Mieheni on itse kolmen sisaren jälkeen saatu kauan odotettu poika, jota on juhlittu ihan toisella tavalla kuin aiempia "vain" tyttöjä. Mieheni koki itsensä erilaiseksi ja hän kokee edelleen jäävänsä siskojensa ulkopuolelle. Vaikka siis vanhemmat olivat riemuissaan kaivatusta pojasta, niin itse lapselle voi olla kova paikka, kun ei olekaan samanlainen kuin muut lapset ja kokee jäävänsä ryhmän ulkopuolelle.
Itselläni on vain yksi sisko ja olemme äärimmäiset läheiset toisillemme. En usko, että olisin välttämättä veljen kanssa niin läheinen, sillä siskon kanssa ollaan puitu esim. raskauksia, eroja, siskon kätkytkuolema, minun tuulimunaraskaus, ehkäisyongelmia yms. naisten asioita keskenämme. Siskoni on paras ystäväni ja sellainen tuki ja turva, johon luotan varauksetta. Siksi minusta on hirveän sääli, että mieheni ei ole päässyt kokemaan sellaista sisarusrakkautta, tukea ja ystävyyttä, mitä sisaruussuhteet parhaimmillaan ovat. Tietysti vanhemmilla on tässä myös iso merkitys, että osaavat kohdella lapsia tasapuolisesti ja toimia sopivassa määrin erotuomarina niin, että lapset oppivat eri ikäkausina kommunikoimaan, selvittämään riitansa, leikkimään kompromisseja tehden jne.