".

"Olisiko parempi elää omaa elämäänsä ja toteuttaa unelmaansa kerran pari vuodessa ilman miestä vai valita parisuhde (ei hellan ja nyrkin välissä) ja olla vanhana katkera kun on joutunut antamaan unelmilleen periksi?"

Eikä muka muita vaihtoehtoja ole? Maailmassa on miljoonia miehiä. En katselisi sellaista, joka ei iloitse minun ilostani ja rakkaudella katsele lomakuviani ja kuuntele matkakertomusta.