Poikaystävällä lapsi, tuntuu että menetän järkeni

["vieras"]

Ilmoitin lapselle että karkit ovat aikuistenkarkkeja (kovia, isoja, imeskeltäviä ja happamia eli hän ei olisi niitä kuitenkaan saanut) ja sen hän on aina ymmärtänyt.

Miksi sille lapselle pitäisi antaa karkkia kun ei ole kerta syönyt ruokaansa loppuun? Enkä minä todellakaan heiluttele pussia hänen naamansa edessä. Kuljetin pussin paitani sisällä olohuoneeseen, mutta kun hän kuuli rapinan niin siitä jäin kiinni.

Jos kerran viikossa syön karkkia, illalla, lempitelkkuohjelmani ääressä niin mitä vikaa siinä on? Jos olen hoitanut lasta, joka ei ole minun, koko päivän niin kai minä saan aikaa hetken edes itselleni? Menen lähes aina ennen lasta nukkumaan, kun en jaksa valvoa niin missä välissä minä niitä karkkeja saan syödä?

Tuo asenteesi on järkyttävä. Ja ruoan kanssa käyttämäsi valta. Jos syöt karkkia, varaat lapselle sopivia karkkeja. Olisit ottanut sen jogurtin sinne lempiohjelmasi ääreen. Olet vielä niin lapsi, että ei sinusta ole kasvattajaksi toiselle lapselle.

 

["Vieras"]

3-vuotias ei osaa manipuloida. Se on uhmaa. Pienen normaalin lapsen uhmaa. Hän Testaa mitä saa tehdä ja mitä ei. Kun oma lapsesi on kolmen vanha, lue tämä ketju uudestaan. Tulet huomaamaan miten samanlainen hän on kuin lapsipuolesi.

 

["qwer"]

Haluat perheen poikaystävän kanssa, mutta hänen kasvatusmetodinsa tai toimintansa lapsen kanssa eivät miellytä? Ehkä olisi parempi haaveilla perheen perustamisesta jonkin toisen henkilön kanssa, jonka kanssa yhteiselo voisi olla jotain muuta kuin itkemistä ja hampaiden kiristystä. Olet vielä nuori.

 

["Sirkkeli"]

Siis hei, lapsi on vasta 3-vuotias...

Mun mielestä sun pitäisi heivata tuo mies lapsineen, ja sitten yrittää kasvaa aikuiseksi. Nyt pilaat suotta yhden pienen elämän. Olet todella lapsellinen.

 

[JONSERED Karhunkantaja]

Jos miehellä on hyvät välit exään, lapsensa äitiin, mikset itse yritä myös luoda luottamuksellisia välejä häneen? Tuskin miehelläsi niin huono maku naisten suhteen on, ettette pärjäisi.

Jos suhteenne jatkuu hamaan tulevaisuuteen, on fakta, että olet osaltasi vastuussa lapsen kasvattamisesta ja osa hänen arkeaan aikuisiässäkin. Siksi olisi parasta, että kaikki lapsen elämän aikuiset olisivat yhteistyössä ja samassa rintamassa.

Vaikka sitten kotien säännöt olisivatkin erilaiset.

 

["niin"]

Paljon on sellaista tekstissäsi jossa kerrot miten itse käyttäydyt huonosti. Varsinkin kun kyse on tavallisesta uhmaikäisestä tenavasta ja aikuisesta ihmisestä niin sinun pitäisi oikeasti olla esimerkkinä myös.

