7 vuotias täysin mahdoton.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja avuton
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

avuton

Vieras
En enää tiedä mitä teen tuon lapsen kanssa.
Tuntuu, että olen todella epäonnistunut äitinä, että lapseni tarvitsee käyttäytyä näin.
Hänellä ei koskaan ole ollut varsinaista "uhmaikää", on ollut aina fiksu ja ymmärtäväinen lapsi, jonka käytöstä ei ole tarvinnut "epäillä" ja häneen on voinut luottaa. Toki on aina ollut jonkinverran huolimaton ja vilkkaan oloinen.

Koulun aloituksen jälkeen käytös on muuttunut.
Kiroilee, uhmaa, raivoaa, kiusaa, haukkuu.. no ihan kaikkea, mutta periaate on olla täysin mahdoton.
Rangaistukset on "ihan sama". Mikään ei toimi hänen kohdallaan.

Tämäkin aamu on mennyt aivan päin honkia, koska eiliset vaatteet ei kelvanneet, koska ei jaksanut suoristaa niitä. Tämän jälkeen on tahallaan kiroillut, kiusannut pienempiään, haukkunut minua tyhmäksi, idiootiksi.
Ei usko rajoja, eikä sääntöjä, vaan ihan jatkuvasti uhmaa niitä. Menee kavereille ilman lupaa, yrittää valehdella jne.
Kaikenlisäksi kiroillessaan ja muuten uhmatessaan oikein hymyilee ja aivan selvästi tarkoituksella uhmaa ja uhoaa.
Rajoja ja rakkautta on, mutta silti lapsi vain käyttäytyy täysin mahdottomasti.
Olen yrittänyt kyllä selvittää, onko koulussa jotakin mitä oireilee, mutta tälläiselta se ei vaikuta.

Jotenkin minusta vain tuntuu täysin epätoivoiselta, enkä yhtään enää tiedä mitä minä tekisin lapsen kanssa, välillä oikeasti ajattelen, että hän on yksi hirviö, mutten tietenkään anna sen näkyä, enkä ajattele näin kun on vain jotenkin niin avuton olo, kun lapsi välillä tuntuu oikein nauttivan kiusanteosta.
Harrastuksestakin nakattiin ulos kiroilun ja huonon käytöksen takia. Ja kun tämä ei vain ole hänelle tyypillistä. Koulun alun jälkeen lapsi on muuttunut aivan täysin.
Todella päivät on riidan haastamista, kiroilua, haukkumista, ovien paukuttelua, raivoamista, nälvimistä, uhmaamista, uhoamista, pienenmpien härnäämistä....
Apua?, mikä ihme häntä vaivaa?
 
Itse ottaisin vapaa päivän töistä ja menisin koulun liepeille kytsimään, miltä meno koulussa näyttää välitunneilla. Sitten soittaisin opettajalle, koulukavereiden vanhemmille yms. ja selvittäisin mikä mättää.
 
Kouluun olen ollut yhteydessä, eikä lapsella siellä ole siellä opettajankaan mukaan ongelmia.
Hänellä on riitaisat välit yhteen kaveriinsa, jonka kanssa vuorottain toisiaan kiusaavat, mutta välillä ovat myös parhaita kavereita keskenään. Tästä lapsi on kertonut kyllä kotonakin. Koulusta tullessa yleensä sanoo, että on ollut hyvä päivä ja kertoo lyhyesti päivän ohjelmastakin.

Keskustella olen yrittänyt, mutta se on täysin hedelmätöntä. Lapsi vain naureskelee ja vastailee "en tiedä", kun kysyy esim. miksi käyttäytyy niinkuin käyttäytyy. Keskustellessakin uhmaa kaikkea, väittää aivan kaikkeen vastaan uhallaankin. Vastaa kysymyksiin juuri kuinka tietää, ettei niihin "kuuluisi" vastata. Lapsi siis aivan hakemalla hakee riitaa ja epäsopua koko ajan.

