Tuntuu että olis tullu henkisesti turpaan, ollu riitaa miehen kanssa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja aaaaaaaaaa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Sopisetteko vaikka, että saisit lähteä 20 min kävelylenkille kun alkaa keittää? Teitähän on silloin tilanteessa kaksi.

Sairaalloinen mustasukkaisuus on valitettavasti sairaus. Jos siitä on kysymys, miehesi on siihen mitä suurimmalla todennäköisyydellä syytön, etkä ole itsekään moista ansainnut. Perehdy aiheeseen, avaudu neuvolassa, tee kaikkesi ettet kilahtelisi kun se kerran on turhaa.

Jos mies ärsyttää tahallaan tms. niin ongelman ratkaiseminen ei ole yksin sun vastuullasi.
 
Kuulostaa siltä, että menet heti huomenna hakemaan keskusteluapua. Ja auttaisi kyllä, jos suhtautuisit asiaan vähän ratkaisukeskeisemmin. Täälläkin on esitetty ihan hyviä neuvoja. Neulominen ei ole parhain harrastus, jos haluaa päästellä höyryjä välillä. Vaikka muuten kelpo toimintaa kyllä. Siis lopputulema: tarvitset ammattiapua, pystyt muuttumaan kyllä, kun annat sille mahdollisuuden. Lakkaa lastaamasta asioita miehesi niskaan.
 
Olen sairaalloisen mustasukkainen enkä todellakaan nauti siitä. En todellakaan. Yritän hillitä itseni, mutta onnistun harvoin. Johtuu siis elämästäni ennen miestäni.

Nyt on vaan vaikea saada miestä enää tähän pöydän ääreen keskustelemaan yhtään mistään kun hän on väsynyt keskustelemaan. Minäkin haluaisin yrittää sopia. Ja olisi hyvä, jos keksisin jonkun tavan purkaa tunteeni, mutta en tiedä mikä se olisi, kun se apu pitäisi olla heti saatavilla. En tiedä olisiko noista uloslähdöistä mitään apua? Sitä voisi kokeilla.
 
[QUOTE="vieras";27896706]hyvä juttu, koska en usko sinäkään tuosta tilanteesta mitenkään nautit :(

Tsemppiä, ja koita saada mies mukaan jossain vaiheessa että muuttaisi omia tapojaankin.
:hug:[/QUOTE]

pyydä lisäksi että kun sanot että nyt aikalisä, mies oikeasti antaa sulle 5-10 min aikaa vetää henkeä eikä höngi niskaan. kierrä vaikka talo tms
 
Olen sairaalloisen mustasukkainen enkä todellakaan nauti siitä. En todellakaan. Yritän hillitä itseni, mutta onnistun harvoin. Johtuu siis elämästäni ennen miestäni.

Nyt on vaan vaikea saada miestä enää tähän pöydän ääreen keskustelemaan yhtään mistään kun hän on väsynyt keskustelemaan. Minäkin haluaisin yrittää sopia. Ja olisi hyvä, jos keksisin jonkun tavan purkaa tunteeni, mutta en tiedä mikä se olisi, kun se apu pitäisi olla heti saatavilla. En tiedä olisiko noista uloslähdöistä mitään apua? Sitä voisi kokeilla.

Sano miehelle rauhallisesti, että lähdet huomenna hakemaan apua ongelmaasi. Aloita itseksesi, ehkä saat miehenkin sitten myöhemmin keskustelemaan. On ihan ymmärrettävää, ettei hän jaksa keskusteluja, joista tulee (ehkä?) usein riitaa. Tee tää siis nyt alussa vain ihan itseksesi.
 
Kokeile ihmeessä vaikka talon ympäri juoksemista. Älä nyt ainakaan jymähdä siihen, että mtn ei voi tehdä. Näytä miehellesi että yrität, ja pyri löytämään huumori avuksesi ja kääntämään hankalat tilanteet puolellesi naurun avulla - voi olla vaikee, mutta kilahtelu on humoristista ja sanon tämän kokemuksesta. Sairalloisesta mustasukkaisuudesta en tiedä muuta kuin että se on tuhoava voima.
 
[QUOTE="vieras";27896734]pihalle ilman takkia heiluttamaan käsiä kuin helikopteri? =)[/QUOTE]

Tämä on muuten ihan hauskan kuuloinen ajatus, jota taidan alkaa huomisesta alkaen käyttämään ja opettamaan lapsillekin (5 ja 3 vuotiailla meinaa palaa käpy välillä toistensa kanssa) Ei varmaan tarvitse uloskaan lähteä kun alkaa varmaan jo siskoksia naurattamaan kun toinen hyrrää kesken matsin helikopterina :D
 