 

["vieras"]

Jos itse voisin palata ajassa taakse päin aikaan jolloin ei ollut vielä tätä kaikkea mikä nyt sitoo ja pakottaa nielemään kaiken paskan voisinpa sanoa että olisin tehnyt toisin. Jos olisin nähnyt tulevaisuuteen ja osannut ennakoida ihastumiseni huumassa tämän tulevan tilanteen olisin juossut kirkuen karkuun. Sinä teet omat valintasi, mutta olet vielä nuori.. Itse unelmoin aikoinaan myös ydinperheestä, perinteisestä kaavasta kihlat-häät-lapset jne. toisin vain kävi.
Turhauttaa olla vastuussa ja huolehtia toisen lapsesta välillä miltei 24/7, mutta kasvatukseen et saa puuttua.. Ja kiitosta on turha odottaa tai sitä että sinua ei pidettäisi itsestäänselvyytenä ja kysyttäisiin sopiiko jokin asia noin niin kuin etukäteen.
Menipäs oman katkeruuden purnaamiseen, sori.. Mutta sinuna miettisin ennen kuin alat enempää perhettä perustaa...

 

[Cecilia Algotsdotter]

Öh. Onpa pitkä teksti.

No, karkkia lapsen edessä. Mielestäni on luonnollista, että lapsikin haluaa. Ei kukaan lapsi siinä kohtaa hyväksy sitä, että vaihtoehtoisesti saa jogurttia. Olisi pitänyt jo ruokapöydässä kertoa, että ruokailun jälkeen saa karkkia, mutta pitää syödä reippaasti. Itse en vaadi lapsia syömään lautasta tyhjäksi niin kauan kun he eivät itse saa valita annoskokoaan. Kaikki lapset eivät pidä riisistä tai kasviksista, siinä ei mitään pahaa ole.

Totta on, että lapsi on aina ykkönen. Niin pitääkin olla. Toki tästä seuraa, että lapsen äiti on myös tärkeä, varsinkin tuossa vaiheessa, kun lapsi on niin pieni. Lapsen kasvaessa varmaan lapsen äidin merkitys miehesi elämässä pienenee, muttei koskaan katoa. Ymmärrän kyllä, että tilanne huolettaa. Uskon että jos saatte yhteisen lapsen, niin hänen olemassolonsa ja tarpeensa ovat ihan yhtä tärkeitä miehellesi kuin ensimmäisenkin lapsen.

On ymmärrettävää ja ihan ok, että haluat ydinperheen. Sellaista et kuitenkaan tule nykyisen miehesi kanssa saamaan. On kaksi unelmaa, ja toisesta sinun pitää luopua. Joko miehestä, tai ajatuksesta ydinperheestä. On myös ymmärrettävää, että miestäsi loukkaa ja harmittaa se, että ajattelet näin. Jos on lapsia, niin ne ovat niin suuri osaa persoonallisuutta, että on hirvittävä tunne kun joku sanoo, että haluan mä sinut mutta en lapsiasi. Itselleni se olisi kestämätön tilanne.

Kasvatusasiohin on vaikea kommentoida. Teillä tuntuu olevan hyvin eri tyyli kasvattaa lapsia. Oletko ajatellut, millaisia hankaluuksia se toisi jos teillä olisi yhteisiä lapsia? Tietenkään et voi puuttua varsinaisesti kumppanisi lapsen kasvatukseen, mutta mun mielestä omassa kodissasi voit päättää sääntöjä, mutta jos yhdessä asutte miehen kanssa, sekin pitäisi tehdä yhteistuumin. Noin erilaisista kasvatusnäkökulmista en itse lähtisi kenenkään kanssa kasvattamaan lapsia, en yhteisiä enkä vain toisen.

 

["mama"]

Aloittaja kuulostaa ihan mun entiseltä mieheltä jonka kanssa erottiin koska ei hyväksynyt sitä että mulla on lapsi. Oli mustasukkainen ja katkera kokoajan vaikka oli meidän "perheessä" se "isä" alusta asti. Halusi perustaa oman perheen ilman että siihen kuuluu jo jonkun muun lapsi.
Eiköhän tossa vaiheessa kannattaisi alkaa miettiä sitä eroa kun olet sen verran nuori vielä?

