äitiys rankkaa

[Lyyli]

Mä olen ollu kyllä turhan usein tässä reilun vuoden aikana mitä lapsi nyt on, ihan paskana suomeksi sanottuna.
Välillä on ollut päiviä, että käy mielessä vaikka mitä.
Enkä nyt puhu mistään kovin aurinkoisista ajatuksista.
Lapsi on valvottanut koko ajan, syöminen on tuskaa ja käyrät persiillään.
Niin ja huutaa väliinsä kun jokihinaaja.
Naama punasena!
Sitä vaan on ajautunut tilanteeseen, missä kuvittelee, että näin se vaan menee.
Meidän lapsi nyt on tuollainen ja että oma hermo ei taida olla parhaasta päästä.
Tervettä järkeä ei ainakaan meikäläisellä ole ollut enää noin 13 kuukauteen.
Saamattomuutta kyllä sitäkin enemmän.
Mutta eihän tosiaan kaikilla mene yhtä huonosti ja pystyy pitämään päänsä selkeänä alltötaim.
No, onneks nyt heti vuoden jälkeen selvis että laps onkin allerginen vähän kaikelle ja siinä syy miksi elämä on ollut niin helkutin rankkaa.
Että kyse ei olekaan pelkästään mun ja meitin saamattomuudesta ja järjestäni.
Että syitä jaksamattomuuteen on lukuisia ja kaikki vauvat eivät vaan ole niin helppoja ja ongelmattomia.
Ja isätkin jaksavat osallistua eri tavoin eri huusholleissa.

Voimia kaikille sumussa eläville äireille!
Kyä kai se vielä paistaa vaikkei uskoskaan

 

[Vauva 4 kk]

On totta että rankkaa se on jos vauva vaan huutaa ja heräilee öisin. Kyllä siinä moni masentuu, ahdistuu ja hormoneilla on osuus äidin uupumukseen.

Meillä vauva alkoi nukkua paremmin kahden kuukauden iässä ja lopetti yöitkut.

Rakastin lastani alusta asti ja on tuntunut omalta ihanalta pallerolta koko ajan )

 

[rakkaus näivettyy]

Kaks kuukautta huutoa ei ole mitään...Kyllä siinä jaksaa rakastaa palleroa, jos käytänössä huuto loppu ennenkuin se edes ehti kunnolla alkaa Vaan kun se huuto jatkuu ja jatkuu. Alkaa rakkaus pikku palleroon näivettyä. Näivettyä on mielestäni oikea sana. Näivettyy äiti, vaimo, parisuhde, äiti-lapsi suhde, ystävyyssuhteet. Jäljellä on vain rutiininomaisesti suorittava näivettynyt nainen!

 

[Lyylille]

No, järjen pitäisi sanoa, ettei jatkuvasti kitisevällä tai huonosti nukkuvalla lapsella ole kaikki hyvin. Sitten haetaan tietoa ja apua! Mutta kun tätäkin palstaa seuraa, niin aika suuri osa tänne kirjoittavista on käsittämättömän typeriä ja uusavuttomia.

 

[Minnis]

Ap:lle kysymys: Yksinolo vauvan kanssa on rankkaa silloin kun mies on töissä, mutta voitteko lähteä silloin tapaamaan muita ihmisiä? Kutsua esim. kummeja, ystäviä tai isovanhempia kylään tai mennä heidän luokseen? Vauvan kanniskelu tuntuu paljon helpommalta kun ympärillä on muita ihmisiä. Itse ainakin piristyin tosi paljon aina kun saimme vauvan kanssa seuraa.

 

[ad]

Aivan, miksi ette heti etsi apua vauvallenne, joka on jo huutanut pitkään. Saisi edes selvää onko se koliikkia vai allergiaa, joka pistää pienen ihmisen kipeäksi. Itse en antaisi vauvan huutaa jos en tietäisi syytä. Eiköhän niihin kaikkiin jokin syy aina selviä ja lääkäriinhän voi aina mennä sen vuoksi. Ja omaa järkeä saa käyttää, hyvät ihmiset!

