Vauva ja äiti kotona ja esikoinen hoitoon - miksi ihmeessä?

[on tää kummaaa]

Täällä jauhetaan päiväkotipuolustuspuheissa aina vaan tota iänikuista "vaikeaa vauvaa, koliikkia, huonoja öitä, masennusta yms yms" MUTTA kun suurin osa tuntemistani ihmisistä, jotka vievät esikoisen hoitoon eivät todellkaan kärsi masennuksesta, suuresta univajeesta tai vaikeasta vauvasta!! Heillä on aivan normaalit hyvin nukkuvat vauvat. Ja esikoinen päivähoidossa. Väittäisin, että tämä on tilanne suurimmalla osalla lapsista, jotka joutuvat päivähoitoon vaikka toinen heidän vanhemmistaan on kotona.
Yksinkertainen kysymys: Miksi viedä lapsi päiväHOITOON, jos olet itse kotona ja voisit HOITAA lapsesi itse? Itse vien lapset HOITOON jos en itse pysty heitä hoitamaan. Päiväkodit ratkeilevat jo nyt liitoksissaan, kuten varmasti moni joka medioita seuraa, on lukenut/kuullut.

 

[dsdfsgsdf]

Niin, mutta onko niin vaikeaa ymmärtää, että se lapsi voi PÄÄSTÄ sinne hoitoon muutamana päivänä viikossa lyhyeksi päiväksi? Pystytkö yhtään käsittämään, että joku lapsi voi ihan oikeasti viihtyä siellä sen sijaan, että traumatisoituisi loppuelämäkseen?

Mua nyppii se ainainen jankutus siitä, että "alle 3-vuotiaalle riittävät kodin askareet". Kilin kellit! Eipä jaksa edes meidän 1,5-vuotias olla tyytyväinen koko päivää mun kotihommia katsellessaan ja niihin osallistuessaan.

Päiväkotikin voi edustaa lapselle sitä jatkuvuutta. Mikä siinä on merkittävästi kamalampaa kuin joku puistotäti tai kerho? Kumma juttu, miten joillekin päiväkodit tuntuvat olevan ihan helvetin esikartanoita. Meillä osa-aikainen hoito on paikannut puuttuvaa tukiverkostoa. Tällä ratkaisulla olen kotona lasten kanssa pidempään, parisuhde ja minä ja lapset voimme hyvin.

Täällä jauhetaan päiväkotipuolustuspuheissa aina vaan tota iänikuista "vaikeaa vauvaa, koliikkia, huonoja öitä, masennusta yms yms" MUTTA kun suurin osa tuntemistani ihmisistä, jotka vievät esikoisen hoitoon eivät todellkaan kärsi masennuksesta, suuresta univajeesta tai vaikeasta vauvasta!! Heillä on aivan normaalit hyvin nukkuvat vauvat. Ja esikoinen päivähoidossa. Väittäisin, että tämä on tilanne suurimmalla osalla lapsista, jotka joutuvat päivähoitoon vaikka toinen heidän vanhemmistaan on kotona.
Yksinkertainen kysymys: Miksi viedä lapsi päiväHOITOON, jos olet itse kotona ja voisit HOITAA lapsesi itse? Itse vien lapset HOITOON jos en itse pysty heitä hoitamaan. Päiväkodit ratkeilevat jo nyt liitoksissaan, kuten varmasti moni joka medioita seuraa, on lukenut/kuullut.

 

[tällaista arkea meillä]

Olen huomannut itse miten myös miten kohta 2vee lapsi viihtyy tarhassa.
Olenko itse kotona? Kyllä. Äitiyslomalla.
Vauva? On. 4kuinen.
Onko hän vaikea tapaus? Ei.
Koliikkia? Ei.
valvottaa öisin? Tottakai.
Masennusta? Ei.
Vaikeuksia selvitä askareista jos on kaksi lasta mukana? Ei todellakaan!
Montako päivää viikossa esikko on tarhassa? Kolme.

No MIKSI esikoinen on tarhassa? Yksinkertainen vastaus: Hän tykkää. Jos ei pääse, kinuaa päästäkseen.

Me haetaan esikko aina kahdelta kotiin.

