Vaikka ei teillä rakkautta olekaan, niin olette tavalla tai toisella valinneet sen, että yhdessä asutte saman katon alla. Ja siihen on sopeuduttava. Siitä arjesta on vain tehtävä tarpeeksi mukava. Jo lapsenne takia. Joka ei ole tyhmä vaan tietää kyllä teidän kahden tuntemuksenne toisianne kohtaan. Ja rakkautenne perään en kysellytkään vaan lähinnä sen aikuisuuden ja vanhemmuuden.
Ja antaa miehen sitten mököttää, kait tuota nyt osaat nauraa ilman häntäkin arkisille asioille ja elämälle. Ja varsinkin yhdessä lapsesi kanssa.
Plus - en missään sanonut, että sun pitäisi unohtaa oma adoptioon antamasi lapsesi. Mutta. Se valinta, minkä aikoinasi teit, ei saa olla taakkana miehellesi eikä toiselle lapsellesi. He ovat sen asian ulkopuolella.