Tietty hyvä on nyt sanoa, kun itselläni on ollut suht helppo vauva, mutta kyllä itsekin elin kauheassa hormonimyrskyssä ensimmäiset 4kk kun olin niin kiinni vauvassa ja mies vain huiteli omissa harrastuksissaan. Siitä elämä kuitenkin helpottui kun lapsesta sai enemmän seuraa hänen kasvaessaan ja alkoi viihtymään enemmän yksin. Nyt kun hän on reilu 1.5v en voi kuin ihmetellä kuinka pajon häntä rakastankaan, vaikka onkin sellainen tempperamenttinen kiukkupussi välillä. .

 

[HIH]

Onneksi hyvät ihmiset käytin miestä valitessani järkeäni kun löysin ihanan ja lapsestaan huolehtivan mieheni.
Joka siis ei huitele omissa harrastuksissan silloin kun perheen hyvinvointi niin vaatii..

))))

 

[ad'ille]

""""Aivan, miksi ette heti etsi apua vauvallenne, joka on jo huutanut pitkään. Saisi edes selvää onko se koliikkia vai allergiaa, joka pistää pienen ihmisen kipeäksi. """"

vauvat harvoin huutamisen takia tutkitaan ns. koliikkiaikana, vasta jos huuto jatkuu pahasti yli 3 kk.

 

[ad:lle]

no sulla on ollut helppo vaavi, mutta olisitpa ollut meillä kantamassa, hyssyttämässä ja ikuisena sylinä! kyllä sen erottaa onko kipeä vai itkeekö muuten vaan. Vauvoilla ei ole muuta keinoa ilmaista itseään ja toisilla on paljon asiaa jo pienestä pitäen

 

[Sädekehä]

AD:lla on vaan itsellä paha olla.
Sehän juputtaa täällä joka toisessa ketjussa, sama tyyli eri nimimerkki. Tässäkin ketjussa muutamaan otteeseen.
Ei kannata välittää. Kyllä jokainen lapselleen apua hakee, eri asia on sitten kuinka nopeasti terveydenhuoltohlökunta siihen reagoi.
Voidaan juoksuttaa kauankin eri spesialisteilla, ennen kuin syy selviää.
Ei siinä enää kaipaa kenenkään pahanolon purkauksia lisäksi.
Tosin, nämä ""käyttäkää järkeä kommentit kai jokainen toivottavasti jättää omaan arvoonsa"".
Kuinkahan tollanen katkeruus ja paha olo vaikuttaa lapseen?
Ehkä kannaisi ennemminkin miettiä sitä, kuin huudella vieraisiin pöytiin.

 

[Not true]

En minä mistään ole katkera! Tai oikeastaan olen... Olen katkera siitä, että Suomessa saa kuka vaan tehdä lapsia. Pitäisi olla jonkinlainen seula; fyysinen, taloudellinen ja varsinkin psyykkinen niille, jotka aikovat hankkia lapsia.

Sosiaalitapauksia olisi paljon vähemmän ja lasten pahoinvointia paljon vähemmän. Seulassa tutkittaisiin myös tulevan isän asenne lasten hoitoon.

Minulla on kaksi lasta, molemmat helppoja vauvoja ja terveitä lapsia. Äitiys on ihanaa ja vauva-aika oli mahtavaa. Lasten kanssa pitää olla hyvät hermot ja heitä pitää rakastaa. Liikaa näkee nyrpeäilmeisiä äitejä, joilla on nyrpeäilmeisiä lapsia. Metsä vastaa niinkuin sinne huudetaan.