Lopputuloksena voin sanoa: Erittäin tyytyväinen lapsi kun saa arkeen kahdenlaista ohjelmaa. Tarha ja koti. Äiti aamulla siivoaa, nukkuu vauvan kanssa päikkärit ja sitten kun esikko haetaan kotiin niin yhdessä kokataan ruokaa. Mies tulee töistä aina seitsemältä.

 

[monenlaista arkea]

Äidit jaksavat nykyään huonosti, koska liikkuvat niin vähän, syövät niin epäterveellisesti ja vähän terveellisestä ruokaa ja koska heidän fyysinen kuntonsa on niin huono. Se vaikuttaa suoraan henkiseen kuntoon eli mielenterveyteen, samoin unen laatuun.

Moniko tässä ketjussa muuten on ylipainoinen, siis painoindeksi yli 25? Se vaikuttaa jaksamiseen ihan oikeasti, ei vain naistenlehtien mielestä.

Olin erinomaisessa kunnossa vielä raskausaikana. Liikuin ja söin hyvin. Synnytyksestä lähtien kunto onkin sitten mennyt alamäkeä. Ensin reilut pari viikkoa sairaalassa tiputuksessa ja sitten "koliikkivauvan" ("koliikki" oli ympärivuorokautista) kanssa kotona olo eivät todellakaan ole tehneet kunnolle hyvää. Vauva oli niin vaativa pienenä, että vaunulenkit ja terveelliset ruokailut oli sula mahdottomuus. Hyvä että ylipäätänsä jotain kerkesi syömään. Painoindeksi oli ennen raskautta 20 ja pari kuukautta synnytyksen jälkeen taisi olla 19... Masentunut en ole ollut, huonouninen kylläkin ja sitä olen ollut jo pienestä lapsesta lähtien.

Joku kirjoittaja ihmetteli sitä, miksi kaikki "päivähoidonpuolustajat" täällä vetoavat koliikkiin yms.
Varmaan siksi, että tuskin tänne kovinkaan moni sellainen kirjoittaa joka on vienyt vanhemmat lapset hoitoon ilman mitään kunnon syytä. Ne taas joilla on ollut todella rankkaa, loukkaantuvat varmasti noista uskomattoman mustavalkoisista kirjoituksista joita täällä on.

Itsellänihän on vasta yksi lapsi, enkä toista harkitsekkaan ennenkuin elämä esikoisen kanssa helpottuu. Mutta kirjoituksia lukiessani olen kyllä ihmetellyt, kuinka toisten tajuntaan ei kerta kaikkiaan mahdu se, että tilanteita on todella monenlaisia. Jyrkät mielipiteet ja mustavalkoisuus kertovat lähes aina siitä, että elämänkokemusta puuttuu.

 

[IS vinkki]

Vinkkaan vaan aiheesta kiinnostuneille IS:n sivuilta hyvän keskustelun päiväkoti/kerho-problematiikasta: http://keskustelut.iltasanomat.fi/thread.jspa?threadID=16531

 

[hufeuef]

Juurikin tuota tarkoitin. Että siellä tarhassa ON sitä leikkiseuraa ja tekemistä yllinkyllin. Ja hoitotätien tehtävänä keksiä tekemistä jos sen puutetta on. Siitä he palkan saavat kun ovat lasten kanssa, hoitavat, syöttävät, ulkoilevat.

MIkäs äidin tehtävä sitten kotona on? Jokin muu kuin olla lasten kanssa, hoitaa, syöttää ja ulkoilla???

Itseäni myös hämmästyttää se, kuinka usein perustellaan, että lapsen on parasta olla päiväkodissa, kun oppii siellä ihan itsestään kaikenlaisia asioita. Oliskohan kuitenkin niin, ettei se ihan itsestään käy, vaan ne päiväkodin tädit siellä opettavat (ja äitikin voisi ihan vaikka kotona opettaa)...

Mutta tosiaan, jos on jotain ongelmia perheessä, masennusta, sairautta tms. jaksamattomuutta niin on varmasti hyvä saada esikoiselle hoitopaikka.

 

[topitop]

hufeuef : Ei kuitenkaan kukaan ole edes puhunut että lapsen pitäisi itsestään oppia. Nyt oli kyse siitä virikkeiden saamisesta ja päiväohjelmasta. Eikös vaan?