Kaikki on kielletty, pelaaminen, tv-katselu, karkkipäivät ja vain hyvällä käytöksellä näitä saa takaisin. Mutta tämäkään ei toimi. Pystyy päivän käyttäytymään korkeintaan hyvin ja sitten taas räjähtää. Eli jos nämä kielletään, käytöksen perusteella lapsi saisi istua huoneessaan koko loppuelämänsä ja sielläkin hajottaa tavaroita, ja riehuu.
Tuntuu, että kaikkea on kokeiltu. On sekä hyvässä (kekustelua, keskustelua, ymmärrystä, enemmän huomiota jne).. ja pahassa(rangaistukset). Mutta kun ei mikään toimi.
Lapseen ei voi yhtään luottaa, tuntuu, että on vain kävelevä aikapommi.. Pelkään, että hän kohta aistii ja aavistaa minun uupumiseni häntä kohtaan.. hetkittäin kun oikeasti tuntuu, että inhoan häntä, se ei todellakaan ole niin, mutta en vain pysty katsomaan, kun joku tarkoituksenmukaisesti haluaa pahoittaa jokaisen mielen ympärillään.
 
Kova uhma. Tsekkaa MLL sivuilta.
Meillä samanikäinen ei tosin koskaan ole ollut "leppeä tapaus" vaan enempi vähempi uhmainen suunnilleen aina....
Kausittain vaihtelee, välillä rauhallisempaa= kivempaa elämää, välillä ihan hirveetä. Tv ja tietsikkakielto oli pisimmillään 2vkoa ennenkun taas käytös parani siltä erää.

Koulun huono puoli on malli isommista lapsista joka ei aina ole parhaasta päästä.
 
Jos poika ei ole aiemmin uhmaillut, voi olla että nyt kokeilee tosissaan. Esim. 6-vuotisuhma oli ainakin meillä aivan hillitöntä menoa, voihan olla että se tulee teille vasta nyt.

Ja komppaan tuota, että tarkista millaisessa seurassa lapsi pyörii. Jostainhan hän on tuon epäkunnioittavan tyylin nyt omaksunut, jos ei ole aiemmin lainkaan ollut sellaista.
 
meillä oli tollasta useampi vuos kunnes sai adhd lääkityksen(mutta tämä lapsi on ollut aina haastava), lääkittynä on yli puolet helpompi,mutta ei silti helppo. että jollain on uhmannut oikein kaksi viikkoa ennenku on rangaistukset auttanu, toisille menee pari vuotta..

no ymmärrän että on rankkaa ja kyse ei ole adhd:sta jos ei kerran ole ennen oireillut,vaan jokinhan tuon aiheuttaa.

jos jatkuu pitkään niin sitten vois alkaa ajatella uhmakkuushäiriötä/käytöshäiriötä. ap vois ottaa yhteyttä koulupsykologiin!


Lasten uhmakkuushäiriö ilmenee yleensä 7–12 vuoden ikäisillä lapsilla. Uhmakkuushäiriölle on ominaista ikään nähden selvästi poikkeava tottelematon käytös, jolle on ominaista usein tapahtuva maltin menetys, toistuva riitely aikuisten kanssa, usein ilmenevä tarkoituksellisen uhmakas käytös vanhempia kohtaan, toistuva kieltäytyminen noudattaa sääntöjä, usein ilmenevä toisten ihminen ärsyttäminen, toisten syyttäminen omista virheistä, herkkä ärsyyntyminen, usein ilmenevä vihaisuus ja pahantuulisuus sekä ilkeys ja kostonhimoisuus. Ongelmat ilmenevät vähitellen ja useimmiten kotona, mutta niitä voi myöhemmin ilmetä myös koulussa ja toveripiirissä. Uhmakas käytös kestää kuukausia, joskus vuosiakin.

