Äiti syyllistää minua, aikuista lastaan. Uskallanko myydä sohvani?

[Pin]

Jos ja kun sohva on ollut lahja, se on ollut lahja. Lahja ei sisällä velvollisuuksia, oli se sitten rahaa, villapaita, kattila, tai sohva. Jos annettu asia sisältää antajan mielestä jotain velvollisuuksia (kuten antaa sohva myöhemmin takaisin), ei se silloin ole lahja. Nämä velvollisuudet tulee lausua ääneen, jotta sen "lahjan" saaja pystyy itse päättämään, ottaako esineen vastaan, ja siten ottaa vastatakseen myös siihen liittyvät antajan sanelemat ehdot. Lahjan antaja ei voi jälkikäteen keksiä lahjalleen jotain ehtoja, koska silloin sen vastaanottajalla ei ole ollut mahdollisuutta päättää ottaako lahjaa näiden ehtojen hinnalla vastaan.

Myöskään se, että vanhempi on päättänyt tehdä lapsen ja hoitaa lasta niin kuin asiaan kuuluu, ei aseta sitä lasta yhtään minkäänlaiseen kiitollisuudenvelkaan vanhempaansa kohtaan.

Molempiin ylläoleviin kappaleisiin pätee: ihminen ei voi olla vastuussa asioista, joihin hänellä ei ole ollut päätösvaltaa. Ei syntymästään, ei siitä että vanhempi on pitänyt hänet lapsena joten kuten hengissä, ei siitä, että joku on päättänyt hänelle antaa lahjaksi sohvan ja se antaja päättää x vuoden päästä että sohva olikin vain lainassa. Kun ei ole vastuuta, ei ole myöskään mitään velvollisuutta. Ja jos/kun jättää tekemättä asioita joista ei ole vastuussa ja joihin ei ole velvollisuutta, on järjetöntä tuntea siitä huonoa omaatuntoa.

Lähisukulaisuus ja äidin ap:hen ohjelmoima syyllisyys vääristävät tätä itsestäänselvyyttä. Usein ajatuksia voi selkeyttää sillä, että kuvittelee sen äidin tilalle jonkun vanhan naapurin x vuoden takaa; naapuri antoi sinulle sohvan joskus vuosia sitten. Näiden vuosien aikana naapuri on ollut sinulle ilkeä, ja on poistanut sinut esim. fb:stä, ja lähinnä vain veetuilee sinulle tavatessanne. Nyt tuo exnaapuri oli kuullut että olet luopumassa hänen aikoinaan antamastaan sohvasta, ja alkaa vaatia että vuokraat pakun ja kantajat, ja toimitat sohvan hänelle. Onko sinulla huono omatunto etkä uskalla kieltäytyä vaatimuksesta, vai lyötkö naapurille luurin korvaan, pyörität silmiäsi ja huokaiset "kaikkia hulluja sitä maailmassa onkin"?

Näin juuri!!!

 

[.....]

Mun lapset ei ole kiitollisuudenveloissa loppuelämäänsä siksi, että pyyhin pyllyt ja autoin läksyissä. Itse halusin lapsia, eivät he siihen voineet vaikuttaa. Ja ei, niiden ei todellakaan tarvitse antaa mulle takaisin lahjaksi saamiaan tavaroita ilmaiseksi ja vielä maksaa siitä, että minä täällä huulia lipoen saisin kaikkea tavaraa. Oikeasti, nauroin ääneen jo ihan ajatukselle siitä, että odottaisin jotain tuollaista.

Velkakirja taas kasvoi tänään kun silitin hamahelmet...

Älä ap edelleenkään kuuntele, joko nää ei oikeasti tajua minkälaista on elää tuollaisen kanssa tai sitten vielä pahempaa, ovat itse samanlaisia...

Itse en näkisi, että kyse on niinkään mistään kiitollisuudenvelasta, vaan siitä, että ollaan samaa perhettä. Perhe pitää huolen omistaan, vaikka välillä hermoille kävisi. Surullista, jos ei ole elämässä ketään, johon voi luottaa, vaikka joskus vähän typerästikin käyttäytyisi.