 

[jkl äiti]

Meillä esikko oli aikoinaan päiväkodissa kun vauva syntyi. Ei ollut masennusta, sairauksia tai muutakaan "ilmiselvää" syytä. Noin neljästi viikossa oli kuusi tuntia siellä. Sain rauhassa opetella imetyksen taidon kun en esikkoa imettänyt. Huomasin jo ekoina päivinä kotona että kun aloin imettämään niin toinen lapsi katosi puuhaamaan omiaan. (minä makuuhuoneen sängyllä maaten imetin). Aina ehti pientä piruutta tehdä kateuksissaan ja piti keksiä keinoja jos mitäkin että sai esikon siksi aikaa esim. katsomaan piirrettyjä viereiseen huoneeseen. Imetys sessio kesti aina noin 30-60min. Ja tämä kolmen tunnin välein per päivä. Ei voinut vauvaa hoputtaa syömään nopeemmin, ei tietenkään. Ja meni siinä vauvallakin syömäaika aina plörinäksi kun piti esikkoa komentaa samalla. Mies on yrittäjänä eikä voinut olla perinteisellä isyyslomalla koko ajan kotona. Joten hoitopaikka oli meille paras ratkaisu. Sanokoon kuka mitä vaan, tai haukkukoot nyt huonoksi äidiksi koska minulla ei ollut kuitenkaan mitään masennusta tai sairautta minkä takia piti lapselle hoitopaikka järjestää. Mutta aika yleistä tuo on että esikko menee hoitoon jossain vaiheessa vaikka äiti olisikin kotona. Enpä tiedä kuin yhden äidin jolla kaikki kolme lasta kotona äitiyslomalla. Suosittelen tuota hoitoon viemistä jos haluaa keskittyä vauvan hoitoon. Saihan esikkokin extrahuomion ollessaan vauva ja sai tämäkin lapsi.

 

[no ajatelkaa sitten edes rahaa]

No okei, eli päiväkotia voidaan joko tarvita tai se voi olla lapselle kiva juttu. Entä sitten se rahallinen puoli? Eikö kenellekään tule mieleen, että kunnilla voisi olla huomattavasti paremmin rahaa kotihoidon tuelle, jos päiväkodeissa ei pidettäisi lapsia "turhaan"? Kyllä minua ainakin sapettaa, että niinkin kallista kunnallista palvelua käytetään täysin turhaan (turhaa on esim. vajaa 2-vuotiaan lapsen "kavereiden tapaaminen" päivittäin). Sitten valitetaan, kun lapsiryhmät ovat liian isoja ja päivähoidon taso vähän niin ja näin. Vai onko tosiaan tämän ketjun puolustelijoiden hoitopaikoissa yllättäen nämä asiat täysin kohdillaan? Jos näin on, kyseessä on aikamoinen tilastollinen ihme.

 

[....,]

miksi tätä pitää noin kovakourasesti arvostella? koko ajan eri kantilta muka yritetään saada muut äidit tajuamaan jotain mitä on toiselle päähän pinttymä... huhhuh.

 

[ajattelutapa voi muuttua]

Meillä on 4v ja 2v lapset. Esikoinen oli tarhassa 10kk ennen kuopuksen syntymää, koska olimme molemmat vanhemmat töissä. Harkitsin kuopuksen odotusaikana kovasti vaihtoehtoa jättää esikoinen tarhaan osa-päiväisesti jäätyäni äitiyslomalle, se tuntui silloin ihan OK ratkasulta. Emme kuitenkaan tehneet niin monistakin syistä, vaikka kuopuksemme syntyi sairaana ja sen ennakolta tiesimme.

Nyt 2v myöhemmin, taas molemmat työssäkäyvinä ja lapset tarhassa olevina, todella rankat 2v takana ( kuopuksen kanssa on vietetty sairaalassa kaikkiaan useita kuukausia ja vaikeuksia on ollut todella paljon ) kun katson molempia lapsia, en voisi kuvitellakaan vieväni KUMPAAKAAN tarhaan, jos olisin jäämässä äitiyslomalle tms. 2v on vielä niin älyttömän pieni, samoin 4v, että sydämeni särkyisi, jos veisin heidät hoitoon kodin ulkopuolelle muun syyn vuoksi kun työssäkäynnin, jolla turvataan koko perheen elatus ja hyvinvointi.