 

[Koivunkäpy]

jos tenava syö keittiössä ruokaansa ja toinen syö olkkarissa karkkia niin miten se on edessä syömistä?

ja miullakin menisi järki jos lapsella ei ole mitään tapoja, omillakin on jotkut rajat ja mitään en vihaan iin paljon kuin näitä nicojaccikoita jotka on saanu tehä mitä tahtoovat.
koita saada se isä tajuamaan että lapsen pitäisi mennä aikanaan nukkumaan ja niitä kasvejakin on hyvä syödä.

 

["..."]

Meillä on vuoden ikänen lapsi ja jo hänkin tietää mitä karkki on ja jos minä alan sitä syömään hänen edessään niin hän sitä haluaa sitä myös. Kuka lapsi haluaa PIENEN ANNOKSEN JOGURTTIA jos tarjolla on karkkia?! Sinulla on paljon hyvää tossa tekstissä, mutta perjaatteessa sä et voi lapsen kasvatukseen vaikuttaa, ainakaan kovin paljoa, varsinkaan jos et saa isää puolellesi.

 

[juuh]

Jos kerran viikossa syön karkkia, illalla, lempitelkkuohjelmani ääressä niin mitä vikaa siinä on? Jos olen hoitanut lasta, joka ei ole minun, koko päivän niin kai minä saan aikaa hetken edes itselleni? Menen lähes aina ennen lasta nukkumaan, kun en jaksa valvoa niin missä välissä minä niitä karkkeja saan syödä?

Minä "hoidan" lastani, joka on minun, joka päivä, enkä ole syönyt karkkia lapseni nähden viiteen vuoteen Uhrauksia pitää tehdä, mutta eihän tuo karkin syönti se teidän varsinainen ongelma ole...

Minäkin kehottaisin lopettamaan sen yksin itkemisen, siitä ei tosiaan ole hyötyä, kokeiltu on!

Sitten otat asenteen, että sinä olet aikuinen, sinun kodissasi on sinun sääntösi ja myös sinulla on oikeus ja vastuu kasvattaa lasta joka viettää aikaa sinun kanssasi. Pitäkää kunnollinen palaveri miehesi kanssa kun lapsi ei ole teillä, riidelkääkin vaikka, mutta asettakaa tavoitteeksi yhteiset säännöt, joilla teidän perheessä pelataan, nimenomaan liittyen lapseen.

Kehotan myös lainaamaan jonkin lapsen kehitystä käsittelevän kirjan kirjastosta, jotta saisit "ulkopuolisen" näkemyksen kolmevuotiaan luonteesta, kehitysvaiheesta ja uhmaiästä.

Koita myös ajatella positiivisia ajatuksia lapsesta. Lapsi ei kiroile, koska on paha, vaan koska häneltä ei ole sitä kielletty ja koska kotona kiroillaan. Koita nähdä se pieni viaton ihmisenalku sieltä sisältä.
Kun pidätte kiinni nukkumaanmenoajoista ym. jutuista silloin kun lapsi on teidän luonanne, alkaa arki sujua paremmin. Siirtymävaihe on rasittavaa ja vie aikansa, lapsi kapinoi sitä vastaan, mutta vähitellen saadaan tuloksia, kun te vaan jaksatte olla sinnikkäitä.

Lisäksi mun mielestä tuolalinen pompottelu kahden kodin välillä ei ole välttämättä hyväksi lapselle. Vanhempien kannattaisi sopia selkeä tapaamisrytmi ja sopia myös yhteisistä säännöistä. Sinullakin on oikeus jonkinlaiseen elämän ennakoitavuuteen, kuten lapsellakin.

Tsemppiä!

