Vanhojen suhteiden traumat vaikuttavat uuteen

[Sydän kurkussa]

Haluaisin keskustella siitä, miten elää uudessa suhteessa silloin kun takana on huonoja, jopa traumaattisia kokemuksia parisuhteista.

Olen elänyt uudessa parisuhteessa puolisen vuotta. Tätä ennen olin ollut yli kaksi vuotta sinkkuna. Asiat ovat tähän asti menneet hyvin. Olen hyvin rakastunut seurustelukumppaniini, ja koen että saan suhteelta paljon. Kuitenkin kaiken päällä leijuu koko ajan minun puoleltani vanhojen suhteideni varjo.

Menemättä sen kummemmin yksityiskohtiin, olen ollut aiemmin suhteissa joissa oli hyvin paljon mätää. Seurustelukumppanini ovat pettäneet minua, jättäneet toisen takia, harjoittaneet henkistä ja fyysistä väkivaltaa, heillä on ollut elämänhallinta - ja päihdeongelmia jne. Nämä ovat olleet usein sellaisia asioita, jotka eivät ole tulleet ilmi suhteen alussa. Monet ongelmista ovat kehittyneet vasta suhteiden aikana. Esimerkiksi voimakas alkoholinkäyttö on tullut kuvioihin pikkuhiljaa, tai vasta pitkän ajan päästä paljastunut kumppanin eläneen yli varojensa tai pettäneen minua pitkään. Itsetuntoni on murskattu monta kertaa. On ollut jopa aikoja kun olen kyseenalaistanut ansaitsenko osakseni vähemmän kuin muut.
Olen joutunut pesemään suhteiden jälkipyykkiä esimerkiksi talousasioiden muodossa vielä pitkään suhteiden päättymisen jälkeenkin. Suhteet ovat päättyneet rajuilla tavoilla, ei siis mitään erilleenkasvamisia tms. Jopa suhteen päättyminen rajuihin näkemyseroihin tuntuu pehmeältä verrattuna siihen mitä olen kokenut.

Luottamukseni ihmisiin ei ole koskaan ollut kovinkaan hyvä, sillä minulla on taustallani vanhemman päihdeongelma, sekä vuosikausia jatkunut koulukiusatuksi tuleminen. Huonot suhteet ovat vain murentaneet luottamustani. Epäilen kaikkia ja kaikkea.

Kun aloin seurustella nykyisen seurustelukumppanini kanssa, ajattelin haluavani aloittaa kaiken puhtaalta pöydältä. Päätin olla niin reipas, empaattinen, avoin ja optimistinen kuin mahdollista. Tiedostan sen, että uusi suhteeni ei hyödy vanhojen asioiden esiinkiskomisesta yhtään, eikä nykyinen kumppanini ole syypää entisten tekemiin sotkuihin.

Huomaan kuitenkin jatkuvasti olevani varuillani. Olen kuin eläin jota on lyöty: kun joku nostaa kätensä, valmistaudun lyöntiin ja vavahdan. Etsin kumppanistani erilaisia merkkejä, jotka kielisivät siitä että jotain on pielessä. Jos hän ei esimerkiksi ole ollut yhteydessä 24 tuntiin ollessani poissa kotoa, ajattelen heti että hän haluaa ottaa etäisyyttä minuun. Jos hän peruu jonkin yhteisen menon, ajattelen ettei hän halua mennäkään kanssani. Jos hän on kiireinen, ajattelen hänen haluavan välttää seuraani. Jos hän nauttii joskus liikaa alkoholia, reagoin siihen liian voimakkaasti. Jos hän aloittaa opiskelut, ajattelen heti hänen tapaavan kuitenkin niissä kuvioissa uuden ihmisen ja jättävän minut. Ja niin edelleen.

Nämä ajatukset ahdistavat minua paljon, ja tekevät kaikesta raskasta. Tiedostan sen, että näin ajattelemalla todennäköisesti vain kaivan suhteelle hautaa.

