1-vuotiaan raastava eroahdistus! Mitä hittoa mä teen?

[uskoloppu]

Tilanne se, että vaativa, äitiin takertuva tyttö 1v2kk on tullut ihan mahdottomaksi. Olen aina hoitanut lapset itse, mies toki myös, mutta tekee pitkää työpäivää ja on paljon pois. Isovanhemmat asuvat kaukana ja lapset ovat äärimmäisen vähän missään hoidossa. Olen jättänyt tytön 3 kertaa kummille hoitoon (näkevät useita kertoja viikossa) harjoitellaksemme, mutta tyttö ei sopeudu millään, itkee aivan kokoajan useita tunteja kunnes tulen takaisin tai nukahtaa itkuunsa ja noiden kokeilujen seurauksena on alkanut itkeä nyt joka kerta kun näkee kummejaan. Jos mies yrittää antaa minun nukkua aamulla pitkään, tyttö itkee hysteerisenä oven takana ja hakkaa ovea kunnes minun on pakko nousta. Pärähtelee vähän väliä itkemään isänsä kanssa myös jos lähden pois kotoa, mutta itku ei ole onneksi jatkuvaa. Käymme useita kertoja viikossa kyläilemässä, kerhossa, puistoissa muiden lasten ja aikuisten kanssa päivittäin. Tyttö roikkuu lahkeessani kokoajan, itkee jos joku tulee lähelle tai jos joku tulee kylään tai käymme jossain kylässä. Kotona kulkee perässäni vaikkei täällä olisi muita, joskus todella todella harvoin leikkii itsekseen ihan hetken. En pysty tekemään kertakaikkiaan mitään!!! Raastava itku alkaa kun menen vessaan tai yritän tehdä ruokaa. Olen aivan loppu tilanteen kanssa. Minulla ei ole sydäntä itkettää lasta, mutta en jaksa tilannetta enää. Tätä on jatkunut nyt useita kuukausia ja pahenee vain. Nytkin tyttö on koko tietokoneella istumiseni ajan itkenyt toivottomasti joko sylissäni tai vieressä lattialla..sama toistuu jos yritän jutella puhelimessa.
Pahinta tässä on se, että meillä on 6-vuotias esikoinen joka on alkanut nyt saamaan hirvittäviä itku/paniikkikohtauksia iltaisin. Itkee hysteerisenä ja sanoo ettei kukaan rakasta häntä enää, sanoo itkien vihaavansa siskoaan (vielä pari kk sitten sanoi rakastavansa). On kysynyt toivonko hänen kuolevan!!!! jotta hän ei ole harmina täällä kotona. Olen todella epätoivoinen. Olen yrittänyt kaikkeni, että kaikilla olisi hyvä olla. Rakastan lapsiani, en halua esikoisen tuntevan noin. Itkettää...
Mitä teen?? Auttakaa, neuvokaa, mitä tahansa!

 

[vierailijaaa]

Eihän mitään fyysistä vaivaa ole? Näkö ja kuulo kunnossa?

 

[uskoloppu]

ei tietääksemme ole mitään fyysistä vaivaa. Neuvolalääkärillä silmät, korvat ok. Vastaa kutsuun ja näkeekin kyllä oikein hyvin.
En tiiä..joskus tekis mieli vain laittaa ovi perässä kiinni ja haudata oma pää tyynyihin. Mitä tuommoinen sitten tekisi lapselle? Siis jos vaan kylmästi kykenisin jättää huomiotta. Olisin läsnä ja vieressä, mutta en jokaista hysteeriitkua noteeraisi? Enkä yhtään ihmettele, että esikoinen tuntee olonsa todella kurjaksi kun kaikki äidin aika menee pienemmän lohdukkeena ja isomman aina muka pärjättävä kun nyt sattuu olemaan isompi. Siinä ei paljon lohdukkeena auta kun illalla antaa pusun ja sanoo rakastavansa.

 

[Ykkösen äiti]

Kannattaa ottaa neuvolassa puheeksi ja pyytää sitä kautta apua. Todennäköisesti tuo menee ohi alle vuodessa (villi veikkaus vain), mutta vuosikin on pitkä aika.

