voiko tästä ikinä tulla mitään?

[...]

miehen kanssa.. ei haluttais luovuttaa. haluaisimme olla perhe.
mies on tehnyt paljon mun eteen ja tietysti itsensä. kun tapasimme oli alkkis, ei koulutusta,työtä, ajokottia, velkaa jos mistäkin.. tosin oli vasta 20.. ihan erillainenku minä. mullaon aina ollut hyvä ja huloehtiva perhe, toisin ku hänellä. alle vuodessa hän lopetti juomisen kokonaan, kävin koulutuksen ja sai kortin ja vakityön.. sitten syntyi eka poikamme. erään ihmisen päättömistä lauseista johtuen meistä tehtiin lastensuojeluun ilmoitus, jota kautta oikeuteen. taistelimme siellä pienen poikamme pitämisestä. voitimme luojan kiitos, syntyi toinen poikamme, mut tuo oikeusjutun jälkeen kaikki alko mennä pieleen. mies masentu ja alko saamaan kohtauksia.. mä lopetin puhumasta, se alko sitten hakea seuraa muualta. .ei pettänyt, mut jutteli netissä ym tekstaili.. sanoi vaan et haki seuraa ku musta ei ollut siihen. no meni sit siihen et erottiin. mies pussas kerran jotain ja samoin mä.. mut muutenei pettämistä ollut
nyt oon taas raskaana, mies parempi ja suhde muutenkin jo vähän ok.. lapsilla kaikki hyvin, niiden aikana ei olla koskaan oikeastaan riidelty..
välillä mies saa kuitenkin hermostumiskohtauksia..
kaiken tän jälkeen tuntuu etten jaksa, et liikaa aivan liikaa on tapahtunut, jotta koskaan päästäisiin uuteen alkuun. vai kannattaako vaan jaksaa.. rankkaa on koska molemmat yppäs täydestä lapsellisuudesta pian kolmen lapsen vanhemmaksi, mut mielestämme ja kaikkien muiden mielestä ollaan hyviä vanhempia. mies sano tänään ettei halua erota, et luovutettais aivan liian helpolla.. mä en haluis erota mut nää asiat painaa mua..pelkään jotain ehkä sitä et kaikki menee taas kuitenkin pieleen..
miltä tää teen korviin kuulosti? vai onko nää sellasia et niille nauretaan joskus 50kymppisinä yhdessä..?

 

[Buono]

No mitä hermostumiskohtauksia. Käyttääkö sun miehes aineita. Mikä se ongelma oikeestaan oli. Sekö ettet vaan jaksa? Lapsia vai miestä?

 

[ap]

et jos tulee riita puhuu mitä sattuu.. kiroilee, joskus on sanonut et rikkoo jotain.. ei käytä aineita.. ongelma on jotakuinkin siinä et tuntuu et tää suhde on kestänyt niin paljon jo ja ollaan kärsitty,vaikka vähän vaan yhteisiä vuosia takana. miten voi aina jaksaa jos koko loppu elämän on tällästä. vai onko se alku vaan hankala miehen kanssa ku lapset on pieniä ja molemmilla univelkaa ja stressiä..

 

[neppi]

Joskus on vaan pakko jaksaa. En sano tätä millään pahalla, mutta joskus tuntuu et kun tulee väsymystä tai muita vastoinkäymisiä annetaan todella helpolla periksi..... Voimia ja jaksamista sinulle ja perheellesi.

 

[ap]

yritetään joo.. toivon et helpottais ku káikki lapset vähän isompia.. sais hengähtää edes hetkeksi.

 

[Juh]

Kyllä mä uskon, että se joskus helpottaa. hyvä olis jos molemmilla olis jotain omia harrastuksia, että sais ladata niitä akkuja välillä itsekseen. Jos olette jo noin paljosta selvinneet, suuntahan on vain ylöspäin. Tsemppiä!

 

[x]

Pienten lasten kanssa on aina rankkaa, enemmän tai vähemmän. En muista mistä on mieleeni jäänyt lause "alle 3-vuotiaiden vanhemmat eivät saisi erota lainkaan". Pointtina tässä oli se, että toi aika on vanhemmille kovaa, mutta sen jälkeen yleensä alkaa lasten kanssa olla helpompaa. Voisitteko yrittää miehesi kanssa vielä esim. vuoden verran, ja katsoisitte tilannettanne uudelleen sen jälkeen? Ettei tule nyt tehtyä hätiköityjä päätöksiä.