 

[vierailija]

Itse en näkisi, että kyse on niinkään mistään kiitollisuudenvelasta, vaan siitä, että ollaan samaa perhettä. Perhe pitää huolen omistaan, vaikka välillä hermoille kävisi. Surullista, jos ei ole elämässä ketään, johon voi luottaa, vaikka joskus vähän typerästikin käyttäytyisi.

Et selvästikään ymmärrä mistä on kyse kun puhut "joskus typerästi käyttäytymisestä". Ilmenee kyllä jo aloituksesta... ketjussa joku puhui nimenomaan siitä että pääsisi jotenkin tasoihin vanhempien kanssa. Huh...

 

[vierailija]

Jos vanhempasi siis ostivat sinulle uusia huonekaluja, niin sitä suuremmalla syyllä sinun pitää kysyä, haluavatko he ne takaisin. Olisit sanonut heti että ei kiitos, käyttäkää rahat itseenne, niin et olisi tässä tilanteessa. Eivät vanhemmat ostele aikuisille lapsilleen huonekaluja, aikuiset ostavat huonekalunsa itse. Eikä aikuinen ota lahjoja vastaan vanhemmiltaan, jos vanhemmat ovat köyhiä.

Oletko tosissasi kyselemässä jonkin yli 14 v sitten saadun lahjan antajalta, että haluaako tämä sen takaisin? Todennäköisesti vanhemmilla on ollut silloin rahaa antaa jokin tarpeellinen lahja täysi-ikäiseksi tulleelle lapselle. Minusta on ihan normaalia, että itsenäistyvälle omilleen muuttavalle voidaan tuollainen lahja antaa.

Jos äiti sen tosissaan haluaa itselleen, niin kyllä hän hoitaa sille itse kuskaukset, vaikka saattaakin painostaa ap:ta osallistumaan siihen. Sohvat eivät välttämättä ole kovin kivoja muutettavia, ne eivät välttämättä mahdu edes kerrostalon hissiin. Mielihyvin maksettiin uusien sohvien kotiin tuonnista (ihan sisälle saakka, ei vain pelkkää toimitusta ulko-ovelle), kun raahasivat painavaa metallimekanismeilla varustettua isoa sohvaa portaat ylös. Ja entisten vientikin hoitui samaan syssyyn, ne olivat sen verran huonokuntoisia, ettei niiden myyntiä voinut edes ajatella.

 

[vierailija]

Sano äidillesi, että jos haluaa sohvan, hakekoon sen itse ja pian. Jos äiti ei tähän kykene se on voi voi sitten. Muussa tapauksessa se menee myyntiin/kiertoon. Et ole mitään velkaa äidillesi ja saat tehdä omilla tavaroillasi mitä haluat.

Ammu Moolok: Vanhempien rakkauden lapsiin ei pitäisi olla ehdollista tai vaihtokauppaa vaan nimenomaan ehdotonta.

Minun äitini on samanlainen kontrollihaluinen tavaraan takertuja, joka ei yksinkertaisesti pysty luopumaan mistään tavarasta. Jokaisesta tavarasta luopumiseen olisi pitänyt pyytää häneltä lupa vielä aikuisenakin. Ystäville tarkoitetut syntymäpäivälahjatkin hän halusi usein itselleen, ja jouduin käymään ostamassa uudet lahjat.

Ap täällä taas. Kiitos tästä ymmärryksestä! Voin sanoa, että hyvin tutulta kuulostaa!

Kello on 23, nukkumaan pitäisi mennä, mutta mulla kiehuu nyt vähän yli. Kysyin tänään, haluaako sohvan ja vastasi, että joo, mutta että "jonkun" pitäisi sitten paku vuokrata ja että hänellä ei ole rahaa. Minä siihen laitoin vain viestin, voisitko järjestää kuskin ja kantoapua. Äsken tuli sitten vastaus, että ei hän ketään tunne ja että minähän niitä riuskoja nuoria miehiä tunnen. Eli mun pitäisi pyytää kavereitani, vuokrata paku ja maksaa se ja korvata vielä kavereillekin vaiva jotenkin. Ei hele... Aivan käsittämättömän ärsyttävää avuttomaksi heittäytymistä!