Meillä on lapsilla hyvä tarha, sopivat ryhmäkoot ja he kyllä viihtyvät siellä, mutta kaikista tärkeintä on, että he viihtyvät todella hyvin myös kotona, jossa meillä eletään hyvin perhekeskeistä elämää, vaikka olemmekin ns. uraihmisiä molemmat puolisoni kanssa.
Olen itse muuttunut todella paljon ajasta ennen lapsia tai oikeastaan vielä esikoisen ensimmäisen vuoden ajoilta. Onko syynä kuopuksen sairaus vai muu kypsyminen, en tiedä, mutta lapset ovat aina oman jaksamisen edellä ja heidän hyvinvointinsa on kaikista tärkeintä.

Ja ei, en todellakaan voi ymmärtää niitä kaikkia perheitä meidän lasten tarhasta, jotka hakevat hädin tuskin kävelevät lapsensa vauva kantokopassa samaan aikaan kun minä haen omat lapset ( n k.15.00) ja väittävät vielä, että lapset ovat siellä vain osan päivää. Sääliksi käyvät nämä pienokaiset ihan todella.
Uskomattomalta tuntuu todella vielä se, että joulunajan hoitotarpeen kyselyssä oli maininta: tarhan ollessa suljettuna xx välisen ajan, päivystävä tarha on ensisijaisesti perheiden käytössä, joilla molemmat vanhemmat ovat työssäkäyviä/kokopäiväopiskelijoita. Meidän perheessä otetaan vaikka palkatonta vapaata, jottei lasten tarvitse mennä vieraaseen tarhaan hoitoon oman ollessa suljettuna ja sitten jossain perheessä, jossa pahimmillaan molemmat vanhemmat ovat kotona, vievät lapsensa varatarhaan useaksi viikoksi, jotta saisivat viettää "laatuaikaa" vauvan kanssa, nyt loppui sanat, pakko lopettaa!

 

[nyt menee yli ja pahasti kiitos hei]

edelliselle: En minäkään kuopuksen vauva-ajan jälkeen veisi lapsia hoitoon. Jos olisin siis kotona. Mutta monet äidit juuri tuona elintärkeänä vauva-aikana tekevät niin.
Ne äidit joita näet päiväkodista hakemassa lapsiaan pienten vauvojen ollessa kantokopissa, niin jos kysyisit heiltä mikä tarina on ja miksi tämä ratkaisu. (vaikka tuskimpa vieraalle niistä puhutaan). Syinä voivat olla monet asiat, kuten vauvan sairastelu, syntymäsairaus joka vaatii huomiota, hankala imetyksen alku, äidin ja isän väliset ongelmat, synnytyksen jälkeinen masennus, yh.... Jne jne jne.
Juurikin tuo on niiiiiin tyypillistän suomalaisuutta! "Huih mitähän tuokin nainen ajattelee, ompa otsaa...". Arvostellaan ja arvostellaan. En minä ainakaan arvostele teitä jotka olette olleet kotona lasten kanssa kuopuksen syntymän jälkeen, en minä mieti että "siinäpä varsinainen äiti kun ei lapsen parasta ajattele ja vie hoitoon edes kahdeksi päivää viikossa". Mutta kumma kyllä, ne jotka tekevät niin niin saavat kaiken kuran niskaan ja ihmetyksen. Missä vaiheessa tämä maailma alkoi odottaa että äidit, KAIKKI äidit, ovat supereja?

 

[No niin todellakin]

edelliselle: En minäkään kuopuksen vauva-ajan jälkeen veisi lapsia hoitoon. Jos olisin siis kotona. Mutta monet äidit juuri tuona elintärkeänä vauva-aikana tekevät niin.
Ne äidit joita näet päiväkodista hakemassa lapsiaan pienten vauvojen ollessa kantokopissa, niin jos kysyisit heiltä mikä tarina on ja miksi tämä ratkaisu. (vaikka tuskimpa vieraalle niistä puhutaan). Syinä voivat olla monet asiat, kuten vauvan sairastelu, syntymäsairaus joka vaatii huomiota, hankala imetyksen alku, äidin ja isän väliset ongelmat, synnytyksen jälkeinen masennus, yh.... Jne jne jne.
Juurikin tuo on niiiiiin tyypillistän suomalaisuutta! "Huih mitähän tuokin nainen ajattelee, ompa otsaa...". Arvostellaan ja arvostellaan. En minä ainakaan arvostele teitä jotka olette olleet kotona lasten kanssa kuopuksen syntymän jälkeen, en minä mieti että "siinäpä varsinainen äiti kun ei lapsen parasta ajattele ja vie hoitoon edes kahdeksi päivää viikossa". Mutta kumma kyllä, ne jotka tekevät niin niin saavat kaiken kuran niskaan ja ihmetyksen. Missä vaiheessa tämä maailma alkoi odottaa että äidit, KAIKKI äidit, ovat supereja?