 

[hoijoi..]

ensinnäkin AP lapsi kuulostaa täysin normaalilta kolmevuotiaalta. aika monet kolmevuotiaat saa joskus syödä jotain hesessä, joskus karkkia ja räveltävät normiruoan kanssa. ei kuulosta minusta mitenkään erikoiselta... samoten tohon ikään kuuluu että hoetaan ja käytetään sanoja joita on kuultu. ei meidänkään perheessä kukaan kiroile koko ajan mutta annas olla jos tuon ikäisen kuullen kerrankin lipsahtaa perkele, niin hän käyttää sitä aivan varmasti ja usein. mielestäni menet ihan yli sanoessasi, että lapsi on huonosti kasvatettu. sinä et ole vielä kenenkään vanhempi ja äiti on äitinä juuri niin vanha kuin hänen vanhin lapsensa. en ota kantaa enempää siihen miten lapsi sitten on kasvatettu, sitä on todella vaikea ulkopuolisten sanoa silloin kun lapsella on UHMAIKÄ.

ymmärrän kyllä tunteitasi ja mustasukkaisuuttasi. ne ovat kuitenkin asioita joita ei tule purkaa lapseen. sinun täytyy tehdä joko tai päätös. joko päätät hyväksyä tilanteen ja otat sen sellaisena kuin se on, miehelläsi on lapsi ja sinä hyväksyt sen ja elät päätöksesi kanssa. mahdollisesti keskustelette joskus asioista vaikka perheneuvonnassa tms jos tuntuu että asiat eivät muutoin lähde rullaamaan. tai sitten toteat että haluat lapset jonkun toisen lapsettoman kanssa, mikä on sekin on, ja lähdet sitä suuntaa kohti.

elämässä saa hirmu harvoin juuri sitä mitä haluaa. vaikka etsisit lapsettoman sinkkumiehen niin sekään ei välttämättä osoittaudu täydelliseksi unelmaratkaisuksi. täytyy vain tehdä päätöksiä ja sitten elää niitten kanssa ja koittaa tehdä vaikeistakin tilanteista positiivisia.

 

["daa"]

Eroa poikaystävästäsi. Paras ratkaisu kaikkien osapuolten kannalta.

 

["japi"]

Oma lapsi on tietenkin ykkönen ja esim. seurustelukumppanit jäävät lapsen taakse. Niin sen pitää ollakin.

Omalta lapselta myös hyväksytään sellaista käytöstä, mikä muiden lapsissa ärsyttää paljonkin. Siksi ap:llä on nuo ongelmat. Sinänsä "ongelmat" lastenkasvatuksessa kuuluvat normaaliin kasvuun.

 

[aspartaami]

Mua on aina ärsyttäny kun nuoria äitejä mollataa (itse sain esikoisen 20-vuotiaana)

Noh, nyt ymmärrän taas vähän enenmmän, että miksi

 

[hup]

Yllättävänkin tiukasti täällä ollaan sitä mieltä, että 3-vuotiaan edessä ei voi syödä karkkia, jos ei lapsi saa. Ja että lapsi voi istua vaikka tunnin lautasensa kanssa ja aikuiset odottavat omaa jälkiruokaansa.

Kyllä meilläkin periaatteessa syödään jälkiruoka yhdessä, mutta jos joku ihan tahallaan vitkuttelee ruoan kanssa, niin kyllä muut aikuiset ja lapset saavat jälkiruoan aloittaa, oli vitkuttelija sitten uhmaikäinen tai ei. Ja tosiaankin, jälkiruoka voi jollekin olla karkkia ja toiselle vaikka jätskiä, iän ja mieltymysten mukaan. Jos ei ruoka maistu, niin pöydästä voi myös poistua ilman jälkiruokaa, vaikka muut jo karkkia söisivätkin. Ei se ole minusta jälkiruoalla kiristämistä, vaan sitä, että koko perhe ei tanssi 2-3-vuotiaan pillin mukaan.

Ja en tosiaan tarkoita tällä sitä, että lautanen on aina syötävä täysin tyhjäksi. Kyllä minä äitinä kuitenkin tiedän, onko lapsi syönyt riittävästi, jotta nälkä ei heti tule ja pystyn erottamaan sen, milloin ruoka jää syömättä silkan pelleilyn takia ja milloin lapsi ei oikeasti jaksa.

