M
Miettivä
Vieras
Tilanne on se että tulin vahingossa raskaaksi. Nyt rv 9+4 ja itsellä ikää 23 vuotta.
Nyt olen vaikean päätöksen edessä ja aikakin alkaa käydä vähiin. Alkuraskaudessa olin aivan varma että pidän lapsen, kun poikaystävä oli sitä mieltä että pitää abortoida, mutta nyt en enää tiedä. Ollaan oltu ukkelin kanssa yhdessä jo neljättä vuotta, mutta vaikeaa on ollut ja erottukin on useamman kerran minun tahdosta. Ja nyt tuntuu siltä etten jaksa enää tapella ja minun tunteet eivät enää riitä kaveruutta korkeammalle tasolle, joten on väärin jatkaa yhdessäoloa.
Pahalta tuntuu ajatus abortista, mutta en myöskään usko jaksavani yksin lapsen kanssa. Tukiverkostoa aika vähän. Äitiä ja isovanhempia ei enää ole ja isä asuu 600km päässä ja on alkoholisti. Tuntuu että tästä on vain yksi suunta ja se on raskauden keskeytys.
Enkä nyt tarvitse mitään moraali saarnoja siitä että abortti on murha. Minä en ole nähnyt asiaa koskaan niin, vaan asia on jokaisen oma. En kyllä olisi itse uskonut tähän tilanteeseen joutuvani.