Minusta äiti joka hoitaa lapsensa kotona ei ole mikään superäiti, vaan ihan tavallinen äiti. En vain tiedä miksi nimittää äitiä joka ei edes halua hoitaa lapsiaan kotona jos siihen äitiysloman myötä on mahdollisuus. Pullamössö?

 

[pilipali]

Minusta äiti joka hoitaa lapsensa kotona ei ole mikään superäiti, vaan ihan tavallinen äiti. En vain tiedä miksi nimittää äitiä joka ei edes halua hoitaa lapsiaan kotona jos siihen äitiysloman myötä on mahdollisuus. Pullamössö?

Varmasti haluaa, mutta jostain syystä on päädytty hoito ratkaisuun koska ei ole mahdollista väliaikaisesti hoitaa itse. Johan tuolla aiemmin on kerrottu noita syitä että miksi. Vähän avarakatseisuutta pliis.

 

[puolia on monia]

itse olen hoidon kannalla jos tilanteet vaatii. Ei tarvitse kenenkään koittaa suorittaa jos siltä tuntuu. Kotihoito silti paras hoito, Ja tää keskustelu on mennyt väittämiseksi. Meitä on moneen junaan ja tottatosiaan- osa jäänyt jopa asemalle paukutteleen omillaan. Koitetaas nyt ajatella tätä asiaa niinku aikuiset. Kaikilla meillä on syynsä... ei ole sitä oikeaa tai väärää tässä asiassa sanokoot kuka mitä tahansa tahtoo.

 

[dgjdfg]

Itse asiassa meidän päiväkodissamme juuri nämä osaviikkoiset ja osapäiväiset lapset pitävät ryhmän pienempänä. He ovat siellä omalla paikallaan, mutta poissa osan viikkoa - ja sen tuosta ryhmästä kyllä huomaa. Uskotko tosiaan siihen, että päivähoidon ryhmäkoot pienenisivät ja laatu paranisi, jos nämä lapset jäisivät pois hoidosta? Rohkenen epäillä! Kyllä siinä varmaan kunnanisät silmät kiiluen näkisivät mahdollisuuden supistaa toimintaa ja säästää.

Emme mekään saa välttämättä toista lastamme samaan paikkaan kesken toimintavuoden, mutta se nyt vain on hyväksyttävä ja keksittävä asiaan toinen ratkaisu. Meidän tapauksessamme se on kotiin palkattu hoitaja, joten ei ole sitten sekään sinulta pois.

Ja jos tuskaasi yhtään helpottaa, meidän perheemme ei neuvolaa lukuunottamatta kuormita julkista terveydenhuoltoa. Käytämme yksityisiä palveluita lapsille ja itsellemme.

P.S. En tosiaan usko, että siellä kovin paljon on alle 2-vuotiaita "turhaan" hoidossa.

No okei, eli päiväkotia voidaan joko tarvita tai se voi olla lapselle kiva juttu. Entä sitten se rahallinen puoli? Eikö kenellekään tule mieleen, että kunnilla voisi olla huomattavasti paremmin rahaa kotihoidon tuelle, jos päiväkodeissa ei pidettäisi lapsia "turhaan"? Kyllä minua ainakin sapettaa, että niinkin kallista kunnallista palvelua käytetään täysin turhaan (turhaa on esim. vajaa 2-vuotiaan lapsen "kavereiden tapaaminen" päivittäin). Sitten valitetaan, kun lapsiryhmät ovat liian isoja ja päivähoidon taso vähän niin ja näin. Vai onko tosiaan tämän ketjun puolustelijoiden hoitopaikoissa yllättäen nämä asiat täysin kohdillaan? Jos näin on, kyseessä on aikamoinen tilastollinen ihme.