 

[vierailija]

Oletko tosissasi kyselemässä jonkin yli 14 v sitten saadun lahjan antajalta, että haluaako tämä sen takaisin? Todennäköisesti vanhemmilla on ollut silloin rahaa antaa jokin tarpeellinen lahja täysi-ikäiseksi tulleelle lapselle. Minusta on ihan normaalia, että itsenäistyvälle omilleen muuttavalle voidaan tuollainen lahja antaa.

Jos äiti sen tosissaan haluaa itselleen, niin kyllä hän hoitaa sille itse kuskaukset, vaikka saattaakin painostaa ap:ta osallistumaan siihen. Sohvat eivät välttämättä ole kovin kivoja muutettavia, ne eivät välttämättä mahdu edes kerrostalon hissiin. Mielihyvin maksettiin uusien sohvien kotiin tuonnista (ihan sisälle saakka, ei vain pelkkää toimitusta ulko-ovelle), kun raahasivat painavaa metallimekanismeilla varustettua isoa sohvaa portaat ylös. Ja entisten vientikin hoitui samaan syssyyn, ne olivat sen verran huonokuntoisia, ettei niiden myyntiä voinut edes ajatella.

Ihana järjen ääni myös tämä kommentti! Ja kyllä, nyt tilanne sitten on se, että lahjan antaja haluaa 14 vuotta vanhan lahjan takaisin, eikä ole näköjään mitään tekemässä sen eteen, että saisin vain tuon mööpelin pian ulos asunnosta. En käsitä, miten voi olettaa, että minä hoidan kaiken asiaan liittyvän, jos hän kerran sohvan haluaa. Nukun yön yli ja laitan varmaan huomenna viestin, että kysyy vaikka siskoni miestä tai ihan ketä vaan, mutta että sohvan täytyy lähteä täältä pian. Ja sitten katson, kun hän varmaan joko a) katkaisee välit tai b) kertoo minulle kuinka itsekäs ja kylmäsydäminen olen.

 

[vierailija]

Ja Pin, tulee melkein tippa linssiin, kun tajuat tilanteen niin hyvin Todella musta tuntuu, etteivät kaikki tässä keskustelussa ole kokeneet, miten painostava tällainen tilanne on. -AP

 

[vierailija]

Jos ja kun sohva on ollut lahja, se on ollut lahja. Lahja ei sisällä velvollisuuksia, oli se sitten rahaa, villapaita, kattila, tai sohva. Jos annettu asia sisältää antajan mielestä jotain velvollisuuksia (kuten antaa sohva myöhemmin takaisin), ei se silloin ole lahja. Nämä velvollisuudet tulee lausua ääneen, jotta sen "lahjan" saaja pystyy itse päättämään, ottaako esineen vastaan, ja siten ottaa vastatakseen myös siihen liittyvät antajan sanelemat ehdot. Lahjan antaja ei voi jälkikäteen keksiä lahjalleen jotain ehtoja, koska silloin sen vastaanottajalla ei ole ollut mahdollisuutta päättää ottaako lahjaa näiden ehtojen hinnalla vastaan.

Myöskään se, että vanhempi on päättänyt tehdä lapsen ja hoitaa lasta niin kuin asiaan kuuluu, ei aseta sitä lasta yhtään minkäänlaiseen kiitollisuudenvelkaan vanhempaansa kohtaan.

Molempiin ylläoleviin kappaleisiin pätee: ihminen ei voi olla vastuussa asioista, joihin hänellä ei ole ollut päätösvaltaa. Ei syntymästään, ei siitä että vanhempi on pitänyt hänet lapsena joten kuten hengissä, ei siitä, että joku on päättänyt hänelle antaa lahjaksi sohvan ja se antaja päättää x vuoden päästä että sohva olikin vain lainassa. Kun ei ole vastuuta, ei ole myöskään mitään velvollisuutta. Ja jos/kun jättää tekemättä asioita joista ei ole vastuussa ja joihin ei ole velvollisuutta, on järjetöntä tuntea siitä huonoa omaatuntoa.

