Ahdistaa, itkettää, raivostuttaa, pelottaa...auttakaa minua selvittämään ajatuksiani!

[ap]

Tilanne on se, että meillä on talous ihan persiillään.
Asumme ok-talossa ja miehen työ on epävakaa.
Meillä ei ole täällä pahemmin ystäviä, mutta minun sukulaiset asuvat suht lähellä (kaikki alle 500km:n säteellä...). Tämä on lähellä kotiseutuani.

Meidän olisi järkevää myydä talo ja muuttaa pois, mutta se "pois" olisi mieheni kotiseuduille, mikä sinänsä on äärimmäisen kaunista seutua.
Tämä ratkaisisi meidän talousongelmat ja siellä olisi suuri mahdollisuus saada paljon ystäviä. Miehen sukulaiset olisivat suht lähellä, mutta omani jäisivät sitten 1000km kauemmas.

Järki sanoo, että näin on tehtävä, eikä miehen ja lasten liputus asian puolesta ole yhtään vähentämässä tätä järjen ääntä, MUTTA...

Minua ahdistaa. Pelottaa. En tiedä sopeutuisinko. Itken jo nyt sukulaisteni perään ja pelkään, että jään siellä uusissa kuvioissa ihan ulkopuolelle kaikesta. Kuviot ovat tuttuja miehelleni ja lapset sopeutuvat takuuvarmasti, mutta siinä se sitten onkin. Sanoinkin miehelle, et ehkä märisen sit seuraavat 10 vuotta siellä, kun on ikävä pohjoiseen, johon mies totesi tyynesti, et "märisethän joka tapauksessa aina jostain." :ashamed:
No, osittain tottakin.

Lisäksi en jaksaisi lähteä siihen talon myyntirumbaan esittelyineen.
Olen raskaana ja väsynyt.
Mies lupasi hoitaa koko myynnin, mutta epäilen raskaasti, miten asia käytännössä menisi. Talon ostokin oli minun harteilla hyvin pitkälti.
Muutos ahdistaa ja pelottaa, tahtoisin vain käpertyä peiton alle ja uskoa, että kun herään, kaikki talousongelmat olivat vain pahaa unta ja kaikki jatkuu ihanasti...joo, näin ei ole. Järki käskee muuttaa ja pistää talous kuntoon, ennenkuin sippaamme miehen kanssa kokonaan näiden paineiden alla...vaikka se sitten ajaisi meidät 1000km kauemmas.

Mutta minua pelottaa, pelottaa, pelottaa...|O Mikä? En oikein edes tiedä.
Muutos, uudet kuviot, uusi paikkakunta, uusi sairaala, kaikki uutta ja ennestään tuntematonta. Pelkään, että jään miehen sukulaisten kanssa ihan ulkopuoliseksi ja he "vievät mieheni"...olen varmaan ihan lapsellinen, mutta näin tunnen ja tahtoisin päästä kärryille, mikä maksaa!
Kokoajan toivon, että kun vaan voisimme olla tässä ja jatkaa elämää normaalisti, mutta tiedän, että se tuskin mahdollista...kuvittelen, että "kyllä se varmaan järjestyy" ja "ehkä voimme sittenkin olla tässä" ja uskottelen itselleni jotain, ettei tarvitsisi muuttaa...miksi?
Miksi en nyt ole reipas ja rohkea (mikä osaan kyllä myöskin olla) ja pistä vaan nokkaa tuulta vasten?! Ähh...

 

[kodin hengetär]

Koti on siellä, missä rakkaimmat eli oma perhe. Ei kannata kiintyä seiniin tai sukulaisiin liikaa. Kyllähän perheitä muuttaa ulkomaillekin.

 

[Moonbride]

Muutos pelottaa aina. Mutta miksi teidän täytyy muuttaa juuri miehen kotiseudulle? Koska hän haluaa? Tietysti sinunkin halusi kuuluisi ottaa huomioon. En oikein osaa sanoa muuta kuin että keskustelkaa peloistasi. :hug:

 

[viera]

Minulla on päinvastainen tilanne. Haluaisin muuttaa toiselle paikkakunnalle, mutta mies ja lapset viihtyvä hyvin. Olen siis päättänyt tulla toimeen.

 

[Rouva]

Onko sinulla syytä epäillä, etteivät miehesi sukulaiset toivota sinua lämpimästi tervetulleiksi? Jos sinulla on valmiiksi huonot välit esim. anopin kanssa, ei kannata muuttaa samalle paikkakunnalle. Onhan niitä muitakin kaupunkeja olemassa?

