On se hieman noinkin.
Mutta se, että liittyy kirkkoon ilman vakaumusta, on minusta väärin ja moraalitonta. Ja se, että vanhemmat haluavat kastaa lapsen ja ottavat kummiksi henkilön, jolla ei ole uskonnollista vakaumusta on jotenkin outo yhtälö.
Miksei lasta olisi voinut kastaa joskus toiste, kun sopiva kummi on löytynyt? Miksi oli tärkeää kastaa?
Ja minä henk.koht. pidän loukkaavana niitä kohtaan, jotka todella ovat ev.lut. uskossa, että kummiuden tai minkään sakramentin kanssa kikkaillaan. Ei sellaista tarvetta voi ikinä olla. Se on sula mahdottomuus, jos vakaumus on mukana.
Miksei voi olla välimuoto? Kun niitä kuitenkin tässä maassa on paljon ja vähän päälle.
Tunnen useampia ihmisiä jotka eivät käy kirkossa, lue raamattua, rukoile, eivätkä oikein edes tiedä uskoakko, vaiko eikö. He kuitenkin haluavat syystä tai toisesta kuulua kirkkoon. Tällaiset ihmiset tuskin haluavat lapselleen sen kummempaa kristillistä kasvatusta, kun eivät oikein itsekään tiedä mitä haluavat. Näitä tällaisia ihmisiä on paljon.
Heillä siis on tietynlainen suhde kristinuskoon, mutta sitä on ehkä hankala määritellä. He haluavat kastaa lapsensa, mutta heidän mielestään sen kummin tehtävä ei liity käytännössä oleellisesti siihen itse uskontoon, vaan lapselle läsnäoloon. Joten miksi he eivät voisi ottaa lapselleen kummia, joka sopii heidän kriteereihinsä?
Kai sen lapsen olisi voinut myöhemminkin kastaa, mutta ehkäpä vanhempien mielestä minä olin juuri sopiva kummi. Täytin kaikki heidän kriteerinsä. En ehkä kirkon tai jonkun palstalaisen mielestä, mutta vanhemmille se lienee se ja sama.
Kysyin sitä lapsen kastamista silloin aikoinaan ja siihen oli useampi syy. Kaikkia en enää muista, mutta pohjana oli se, että koska muu perhe kuului kirkkoon, haluttiin tämä lapsikin kirkkoon liittää.
Ja jos nyt oikein aletaan saivartelemaan, niin kyllä minä osaan lapselle opettaa kristillisiä asioita. Olen kuitenkin käynyt uskonnontunneilla koko peruskouluikäni ja saanut arkkipiispa Paarman vaimolta jopa uskonnon stipendin. Joten jos lasta joskus mietityttää jokin kristillinen asia, niin kai mä siihen osaan jotakin vastata tai vähintäänkin ottaa sitten siitä selvää.
Mä en ajattele asioita noin. Koitan nyt kovasti miettiä onko jotakin sellaista asiaa josta mä loukkaantuisin, mutten millään keksi. En mitenkään osaa nähdä loukkaavana sitä, jos joku mulle tuntematon (tai vaikka tuttukin) liittyy kannattamaani puolueeseen tai uskontokuntaan, vaikka hän ei itse sitä kannattaisikaan jos syy on samankaltainen kuin omani. Tai vaikka se olisi mikä. Miten se munhun mitenkään edes liittyy?
Kuinka moni mahtaakaan olla kirkon riveissä siksi, että haluaa kirkkohäät...se ei ole ilmeisesti yhtään paha, mutta jos autat kaveria, niin se onkin ihan saakelin paha. Miksi? Mikä ero siinä on?
ja lapsesta on hankala sanoa vielä mitään) ja vanhemmat saivat sen, mitä halusivatkin.