Uhmakkuushäiriöllä ei siis tarkoiteta pienten lasten normaaliin kehitykseen kuuluvia ohimeneviä uhmaikäkausia tai murrosikään usein kuuluvaa lievempiasteista kapinallisuutta.

http://therapiafennica.fi/wiki/index.php?title=Lasten_k%C3%A4yt%C3%B6sh%C3%A4iri%C3%B6t
 
Kavereita on monenlaisia. Heitä kaikkia kuitenkin yhdistää jonkinlainen "vapaa-kasvatus". Eli sääntöjä ei ole, he saavat pelata kotona päivittäin, läksyjä ei tarvitse tehdä vastakuin illalla, pihalla "reviiriä" ei ole, vaan ovat jo useamman vuoden saaneet lähteä kulkemaan mihin haluavat. Tästä on oman lapsen kanssa ollutkin keskustelua, koska hänen on vaikea hyväksyä se, että meillä on säännöt, pelata ei joka päivä, sanotulta alueelta ei pihalla poistuta, teillä ei leikitä ja muita itsestään selviä asioita, mutta kavereilla ei mitään tälläistä ole.

Tuohon mitä sanon, kun hän sanoo minua idiottiksi tai haukkuu muuten.. Puutun siihen heti, sanon, ettei ketään saa haukkua ja yleensä myös kysyn, että miksi hän sanoo niin. Mutta kun hän on sellaisella "uhmatuulella", niin hän vain yleensä haukkuu lisää, tai sitten sanoo ettei tiedä miksi niin sanoi. Jos hän ei lopeta, niin joutuu jäähylle miettimään mitä tuli sanottua. Tästä seuraa sitten hermostuminen, hän rupeaa rikkomaan tavaroitaan, johon menen väliin jne.. siis tästä tulee sellainen loputon taisteluketju, ja minulle tulee sellainen olo, etten enää oikeasti tiedä mitä tekisin, ja lapsi pitää minua oikeasti täysin idioottina, eikä arvosta ollenkaan.

Kaverille karkaamisesta keskustellaan. Reviiri pihalla pienennetään, kavereille ei saa mennä. Eli pihalla saa leikkiä vain valvotulla alueella, josta näen ettei poistu. Kun tämä menee hyvin, niin sitä sitten taas laajennetaan.
Riippuen tilanteesta on myös toimittu niin, että on ollut muutaman päivän kotiaresti, ettei ulkoilemaan mene ollekaan koulun jälkeen, vaan pysyy sisällä ja tästä sitten jatketaan pikkuhiljaa vapauksia enemmän antamalla.

En välttämättä olisi näin hädissäni, jos todella lapsen muutos ei olisi niin radikaali. Koulun alun jälkeen, hänen kanssaan ei ole pystynyt kertaakaan "järkevästi" keskustelemaan.

Isälleen ei ole kuitenkaan näin paha käytöksinen, tosin isä onkin isompi auktroriteetti, ja hänen äänenkorotukseen yleensä hetken inttää, mutta ei rupea samalla tavalla uhoamaan ja haukkumaan kuin minua. Tuntuukin jotenkin ,että nimenomaa minä olen menettänyt täysin hänen kunnioituksensa. Hän hyppiii silmilleni täysin. Olenkin pitkälti sellainen rauhallinen kasvattaja, etten osaa ehkä olla tarpeeksi uskottava, eikä ole tarvinnutkaan olla, koska ennen kasvatuksessa on toiminut asioista keskustelu ja jäähyt jne. Mutta vaikka minä nyt sitten korottaisin ääntäni kun hermostun, niin kyllä se reaktio lapsella on siihen vain nälviminen ja näistä tilanteista nimenomaan vain todella yrittää ärsyttää minua jatkuvasti enemmän.
 
Kylläkyllä, kuullostaa hyvin tutulta, tai ainakin melkein - meillä ei mitään supermahdottomuutta ole ollut, mutta siis että ennen "järkevä" lapsi yltyi ekaluokan aikana melkoiseksi puuhapetteriksi, jota todella olen hämmästellyt että mi-tä! Mutta alkaa kyllä laantumaan nyt, liekö tuo että täyttää kohta 8, auttamassa asiaa.
 