Olen myös miettinyt, etten taida edes tietää millaista on tavallinen tasapainoisen parisuhteen arki. En oikein osaa elää sitä, enkä tiedä mitä voin ja saan kumppaniltani odottaa. Kun seuraan sivusta tuttavapiirini toimintaa, tajuan että aiemmissa suhteissani ei ole ollut esimerkiksi sitä, että kerrotaan toiselle omista kuvioista jos lähtee vaikka kavereiden kanssa reissuun. Entiset seurustelukumppanini kun saattoivat tehdä pitkiä katoamistemppuja. Siis monenlaiset keskinäisen luottamuksen ja välittämisen osoitukset, joita lähipiirini pariskunnilla on, ovat minulle aivan outoja asioita. Samoin se, että toinen on itsestään huolehtiva henkilö.

Keskusteltuani pitkissä parisuhteissa elävien ystävieni kanssa, on noussut esiin sellainen piirre, että moni on tuntenut kaiken olevan jotenkin erilaista jo siinä vaiheessa kun suhde nykyisten seurustelukumppanien kanssa on ollut aivan alussa. Siis aivan erilaista kuin joissain aiemmissa suhteissa. Minustakin tuntuu nyt erilaiselta kuin aiemmin, mutta jotenkin huomaan koko ajan kyseenalaistavani näitäkin tuntemuksia.

Miten voisin katkaista tämän tuhoisan kierteen? En halua pilata jotain sellaista joka voi olla parasta mitä minulle on koskaan ihmissuhderintamalla tapahtunut.

 

[raija]

eipä sulla mitään parisuhdemallia ole ollutkaan jos vanhempas/ toinen vanhempi on olleet juoppoja. Siksi varmaan noi edellisetkin kumppanit on olleet vanhempasi replikoita? Pitäisikö sun käydä jossain ammatihessun luona juttelemassa, alkoholistien läheisilläkin on tukiryhmiä. En usko, että olet ainoa joka kamppailee tuon luottamusongelman kanssa, vaan sieltä löytyisi vertaistukea ja varmasti samanlaisia ihmisiä kuin sinä. Ihminen on vastuussa itse omasta hyvinvoinnista, parisuhteesta sitä on mielestäni väärin hakea.

 

[Hahaa]

Elämä on aina suuri ja tuntematon. Minusta sinun ei kannata enää rypeä menneisyydessäsi, sillä tunnut tiedostavan asioiden laidan. Älä tuhlaa voimavarojasi terapiaan vaan elämään! Rakkaus parantaa kaiken, ainakin minun kohdallani se toimi niin. Sen tosin huomaa vasta jälkikäteen. Päätä joka aamu, ette murehdi. Suurin osa ihmisten murheista on turhia. Vaikka tekisit mitä, et pysty turvaamaan nykyistä elämääsi. Mies voi kuolla, voi tapahtua ihan mitä vain. Sinun pitää vain luottaa siihen, että elämä kantaa. Ja että et enää ikinä palaa entiseen, sattui mitä sattui.

 

[Rakkaus]

Jeesus pelastaa!

 

[Oudossa mailmassa]

Uuteen ja outoon tulee tutustua. Sinulle luottamus toiseen ihmiseen on outo tilanne ja joudut sen opettelemaan. Siinä menee tovin aikaa, mutta se tulee kyllä sinulle tutuksi. Eikö ole ihanaa, jotta elämä toi eteen tällaisen opittavan asian, ihanan ja positiivisen?!

Aikanaan jouduin myös opettelemaan, jotta kumppaniin voi ja saa luottaa.
Elin pitkän liiton ihmisen kanssa, jossa piti olla koko ajan varuillaan. Siihen tottui niin, että sitä piti normaalina olotilana, vaikka oli paha olla. Erottuani olin laillasi yksin muutaman vuoden. Siten tuli vastaan ihminen, jonka sanat ja teot olivat yhteneväiset. Se oli uutta ja outoa, siihen piti ihmetellen totutella. Opin ajan kanssa luottamaan ja vanhat möröt unohtuivat taka-alalle, nykyään se entinen maailma on minulle vieras. Normaali ja tuttu on tämä turvallinen ja hyvä elämä luotettavan kumppanin kanssa.