Myös meillä on 1v, (tasan), ja on aika takertuva sekä itkee monista asioista ja roikkuu perässä. Mutta ei sentään mitään noin radikaalia ja usein.

Kuulostaa tosiaan raskaalta. Meilläkin muuten tuo 1v on itkuinen ja kiukkuinen niinä aamuina kun minä nukun vähän pidempään ja mieheni on hänen kanssaan. Ääni kellossa muuttuu kun nousen ylös.

Meillä on myös n.3v lapsi, jolle onneksi ehdimme antamaan huomiota.

Periaatteessa meillä siis samanlaista, moninkertaisesti vähemmässä määrin.

 

[yksi kokemus]

Onko sulla kunnollista kantoreppua (esim. Manduca, Ergo, taapero-Wompatti) tai saisitko jostain?

Meidän kuopuksella oili 1v2kk-1v4kk tosi takertuva vaihe, siis vessaankaan ei saanut mennä ilman että alkoi lohduton itku, ja vessassakin olisi pitänyt saada olla SYLISSÄ, vieressä seisominen ja vaikkapa polvesta kiinni pitäminen ei riittänyt. Sylissä piti olla KOKO ajan, eli kummasti kuorittavat hedelmät harveni ostoslistalta ja tilalle tuli yksikätisesti pestäviä, lopulta ostin juustotkin valmiina siivuina. Jossain vaiheessa tein aamupalat illalla valmiiksi jääkaappiin kun alkoi se aamun vaatimusten ristituli viedä mehut (esikoinen herää kiljuvan nälkäisenä ja kuopus kaipaisi halailua sohvannurkassa), ja omat vaatteetkin opin katsomaan valmiiksi koska kovin pitkään ei viitsi pukeutumiseen käyttää jos toinen ulvoo niin että seinät helisee ja joku muu perheenjäsen yrittää ehkä vielä nukkua. Välillä piti syödä aterioita taapero sylissä kun ei se suostunut siitä ruokailun ajaksi pois, tai siis minä en halunnut kuunnella sitä huutoa jos olisi jättänyt lattialle/pakottanut syöttikseen. Tosi paljon tein sitten kotihommia lapsi selässä (ihan heti herättyään ei sinne suostunut mutta muuten), ruoat laitoin niin, kaupassa käytiin niin (kärryissä lapsi ojenteli vain itkuisena käsiään) ja ulkoillessa pystyin vähän paremmin keskittymään 3v esikoisen juttuihin kun selässä ollessaan tuo taapero ei ollut ihan koko ajan jotain vailla. Ja iltaisin tehtiin esikoisen kanssa kahdestaan juttuja, ja pienempi oli isänsä kanssa, mut jomman kumman parin piti kyllä poistua kotoa tai muuten pienempi olisi vähän väliä hakeutunut mun seuraan. Ja toisaalta esikoinen sai myös välillä spesiaaliaikaa isän kanssa, ja hänelle myös selitettiin miksi tilanne on millainen on ja asiasta juteltiin. Viikonlopun aamunukkumiset loppui minullakin siihen, se oli vain yhtä huutoa miehen kanssa kun lapsi tiesi minun olevan ihan oven takana. Mutta jos olin poissa, niin isä kelpasi kyllä pääsääntöisesti ihan hyvin. Meillä tuo tosiaan kesti sen 1,5kk ja meni ohi, oli normaali vaihe ja kuulostaa kuitenkin vähän helpommalta kuin teidän tilanne, jos mies tekee pitkää päivää jne.

Mutta jos kyseessä on ihan vaan eroahdistus, niin onneksi ja valitettavasti siihen lääke on juuri se rajoitukseton syliin pääsy ja äidin (tai kuka se luottoaikuinen onkaan) fyysinen ja emotionaalinen (!) saatavuus. Enkä nyt jeesustele, tiedän oikein hyvin miten pirun vaikeaa on koko päivän volinan jälkeen suhtautua empaattisesti siihen paniikki-itkuun kun kehtaat yrittää kuselle mennä, mutta fakta vaan on se että irti ravistelemalla se vaihe ei mene yhtään nopeammin ohi mutta voi tehdä seuraavista vaiheista entistä hankalampia, jos lapselle jää epävarma fiilis.