Isälleen ei ole kuitenkaan näin paha käytöksinen, tosin isä onkin isompi auktroriteetti, ja hänen äänenkorotukseen yleensä hetken inttää, mutta ei rupea samalla tavalla uhoamaan ja haukkumaan kuin minua. Tuntuukin jotenkin ,että nimenomaa minä olen menettänyt täysin hänen kunnioituksensa. Hän hyppiii silmilleni täysin. Olenkin pitkälti sellainen rauhallinen kasvattaja, etten osaa ehkä olla tarpeeksi uskottava, eikä ole tarvinnutkaan olla, koska ennen kasvatuksessa on toiminut asioista keskustelu ja jäähyt jne. Mutta vaikka minä nyt sitten korottaisin ääntäni kun hermostun, niin kyllä se reaktio lapsella on siihen vain nälviminen ja näistä tilanteista nimenomaan vain todella yrittää ärsyttää minua jatkuvasti enemmän.

Minun esikoiseni on suoraan sanottuna jumalattoman kovapäinen. Yksi sana: KOIRAKOULU. Joka ryttyilystä nurkkaan. Ryttyilystä nurkassa tulee lisää nurkkaa.
Aina tuo on viimeistään puolen tunnin päästä luovuttanut, jonka jälkeen elämä sujuu taas jonkin aikaa ihan kivasti.
 
No niin, kurinpalautuksen aika... Kun tenava karkaa kaverilleen ilman lupaa, siitä ei pelkästään keskustella, vaan tarvitaan suoraa toimintaa. Lähdet oitis hakemaan pojan kotiin, mikä on varmaan vähän noloa lapselle, mutta niin sen nyt tässä kuuluu ollakin. Eli lapsi haetaan kotiin ja ilmoitat siinä heti kaverillekin, että lapsesi on seuraavat päivät kotiarestissa koska ei noudattanut sääntöjä.

Idiootiksi ja tyhmäksi haukkumisesta odotat lapselta anteeksipyyntöä. Jos sitä ei tule, ei tule lapselle yhteistä aikaa, ei televisiota, ei pelejä, ei ulkoilua, ei ruokaa. Sitten vasta kun anteeksipyyntö on tullut, hän pääsee mukaan normaaleihin juttuihin. Kuulostaa varmaan rajulta jos ette näin ole toimineet, mutta meillä jo 5-vuotiaalle on pidetty tällaista kurinpalautusta suunsoiton takia. Ja voin sanoa, että ei kovin kauaa mennyt kun lapsi oppi vähän kunnioitusta...

Ja sitten vielä yksi kysymys? Kuinka paljon lapsi saa positiivista huomiota ja yhteistä aikaa teiltä vanhemmilta? Sekin on tärkeää, eli joskus ne kaverikyläilyt voisi jättää väliin ja tehdä yhdessä jotain kivaa perheen kesken.
 
Meiltä löytyy myös yksi uhmakas 7-v. Tosin on silti luotettava luonne liikkumisessa yms, ja kysyy kyllä luvan pelaamiseen ja kyläilyyn ja muuhun. Mutta huutaa, kiroilee, heittelee tavaroita, kiusaa sisaruksia oikein tahallaan ja tarkoituksenomaisesti, käy välillä nyrkein minun kimppuuni ja saattaa purra suutuspäissään jos en reagoi hänen nurinaan. Ja meillä se menee myös niin että minun auktoriteettini on ihan nollassa, isää uskoo jonkun verran. Mutta sitten taas toisen kautta ollessaan rauhallinen, minulle kertoo rakastavansa ja että olen ihana yms, isälleen ei sellaisia sano... Ja keskustelut onnistuu nukkumaanmenon yhteydessä, siinä aina kertoilee mikä mieltä painaa. Ja tämäkin vain minulle, ei isälle. ...En siis osaa mitenkään auttaa asiaa kun olen omanikin kanssa melko hukassa ajoittain, mutta ihan vaan helpotukseksi että et ole yksin. :)
 
Oi, miten kuulostaakaan tutulta! Et ole, ap, tilanteessasi ollenkaan yksin, meitä on muitakin uhmakkaan koululaisen kanssa eläjiä...

Mutta - älä anna periksi. Vaikka kuinka tuntuu, että voimasi uupuvat, niin pure hammasta yhteen ja pidä pääsi. Pidä rajat, pidä kontrolli ja rakasta vieläkin enemmän, niin että sattuu!