Jos taas sinulla ei ole syytä olettaa mitään huonoa kohtelua, sinuna antaisin tilaisuuden miehesi sukulaisille ja ystäville, voit yllättyä iloisesti! =) Ja voithan hankkia uusia omiakin ystäviä, ettei ihan tarvitse miehen lähipiirin varassa olla.

Oma suku on tärkeä ja rakas, mutta joskus on pakko irrottautua, oman perheen edun vuoksi. On vähän epäreilua, että vaadit omaa perhettäsi asumaan nykyisellä paikkakunnalla, jossa teillä on taloudellisesti tiukkaa, vain sen vuoksi, ettet voi irrottautua suvustasi.

Kyllä ne sun sukulaiset tulee käymään ja sä voit vierailla kotiseudulla, ei ne katoa sun elämästäsi loppuiäksesi! =)

Ja tärkeintä on kait kuitenkin, että sun oma perhe pysyy yhdessä? Siellä missä oma perhe, siellä koti!

 

[ap]

Ymmärrän oikein hyvin, mitä tarkoitatte.
Miksi juuri miehen kotiseudulle? Koska siellä olisi meille edullinen ja hyvä asunto valmiina, hyvät työmahdollisuudet, lapsilla hyvä koulu ja paljon miehen tuttavia...kaikki asiat siellä tavallaan "odottaa vain meitä". Enkä itsekään osaa kuvitella mitään muuta paikkakuntaa, jos tästä pitää lähteä.

Minulla ei ole suoranaisesti syytä epäillä, ettei miehen suku minusta perustaisi, mutta on mies aina ollut vähän lellitty sukulaistensa keskuudessa. Sanovat pitävänsä minusta, mutta en ole koskaan kovin lähelle heitä päässyt ja nyt se sitten tapahtuisi.

Enkä jääräpäisesti halua pitää meitä täällä siksi, että itse niin vain haluan. Haluaisin vain päästä tästä pelosta...

 

[M Y R K K Y]

Siis olisiko muutto todella kauas? Kuinka pitkä tuo väli on? Onhan sinullakin oikeus omiin sukulaisiin mutta jos tuo ei nyt ihan 1000 km tuo väli ole niin voithan sinä viikonloppuisin vaikka käydä sukuloimassa omia sukulaisia.
Sehän olisi ihan mukavaakin, pääsisit lepäämään esim vanhemmillesi välillä!!


Uusi asia on aina pelottava, mutta todella siinä voi piillä iso mahdollisuus parempaan.

Ja jos todella huonosti käy, niin takaisinkin varmaan teillä paluu on mahdollinen.

 

[vieras]

Ymmärrän oikein hyvin, mitä tarkoitatte.
Miksi juuri miehen kotiseudulle? Koska siellä olisi meille edullinen ja hyvä asunto valmiina, hyvät työmahdollisuudet, lapsilla hyvä koulu ja paljon miehen tuttavia...kaikki asiat siellä tavallaan "odottaa vain meitä". Enkä itsekään osaa kuvitella mitään muuta paikkakuntaa, jos tästä pitää lähteä.

Minulla ei ole suoranaisesti syytä epäillä, ettei miehen suku minusta perustaisi, mutta on mies aina ollut vähän lellitty sukulaistensa keskuudessa. Sanovat pitävänsä minusta, mutta en ole koskaan kovin lähelle heitä päässyt ja nyt se sitten tapahtuisi.

Enkä jääräpäisesti halua pitää meitä täällä siksi, että itse niin vain haluan. Haluaisin vain päästä tästä pelosta...

Ajattelet niin, että tuon helpommaksi muutto ei voi enää tulla. Sinun ei tarvitse jännittää muiden puolesta. Silloin kun teette päätöksen muuttaa et ehdi pelkojasi hellimään.

 

[ap]

Siis olisiko muutto todella kauas? Kuinka pitkä tuo väli on? Onhan sinullakin oikeus omiin sukulaisiin mutta jos tuo ei nyt ihan 1000 km tuo väli ole niin voithan sinä viikonloppuisin vaikka käydä sukuloimassa omia sukulaisia.
Sehän olisi ihan mukavaakin, pääsisit lepäämään esim vanhemmillesi välillä!!


Uusi asia on aina pelottava, mutta todella siinä voi piillä iso mahdollisuus parempaan.