 

[Wau]

Harrastaminen on muuten oiva pakotie täydellisen äidin, ihmisen ja naisen miehelle

 

[ap]

No huh huh! Miten äiti jolla on helppoja lapsia jne. voi eläytyä tai tietää millaista on olla lapsen kanssa joka ei ole ""helppo"". Kuten aluksi jo kirjoitin minun lapseni on vaativa ja esim. häntä pitää paljon kantaa sylissä. Vaikka hän ei itkisikään vaan olisi hyvällä tuulella niin sylissä parhaiten viihtyy ja koska en halua häntä turhaan itkettää, sylissä siis pidämme, mutta ehtyvät ne on voimavarat itselläkin. Tottakai minäkin haluaisin olla ns. pullantuoksuinen unelma äiti, joka nauttii lapsestaan jne. ja siksi onkin itselle ollut järkytys ja pettymys kun en sellainen olekaan. Joidenkin on vaikea ymmärtää millaista on elää monta kuukautta kauhean yliväsymyksen alla. Ne pienet hetket jolloin saa itse hiukan levätä ja hengähtää, ei riitä viemään kaikkea väsymystä pois. Kaikilla elo ei ole ruusuilla tanssimista, vaikka lastaan rakastaakin...

 

[ap:lle]

Ootko kokeillut nukahtaisko paremmin kapaloon? Itse laitoin tytön kapaloon kun taisteli unta vastaan ja hyvin on sen jälkeen alkanut nukkumaan.

 

[Uupunut myös]

Aivan uskomatonta sontaa kehtaavatkin jotkut kirjoittaa! Nämä täydelliset äidit, jotka ei koskaan väsy tai masennu tms. : älkää osallistuko tällaiseen keskusteluun. Ei ketään kiinnosta se kuinka täydellisiä olette, silloin kun halutaan jakaa kokemuksia väsymyksestä,masennuksesta tai muusta sellaisesta, jotka on teille tuntemattomia tunteita.

 

[Not true]

""Rakastan kyllä lastani, vaikka välillä epäilen sitäkin. Katson häntä ja tunnen monesti vaan ""tyhjyyttä""""

Ongelmasi on juuri tässä. Kolmen kuukauden ikäisen lapsen pääasiallinen paikka sängyn lisäksi on syli. Ymmärrä se, yritä rentoutua, älä yritä niin paljon, nauti lapsestasi, hymyile, niin hän hymyilee takaisin, nuku, kun lapsi nukkuu.

Millainen lapsi on vaativa? Mistä minä tiedän, olivatko lapseni vaativia? Minä en kokenut heitä vaativina, vaan vauvoina.

 

[ap]

En minä tietenkään lapseeni pura väsymystäni tai hämmennystäni äitiydestä (missä alkuperäisessä tekstissäni oli kyse), vaan seurustelen, hymyilen jne. hänelle. Mutta kun omat tuntemukset ovat välillä hämmentyneitä ja niitä siivittää väsymys, niin lapsestaan on välillä vaikea nauttia niinkuin haluaisi. On siis todella vaikea selittää sellaiselle ihmiselle, joka ei ole asioita kokenut samallalailla, mistä on kyse ja toisaalta miksi loppujen lopuksi pitäisikään. Hain alunperin ensimmäisellä viestilläni tietoa siitä onko muita, joilla on samanlaisia tunteita ja ehkä myös vertaistukea. Näistä asioista ei voi julkisesti puhua, koska heti hyökätään ja tuomitaan, niinkuin nyt näissä muutamissa viesteissä on käynyt. Eli aika yksin on, vaikka nimenomaan haluaisi purkaa tuntojaan ja saada tietää, että onko ainut ""friikkiäiti"".
ps. kapalointia olemme tällä viikolla kokeilleet ja se on helpottanut nukahtamista ja rauhoittanut poikaa =)

 

[mam]

Halaus sinulle ap! Sait ikävä kyllä paljon viestejä ymmärtämättömiltä. Mutta myös meitä on, jotka ymmärtää ja on kokeneet saman. Älä pode huonoa omaatuntoa ristiriitaisista tunteistasi. Tietäisitpä vain mitä minun pääni sisällä liikkui ne ensimmäiset rankat kuukaudet.

Toiset nauttivat jo pikkuvauva-ajasta, toiset eivät. Minä olen nauttinut äitiydestä sitä enemmän mitä isommaksi vauva on kasvanut. Nyt hän on vajaan vuoden ja elämä tuntuu taas olevan mallillaan. Pitkään se oli yhtä kaaosta.

