?
...
Vieras
miehen kanssa.. ei haluttais luovuttaa. haluaisimme olla perhe.
mies on tehnyt paljon mun eteen ja tietysti itsensä. kun tapasimme oli alkkis, ei koulutusta,työtä, ajokottia, velkaa jos mistäkin.. tosin oli vasta 20.. ihan erillainenku minä. mullaon aina ollut hyvä ja huloehtiva perhe, toisin ku hänellä. alle vuodessa hän lopetti juomisen kokonaan, kävin koulutuksen ja sai kortin ja vakityön.. sitten syntyi eka poikamme. erään ihmisen päättömistä lauseista johtuen meistä tehtiin lastensuojeluun ilmoitus, jota kautta oikeuteen. taistelimme siellä pienen poikamme pitämisestä. voitimme luojan kiitos, syntyi toinen poikamme, mut tuo oikeusjutun jälkeen kaikki alko mennä pieleen. mies masentu ja alko saamaan kohtauksia.. mä lopetin puhumasta, se alko sitten hakea seuraa muualta. .ei pettänyt, mut jutteli netissä ym tekstaili.. sanoi vaan et haki seuraa ku musta ei ollut siihen. no meni sit siihen et erottiin. mies pussas kerran jotain ja samoin mä.. mut muutenei pettämistä ollut
nyt oon taas raskaana, mies parempi ja suhde muutenkin jo vähän ok.. lapsilla kaikki hyvin, niiden aikana ei olla koskaan oikeastaan riidelty..
välillä mies saa kuitenkin hermostumiskohtauksia..
kaiken tän jälkeen tuntuu etten jaksa, et liikaa aivan liikaa on tapahtunut, jotta koskaan päästäisiin uuteen alkuun. vai kannattaako vaan jaksaa.. rankkaa on koska molemmat yppäs täydestä lapsellisuudesta pian kolmen lapsen vanhemmaksi, mut mielestämme ja kaikkien muiden mielestä ollaan hyviä vanhempia. mies sano tänään ettei halua erota, et luovutettais aivan liian helpolla.. mä en haluis erota mut nää asiat painaa mua..pelkään jotain ehkä sitä et kaikki menee taas kuitenkin pieleen..
miltä tää teen korviin kuulosti? vai onko nää sellasia et niille nauretaan joskus 50kymppisinä yhdessä..?
mies on tehnyt paljon mun eteen ja tietysti itsensä. kun tapasimme oli alkkis, ei koulutusta,työtä, ajokottia, velkaa jos mistäkin.. tosin oli vasta 20.. ihan erillainenku minä. mullaon aina ollut hyvä ja huloehtiva perhe, toisin ku hänellä. alle vuodessa hän lopetti juomisen kokonaan, kävin koulutuksen ja sai kortin ja vakityön.. sitten syntyi eka poikamme. erään ihmisen päättömistä lauseista johtuen meistä tehtiin lastensuojeluun ilmoitus, jota kautta oikeuteen. taistelimme siellä pienen poikamme pitämisestä. voitimme luojan kiitos, syntyi toinen poikamme, mut tuo oikeusjutun jälkeen kaikki alko mennä pieleen. mies masentu ja alko saamaan kohtauksia.. mä lopetin puhumasta, se alko sitten hakea seuraa muualta. .ei pettänyt, mut jutteli netissä ym tekstaili.. sanoi vaan et haki seuraa ku musta ei ollut siihen. no meni sit siihen et erottiin. mies pussas kerran jotain ja samoin mä.. mut muutenei pettämistä ollut
nyt oon taas raskaana, mies parempi ja suhde muutenkin jo vähän ok.. lapsilla kaikki hyvin, niiden aikana ei olla koskaan oikeastaan riidelty..
välillä mies saa kuitenkin hermostumiskohtauksia..
kaiken tän jälkeen tuntuu etten jaksa, et liikaa aivan liikaa on tapahtunut, jotta koskaan päästäisiin uuteen alkuun. vai kannattaako vaan jaksaa.. rankkaa on koska molemmat yppäs täydestä lapsellisuudesta pian kolmen lapsen vanhemmaksi, mut mielestämme ja kaikkien muiden mielestä ollaan hyviä vanhempia. mies sano tänään ettei halua erota, et luovutettais aivan liian helpolla.. mä en haluis erota mut nää asiat painaa mua..pelkään jotain ehkä sitä et kaikki menee taas kuitenkin pieleen..
miltä tää teen korviin kuulosti? vai onko nää sellasia et niille nauretaan joskus 50kymppisinä yhdessä..?