Ystäväporukan haasteita

["nelli"]

Minulla on vuosia sitten muodostunut ystäväporukka. Tapaamme säännöllisesti koko porukalla ja meillä on kivaa yhdessä.

Olen ollut alunperin läheinen jokaisen "jäsenen" kanssa, mutta sitten meille alkoi yhden kanssa tulla mielipide-eroja monessa asiassa. Olemme liian erilaisia. Jos minä esimerkiksi sanon jonkun mielipiteeni neutraalisti ja muut sen ymmärtävät sellaisena kuin sen olen tarkoittanut, niin tämä yksi voi ottaa sen loukkauksena. Ja minusta tuntuu että jopa ihan "tahallaan". Koska niissä ei ole todella ollut mitenkään sellaisia asioita, jotka edes häneen liittyisi. Nyt olenkin huomannut että viimeisen kahden vuoden aikana olen loitontunut hänestä, ja jos nään kaupungilla hänet sattumalta, kierrän mieluummin eri kautta, kuin edes törmään häneen.

En uskalla edes ottaa kantaa jokaiseen hänen asiaan ollessamme koko porukan kanssa, sillä pelkään hänen reaktiota. Hän osaa sanoa piikittelevästi niin ettei sitä heti tajua, vasta myöhemmin.

Edelleen siis samassa porukassa olemme, mutta usein toivon, ettei hän pääsisi tulemaan. Kauheaa, mutta en osaa olla yhtään rennosti hänen seurassaan. Tämä oli hyvin sekava sepustus ja kyllä, olemme ihan aikuisia ihmisiä. Viime tapaamisemme jälkeen olen vaan miettinyt asiaa todella paljon, sillä on aivan ihmeellistä että vietämme aikaa samassa paikassa, pidämme hauskaa, mutta emme silti toistemme kanssa. Olemme vaan samassa ryhmässä, voi olla ettemme suoranaisesti juttele keskenämme koko aikana.

Kaikki muut ovat minulle niin tärkeitä ystäviä, muussa tapauksessa en olisi enää koko porukassa, tämän yhden takia. Tunnistaako kukaan samoja ajatuksia? Pelkään että tulevaisuudessa riitelemme kunnolla jos en jaksakaan ikuisesti vältellä kontaktia hänen kanssaan. Se taas tarkoittaisi varmasti sitä, etten haluaisi enää olla tapaamisissa ja jotenkin kokisin jääväni myös muiden elämästä jos näkisin heitä vain yksitellen muulla vapaa-ajalla...

 

[kokeileppa]

No mitäs jos meet tän eripuran luokse, viet pullat ja pyydät keittämään kaffit! Sit vaan krykääset pihalle jotta olis tosi kiva kun teidänkin välinen ystävyys pelais ja pyydät jotta selvitätte asiat, pyydä häntä kertomaan jos joku nakertaa, älä suutu vaan yrittäkää keskustella asia vaikka se ei olisi mukava.. ja jos mitään "sen ihmeempii" ei oo niin voithan silti ottaa välit puheeksi ja sanot jotta toivoisit jotta tulisitte paremmin juttuun (vaikket sitä edes haluaisi) Joskus vaan pitää ottaa se eka askel, saatat vielä yllättyä iloisesti kunhan eka nostatte mirrit pöydälle Näin oon muutamia vastaavia tilanteita hoitanu vaikka en oo ihmisiä voinut sietää.. inhottavan keskustelun jälkeen kaikkien kanssa vaan kolahti palikat paikoilleen. Paljon mukavampi olla itelläkin kun ei tarvi enää vatvoa välejä vaan voidaan ja ollaan nyt aidosti hyviä kavereita Onhan se vaikiaa ja noloa mennä ottaa puheeks mut mitä menetettävää?

 

["a p"]

kokeileppa: Todella hyvä ehdotus! Kokeilisin sitä ehdottomasti jos siltö tuntuisi. Tässä on kuitenkin haasteena se, että mielessäni tuntuu, etten edes halua olla hänen kanssa ystävä...Kuulostaa hirveälle, enkä silti ole käyttäytynyt häntä kohtaan mitenkään pahasti. Mutta tuntuu vaan että ollaan niin erilaisia ja hänellä on rasittava tapa tehdä asiat aina vaan tietyllä omalla kaavalla ja olla ylivirallinen, jota en jaksanut silloinkaan kun oltiin parempia ystäviä.

 

["a p"]

jotenkin viimeinen niitti oli sen kun hän oli raskaana viime vuonna ja oli kaikille muille siitä ilmoittanut paitsi minulle. Vaikka raskaus ei vielä näkynyt tavatessamme niin kaikki iloisesti onnitteli ja kyseli oleellisia asioita. nolo oli avata suu että "en tiennytkään asiasta, onnea!". Kyseinen ihminen kuittasi asian vain nopeasti : "ai, se sähköposti ei tullutkaan sinulle" Kas kummaa kun kaikki muut sen oli saanut.