Ja jos todella huonosti käy, niin takaisinkin varmaan teillä paluu on mahdollinen.

Jos sanon rehellisesti, minun sydän kuiskii, että tuo voisi olla hyvinkin oikea vaihtoehto ja muutos parempaan ja ehkä jopa jäämme sinne vielä, mutta silti pelkään! :ashamed: Pelkään muutosta? Olen väsynyt. Onko vaikutusta asiaan? Olen raskaana, ehkä sekin pistää herkistelemään?

Pois sieltä voisi päästä suht helpostikin, jos niin tahtoisi, senkin tiedän, mutta en tahtoisi lähteä lapsia heitteleen sinne tänne, joten ajattelen, et siellä pitäisi myös sitten jaksaa olla. :snotty: :ashamed:

 

[chrissy]

Siis olisiko muutto todella kauas? Kuinka pitkä tuo väli on? Onhan sinullakin oikeus omiin sukulaisiin mutta jos tuo ei nyt ihan 1000 km tuo väli ole niin voithan sinä viikonloppuisin vaikka käydä sukuloimassa omia sukulaisia.
Sehän olisi ihan mukavaakin, pääsisit lepäämään esim vanhemmillesi välillä!!


Uusi asia on aina pelottava, mutta todella siinä voi piillä iso mahdollisuus parempaan.

Ja jos todella huonosti käy, niin takaisinkin varmaan teillä paluu on mahdollinen.

no 1000km on aika pitkä matka ja kallis vietettäväksi viikonloppua.

mun vanhemmat asuu 400km pääs ja tän kauemmas en muuta. nähdään muutamia kertoja vuodessa ja aina pidempi aika, koska ajossa menee 5h ainaki suunta/ei se halpaa oo.


Mä miettisin syvään ja hartaasti lähtisinkö. Omat vanhemmat+ sukulaiset on mulle erittäin rakkaita ja jo tää 400km ero ei oo helppo. Ikävä on kova ajoittain.

Nytkin ootan et pääsen 2vkoks kotiin näkemään sukulaisia.

 

[M Y R K K Y]

Siis olisiko muutto todella kauas? Kuinka pitkä tuo väli on? Onhan sinullakin oikeus omiin sukulaisiin mutta jos tuo ei nyt ihan 1000 km tuo väli ole niin voithan sinä viikonloppuisin vaikka käydä sukuloimassa omia sukulaisia.
Sehän olisi ihan mukavaakin, pääsisit lepäämään esim vanhemmillesi välillä!!


Uusi asia on aina pelottava, mutta todella siinä voi piillä iso mahdollisuus parempaan.

Ja jos todella huonosti käy, niin takaisinkin varmaan teillä paluu on mahdollinen.

Jos sanon rehellisesti, minun sydän kuiskii, että tuo voisi olla hyvinkin oikea vaihtoehto ja muutos parempaan ja ehkä jopa jäämme sinne vielä, mutta silti pelkään! :ashamed: Pelkään muutosta? Olen väsynyt. Onko vaikutusta asiaan? Olen raskaana, ehkä sekin pistää herkistelemään?

Pois sieltä voisi päästä suht helpostikin, jos niin tahtoisi, senkin tiedän, mutta en tahtoisi lähteä lapsia heitteleen sinne tänne, joten ajattelen, et siellä pitäisi myös sitten jaksaa olla. :snotty: :ashamed:

No, raskaushormonit voinee vaikuttaa asiaan.Musta olis järkevintä listata kaikki puolesta ja vastaan ihan paperille.Ja säästä paperi.Voit aina kattoa kun iskee epäilys onko oikea päätös, tuota lappua.

Ja rohkeutta, sitä niin helposti ripustautuu tuttuun ja turvalliseen.
Joskus hyppy tuntemattomaan tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta, ja jälkeenpäin se jo naurattaa.

Niin olisko se paikkakunta kaukana nykyisestä?

 

[ap]

Siis olisiko muutto todella kauas? Kuinka pitkä tuo väli on? Onhan sinullakin oikeus omiin sukulaisiin mutta jos tuo ei nyt ihan 1000 km tuo väli ole niin voithan sinä viikonloppuisin vaikka käydä sukuloimassa omia sukulaisia.
Sehän olisi ihan mukavaakin, pääsisit lepäämään esim vanhemmillesi välillä!!


Uusi asia on aina pelottava, mutta todella siinä voi piillä iso mahdollisuus parempaan.

Ja jos todella huonosti käy, niin takaisinkin varmaan teillä paluu on mahdollinen.

