[QUOTE="Lis";29016942]Tervetuloa todellisuuteen tyottomat, tuohan on ihan normaali tyomatka-aika esim . Euroopan suurkaupungeissa. Esim. minulla menee monta kertaa 1,5 tuntia, matkaa 10km.
En voi uskoa etta joku olisi mielummin tyoton kuin kulkisi tuota matkaa.[/QUOTE]
Sellainen ero vaan, että Euroopan suurkaupungissa et mene tuosta vararikkoon. Esimerkiksi Berliinissä (jossa tosiaan välimatkat ovat pitkiä) maksaa kolmen vyöhykkeen kuukausilippu 97 euroa. Sitten taas, jos pendelöit Suomessa puolentoista tunnin työmatkoja kahdesti päivässä, nousevat kustannukset tosiaan satoihin euroihin.
Lisäksi siellä suurkaupungissa voi työmatka kotiovelta työpaikalle tosiaan kestää 1,5 tuntia. Ei sekään kivaa ole. Mutta ota huomioon, että tässä typerässä uudistuksessa ei laskettu matka-aikaa ovelta ovelle vaan ainoastaan se juna- tai bussimatkan kesto. Sen lisäksi tulee myös kävely tai paikallisliikenteessä käytetty aika kotoa juna-asemalle ja työpaikkakunnalla siirtyminen työpaikalle. Työmatkan kestohan voi sitten olla jo ties mitä!
Ja jos työ on matalapalkkatyötä, siitä jää tuollaisen reissaamisen jälkeen miinukselle. Vieläkö ihmettelet, miksi työtön ei riemusta kiljuen kulje päivittäin tuollaista matkaa?