 

[ajattelutapa voi muuttua]

Vielä aiempaan, mitä itse kirjoitin, en siis todellakaan pidä itseä minään superäitinä, kaukana siitä. Nyt jälkeenpäin ajateltuna vain tämä kuopuksenkin vauva-aika oli niin lyhyt, että vaikka raskasta se onkin, se menee äkkiä ohi ja vaikka meidänkin lapset ovat vasta 4v ja 2v, meillä vanhemmilla on ihan mukavasti jo "omaa" aikaa kotona jos niin haluamme. Ja siivoukset ja ruoanlaitot tehdään työpäivän päälle. Kun ei ole tottunut päästämään itseään aivan ylihelpolla, on varmasti helpompi pyörittää tätä arjen rumbaa siinä vaiheessa kun on jo töissä.

Jos joku haluaa hoidattaa lapset tarhassa ja olla itse kotona, niin tokihan se on jokaisen perheen oma asia, mutta kyllä siinä kuitenkin vanhemman tarpeet on laitettu lapsen edelle, siitä on turha kenekään väittää vastaan.
Itse hoidin esikoisen, joka oli 1v10kk ja sairaan kuopuksen (maidot nenämahaletkuun 8xvrk 45min kerta ) sekä kaikki muut arjen askareet + kävimme 2xvk perhekerhossa jos ei oltu sairaalassa ja silti kaikki meni kuitenkin lopulta hyvin. Anteeksi vain, mutta siksi kyllä vähän naurattaa, jos joku vie esikoisen hoitoon kun kuopuksella on /voi ehkä olla koliikki.

Esikoinen sai meillä aivan riittävästi huomiota ja kuopuksen osa nyt on vain se, että samaa jakamatonta huomiota sille ei voi antaa, eikä varmasti ole tarvettakaan. Kuopus on molessa mielessä paljon onnekkaampi saadessaan "valmiit" vanhemmat sekä raskastavan isosisaren, joka näyttää mallia moneen asiaan. Meillä lapset rakastavat toisiaan vilpittömästi ja ovat saaneet vanhemmilta aina tasapuolisen kohtelun. Voi olla, etä asiat olisivat toisin, jos olisin vienyt esikoisen hoitoon.

Pointtini oli kuitenkin se, että te joilla on kaksi lasta / tulossa toinen ja näitä asioita pohditte, omasta kokemuksesta voin sanoa että mieli voi muuttua kovastikin matkan varrella ja on tosi sääli jos pitää sitten myöhemmin katua tekoja, joita ei tekemättömiksi saa. Meillä kuopus, joka on nyt 2v4kk tuntuu vielä niin kovin pieneltä, kun taas esikoisen ollessa saman ikäinen, hän tuntui niin kovin isolta..tiedätte varmaan.

 

[monenlaista arkea]

Edellinen: Tuli lukiessani mieleen, että tiedätkö oikeasti millaista koliikki voi pahimmillaan olla. Esikoisellani on ollut kaikenlaisia terveysongelmia joiden takia on laboratorioissa ja Lastenklinikalla ravattu tiuhaan, mutta ei se ole mielestäni tehnyt arjesta vaativaa. Sillä ei se ole univelkaa aiheuttanut. Sitävastoin se että tuntitolkulla (aamuheräämisestä n. kolmeen neljään yöllä) kantaa huutavaa vauvaa sylissä estää kyllä tehokaasti normaalin arjen pyörittämisen. Itselläni vielä tilanne se, että olen yksinhuoltaja ja turvaverkkoja ei muutenkaan ole.
Tolkuton kuukausien univelka ainakin minulla kostautuu niin, että maha menee täysin sekaisin, näkö ja kuulo ei toimi hyvin... Autoa ei siinä tilanteessa mielellään enää aja.

 

[monenlaista arkea]

Ja mieli voi todellakin muuttua. Itselläni toiseen suuntaan. Aikaisemmin olin aivan ihmeissäni, että miten joku voi viedä lapset hoitoon vaikka on itse kotona.
Turha sitä vauva-aikaa on kuitenkaan etukäteen pelätä. Useimmiten kaikki menee hyvin ja vanhemmatkin lapset pystyy kotona hoitamaan.

 

[why me?]

Olen huomannut itse miten myös miten kohta 2vee lapsi viihtyy tarhassa.


No MIKSI esikoinen on tarhassa? Yksinkertainen vastaus: Hän tykkää. Jos ei pääse, kinuaa päästäkseen.