Jos sanon rehellisesti, minun sydän kuiskii, että tuo voisi olla hyvinkin oikea vaihtoehto ja muutos parempaan ja ehkä jopa jäämme sinne vielä, mutta silti pelkään! :ashamed: Pelkään muutosta? Olen väsynyt. Onko vaikutusta asiaan? Olen raskaana, ehkä sekin pistää herkistelemään?

Pois sieltä voisi päästä suht helpostikin, jos niin tahtoisi, senkin tiedän, mutta en tahtoisi lähteä lapsia heitteleen sinne tänne, joten ajattelen, et siellä pitäisi myös sitten jaksaa olla. :snotty: :ashamed:

No, raskaushormonit voinee vaikuttaa asiaan.Musta olis järkevintä listata kaikki puolesta ja vastaan ihan paperille.Ja säästä paperi.Voit aina kattoa kun iskee epäilys onko oikea päätös, tuota lappua.

Ja rohkeutta, sitä niin helposti ripustautuu tuttuun ja turvalliseen.
Joskus hyppy tuntemattomaan tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta, ja jälkeenpäin se jo naurattaa.

Niin olisko se paikkakunta kaukana nykyisestä?

Siis 1000km eteläänpäin tästä. Näkisin omia sukulaisiani sitten lähinnä kesäisin, jos hyvin menee. En sen useammin.
Mutta nyt miehellä on se sama tilanne, hän näkee omiaan vain kesäisin kun reissataan, tai ei edes silloin, jos ei reissata. Siis ei edes joka vuosi välttämättä.

 

[uppista]

...

 

[äitee]

Onko se muutto tehtävä juuri nyt?
Kun olet raskaana, olet hyvin herkässä tilassa ja se on kanssa se juttu miksi
sun on nyt tosi vaikea tuollaista asiaa päättää ja puntaroida.
Varmaankaan järkeily ei auta.
Eli ettekö voi odottaa että vauva on syntynyt että saisit rauhassa olla
ja odottaa vauvaa?
Tuo asia varmaan stressaa tosi paljon ja se ei ole hyväksi sinulle!
Onko mahdollista että jäisitte tuolle seudulle?
Muutto tuntuu ottavan sinua voimille varmasti enemmän kuin miehellesi.
Miehet muutenkin ovat vähemmän tunteellisia, he pystyvät rationaaliseen
ajatteluun.
Mielestäni nyt on huono aika suunnitella muuttoa kun olet raskaana
ja stressaannut siitä ajatuksestakin.

 

[mä]

asun reilu 300 km vanhemmista ja aika harvoin pääsee käymään. minkä ikäinen olet? toi tuhat kilometriä on kyllä tosi paljon. mitäs lapset tykkää kun näkevät isovanhempia enään niin harvoin,jos ovat tottuneet usein näkemään? kuinka ylipäätään sait miehen lähtemään sun kotiseudulle eikä päinvastoin,siis alunperin?

 

[ap]

Tällä seudulla -joka ei varsinaisesti ole kotiseutuani, mut muutaman tunnin ajomatkan päässä siitä kuitenkin- asumme ihan töiden vuoksi. On tämä ennestään tuttua paikkaa meille molemmille, mut työn perässä tänne tulimme aikoinaan.
Mies on siis asunut täällä myös poikamiehenä, ettei tämä ole miehelle niin outoa kuin minulle hänen kotiseutunsa, jossa en ole koskaan asunut.

Muutto tapahtuisi mahdollisimman pian, jos sille tielle päätämme lähteä.
Itse lykkäisin sen mielelläni kesään ja antaisin vauvan syntyä ensin.
Voihan olla, että lykkääntyykin, jos ei heti ostajaa talolle tule, mut voi olla, et tapahtuu sit piankin. Stressaavaa, kyllä.

Mies soitti vasta, et ensi viikolla talo menee välittäjälle. Hän on ihan intopinkeenä muuttamassa ja tuntee minua niin paljon, etten koskaan osaa antaa hänelle selvää vastausta tällaiseen asiaan, pähkäilen ja pähkäilen vain sitten...joten mies ei näköjään jää jauhamistani katteleen. Mikä toisaalta ihan ymmärrettävää, kun taloushuolet painavat päälle ihan tosissaan.

