A
Allit on
Vieras
Jumankavita että tänään otti aivoon vaateliikkeen myyjä. Tilanne meni näin:
Menin kauppaan etsimään itselleni vaatetta pikkujouluihin. Ihan sellaiseen pukimotyyppiseen eli palveluliikkeeseen.
Etsin myyjän liikkeestä ja kerroin mitä halusin. Hihallisen mekon pikkujouluihin. Värin suhteen olin täysin avoin. Ei siis mikään ihan älytön toive.
Myyjä siinä sitten alkoi minua ohjaamaan juhlavaateosastolle. Kaikki hyvin tähän asti.
Siinä sitten aloin niitä mekkoja katselemaan ja myyjä esittelikin minulle muutamia hyviä vaihtoehtoja. Otettiin siitä viisi erilaista toiveeni täyttävää mekkoa ja eikun sovituskoppiin.
Ensimmäinen vaate ylle. Ihan kiva, mutta ei minun tyylinen. Myyjä kysyy onko sopiva koko, onko hyvä jne.
Toinen vaate ylle. Pidin, mutta ei ollut sopivan kokoinen joten pyysin myyjää hakemaan minulle isomman koon.
Kolmas vaate ylle tällä välillä. Pidin erittäin paljon. Aivan ihana leikkaus, kaunis väri ja muutenkin sopiva. Tulinkin sitten sovituskopista ulos asti näyttämään myyjälle asua ja kysymään vielä tämän mielipidettä.
Ja nyt alkaa se vituttava osio...
Myyjä kääntyi minusta pois ja alkoi ihan selkeästi nauramaan. (kuulin ja näin kehonkielestä). Kääntyi sitten minuun päin ja sanoi kuuluvalla äänellä:
"Anteeksi nyt vaan, mutta tuo ei kyllä todellakaan sovi sinun vartalollesi. Sinulla on ihan liian isot käsivarret tuohon pukuun!"
Häkellyn hieman ja katson itseäni uudestaan peilistä. Puvussa on noin 1/3 pituiset hihat ja allini olivat kyllä ihan hyvin peitossa. Mielestäni ei mitään vikaa, eikä mekossa siis ollut mitenkään erityisen korostavia tai erikoisia hihoja. Normaalit sanoisin. Eivätkä mitenkään puristaneet
Myyjä jatkaa:
"Kaikki siellä juhlissa kiinnittävät huomion vain noihin käsivarsiin, joten kannattaa unohtaa tuo mekko. Minä käyn etsimässä jonkin toisen puvun missä on kunnolla tilaa noille käsivarsillesi."
Arvatkaapa oliko jo miltei itku silmässä tuossa vaiheessa. Käsivarteni ovat aina olleet minulle hieman arka paikka ja ei kyllä todellakaan ollut myyjällä pelisilmää. Menin sovituskoppiin ja puin omat vaatteeni päälle. Poistuin ostamatta mitään, niin paljon suututti myyjän käytös.