Lähisukulaisuus ja äidin ap:hen ohjelmoima syyllisyys vääristävät tätä itsestäänselvyyttä. Usein ajatuksia voi selkeyttää sillä, että kuvittelee sen äidin tilalle jonkun vanhan naapurin x vuoden takaa; naapuri antoi sinulle sohvan joskus vuosia sitten. Näiden vuosien aikana naapuri on ollut sinulle ilkeä, ja on poistanut sinut esim. fb:stä, ja lähinnä vain veetuilee sinulle tavatessanne. Nyt tuo exnaapuri oli kuullut että olet luopumassa hänen aikoinaan antamastaan sohvasta, ja alkaa vaatia että vuokraat pakun ja kantajat, ja toimitat sohvan hänelle. Onko sinulla huono omatunto etkä uskalla kieltäytyä vaatimuksesta, vai lyötkö naapurille luurin korvaan, pyörität silmiäsi ja huokaiset "kaikkia hulluja sitä maailmassa onkin"?

Aivan fantastinen kuvaus tilanteesta! <3 <3 Olisi aivan uskomattoman ihanaa, jos meidän perheessä asiat voisi hoitua ihan normaalisti.

Ja itse asiassa... Luulen, että aikanaan isäni maksoi sohvan, ei äitini. Eivät siis ole yhdessä.

Ja kyllä minä voin kantoapuna olla, mutta en kerta kaikkiaan kestä, että hän vaan passiivisena on todennut, että haluaa ja minä järjestän kaiken. Näen niin punaista!!! -AP

 

[vierailija]

Tietysti saat tehdä omilla tavaroillasi mitä haluat. Huolimatta siitä kuka ne on antanut. Ei kai mitään lahjaa palauteta jos sitä ei enää tarvitse, silloin se on laina. Ja mikään ei tuhoa lahjan antamista niin täydellisesti kuin ajatus että antaja voisi alkaa lahjan annettuaan kontrolloida mitä toinen sillä tekee tai pahimmillaan lahjan saajan elämää. Koskee myös omia lapsia.

Olet aikuinen ihminen ja sinun ei todellakaan tarvitse elättää vanhempiasi. Et ole heille mitään velkaa, ainakaan vanhemmuudesta. Tämä on modernin psykologian ja kehityksen kulmakivi. Vanhemmuus on asia mistä lapsi ei jää mitään velkaa. Toki on luonnollista että välittäminen ja yhteys säilyy. Jotkut vanhemmat kuvittelevat että heidän lastensa tulisi huolehtia heidän elämänsä. Mitään väliä ei ole sillä onko äidilläni varaa mihinkään uuteen. Äitisi täytyy hyväksyä oma elämänsä etkä sinä ole siitä vastuullinen. Toivon että pääset syyllisyydestä, se vie aikaa mutta vapauttaa.

T. Vastaavaa kokenut

 

[Asiankannattaja]

Onko äitisi sohvaa vailla? Tuskin. Joten mitä hän meinaa tehdä nykyiselle sohvalleen? Pitääkö sinun järjestää sillekin kuljetus?

Jos taas äitisi on sohvaa vailla niin niitä on tori täynnä ja osa ihan siistejäkin. Eivätkä maksa mitään koska vanhat sohvat tuppaavat olemaan ongelmajätettä joista eroon pääseminen maksaa. Mutta valinnanvaraa on joten varmasti löytyy sopivan kokoinen/näköinen ja kuntoinen.

Joten vaihtoehdot ovat, että yhyy tyttäreni ei antanut ja kantanut minulle sohvaansa tai
yhyy, tyttäreni antoi minulle sohvan eikä se oikein mahdu täällä mihinkään.

Sohva tossa edustaa jotain mystistä symboliikkaa koska eihän kukaan itke neljätoista vuotta vanhan sohvan perään jos kyseessä ei ole arvokas tyyli- tai perintöhuonekalu.

Hankkiudut sohvasta eroon ja viet äidillesi vaikka pullon viiniä niin hän ei tunne oloaan osattomaksi.

 

[ammutaanvaan]

Eivät synny, mutta syntymän jälkeen sitä vanhemmilta saatua palvelua alkaa kertyä. Toki suurin osa siitä palvelusta maksetaan takaisin sitten kun vanhemmat ovat vanhuksia ja tarvitsevat huolenpitoa lapsiltaan.

Sairas ajatusmalli. Minä pidän lapsiani hyvänä, koska rakastan heitä. En todellakaan kerrytä heille velkaa siitä, että autan heitä elämässä alkuun. Lahjoillani saavat tehdä mitä haluavat.