"kinuaa päästäkseen" ?? Todella vaikea uskoa, että kaksivuotias kinuaisi tarhaan. Meillä sosiaalinen, ulospäinsuuntautunut 2-v viihtyy hyvin hoidossa, ei aina haluaisi lähteä kotiin, jos leikit ovat kesken, mutta ei hän todellakaan KINUA sinne. Minä en pystysi viemään lastani hoitoon, jos olisin itse kotona. En ymmärrä, miten perustella pienelle, että äiti jää nyt kotiin uuden vauvan kanssa, mutta sinä menet hoitoon. Kaikki näkemäni lapset poikani hoitopaikassa ovat enemmän tai vähemän surumielellä, kun äiti/isä jättää. Ehkä joku sitten kinuaa...olisko kotona jotain vikana...ei virikkeitä? Äidillä pinna liian piukalla?

 

[ajattelutapa voi muuttua]

Vielä viimeisen kerran näin työpäivän keskellä, kyllä, tiedän millainen koliikki voi olla. Esikoinen syntyi sektiolla vakavan raskausmyrkytyksen pakottamana ja koliikki alkoi 5vk iässä kestäen n. 7kk ikään, siinä vaiheessa oli huudon syytä etsitty joka kantilta, pään kuvauksista allergiatesteihin, jotka toivatkin sitten ilmi mm. maitoallergian. Esikoisen vauva-aika meni siis suoraa huutoa kunnellessa suuren osan ajasta. Ilmaisin pelkoni tulevan vauvan huutotaipumuksista neuvolassa odottaessani kuopusta ja järkevä täti siellä totesi vain että voi olla että tulevakin vauva on huutaja tai sitten ei.

Eli minulla oli kyllä kokemusta jatkuvasta valvomisesta ja korvien soimisesta. Yksin en toki lasta hoitanut, koska meidän perheeseen luonnollisesti kuuluu äiti ja isä.

Kysyisinpä vastavuoroisesti, että tiedätkö sinä, miltä tuntuu saattaa oma vauva leikkaussaliin 6 kertaa, tietämättä yhdelläkään kerralla tuleeko hän sieltä koskaan elävänä takaisin?
Tätä tarkoitin tällä koliikin vuoksi ylireagoimisella. Koliikki harvemmin kestää loppuelämää, vaikea sairaus sen sijaan kulkee mukana niin kauan kuin lapsella on mahdollisuus elämään.
Ja kyllä, kaikista näistä "ongelmista" huolimatta perheemme on vahvasti kasassa, lapset ovat erittäin tasapainoisia ja rakastettuja, tästä olemme saaneet erityistä mainintaa sairaalan taholta, missä kuopustamme on hoidetttu useissa eri yksiköissä.
Enkä siis mielestäni ole mitenkään erityisen "vahva"yksilö, ihan tavallinen äiti muiden joukossa, enkä ole koskaan kerjännyt sympatiapisteitä tai edes erityisemmin mainostanut näitä vaikeita vaiheitamme.
Ainoa pysyvä "vaurio" on se, että meille ei tule enempää lapsia, koska missään nimessä en jaksaisi tätä rumbaa enää pyörittää alusta lähtien ja koska mielestäni kenenkään muun ei tarvitse hoitaa meidän lapsia, koska emme itse jaksa.
Miksi siis tehtailla kovin isoa pesuetta, jos ei jaksa lapsia hoitaa tai niiden huutoa kuunnella?? Tämä ei ole arvostelu isojen perheiden äitejä kohtaan, arvostan todella paljon heitä, jotka pyörittävät sitä arkea suurella sydämellä ja hoitavat toivotut lapsensa kotona.

 

[just joo ja trallalaa]

No niin, nyt tästä tuli ketju jossa kehuskellaan kenellä on ollut rankinta ja kamalinta ja SILTI ei ole lapsia hoitoon laitettu... Hohhoijaa, kukapa kissan hännän nostaisi ellei kissa itse.