Jos karkaa, menet perään ja haet pois. Tulkoon siitä vaikka minkälainen sota, niin siitäkin huolimatta. Jos haistattelee ja käyttäytyy aggressiivisesti, niin se on etuisuuksien menetystä ja todellakin anteeksipyytämisen paikka! Jos ei anteeksi pyyntöä tule, niin ihan perinteinen nurkkapaikka käyttöön - lapsi on siellä ikävuosiensa määrän minuutteina ja sen jälkeen tulee rauhoittuneena pyytämään anteeksi. Jos ei onnistu, vaan uhmailee senkin jälkeen - uudestaan nurkkaan. Menköön sitten siinä showssa vaikka koko päivä, se on lapsesi valinta.

On niin uuvuttavaa kyllä - mutta aivan välttämätöntä. Sillä jos nyt annat periksi, saat antaa sitä myös jatkossakin. Ja se se vasta uuvuttavaa onkin!

Jos mahdollista, panosta lapsesi kanssa kahdenkeskisyyteen. Meillä ainakin tämä on tuonut mielenkuohuntaan levollisuutta, kun koululainen pääsee kahteelleen purkamaan itseään. Ottakaa joku yhteinen juttu, harrastus, tai menkää vaikka yhdessä lenkille, missä pääsette yhteyteen - puheväleihin. Tai viimeistään illalla, ennen nukkumaan menoa, ottakaa se kahden keskinen aikanne ja puhukaa asioista. Nyt on tärkeää kuunnella ja vielä kerran kuunnella lasta.

Jos tunnet olosi aivan sietämättömän vaikeaksi lapsesi kanssa, niin älä ollenkaan pelästy niitä negatiivisiakin tuntemuksiasi - ne ovat luonnollisia. Toki hurjia energiasyöppöjä, jolloin onkin hyvä miettiä, pitäisikö hankkia apua ulkopuolelta. Koulukuraattorit ovat mm. näitä tilanteita varten. He antavat vinkkejä arjessa olemiseen, vaikka koulussa lapsi käyttäytyisikin moitteettomasti. Toisaalta - ole otettu, että lapsesi kokee oman perheensä niin vahvaksi ja turvalliseksi, että hän voi purkaa oman pahan olonsa siellä, teille. Tämä on paljon parempi tapa kuin ihmisten ilmoilla temppuileminen.

Voimia :hug:!
 
Kiitos neuvoistanne!. Ihana, että saa edes kirjoittaa tästä, kun tuntuu, että on voimat loppu tilanteen kanssa.

Koulu on todennäköisesti raskasta. Lukemisen oppiminen oli hankalaa, eikä keskittyminen siihen tahdo riittää. Nyt jo osaa lukea, mutta edelleenkin se aiheuttaa helposti hampaiden kiristystä.
Loma-aikoina lapsi kyllä vähän rauhoittuu ja ehkä näin loppuviikosta tilanne on pahimmillaan.

Arestipenkkiä olen kokeillut, mutta lapsi vain paiskoi penkkiä, keikkui sillä, meni siitä pois, ja siinä meni varmaan tunteja, että edes yritti istua paikallaan. Paikallaan istuminen on aina ollut vähän hankalaa, ja selkeästi ajattelemattaan heiluu ja nousee penkistä ihan normaalitilanteissakin. On ollut aina vähän sellainen, että on hankala pysyä paikallaan. Mutta se on todella turhauttavaa, koska on todella jääräpäinen, ei siis riitä puolituntia, ei tunti, vaan tuohon rangaistuskäytäntöön menee aikaa tolkuttomasti.
Toisaalta kyllä on ailahtelevainen, että vaikka juuri on reuhannut, niin saattaa hetken huoneessaanolon jälkeen tulla takaisin ihan eri lapsena, kiukusta ei tietoakaan, kunnes taas tulee joku "pettymys", ei saa tehdä jotakin tai tylsistyy.