Lasten tänne tulo oli minun itsekkyyttäni, koska halusin lapsia. He eivät voineet valita tänne syntyä. Jos ja kun olen itse lapset halunnut ja sitä myöden myös hoitanut, niin on jokseenkin päivänselvää ettei minun valinnoistani voi heille mitään "velkaa" syntyä.

Hyvät tavat ovat taas tonen asia.

 

[.....]

Et selvästikään ymmärrä mistä on kyse kun puhut "joskus typerästi käyttäytymisestä". Ilmenee kyllä jo aloituksesta... ketjussa joku puhui nimenomaan siitä että pääsisi jotenkin tasoihin vanhempien kanssa. Huh...

Ymmärrän hyvin, mistä ap puhuu. Mutta kuten yritin jo alussa selittää, se sohva ei tässä ole se ongelma, vaan ap:n asennoituminen äitiin. Niin kauan kun ap jatkaa entiseen malliin tai käyttää lapsellisia "katkaisen kaikki välit äitiini" -keinoja, ongelma on ja pysyy nimenomaan ap:n ongelmana.

Sen sijaan, jos/kun ap oppii irtautumaan äidistään henkisellä tasolla, hän pääsee eroon ongelmasta. Eli antaa äidin kiukutella/kiristää/syyllistää ihan rauhassa, mutta ei lähde niihin mukaan, vaan seisoo omilla jaloillaan ja tekee omat ratkaisunsa. Ymmärtää, että äidin käytös ei ole tervettä, joten antaa marinan mennä toisesta korvasta sisään, toisesta ulos, eikä ota niitä itseensä.

 

[.....]

Ap täällä taas. Kiitos tästä ymmärryksestä! Voin sanoa, että hyvin tutulta kuulostaa!

Kello on 23, nukkumaan pitäisi mennä, mutta mulla kiehuu nyt vähän yli. Kysyin tänään, haluaako sohvan ja vastasi, että joo, mutta että "jonkun" pitäisi sitten paku vuokrata ja että hänellä ei ole rahaa. Minä siihen laitoin vain viestin, voisitko järjestää kuskin ja kantoapua. Äsken tuli sitten vastaus, että ei hän ketään tunne ja että minähän niitä riuskoja nuoria miehiä tunnen. Eli mun pitäisi pyytää kavereitani, vuokrata paku ja maksaa se ja korvata vielä kavereillekin vaiva jotenkin. Ei hele... Aivan käsittämättömän ärsyttävää avuttomaksi heittäytymistä!

Huomaatko, kuinka omalla käytökselläsi ylläpidät tuota avuttomuutta? Jos olet sitä mieltä, että sinulla ei ole halua/rahaa pakun vuokraa maksaa, sanot sen äidillesi. Näin äitisi on pakko itse hoitaa paku tai olla ilman sohvaa.

 

[vierailijape]

En ole koko ketjua selannut, mutta ap. Onkohan äitisi mielestäsi narsisti?

 

[vierailija]

Hienoa ap. Olet nyt tarjonnut sohvaa äidillesi eli olet tehnyt oman osuutesi. Nyt on äitisi asia päättää ja hoitaa loput. Voit vaikka sanoa äidillesi, että sohva lähtee sen mukaan, joka sen vie ensimmäisenä ilman, että sinun tarvitsee järjestää ja maksaa kuljetusta. Anna äitisi suuttua äläkä tunne siitä syyllisyyttä.

 

[viisikymppinen isoäiti]

mun mielestäni sä voit myydä sohvan, eikä siihen ole kenelläkään sanomista. äidille sanoisin, että jos äiti omilla kustannuksillaan ja itse hommaa hakijat niin voi sen saada, mutta ettei ole sun velvollisuus alkaa kustantamaan autoa ja hakijaa siihen, että saat sohvan äidillesi

 

[vierailija]

Tietysti saat tehdä omilla tavaroillasi mitä haluat. Huolimatta siitä kuka ne on antanut. Ei kai mitään lahjaa palauteta jos sitä ei enää tarvitse, silloin se on laina. Ja mikään ei tuhoa lahjan antamista niin täydellisesti kuin ajatus että antaja voisi alkaa lahjan annettuaan kontrolloida mitä toinen sillä tekee tai pahimmillaan lahjan saajan elämää. Koskee myös omia lapsia.