Koita vaan tsemppailla. Kuukausien myötä se helpottaa, usko pois. Jos ahdistus jatkuu, ehkäpä neuvolapsykologin kanssa juttelu helpottaisi. Minä kävin siellä purkamassa tunteitani ensimmäiset neljä kuukautta ja kovasti auttoi.

 

[mami80]

Voimia sinulle! Et todellakaan ole ainoa jolla on alkanut näin äitiys. Usko pois, se helpottaa kyllä...niin helpotti minullakin!!! Oletko puhunut tästä neuvolassa? Saatko muuten öisin nukuttua? Tässä ""vertaistukea""; Lähtökohta kuin unelma, lapsi todella toivottu, avoliittoa takana reilu yheksän vuotta. Raskausaika aivan unelmaa, suuret suunnitelmat, täysimetystä myöten. Vaan eipäs se sitten mennytkään ihan niin kuin suunnittelin...vauvalla olikin koliikkioireita ja kannettiin miehen kans vuoroperää, yöt meni huonosti, maitoa ei minulta paljo herunutkaan. Niin hullulta kun se kuullostaakin tunsin niin paljon syyllisyyttä joka asiasta, mitä vaan tein, niin olin ihan ahdistuksessa. Minuakin ahdisti jäädä vauvan kanssa kaksistaan. Siis olin ihan yliväsynyt. Sain sitten yks ilta sanottua miehelleni tunteistani ja seuraavana päivänä soitinkin sitten neuvolaan ja pyysin apua. Minun piti aluksi nukkua unilääkkeillä, että sain purettua univelkoja pois. Sitten kävin juttelemassa neuvolassa. Imetys jäi pois...ja hormoonit alkoivatkin pelaamaan pikkuhiljaa normaalisti! (nyt tietty hyppii seinille ne joilta imetys onnistuu) Kuitenkin asiat alko pikkuhiljaa näyttään valoisammalta...otin päivän kerrallaan ja tein sen mitä jaksoin. Nyt poika on niin ihana 5kk ja nautin yhdessäolosta, olen jopa itsekkin alkanut käymään jumpalla! Joskus saattaa olla huonompiakin päiviä, mutta olo ei todellakaan ole samanlainen kuin alussa oli. Toivottavasti tästä olisi jotain apua...mutta vielä kerran et todellakaan ole ainut. Tsemppiä!

 

[Äiti minäkin]

Äitiys voi olla todella rankkaa etenkin ensimmäisinä kuukausina ja vielä myöhemminkin, mutta niinkuin täällä jo joku totesikin, pyytäkää apua läheisiltänne. Älkää jääkö yksin sinnittelemään! Vaikka ette voisikaan saada apua varsinaiseen vauvan hoitoon, niin jo pelkkä yhdessäolo ja puhuminen esim. omien vanhempien tai lapsen kummien kanssa auttaa. Pahinta on olla neljän seinän sisällä itkuisen vauvan kanssa, mutta liikkeelle lähtö ja läheisten ja ystävien seura auttavat ihmeesti.

 

[V]

jaksamista ap:lle. samoja fiiliksiä täälläkin oli aina välillä tuossa alussa mutta silloin aina pistin itseni mietimään että mitäpä jos tuo kullanmuru otettaisiin multa pois tai jos sille sattuisi jotain pahaa.... :-(
nyt on likka 8 kk ja just oppi nousemaan tukea vasten seisomaan, antaa äitille ""pusun"" eli älyttömän märän lämärin poskeen, hymyilee aurinkoisesti mutta edelleenkin on oma itsensä eli hyvin tempperamenttinen neiti ja kun joku asia ei heti mene niinkuin hän haluaa, huuto tulee . Muista että jokainen eletty päivä on päivä parempaan suuntaan.
Ja sit noille parille ""perfektille"" täällä ei voi muuta sanoo ku haistakaa pitkä v.......,ottakaa luutanne ja lentäkää......kauas!