Lapset näkevät vanhempiani nyt n. 3-4 kertaa vuodessa ja jos muutamme, sitten näkisivät ehkä kerran vuoteen. Ei muksut osaa sitä moittia vielä ainakaan, ovat suht pieniä kaikki, mut varmaan tulevat ikävöimäänkin sit myöhemmin, luulen.
Mieheni vanhemmat ovat lapsille jääneet valitettavasti melko oudoiksi, mikä sinänsä nyt varmaan korjaantuisi tämän muuton myötä, mene ja tiedä...

Tiedän, etten pääse tässä asiassa ikinä päätökseen...:ashamed:

 

[lilli]

tiedän tunteen,mäkin pähkäilisin kaikkea ja mies sitten pistää tuumasta toimeen. voimia!

 

[mie]

Itsekin luulen, että raskaushormonit vaikuttavat tuohon pelkoon, mutta mutta...

Kyllä mä silti koittaisin voittaa pelkoni ja antaisin niille miehen sukulaisille mahdollisuuden Jos mies on suvun lellikki, niin eiköhän sustakin ja teidän lapsista tule varmasti sellaisia

Ja vaikka kysymyksessä on "vain" talous ja raha, joka pakottaisi muuttamaan, niin raha (tai lähinnä se, että niitä rahahuolia ei ole) kuitenkin monessa suhteessa auttaa elämässä.

Ja mitä tulee tuohon lasten tai sinun ikävöimiseen sinun vanhempia tai muita sukulaisia, niin oikeasti jos nyt ovat nähneet 3-4 kertaa, niin mun mielestä se ei eroa ihan kauheasti siitä, että näkivisät vaikkapa 1-2 kertaa. Ovatko vanhempasi vielä matkustuskuntoisia? Ja hei, Skype on keksitty Se on ihan loistava keino "nähdä" kaukana asuvia lapsenlapsia ja vastaavasti isovanhempia

 

[ap]

Itsekin luulen, että raskaushormonit vaikuttavat tuohon pelkoon, mutta mutta...

Kyllä mä silti koittaisin voittaa pelkoni ja antaisin niille miehen sukulaisille mahdollisuuden Jos mies on suvun lellikki, niin eiköhän sustakin ja teidän lapsista tule varmasti sellaisia

Ja vaikka kysymyksessä on "vain" talous ja raha, joka pakottaisi muuttamaan, niin raha (tai lähinnä se, että niitä rahahuolia ei ole) kuitenkin monessa suhteessa auttaa elämässä.

Ja mitä tulee tuohon lasten tai sinun ikävöimiseen sinun vanhempia tai muita sukulaisia, niin oikeasti jos nyt ovat nähneet 3-4 kertaa, niin mun mielestä se ei eroa ihan kauheasti siitä, että näkivisät vaikkapa 1-2 kertaa. Ovatko vanhempasi vielä matkustuskuntoisia? Ja hei, Skype on keksitty Se on ihan loistava keino "nähdä" kaukana asuvia lapsenlapsia ja vastaavasti isovanhempia

Kiitos rohkaisusta!:hug: Luulen, että kaipaan juuri sitä.
Ehkä siis tiedän, mitä minun tulee tehdä, mutta kaipaan rohkaisua?
*pupu pöksyissä* :ashamed:

Vanhempani eivät ole enää matkustuskuntoisia, eikä isäni aikanaan kovin kauaa varmaan edes elä enää.

Minusta tuntuu JUURI tuolle, et _minun pitäisi antaa miehen sukulaisille mahdollisuus_ ja tuntuu jotenkin lisäksi, että he tarvitsevat meitä...en tiedä mistä tuo tunne tulee, mut sydän kyllä käskee muuttamaan. Järkikin.
Mikä se on sit, mikä on vastaan? Käsittämätöntä jauhamista minulta. :ashamed:

 

[mie]

Vanhempani eivät ole enää matkustuskuntoisia, eikä isäni aikanaan kovin kauaa varmaan edes elä enää.

Voisiko tässä kuitenkin olla joku perimmäinen, osin tiedostamaton syy sille, että et haluaisi "jättää" ikääntyneitä vanhempiasi? Oletko keskustellut vanhempiesi kanssa asiasta? En tarkoita sitä, että vanhempasi voisivat sanella sinun ratkaisujasi, vaan sitä, että onko heidän taholtaan mahdollisesti suhtauduttu epäilevästi asiaan? Ja tämä vaikuttaisi omiin pelkoihisi?