Olet aikuinen ihminen ja sinun ei todellakaan tarvitse elättää vanhempiasi. Et ole heille mitään velkaa, ainakaan vanhemmuudesta. Tämä on modernin psykologian ja kehityksen kulmakivi. Vanhemmuus on asia mistä lapsi ei jää mitään velkaa. Toki on luonnollista että välittäminen ja yhteys säilyy. Jotkut vanhemmat kuvittelevat että heidän lastensa tulisi huolehtia heidän elämänsä. Mitään väliä ei ole sillä onko äidilläni varaa mihinkään uuteen. Äitisi täytyy hyväksyä oma elämänsä etkä sinä ole siitä vastuullinen. Toivon että pääset syyllisyydestä, se vie aikaa mutta vapauttaa.

T. Vastaavaa kokenut

Äiti vaan yhdistää päässään, että "et maksa hänelle jotakin" = "et välitä". Ja vieläpä välillä olettaa, että ihan pyytämättä ja automaattisesti pitäisi hänen tarpeisiinsa ja haluihinsa olla virittynyt ja suunnilleen lukea hänen ajatuksiaan. Ja sitten suuttuu tai heittää jotain sarkastista, jos näin ei tapahdu.

Tiedän, mikä olisi tervettä, mutta jotenkin sen toteuttaminen tuntuu äidin kohdalla todella vaikealta.

 

[vierailija]

Onko äitisi sohvaa vailla? Tuskin. Joten mitä hän meinaa tehdä nykyiselle sohvalleen? Pitääkö sinun järjestää sillekin kuljetus?

Jos taas äitisi on sohvaa vailla niin niitä on tori täynnä ja osa ihan siistejäkin. Eivätkä maksa mitään koska vanhat sohvat tuppaavat olemaan ongelmajätettä joista eroon pääseminen maksaa. Mutta valinnanvaraa on joten varmasti löytyy sopivan kokoinen/näköinen ja kuntoinen.

Joten vaihtoehdot ovat, että yhyy tyttäreni ei antanut ja kantanut minulle sohvaansa tai
yhyy, tyttäreni antoi minulle sohvan eikä se oikein mahdu täällä mihinkään.

Sohva tossa edustaa jotain mystistä symboliikkaa koska eihän kukaan itke neljätoista vuotta vanhan sohvan perään jos kyseessä ei ole arvokas tyyli- tai perintöhuonekalu.

Hankkiudut sohvasta eroon ja viet äidillesi vaikka pullon viiniä niin hän ei tunne oloaan osattomaksi.

Äidillä on jo olohuoneessa sohva, mutta tämän mun sohvan aikoisi laittaa toiseen huoneeseen. Ja mietin eilen illalla/yöllä nukkumaan mennessä ihan samaa, että tori.fi:stähän niitä löytyy. Tämän aion tänään viestissä sanoa äidille.

Olet täysin oikeassa. Kenenkään ei _pitäisi_ itkeä 14 vuotta vanhan sohvan perään.

 

[vierailija]

Ymmärrän hyvin, mistä ap puhuu. Mutta kuten yritin jo alussa selittää, se sohva ei tässä ole se ongelma, vaan ap:n asennoituminen äitiin. Niin kauan kun ap jatkaa entiseen malliin tai käyttää lapsellisia "katkaisen kaikki välit äitiini" -keinoja, ongelma on ja pysyy nimenomaan ap:n ongelmana.

Sen sijaan, jos/kun ap oppii irtautumaan äidistään henkisellä tasolla, hän pääsee eroon ongelmasta. Eli antaa äidin kiukutella/kiristää/syyllistää ihan rauhassa, mutta ei lähde niihin mukaan, vaan seisoo omilla jaloillaan ja tekee omat ratkaisunsa. Ymmärtää, että äidin käytös ei ole tervettä, joten antaa marinan mennä toisesta korvasta sisään, toisesta ulos, eikä ota niitä itseensä.