Älä hätäile, kyllä sinä opit luottamaan. Puoli vuotta ei vielä riitä karkottamaan vanhoja mörköjä, mutta ajan kanssa ne kyllä unohtuvat. On tosi hyvä, jotta osaat tiedostaa sen, että tämä suhde on hyvä ja erilainen, tämä mies on luottamuksesi arvoinen. Arpesi paranevat ja opit nauttimaan täysillä elämän suomasta onnesta. Sen eteen kannattaa yrittää.

 

[ainokainen]

Oletko miettinyt että kävisit Al-Anon -ryhmässä käsittelemässä lapsuuden kokemuksiasi? Moni on saanut ryhmästä ison avun. Itselläni ei kokemusta ole, mutta tiedän pari ihmistä jotka ovat käyneet noissa ryhmissä.

Suosittelen sinulle lisäksi yhtä tosi hyvää kirjaa: sen nimi on "Voiko Nainen Rakastaa Liikaa", kirjoittajaa en muista. Se käsitteli juuri tätä aihetta ja oli mielestäni tosi hyvin kirjoitettu.

 

[terapeutille]

suosittelen ammattiauttajan pakeille menoa.

Uusi miehesi ei ole syypää menneisiin, eikä hän ole myöskään terapeuttisi, joten olisi hyvä jos käsittelisit noita menneitä asioita jonkun asiantuntijan kanssa.

Ei uudessa parisuhteessa pidä jauhaa vanhoja asioita, eikä kantaa vanhojen suhteiden paskoja mukana.
Jos niin tekee, ei anna mahdollisuutta toiselle näyttää mikä hän on ihmisiään.

 

[Sivusta]

Näinhän se on, itse on ihminen terapoitava itsensä, eikä luotettava siihen, että toinen ymmärtää ja toinen on se terapeutti. En ole ollut mt-häiriöisen kanssa parisuhteessa, enkä pers. häiriöisen, mutta ystävänä sellainen on ollut ja se on helvetin raskasta. Toinen käytti terapeuttina ja olisi jatkuvasti pitänyt ymmärtää mielialojen vaihteluja, oikkuja ja mitä lie. Sai myös kuunnella lapsuuden tapahtumat ja traumat kunnes yksinkertaisesti kamelin selkä katkesi. Ja minähän en ole edes mikään äkkipikainen ihminen vaan hyvinkin joustava ja pitkäjänteinen. Koittakaa nyt ymmärtää, että olette parisuhteessa, ei toinen ole mikään isä/äiti, jota voi kohdella kuin murrosikäinen vanhempaansa. Myös teidän pitää kunnioittaa sitä kumppania, eikä vain oletettava, että hän ymmärtää, tukee, antaa ja rakastaa.Eheytykää aikuiseksi, jos ette itsenne niin sitten sen kumppaninne vuoksi.

 

[Sydän kurkussa]

Mietin pitäisikö minun ottaa nämä asiat puheeksi kumppanini kanssa? Mietin onko kyseessä kaksiteräinen miekka: siis toisaalta hän ymmärtäisi mitä on taustalla jos joskus reagoin tarpeettoman voimakkaasti asioihin, mutta toisaalta alkaisiko hän sitten ylitulkita käytöstäni siten, että laittaa "traumailun" piikkiin myös sellaisia asioita jotka eivät oikeasti sitä ole, ja ottaa ikään kuin minut suurennuslasin alle?

 

[ainokainen]

Sinuna en ottaisi puheeksi.
Et voi kaataa miesystäväsi niskaan omia ongelmiasi ja olettaa, että hänen olisi tultava toimeen sinun ongelmiesi kanssa, tai tehtävä näille asioille jotain.
Ongelma on kuitenkin sinun, ja sinun on se hoidettava pois päiväjärjestyksestä.
Tsemppiä!