Lapsen olen aina hakenut kotiin, jos on selvinnyt, että onkin mennyt kaverille (kaveri asuu samassa pihapiirissä, joten heti ei huomaa jos ovatkin sisälle menneet, kun pihalle on luvattu mennä).
Anteeksi on aina vaadittu pyytämään ja halaamaan jos on esim. pienempiään kiusannut. Sen tekeekin, muttei ilmiselvästi sitä tarkoita, vaan tekee sen, koska tietää, että lopulta se on tehtävä. Ja jatkaa heti huonoa käytöstään.

Tuota nurkkaa täytyy vielä kokeilla, tänään täytyy heti tyhjentää joku nurkka niin, ettei siellä vain kertakaikkiaan ole mitään rikottavaa, revittävää, nakeltavaa jne.
 
Kiitos Casa ja Freezecat, on aivan ihana kuulla, etten ole ainoa tässä tilanteessa!.

Ja siihen vielä, että yhdessä vietämme paljon aikaa, koulun jälkeen, kotona on siis aina joku kotona lapsen kanssa.

Ja Casa, näin myös meillä menee. Minä saan myös sen positiivisen huomion. Eli haukeutuukin syliin, näyttää juttuja, kertoo päivän tapahtumista. Ja sitten ne jokaiset haukut ja raivon. Isälleen on "tasapaksumpi", ei siis raivoa, muttei sitten toistekkaanpäin.

Minusta tuntuu, että minä olen uuvuttuani nimenomaa välillä luistanut itse säännöistäni ja näin menettänyt kunnioitukseni. Pitäisi vain pysyä vahvana, mutta kun tuntuu, että minunkin lehmänhermoisen hermot alkaa palamaan, ja pelkään todella menettäväni malttini ja silloin mielummin hetkeksi vetäydyn tilanteesta, kuin jatkan sitä loputonta taistelua, eli käskytän lapsen huoneeseen ja menen itse toiseen huoneeseen hetkeksi rauhoittumaan ja sitten jatkamme. Nämä tilanteet lapsi voi nähdä "voitokseen".
 
teethän lapselle myös etukäteen selväksi, mitä huonosta käytöksestä seuraa, ettei lapsi koe rangaistuksia mielivaltaisina. Ei siis niin, että välillä tulee kotiarestia, välillä jäähyä, valillä nurkkaa, välillä jotain muuta.
 
Tuota nurkkaa täytyy vielä kokeilla, tänään täytyy heti tyhjentää joku nurkka niin, ettei siellä vain kertakaikkiaan ole mitään rikottavaa, revittävää, nakeltavaa jne.

Varaudu siihen, että siellä tosiaan voi mennä puoli päivää ensi alkuun. Se on lapselle kova pala nieltäväksi, että äiti ei enää annakaan periksi. Mutta mitä tiukempana jaksat olla, sitä nopeammin helpottaa. Voit myös varautua siihen, että lapsi korottaa panoksia ja tekee aivan hulluja asioita saadakseen sinut tolaltaan. Se on testi, joten älä säikähdä.

Minun poikani on myös tuollainen tuuliviiri, tunteet heittää laidasta laitaan sekunneissa, eikä taida itsekään pysyä niiden perässä. Tähän ollaan haettu apua, mutta selvää on, että vaikeuksistaan huolimatta hänen tulee oppia puhuttelemaan toisia kunnioittavasti, olemaan rikkomatta asioita suutuspäissään jne.

Itse olen ajatellut, että lapsi tarvitsee seinän, johon voi päätään hakata. Ja sitä pitää hakata niin kauan, että se seinä oikeasti tulee vastaan, ei sorru eikä jousta. Minä olen se seinä, ja minun velvollisuuteni on kestää ja olla jämäkkä. Tämän ajatuksen avulla olen kestänyt rauhallisena ja johdonmukaisena nuo tilanteet, jotka ovat oikeasti todella rankkoja kaikille.
 
Kiitos neuvoistanne!. Ihana, että saa edes kirjoittaa tästä, kun tuntuu, että on voimat loppu tilanteen kanssa.