Ap:lle kuitenkin kommenttina, että uusperhekuviot eivät koskaan ole täysin mutkattomia. Lapsi vaan on hyväksyttävä osana kuviota, jos haluat miehen kanssa olla. Itsesääliin ei kannata vaipua. Yritä vaikka löytää itsellesi vähän muutakin elämää perheen ulkopuolelta (kavereita, harrastuksia jne.). Saa mies välillä olla kahden lapsen kanssa ja sinäkin saat muuta ajateltavaa.

 

[JONSERED Karhunkantaja]

Eivät kaikki uusperheet ole helvettiä.

Minulla on ihana Tytär½, jolla on mahtava äiti. Me olemme pystyneet yhdessä sopimaan mm. perussäännöt, kun Tytär½ oli pieni ( 4v. kun tulin itse 21-vuotiaana, melkein 22 v. kuvioihin). Käytännössä olemme yhdessä kasvattaneet hänet ja hemmetin hyvin! Hankaluuksia on ollut, mutta se, että kumpikin on mukana tosissaan, on auttanut kriisien yli. Äijälle olemme sanelleet päätöksemme. :saint: se on demokratiaa!

Ap:n kannattaisi miettiä mitä haluaa ja kuinka sen saavuttaa. Ja toimia sen mukaisesti.

 

["Eee"]

Olen aina haaveillut ydinperheestä, mutta jos olen tämän hetkisen mieheni kanssa se ei ole koskaan mahdollista. Mukana tulee aina olemaan tämä lapsi ja hänen äitinsä. En koskaan saisi miehen kanssa "täysin omaa" perhettä. Olen puhunut asiasta miehen kanssa ja hän ensimmäisenä sanoi "Eli haluat perheen miehen kanssa jolla ei ole lasta." Vastasin, että periaatteessa kyllä, mutta kaikesta huolimatta haluaisin hänen kanssaan tulevaisuudessa perheen. Keskustelu päättyi siihen, että mies ei ymmärtänyt minua ja jäin yksin itkemään sänkyyn.

Mun täytyy sanoa, että tässä kohdassa jo tuli sellainen olo, että ap on joko provo tai sitten jollain tapaa vajaa. Hän on jo miehen tavatessaan tiennyt, että tällä on lapsi edellisestä suhteesta, joten se ei tullut yllätyksenä. Mitä sille lapselle nyt sitten pitäisi tehdä? Tappaa, että ap saa haluamansa? :O Ja en yhtään ihmettele, että mies ei ymmärtänyt apta tuon keskustelun jälkeen (en ymmärtäisi minäkään... kaikkea, mitä haluaa, ei aina voi saada...)

 

[masuilija.]

Sitä se on kun liian nuoret tekee lapsia, ei ne osaa kasvattaa... Sinä kuulostat järkevältä ja aikanaan kun saat omia lapsia, sinusta varmaankin tulee hyvä kasvattaja.

Muuhun en kommentoi.

No voi jessus, sää oot varmaan sitten 40v tehny ekan mukulan ! Mistät tiedät jos vaikka lapsen äiti on 30vuotias? Ja tosi typerää tällänen yleistäminen, voi että vihaan tälläsiä ihmisiä jotka yleistää, jos yks sen tapaama nuori äiti on epäonnistunut kasvatuksessa niin sitten se on kaikkien kohalla samoin !

 

["huu"]

Herranjestas mitä vastauksia!!!!

Ap vaikuttaa ihan fiksulta ja vastuuntuntoiselta- mutta nuorelta, ja täällä mammat jyrää jos ei jokaista pientä juttua tiedä lapsista (miten voisi tietääkään).
Minusta ap.n kannattaisi miettiä myös muita vaihtoehtoja, miettiä omaa tulevaisuuttaan ilman miestä ja lapsia.