 

[monenlaista arkea]

Ajattelutapa voi muuttua: Ikävä kyllä tiedän, miltä tuntuu että lapsi on kuolemanvaarassa. Mutta henkiseen jaksamiseen en ole tässä ketjussa juurikaan puuttunut koska olen yrittänyt tuoda esiin sen että vanhempien lapsien hyvin hoitaminen voi olla fyysisesti mahdotonta. Siinä mielessä olen kanssasi samaa mieltä, että ehkäpä moni on "pullamössöä" jos ei kestä vastoinkäymisiä joita elämä eteen tuo ja esim. lapsen vakavaa sairautta. Mutta edelleenkään en ymmärrä kuinka voisin hoitaa vanhemmat lapset kunnolla jos tilanne olisi samanlainen kuin esikoisen vauva-aikana. Käsiä kun minulla kuitenkin on vain kaksi. Ja kommenttisi siitä että perheeseenne kuuluu LUONNOLLISESTI sekä isä että äiti on naurettava. Suomi on pullollaan yksinhuoltajia ja syitä on hyvin monenlaisia. Osalta on mies lähtenyt, osalta kuollut, osa on eronnut omasta halustaan jne. Monikaan ei ole tilannettaan vapaaehtoisesti valinnut...

 

[tällaista arkea meillä]

Olen huomannut itse miten myös miten kohta 2vee lapsi viihtyy tarhassa.


No MIKSI esikoinen on tarhassa? Yksinkertainen vastaus: Hän tykkää. Jos ei pääse, kinuaa päästäkseen.

"kinuaa päästäkseen" ?? Todella vaikea uskoa, että kaksivuotias kinuaisi tarhaan. Meillä sosiaalinen, ulospäinsuuntautunut 2-v viihtyy hyvin hoidossa, ei aina haluaisi lähteä kotiin, jos leikit ovat kesken, mutta ei hän todellakaan KINUA sinne. Minä en pystysi viemään lastani hoitoon, jos olisin itse kotona. En ymmärrä, miten perustella pienelle, että äiti jää nyt kotiin uuden vauvan kanssa, mutta sinä menet hoitoon. Kaikki näkemäni lapset poikani hoitopaikassa ovat enemmän tai vähemän surumielellä, kun äiti/isä jättää. Ehkä joku sitten kinuaa...olisko kotona jotain vikana...ei virikkeitä? Äidillä pinna liian piukalla?

Minun ei tarvitse pienelle perustella sitä että miksi menee hoitoon yms koska hän oikeasti siellä viihtyy. Joinakin aamuina herää innoissaan sepittämään "mennään hoitoon ku mulla jäi sormimaalaus kesken mennään mennään..." Onko siinä jotain väärää sinusta? Ja nyt sitten epäilet että tottakai vika on äidissä... HUOH.

Kilpa tästä tais joidenkin kohalla tulla "meillä oli näin vaikeaa....." Joo'o uskotaan. Jos on ollut rankkaa niin miks on tehty itelle siitä vielä vaikeampaa kun on hoidettu väkipakolla lapset kotona? Oisko kukaan ajatellu että ei välttämättä OIS ollu niin RANKKAA jos yksi lapsista olisi ollut tarhassa edes osapäiväisesti? Sitten tänne tullaan kehuskelemaan miten on jaksanu ym ym...

 

[isossa perheessä]

Miksi siis tehtailla kovin isoa pesuetta, jos ei jaksa lapsia hoitaa tai niiden huutoa kuunnella?? Tämä ei ole arvostelu isojen perheiden äitejä kohtaan, arvostan todella paljon heitä, jotka pyörittävät sitä arkea suurella sydämellä ja hoitavat toivotut lapsensa kotona.

isoja perheitä on paljon. Mutta melkeinpä kaikissa isoissakin perheissä osa lapsista on tarhassa. Meillä on 5 lasta, jokaikinen toivottu ja ihana. Minä vetelen tässä äippäloman vikoja päiviä ennen töiden alkua. Kaksi lasta on tarhan aloittaneet kolme viikkoa sitten. Vaikka minä olinkin tämän kuopuksen kanssa kotona. Joka nyt siis 9kk. Pikkuvauva aikana isompia lapsia hoiti mummu välillä kaverina. Ja otti pojat heille päiväksi viikossa mummulaan. Ja voin sanoa että oli ihanaa, kun EI ollut mitenkään rankkaa tai vaikeaa. Kun oli mummula apuna ja nyt kun ovat tarhassa.Energiaa riittää AINA eikä tarvitse olla väsynyt tai kiukkuinen. Lapsetkin nauttivat energisestä äidistä. Että melko harva isokin perhe hoitaa kaikki lapset yhtäaikaa kotona. Tämä on tosiasia. Oman jaksamisen ja perheen hyvinvointi kyseessä.