Eli kantoreppu. Ja yhdessä nukkuminen, jos se on luontevaa teille molemmille. Mä esim. nukutin vaikeimpina viikkoina (kun lapsi kieltäytyi enää nukahtamasta rattaisiin ja heräsi uniltakin itkemään ja varmistamaan äidin läsnäoloa) syliin sohvalle ja sit samalla pelasin toisella kädellä esikoisen kanssa jotain muistipeliä tai luin kirjaa, otin kainaloon peiton alle ja silittelin. Mutta jos lapsi nukkuu jees itsekseen niin päikkäriajat kannattaa tietysti säästää a) esikoiselle ja b) omalle levolle.

Ja jos joku epäilee, että tällä mun tavalla lapsi ripustautuu iäksi, niin kerrottakoon että lapsi viihtyy nyt taas erinomaisesti rattaissa, istuu ruokailunsa syöttötuolissa, nukkuu päiväunensa keskeytyksettä ja puuhastelee kotona iloisena ja viis veisaa siitä poistunko vessaan vai en. Itse asiassa nyt kun tuo kävelytahti kasvaa niin välillä toivon että olisi edes vähän kaipuuta pysyä äidin jaloissa, kun esimerkiksi puistosta tuo olisi ihan tyytyväisenä marssimassa omille teilleen nyt 1v5kk iässä

 

[uskoloppu]

Neuvolasta tiedustelu on käynyt itselläkin mielessä. Ihan siitäkin syystä, että olen kovin huolissani esikoisemme olosta ja ajatuksista. Olimme esikoisen kanssa hyvin tiivis nippu 5-vuotta ja hän sai jakamattoman huomion..ja nyt tämä tilanne. Tuntuu, että vaikka kuinka yritän huomioida ja touhuta esikoisen kanssa, tunkee pieni aina väliin ja vaati osansa. Hommat esikoisen kanssa sitten keskeytyvät ja on ns. ikuinen kakkonen, omasta mielestään.

Tilannetta ei tosiaan helpota sekään, että mies on kokoajan pitkiä aikoja pois, kylläkin aina 100% läsnä ja touhuamassa lasten kanssa kun on kotona. Mietin, että luuleeko tuo pienempi, että kohta se äitikin häippäsee. Oma järki lähtee myös pikkuhiljaa päästä kun tuntee niin voimakasta riittämättömyyttä ja tuohon itkuun turtuu, koskaan ei mikään muka riitä. Pienempi ei kestä hoitoon viemistä ja isomman vieminen olisi kuin hylkäisi vielä entisestään, että pois jaloista vain.

Eroahdistus on tosiaan normaalia, mutta jos se vaikuttaa koko perheen elämään ja hyvinvointiin, pitää jotain keksiä. Pitäisi tässä vielä töihin palata itsekin syksyllä. Mitenhän sitten käy?

 

[uskoloppu]

Kiitos "yksi kokemus" teidän eroahdistuksen jakamisesta ja vinkeistä. Meillä tosiaan on manduca kaapissa. Olen sen sinne hylännyt vauvavaiheen alta. Kokeilen sitä ehdottomasti huomenna jo!

Lohdullista lukea samanlaisia kokemuksia. Tuntuu, että kyllä tässä onkin järkeä vielä. Eli syliä, syliä, halia ja syliä. Pitää pitää pää kylmänä ja koittaa olla myös esikoiselle enemmän vielä läsnä. Ehkei se pikkusiskokaan rikki mene jos joskus joutuu odottamaan syliin pääsyä kun esikoinen tarvii apua pikkulegojen kokoamisessa.

 

[vierailija..]

En tiä, jotenkin tulee mieleen että onkohan lapsi jostain kipeä? Hampaat, korvat, allergiaa?
Meilläkin on tuommoisia kiukkujaksoja nähty mutta usein liittyvät esim hampaisiin tai sairasteluun.

