V
Katso alla oleva video nähdäksesi, kuinka asennat sivustomme verkkosovellukseksi kotinäytöllesi.
Huomio: Tämä ominaisuus ei välttämättä ole käytettävissä kaikissa selaimissa.
Jusat. Vanha sanonta toteaa, että kun pääsee mäenharjan yli, vauhti senkun lisääntyy.Ei. On kivaa olla vanha![]()
No ei nyt varsinaisesti kauhistuta, vaikka vanheneminen hiljalleen näkyy ja tuntuu. Mutta kaiken kaikkiaan olen sinut tämän iän kanssa. Monilla muilla on sairauksia, nuoremmillakin, ja on ollut kuolemaa.
Yritän elää tässä hetkessä.
Niin me vanhennutaan joka sekunti niin olisi aika rankkaa jos jokainen sekunti kauhistuttaisiOlen tottunut jo vanheentumiseen.
Aloitin sen jo heti syntymäni jälkeen.
Niin minäkin. Muistelin isäni 50 v. syntymäpäiviä.Olen tottunut jo vanheentumiseen.
Aloitin sen jo heti syntymäni jälkeen.
Niin minäkin. Muistelin isäni 50 v. syntymäpäiviä.
Olin 10-vuotias. 50-vuotias tuntui silloin ikälopulta. Maaseudulla iso osa kylän asukkaista osallistui syntymäpäiville, ja hieman arastelin pappia. Lahjaksi isäni sai seinäkellon.
Kun täytin samat pyöreät vuodet, vierailimme merkkipäivänäni työporukan kanssa eduskuntatalossa. En maininnut asiasta mitään. Talon neuvotteluhuoneen kahvipöydässä katselin Edelfeltin taulukopiota, josta samanlainen kopio oli kesämökkimme ”sinisessä salongissa”.
Turhaa siitä on vanhenemista syyttää. Nää nykyajjaan peilit vaan on ihan omituisia. Kun ite joskus erhdyn peiliin kattoon, sieltä pällistelee joku tarhapöllön ja paviaanin risteytykseltä näyttävä otus. Paree vaan kattella johonkin muualle, kun peili sattuu olemaan lähistöllä.Ainoastaan peiliin katsoessa, siksi en tee sitä turhan usein..
Laitan soimaan Youtubessa tai Spotifyssä ikivihreän Smile.Elämä suorastaan hymyilee minulle näin eläkeläisenä![]()