 

["vieras"]

[QUOTE="huu";24713151]Herranjestas mitä vastauksia!!!!

Ap vaikuttaa ihan fiksulta ja vastuuntuntoiselta- mutta nuorelta, ja täällä mammat jyrää jos ei jokaista pientä juttua tiedä lapsista (miten voisi tietääkään).
Minusta ap.n kannattaisi miettiä myös muita vaihtoehtoja, miettiä omaa tulevaisuuttaan ilman miestä ja lapsia.[/QUOTE]

Hmm, mutta ap tiesi aloittaessaan seurustelun, että miehellä on lapsi. Nyt haluaa kuitenkin miehen kanssa ydinperheen. Ei onnistu ei.

 

[vv]

Kysyisin muuten AP, että eikö miehesi käy töissä/lapsi tarhassa kun noin myöhään valvovat? Voisi tehdä ihan hyvää hänelle, ja jospa se säännöllistäisi vähän rytmejä..

 

["mä"]

Itse olin 10vuotias kun isäni tapasi nykyisen vaimonsa eli mun äitipuolen. (pääasiassa asuin äidillä, mutta olin isällä vähintään kerran/2viikkoa).
Äitipuolesta tuli mulle todella läheinen, on nykyään paras ystävä. Alku oli hankala, kaikkien osapuolten kannalta. Osasin olla hankala, eikä hänkään n.25 vuotiaana ehkä osannut ajatella lapsen kannalta. Sitkeästi jaksoi kestää. Isäni kyllä sanoi mulle, että mun pitää häntä totella, koska tämä on hänen kotinsa myös. Hän ei koskaan pyrkinyt uudeksi äidiksi minulle, muttei ollut liian kaverimainenkaan. En tiedä miten siinä onnistui. Tuli mulle myös pikkusisaruksia, joista olin todella mustasukkainen, mutta nykyään ollaan kuin yhtä perhettä. Äitini ja isäni ovat väleissä myös, siis juhlat onnistuu vaikka tulisivat samaan aikaan paikalle. Että voi sitä kiitostakin saada, mutta se vie vuosia

 

["vieras"]

Etsi sellainen mies, jolla ei vielä ole lapsia muiden kanssa. Ero tekee kipeää, mutta todennäköisesti parisuhteessa niitä kipeitä paikkoja tulisi vähän väliä, jos aina saa kokea olevansa kakkonen, tai joutuu asumaan välillä lapsen kanssa, jonka äiti et ole etkä voi täysillä puuttua kasvatukseen jne. Musta tuntuisi pahalta olla raskaana ja synnyttää, jos se tilanne olisi miehelle jo entuudestaan tuttu kun olisi käyunyt kaiken läpi jonkun toisen naisen kanssa. Lisäksi mies ansaitsee sellaisen kumppanin, joka hyväksyy täysin hänen lapsensa ja tämän äidin olemassaolon.

Eronneita ja uusioperheitä on nykyään paljon, ja en pidä eronneita tai yksinhuoltajia mitenkään "alempiarvoisina", vaan itse olen yksinkertaisesti niin mustasukkainen miehestäni, että musta ei olisi äitipuoleksi sellaiselle lapselle, jonka oikea äiti on vielä elossa. Vaikka en usko enkä toivo, että eroaisin miehestäni, voihan joskus olla, että niin tapahtuukin, ja sitten ehkä mahdollisen uuden kumppanin suhteen lapsettomuus ei ole enää kriteeri, vaan olisin itsekin kasvanut ja kypsynyt niin että voisin alkaa uusioperheelliseksi, mutta olisin varmasti silloinkin onnellinen siitä, että sain puolisoni kanssa perustaa perheen kahdestaan ilman ylimääräisiä osapuolia ja että saimme kahdestaan kokea kaiken meille molemmille ensimmäisen kerran.