Esim tuttu puisto vois olla helpompi paikka lapselle olla vieraan aikuisen/isän kanssa kuin koti jossa se äiti on aina mielessä. Puistossa on kuitenkin paljon uutta tutkittavaa ja katseltavaa. Kannattaa ehkä kokeilla. Tai sit sinä lähet esikoisen kanssa pois kotoa hetkeksi vaikka kauppaan tai uimaan tms missä pystyt huomiomaan esikoista ja vauva jää miehen kanssa kahdestaan.
Tuo on tuttua että lapsi huutaa oven takana kun äiti yrittää nukkua, sitten on monesti tehty niin että lapsi saa tulla huoneeseen ja saatan nostaa sen viereeni sänkyyn mutta jatkan uniani, meillä lapsi ei jaksa ihan älyttömän kauan kiinnistua nukkuvasta aikuisesta vaan lähtee sitten takaisin olkkarin puolelle.

 

[Hilpuri Tilli]

Mun tuli mieleen että kannattaisiko sun sen esikoisen kanssa lähteä esim. viikonlopuksi jonnekin muualle, ja isä ja tämä 1-v jäisivät kotiin keskenään. Esikoinen saisi omaa huomiota ja 1 v:llä ei olisi ovea mitä hakata ja tottuisi ehkä olemaan isän kanssa.

 

[Aiemmin vastannut]

Mun tuli mieleen että kannattaisiko sun sen esikoisen kanssa lähteä esim. viikonlopuksi jonnekin muualle, ja isä ja tämä 1-v jäisivät kotiin keskenään. Esikoinen saisi omaa huomiota ja 1 v:llä ei olisi ovea mitä hakata ja tottuisi ehkä olemaan isän kanssa.

En suosittele eroahdistuksesta kärsivää 1v:n jättämistä ilman äitiä koko viikonlopuksi.

Aika kylmää kyytiä.

 

[vierailijax]

En suosittele eroahdistuksesta kärsivää 1v:n jättämistä ilman äitiä koko viikonlopuksi.

Aika kylmää kyytiä.

Täsmälleen samaa mieltä.

 

[uskoloppu]

En usko että tyttömme on kipeä. On muuten todella aurinkoinen ja hyväntuulinen neiti, jos asiat menevät siis kuten hän haluaa. En ymmärrä voiko tuon ikäisellä olla jo niin voimakas oma tahto, että osa itkuista on juurikin pomottamista. Jos esim. istun sohvalle, alkaa hirvittävä itku ja käsien ojentelu, jos otan viereen tai syliin, rauhoittuu. Jos tuo minulle kirjan ja sanon että ei nyt, niin alkaa sama hysteeri-itku ja käsien ojentelu. Jos alan lukemaan kirjaa, hän on kuin aurinko ja tavailee perässäni sanoja innoissaan. Jotenkin ei kestä minkäänläista torjutuksi tulemista. Ja tätä lasta on rakastettu ja rakastetaan niin maan pirusti, etten ymmärrä miten voi kokea niin voimakasta hylätyksi tulemisen pelkoa. Viimeisimmän kahden viiikon aikana suuren itkun aiheuttaa mm. tilanteet jossa kävellessään pyllähtää ja jos minä en säntää nanosekunnissa nostamaan ylös vaan hymyillen kannustan vieressä oikein ylipirteänä että nouse itse vaan, kyllä sinä osaat. Aikaisemmin nousi vaan pystyyn kenenkään huomaamatta ja jatkoi matkaa.
Ulkona jos olemme keskenämme ei ongelmaa, menee ja touhuaa intona, mutta heti kun puistoon tulee muita, alkaa takertuminen.

Esikoinen lähti eilen mökille mummin kanssa. Tyttö on ollut itkuisempi kuin yleensä, päästä minua hetkeksikään silmistä. Kantoi aamulla esikoisemme reppua ympäri asuntoa ja yritti laittaa kenkiä jalkaan. Olemme leikkineet lattialla lähes taukoamatta, jos nousen ylös, alkaa itku ja käsien ojentelu. Huoh. Ulkona pärjäsi tänään normaalisti onneksi.

En saanut ketään neuvolasta kiinni tänään.

 

[uskoloppu]

Ajattelin huomenna lähteä alkuillasta kun mies tulee töistä, hakemaan esikoista yksin mökiltä. Olen siellä yhden yön esikoisen kanssa ja sitten tulemme kotiin. Koko vkonloppua en halua olla pois