Siis tilannehan on se, että minä en ole katkaissut välejä äitiin, enkä haluakaan katkaista. Ehkä parin kuukauden välein ollaan yhteyksissä, koska hänen seurassaan on niin raskasta. Äiti sen sijaan on uhannut katkaista kaikki välit (koska me lapset ei käydä tarpeeksi kylässä jne.) ja poistanut mut sosiaalisesta mediasta.
-AP

 

[vierailija]

Huomaatko, kuinka omalla käytökselläsi ylläpidät tuota avuttomuutta? Jos olet sitä mieltä, että sinulla ei ole halua/rahaa pakun vuokraa maksaa, sanot sen äidillesi. Näin äitisi on pakko itse hoitaa paku tai olla ilman sohvaa.

Varmaan se, mitä pelkään, on että äiti tosiaan laittaa välit täysin poikki, eikä olla koskaan enää yhteyksissä.

 

[vierailija]

En ole koko ketjua selannut, mutta ap. Onkohan äitisi mielestäsi narsisti?

Mahdollisesti epävakaa/rajatilapersoonallisuus. Mulla on joku muistikuva, että äiti olisi joskus aikanaan ohimennen maininnut saaneensa tällaisen diagnoosin, mutta en kyllä ole varma. -AP

 

[vierailija]

Hienoa ap. Olet nyt tarjonnut sohvaa äidillesi eli olet tehnyt oman osuutesi. Nyt on äitisi asia päättää ja hoitaa loput. Voit vaikka sanoa äidillesi, että sohva lähtee sen mukaan, joka sen vie ensimmäisenä ilman, että sinun tarvitsee järjestää ja maksaa kuljetusta. Anna äitisi suuttua äläkä tunne siitä syyllisyyttä.

Kiitoksia. Jotakin tällaista aion tänään viestittää. -AP

 

[vierailija]

Äidillä on jo olohuoneessa sohva, mutta tämän mun sohvan aikoisi laittaa toiseen huoneeseen. Ja mietin eilen illalla/yöllä nukkumaan mennessä ihan samaa, että tori.fi:stähän niitä löytyy. Tämän aion tänään viestissä sanoa äidille.

Olet täysin oikeassa. Kenenkään ei _pitäisi_ itkeä 14 vuotta vanhan sohvan perään.

Sinuna en sanoisi mitään tori.fissä olevista sohvista, ellet halua ärsyttää äitiäsi ja saada lisää naljailua ja muuta ikävää kommenttia. On ihan eri asia ottaa tyttären luona ollut vain vähän käytetty sohva, jota on itse ollut aikoinaan ostamassa kuin jonkun tuntemattoman sohva. Jos äitisi oikeasti tarvitsisi sohvaa, niin sitten tori.fi voisi olla paikallaan.

 

[vierailija]

mun mielestäni sä voit myydä sohvan, eikä siihen ole kenelläkään sanomista. äidille sanoisin, että jos äiti omilla kustannuksillaan ja itse hommaa hakijat niin voi sen saada, mutta ettei ole sun velvollisuus alkaa kustantamaan autoa ja hakijaa siihen, että saat sohvan äidillesi

Jep. Ja hänhän ei mitään hommaa oma-aloitteisesti eli homma alkaa olla aika selvä.

Annanpa tässä vielä yhden esimerkin äidin käytöksestä. Viimeksi kun olimme äidin kanssa samassa autossa, molemmat takapenkillä, äiti voivotteli, kun ei saanut turvavyötään auki "ei tämä mihinkään lähe, ääh, emmä osaa, emmä tätä saa auki". Eli tämäntasoista avuttomaksi heittäytymistä. Eikö kuulostakin kivalta? -AP

 

[vierailija]

Sinuna en sanoisi mitään tori.fissä olevista sohvista, ellet halua ärsyttää äitiäsi ja saada lisää naljailua ja muuta ikävää kommenttia. On ihan eri asia ottaa tyttären luona ollut vain vähän käytetty sohva, jota on itse ollut aikoinaan ostamassa kuin jonkun tuntemattoman sohva. Jos äitisi oikeasti tarvitsisi sohvaa, niin sitten tori.fi voisi olla paikallaan.

No joo, totta. Valitsen sanani niin, ettei koidu lisää sanomista. Mutta toisaalta olen saanut nyt tässä ketjussa vahvistusta sille, etten ole tekemässä mitään väärää ja että suuttukoon jos on suuttuakseen. -AP