Kuulostat ihan minulta! siis tismalleen.. käytöstä, sen pahenemista raskausaikana, mustasukkaisuutta ja syömishäiriötä myöten.
Itselläni taustalla todella vaikea lapsuus, ja sitä olen 3v terapiassa työstänyt. Oli apua, mutta vielä riittää tekemistä.
Ja tähän mustasukkaisuuteen ei ainakaan auta kun ensimmäinen pitkä suhteeni oli yhtä pettämistä ja juuri loppuneesta suhteesta paljastui myös miehen pettäneen monet kerrat. Jotenkin ajaudunkin aina ihan paskoihin suhteisiin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hyvä sinä!;27896767:
Tämä on muuten ihan hauskan kuuloinen ajatus, jota taidan alkaa huomisesta alkaen käyttämään ja opettamaan lapsillekin (5 ja 3 vuotiailla meinaa palaa käpy välillä toistensa kanssa) Ei varmaan tarvitse uloskaan lähteä kun alkaa varmaan jo siskoksia naurattamaan kun toinen hyrrää kesken matsin helikopterina :D

mä tein tuota itse kun oli erittäin stressaava aika - ja kaikki näki että just nyt ei ole hyvä hetki... :ashamed: :D
 
No niin, jos räjähtelet miehellesi ilman pätevää syytä, niin hän on siihen syytön. Hän voi tulla vastaan, mutta tuskin voit olettaa että hän kestää rajattomasti älytöntä riehumista ja turhaa pahaa mieltä.

Aloita sen asian tunnustamisesta, että sulla on ongelma. Voisit googlata jo tänä iltana juttua, kuinka muut on selvinneet samasta ongelmasta. Kyllä tuosta voi selvitä, kuten syömishäiriöstäkin. Ota askel kerrallaan.
 
Siis halusin vain näyttää hänelle, mitä ajattelen. Että saisimme vähän avattua keskustelua tästä. Kun kyllä mä yritän, vaikka vaikeaa onkin.

Ja siksi sanoin tuon teille täällä, että tiedätte, että mulla on täällä takapiru lukemassa :)
 
Sovittiin, että saan sen rauhoittumishetken. Hän on tullut heti perässä ja kysynyt mikä on, kun on ollut huolissaan. Ja sitten on ollut taas helvetti irti. Mutta jospa yrittäisimme molemmat taas enemmän.
 
Sovittiin, että saan sen rauhoittumishetken. Hän on tullut heti perässä ja kysynyt mikä on, kun on ollut huolissaan. Ja sitten on ollut taas helvetti irti. Mutta jospa yrittäisimme molemmat taas enemmän.

Ihan muistutukseksi: vaikka tilanne näyttää nyt olevan taas rauhallinen, niin SINÄ olet teidän tilanteessa se, jonka pitää yrittää enemmän ja hankkia apua. Keskity parantamaan omaa tilannettasi, niin parisuhde paranee samalla.
 
Kyllä minä tiedän, että minussa se suurempi ongelma on. Tiedän, että tästä käydään vielä monta taistelua ja keskustelua, mutta jospa minäkin joskus oppisin. En halua, että tämä parisuhde kariutuu edellisten lailla.
 
Hyvä :)
Älä anna oman käytöksen masentaa, äläkä varsinkaan vaivu itsesääliin. Miehesi on tokimse toinen osapuoli ja voi tehdä osansa, mutta itseään ihminen voi vain muuttaa. Mulla on ollut paljon ongelmia temperamenttini takia, mutta nyt melkein nelikymppisenä voin sanoa, että on kannattanut vaatia itseltään enemmän ja yrittää muuttua. Lisäksi uhriutuminen ja itsesäälissä rypeminen periytyy lapsille, jos sen antaa vallata koko elämän.
 
Minulla oli aikoinaan sama ongelma kuin sinulla ap, eli sairaalloinen mustasukkaisuus. Kärsin ja kärsittiin yhdessä siitä monta vuotta, kai kaikkineen 4 vuotta. Epäilin aina ja joka käänteessä. Tuntui, että tulen sairaaksi, suorastaan kuristun siitä epäilyn tunteesta. On tainut tuntua aika samalta miehestäkin. Minulla oli olo, että jumankekka kerrassaan minä en vaan kykene taikomaan sisälleni luottamusta, en vaan pysty. Olin aivan pakahtumisen keskipisteessä. En päässyt mihinkään päin.

Lopulta mieskin oli jo niin kyllästynyt, että sanoi ettei enää halua olla kanssani. Sain sen mitä pelkäsin eniten: mies hylkää. Ajattelin, että OK. Vaikka minä tekisin mitä, en tämän kauniimmaksi tule, tämän viisaammaksi, rikkaammmaksi, taitavemmaksi, seksikkäämmäksi, ihanammaksi. Olen tämä ja sillä sipuli. Jos en kelpaa tämmöisenä niin sitten olen kelpaamatta ja minä en mitenkään voi estää jos mies minua haluaa pettää. Tavallaan luovutin. Ajattelin, että pettäköön jos haluaa, rakkauden pitäisi olla vapaaehtoista eikä pakotettua. Vuosia pakotin, rakasta minua ja vain minua aina vaan ja koko ajan. Sitten annoinkin olla. Saa rakastaa ja jos ei, niin en pakota.

Tämän jälkeen helpotti. Kumpikin sai ilmaa ja tilaa olla ihan rauhassa. Pikkuhiljaa ihan kuin itsestään meillä on parantunut koko suhde aivan uudelle tasolle. Meillä on hyvä olla :) Ja minä en ole yhtään mustasukkainen. En edes pystynyt kuvittelemaan, että näin kävisi. Minulla itselläni on ihana olo, olen vapaa siitä pahasta myrkystä, mitä epäilys mieleeni toi.
 

Yhteistyössä