 

[Isukki]

""Pitäisi olla jonkinlainen seula; fyysinen, taloudellinen ja varsinkin psyykkinen niille, jotka aikovat hankkia lapsia.""
Että sitä ollaan sitten tähän tultu!!!KUULEHAN KULTASENI!!!Mitähän sattui eräs Adolf Hitler-niminen miekkonen(ehkä iso-isäsi?)sanoa juutalaisista, homoista tai muuten ei-arjalaisista ihmisistä...? Sinä ilmeisesti toivot samanlaista seulaa...ei köyhille lapsia,yksin jos jää raskauden aikana, eikun abortti,työttömät ei millonkaan jälkikasvua pilaamaan meidän täydellistä maailmaa, kun sehän on nykyään periytyvää, puhumattakaan vasemmistolaisista ja vihreistä tai vammautuneista!!!Herranjestas !! Yhdyn nimim. V, Noitavuorella on tilaa! Häpeä!

 

[tsih]

Alkuperäiselle kirjoittajalle haluaisin sanoa että ihan ovat normaaleja tunteita ja varmasti tunteisiin tulee lisää syvyyttä kun vauva kasvaa. Kaikki hyvin, ole huoletta.

Ole ihan huoleti ja jätä nämä vittuilikommentit omaan arvoonsa.

 

[Not true]

En mielestäni ole v...tuillut kenellekään?

Kommenttini olivat hieman kärjistettyjä, mutta ihan tarkoituksella. Ihan kaikkien ei pitäisi hankkia lapsia, mutta en nyt tarkoita ketään tässä topiikissa. Yleisesti ottaen Suomeen syntyy liikaa lapsia perheisiin, jotka eivät ole kypsiä lapsia saamaan.

Miettikää nyt edes vähän: vanhemmat, jotka surmaavat lapsensa, lapsiaan pahoinpitelevät vanhemmat, alkoholistit, mielenterydeltään järkkyneet, jne. Olisiko heidän pitänyt saada lapsia? Eikö lapsilla olisi oikeus syntyä perheisiin, jotka huolehtivat heistä kunnolla?

Mihinkään yhteiskuntaluokkaan tai perhemalliin puuttumatta sanoisin, että typeriä ihmisiä löytyy ihan mistä luokasta tahansa.

 

[*]

Mielestäni Not truella on ollut pelkästään hyviä kommentteja, juuri tällaisia minä lukisin mielelläni ja osallistuisin mielelläni keskusteluun jota kävisivät ihmiset ajatusten kanssa, mutta tällä palstalla näin ei valittavasti tapahtu. Tällä palstalla hyvät ketjut unohtuvat samantien ja huonot joissa aletaan haukkumaan toisia saavat satoja vastauksia. Ja yleensä nämä megavastaus ketjut ovat sellaisia, että muutama hassu äiti puolustelee vauvan parhainta mahdollista hoitoa kuten ilmakylpyjä, kertoo tekevänsä ruoat lapselleen ja miehelleen, kertoo olevansa onnellinen tms. Ja sitten aina jostain kummasta löytyy kymmeniä äitejä jotka eivät näiden viestien perusteella tee vauvansa kanssa kuin ihan minimin, kotona eivät tee kotitöitä sillä mies tekee ne, syövät valmisruokia niin itse kuin lapsi, ovat stressaantuneita ja kovin kovin pulassa vauvansa kanssa (ei mitään luottoa omaan järkeen tai mitään sensitiivisyyttä). Itse olen ainakin jo luovuttanut ja keskustelen paljon mieluummin muilla palstoilla, tällä palstalla tuntuu että monet äidit ovat nuoria ja katkeria tai ainakin toista näistä.
Tiedän, että tähänkin viestiin tulee monta vastausta jossa otetaan jokin lause viestistäni ja sitten kirjotetaan että ""kuule!!! sinä senkin!!!""
Kaikki ketjut menevät juuri tällaisesta pilalle, en itse ainakaan jaksa lukea toisten katkeraa haukkumista ja tekstien kopiointia vaan haluaisin nimenomaan lukea uusia mielipiteitä ja sellaisia joista saisi vinkkejä parempaan ei huonompaan hoitoon ja viestejä joissa olisi oikeasti jotain uutta ajattelua ja näkökulmaa ei taas sitä ""TAAS TÄLLÄINEN TÄYDELLINEN ÄITI, PAINU HE...."" please!