 

[ap]

Ehkä tässä on ongelmana VÄSYMYKSENI. En siis jaksa ajatella muuttoa, enkä muutoksia, enkä mitään ylimääräistä. Ehkä syy on puhtaasti siinä.
Mies vannoo, että hoitaa kaiken...ei se varmaan ihan niinkään mene kuitenkaan, mut toki ihanaa, et ajattelee noin.
Mies saa kyllä pitää reippaan isyysloman sit muuton alla, jos siihen mennään, en ala ison mahan kanssa yksin jauhamaan...muita apulaisia ei ole mahis saada, täällä kun ei ole pahemmin kavereita meillä.

 

[ap]

Vanhempani eivät ole enää matkustuskuntoisia, eikä isäni aikanaan kovin kauaa varmaan edes elä enää.

Voisiko tässä kuitenkin olla joku perimmäinen, osin tiedostamaton syy sille, että et haluaisi "jättää" ikääntyneitä vanhempiasi? Oletko keskustellut vanhempiesi kanssa asiasta? En tarkoita sitä, että vanhempasi voisivat sanella sinun ratkaisujasi, vaan sitä, että onko heidän taholtaan mahdollisesti suhtauduttu epäilevästi asiaan? Ja tämä vaikuttaisi omiin pelkoihisi?

Olen itsekin tätä miettinyt ja käynyt jo viimeiset 10 vuotta läpi jonkinlaista luopumisprosessia ja olen mielestäni siinä loppusuoralla.
Tottakai se menetys on aina silti raskas ja iso asia, mutta olen sitä paljon käsitellyt jo etukäteen.
Vanhempani eivät ole muuttoa vastaan, vaikka toki sanovat ikävöivänsä, mutta enemmän kannustavat kuitenkin tekemään sen ratkaisun, mikä meitä helpottaa.

 

[mie]

Vanhempani eivät ole enää matkustuskuntoisia, eikä isäni aikanaan kovin kauaa varmaan edes elä enää.

Voisiko tässä kuitenkin olla joku perimmäinen, osin tiedostamaton syy sille, että et haluaisi "jättää" ikääntyneitä vanhempiasi? Oletko keskustellut vanhempiesi kanssa asiasta? En tarkoita sitä, että vanhempasi voisivat sanella sinun ratkaisujasi, vaan sitä, että onko heidän taholtaan mahdollisesti suhtauduttu epäilevästi asiaan? Ja tämä vaikuttaisi omiin pelkoihisi?

Olen itsekin tätä miettinyt ja käynyt jo viimeiset 10 vuotta läpi jonkinlaista luopumisprosessia ja olen mielestäni siinä loppusuoralla.
Tottakai se menetys on aina silti raskas ja iso asia, mutta olen sitä paljon käsitellyt jo etukäteen.
Vanhempani eivät ole muuttoa vastaan, vaikka toki sanovat ikävöivänsä, mutta enemmän kannustavat kuitenkin tekemään sen ratkaisun, mikä meitä helpottaa.

OK, hyvä että asia on siltä osin kunnossa

 

[Maine Coon/]

Mulla meni "vain" 5 vuotta ennen kuin sopeuduin nykyiseen asuinpaikkaamme...sopeutumiseen vaikutti monet asiat ja moni asia on nykyään toisin kuin ennen.Nyt viihdyn täällä =)

 

[mie]

Ehkä tässä on ongelmana VÄSYMYKSENI. En siis jaksa ajatella muuttoa, enkä muutoksia, enkä mitään ylimääräistä. Ehkä syy on puhtaasti siinä.
Mies vannoo, että hoitaa kaiken...ei se varmaan ihan niinkään mene kuitenkaan, mut toki ihanaa, et ajattelee noin.
Mies saa kyllä pitää reippaan isyysloman sit muuton alla, jos siihen mennään, en ala ison mahan kanssa yksin jauhamaan...muita apulaisia ei ole mahis saada, täällä kun ei ole pahemmin kavereita meillä.

Kuulostaa kyllä olevan tässä tuo syy. Itse muutimme ulkomailta takaisin Suomeen, kun lapsi oli 1v8kk ja toinen mahassa eli olin myös raskaana, ja koko ajatus tuntui monta kuukautta todella raskaalta (vaikka meillä sentään täällä Suomessa odotti valmis oma koti, johon vain tulimme takaisin).

Minkäikäisiä muuten muut lapsesi ovat? Saisitko heille kuitenkin hoitajaa siellä nykyisessä kodissanne helposti niin, että muuttopakkaamiset yms. olisi helpompi hoitaa esim. yhden viikonlopun aikana ihan rauhassa?