18 poika ja 40 vuotias nainen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, että ihminen, joka viehättyy merkittävästi nuoremmista on itse jäänyt paitsi jostakin kehitysvaiheesta elämässään, eikä itseasiassa kyvyttömyyttään pärjää oman ikäistensä parissa.

Ehkä hieman useammin miehet kuvittelee nuoren kumppanin olevan jonkintasoinen meriitti. Mikä on surullista, sillä sitä se ei ole.

Omasta puolestani voin sanoa, että tunnen vain äidillisiä tunteita nuoria miehiä kohtaan. Heidän henkinnen kehityksensä ei ole sellaisella tasolla, että voisin kokea kiinnostusta heitä kohtaan.

Hassua kun mainitsit tämän. Olen huomannut että melkein kaikki hänen ystävänsä on 20-25 vuotiaita, hänellä mennyt välit monen oma ikäisensä ystävän kanssa viime vuosina ja kysyessäni miksi välit ovat menneet on vika aina ollut ystävissä. Ehkä hän ei kykene olemaan omaikäistensä parissa.
 
Lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, että ihminen, joka viehättyy merkittävästi nuoremmista on itse jäänyt paitsi jostakin kehitysvaiheesta elämässään, eikä itseasiassa kyvyttömyyttään pärjää oman ikäistensä parissa.

Ehkä hieman useammin miehet kuvittelee nuoren kumppanin olevan jonkintasoinen meriitti. Mikä on surullista, sillä sitä se ei ole.

Omasta puolestani voin sanoa, että tunnen vain äidillisiä tunteita nuoria miehiä kohtaan. Heidän henkinnen kehityksensä ei ole sellaisella tasolla, että voisin kokea kiinnostusta heitä kohtaan.
Tässähän on kyse evoluutiosta.
Miehet jotka ovat panneet nuoria naisia niin heidän geeninsä ovat jatkaneet elämää ja vanhoja naisia panneiden miesten geenit eivät niinkään.

Sinussakin tämä evoluutio on toiminut: et naisena ole kiinnostunut itseäsi nuoremmista vaan vanhemmista.
 
Hä? Tässä oli kyse nelikymppisestä aisesta ja 18-vuotiaasta pojasta? Nainenko on rahan perässä? Eiköhän se nainen ole tässä munan perässä. Toivoo poikaa, joka jaksaa painaa monta kertaa yössä eikä kulli lerpahda heti ekan varvin jälkeen.

Olisipa minullakin ollut kypsä nainen aikanaan opettamassa. Olisi monta sähläystä jäänyt nuorten kokemattomien neitojen kanssa sähläämättä. Nuoren miehen etu on vahva potenssi ja nopea uudelleen virittyminen.
 
Sun markkina-arvo riittää vain köyhään mielenterveysongelmaiseen juoppoon.

Tämä ei minulta.

En tuomitse suuren ikäeron
suhteita, minullakin ollut
menestyksekkään uran harjalla
työskentelevä, lapseton, naimaton,
16 vuotta 4 kk nuorempi tapaus.
Suhde kummallekin ensimmäinen isolla ikäerolla.
Tosin hän jo yli 30 aikamies tutustuessamme - eikä suhde perustunut pelkkään s3ksiin eikä taloudellisen hyödyn tavoitteluun. Olemme kumpikin sapioseksuaaleja.

P E A C E. 👋
 
Eikö tämä sama keskustelualoitus ollut ihan vähän aikaa sitten täällä?


Sama vastaus eli 18 v. on täysi-ikäinen mies.
On toki jonkun poika kuten 40 v. nainen on jonkun tytär.
 
Rikkaimpien lista on miehiä täynnä ja naiset tekevät miehiä enemmän töitä julkisella sektorilla, eli yksityisen sektorin veronmaksajat maksavat heidän palkkansa. Naisilla on yliedustus myös kansaneläkeläisten parissa, eli töitä ei ole tullut tehtyä.

Julkisen sektorin työntekijät ovat palkattu tekemään töitä kansalaisille.

Ne naiset, jotka ovat nyt kansaneläkeläisinä ovat varsin eri sukupolvea kuin tulevat naiset. Suomessa on tällä hetkellä enemmän työttömiä miehiä kuin naisia.
 

Yhteistyössä