Koulu on todennäköisesti raskasta. Lukemisen oppiminen oli hankalaa, eikä keskittyminen siihen tahdo riittää. Nyt jo osaa lukea, mutta edelleenkin se aiheuttaa helposti hampaiden kiristystä.
Loma-aikoina lapsi kyllä vähän rauhoittuu ja ehkä näin loppuviikosta tilanne on pahimmillaan.

Arestipenkkiä olen kokeillut, mutta lapsi vain paiskoi penkkiä, keikkui sillä, meni siitä pois, ja siinä meni varmaan tunteja, että edes yritti istua paikallaan. Paikallaan istuminen on aina ollut vähän hankalaa, ja selkeästi ajattelemattaan heiluu ja nousee penkistä ihan normaalitilanteissakin. On ollut aina vähän sellainen, että on hankala pysyä paikallaan. Mutta se on todella turhauttavaa, koska on todella jääräpäinen, ei siis riitä puolituntia, ei tunti, vaan tuohon rangaistuskäytäntöön menee aikaa tolkuttomasti.
Toisaalta kyllä on ailahtelevainen, että vaikka juuri on reuhannut, niin saattaa hetken huoneessaanolon jälkeen tulla takaisin ihan eri lapsena, kiukusta ei tietoakaan, kunnes taas tulee joku "pettymys", ei saa tehdä jotakin tai tylsistyy.

Lapsen olen aina hakenut kotiin, jos on selvinnyt, että onkin mennyt kaverille (kaveri asuu samassa pihapiirissä, joten heti ei huomaa jos ovatkin sisälle menneet, kun pihalle on luvattu mennä).
Anteeksi on aina vaadittu pyytämään ja halaamaan jos on esim. pienempiään kiusannut. Sen tekeekin, muttei ilmiselvästi sitä tarkoita, vaan tekee sen, koska tietää, että lopulta se on tehtävä. Ja jatkaa heti huonoa käytöstään.

Tuota nurkkaa täytyy vielä kokeilla, tänään täytyy heti tyhjentää joku nurkka niin, ettei siellä vain kertakaikkiaan ole mitään rikottavaa, revittävää, nakeltavaa jne.

Meillä on esim. tossa nurkkakäytännössä alussa jouduttu tekemään niin, että olen ollut ihan konkreettisesti vahtimassa lasta ja hänen olemistaan siinä. Joo, aikaahan siihen menee, mutta se on toissijainen asia silloin. Lapsen on vain yksinkertaisesti tajuttava, että aikuinen on se, joka sanoo sen viimeisen sanan. Ja joskus se opetetaan sen pitemmän kaavan kautta. Mutta - kun jaksaa olla sitkeä, niin se palkitaan. Vähitellen. Tulee niitä ihania, lutuisia hetkiä, joita vaalimalla vaalii juuri silloin, kun taas jälleen väännetään.

Jos lapsi sattuu tunnekuohussaan hajottamaan paikkoja, niin se peli on kerrasta poikki ja heti. Lapsi itse korvaa hajottamansa tavarat eli ne ovat pois viikkorahoista. Lapsen viikkorahat menevät silloin suoraan sen rikkoutuneen tavaran ostamiseen - lapsi ostaa sen itse omilla rahoillaan aikuisen ollessa mukana. Ja luonnollisesti anteeksipyynnöt asiasta.

Ja - vaikka nyt kannattaakin pitää ne rajat, niin...kannattaa myös katsoa, että mihin asiaan menee mukaan. Ihan joka louskutukseen ei kannata käestää, tuon ikäisillä on tapana soitella suutaan mennen tullen ja olla asenteeltaan hyvinkin piittaamattomia ja vähätteleviä. Jos mahdollista, niin anna mennä ohi korvien. Toki jos se on systemaattista, jatkuvaa kiroilua ja kotiväen väheksymistä, siihen puututaan. Mutta tilanteiden tulkitsemista tarvitaan myös - huumori voi korjata monta orastavaa suurta purkausta, myös ihan selkeä "pajata mitä pajatat, asia on jo käsitelty enkä kuntele enää" - toimii myös. Toki - lapsesta riippuen, itse tienät ja tunnet lapsesi, mikä keino hänelle sopii. Meillä viljellään paljon huumoria ja se on laukaissut monta huonoa tilannetta.

