L
Leppäkerttu
Vieras
Pakko jonnekkin purkaa tätä oloa, tuntuu että minä ahdistun tämän asian alle. Tein positiivisen raskaustestin vaikka lapsia meille ei enää pitänyt tulla, ajateltiin että kolme lasta riittää. Testin jälkeen olin kauhuissani ja ajatukset olivat kaikinpuolin negatiivisia mutta pikkuhiljaa aloin ajattelemaan raskautta positiivisena asiana, tuntuikin ihanalta että tuolla kohdussa joku pieni ihmisenalku on. Mutta eilen illalla tajusin ettei mies tätä lasta halua, on varmaan koko ajan ollutkin keskeytyksen kannalla. Eikä mikään voi enää tätä asiaa pelastaa, yhteistä ratkaisua ei varmasti tule löytymään. Jos menen keskeytykseen, tulen varmasti aina miettimään millainen tästä pienestä olisi tullut. Että jos tämän lapsen olisikin ollut määrä syntyä ja toinen viaton otetaan pois kasvamasta ennenkuin on edes kunnolla aloittanut matkaansa. Jos taas en mene keskeytykseen niin se olen sitten minä joka tämän lapsen halusi ja pelkään ettei mies olisi samalla tavalla läsnä, jaksaisiko meitä enää ollenkaan. Pystyisinkö edes samalla tavalla olemaan onnellinen uudesta elämästä kun koko ajan tietäisin ettei mies ole mukana tässä päätöksessä vaan mukautui minun toiveeseeni. En tiedä miten tästä selvitään eteenpäin, ratkaisun suhteen sekä elämästä sen jälkeen.