Ja ennen kaikkea - vetäkää yhtä köyttä, sinä ja miehesi. Sopikaa keskenänne ne yhteiset säännöt ja rajat, joita yhdessä käytätte. Näin lapsi oppii myös sen, ettei ole olemassa ns. heikkoa lenkkiä vaan te molemmat vanhemmat olette rintamana.

Joka päivä se helpottuu, usko pois, vaikkei sitä ihan heti näekään :)!
 
[QUOTE="www";28053282]mitä sitten kun ei enää vaan jaksa tuollaista? mä olen ihan just luovutus pisteessä 8v tytön kanssa. :([/QUOTE]

Sitten täytyy hakea apua.

Kuitenkin varoituksen sana: psykologit, perheterapeutit ymv ovat aika usein täysin ulalla näiden lasten kanssa, jotka tarvitsevat todella vahvan auktoriteetin. Ja neuvot ovat sitten sitä luokkaa...
 
Kiitos neuvoistanne!. Ihana, että saa edes kirjoittaa tästä, kun tuntuu, että on voimat loppu tilanteen kanssa.

Koulu on todennäköisesti raskasta. Lukemisen oppiminen oli hankalaa, eikä keskittyminen siihen tahdo riittää. Nyt jo osaa lukea, mutta edelleenkin se aiheuttaa helposti hampaiden kiristystä.
Loma-aikoina lapsi kyllä vähän rauhoittuu ja ehkä näin loppuviikosta tilanne on pahimmillaan.

Arestipenkkiä olen kokeillut, mutta lapsi vain paiskoi penkkiä, keikkui sillä, meni siitä pois, ja siinä meni varmaan tunteja, että edes yritti istua paikallaan. Paikallaan istuminen on aina ollut vähän hankalaa, ja selkeästi ajattelemattaan heiluu ja nousee penkistä ihan normaalitilanteissakin. On ollut aina vähän sellainen, että on hankala pysyä paikallaan. Mutta se on todella turhauttavaa, koska on todella jääräpäinen, ei siis riitä puolituntia, ei tunti, vaan tuohon rangaistuskäytäntöön menee aikaa tolkuttomasti.
Toisaalta kyllä on ailahtelevainen, että vaikka juuri on reuhannut, niin saattaa hetken huoneessaanolon jälkeen tulla takaisin ihan eri lapsena, kiukusta ei tietoakaan, kunnes taas tulee joku "pettymys", ei saa tehdä jotakin tai tylsistyy.

Lapsen olen aina hakenut kotiin, jos on selvinnyt, että onkin mennyt kaverille (kaveri asuu samassa pihapiirissä, joten heti ei huomaa jos ovatkin sisälle menneet, kun pihalle on luvattu mennä).
Anteeksi on aina vaadittu pyytämään ja halaamaan jos on esim. pienempiään kiusannut. Sen tekeekin, muttei ilmiselvästi sitä tarkoita, vaan tekee sen, koska tietää, että lopulta se on tehtävä. Ja jatkaa heti huonoa käytöstään.

Tuota nurkkaa täytyy vielä kokeilla, tänään täytyy heti tyhjentää joku nurkka niin, ettei siellä vain kertakaikkiaan ole mitään rikottavaa, revittävää, nakeltavaa jne.

Olet selkeästi liian lepsu. Kyllähän nurkkaan tai jäähylle pitää osata lapsi laittaa, vaikka vahdit sitten vieressä kellon kanssa ettei karkaa siitä. Miksi olet antanut rangaistuksissa periksi?

Voihan tietysti olla , että lapsella on jonkinsortin "häiriö" aivoissa, esim. adhd, jos ei pysty sekuntiakaan istumaan paikoillaan. Vie tutkimuksiin, jos et pärjää hänen kanssaa, jos hänelle ei mene säännöt ja rangaistukset ns. jakeluun. Mutta enemmän tuo uhmalta vaikuttaa kuin miltään muulta.
 

Yhteistyössä