V
"Vieras"
Vieras
Minkälaisia ongelmia teillä on anoppinne kanssa?
Meillä anoppi tekee minusta ongelman. Olen tässä vuosien varrella huomannut, että haukkuu kaikki poikansa entiset ja nyt minäkin olen päässyt mukaan "listalle". En ole anopin mielestä pojalleen tarpeeksi hyvä ja olin kaiken lisäksi yh, kun tapasimme.
No en ole aiemmin välittänyt anopin puheista, mutta mies käy kertomassa riitojen päätteeksi kaikki ongelmamme äidilleen ja tietysti vain hänen näkökulmastaan. Joka on ollut mielestäni todells outoa, mutta mues sanoo aina, että pakko puhua jonkun kanssa. Ja ihan perusriitaa, jota on varmasti kaikissa perheissä.
Vähän aikaa sitten kerroimme, että meille tulee vauva niin anoppi/appiukko eivät sanoneet mitään. Ei onnitteluja, ei mitään kommenttia. Mieskin oli vähän ihmeissään kun eivät sanoneet mitään. Anoppi oli sitten jälkeenpäin miehelle soittanut ja kertonut että on erittäin järkyttäynyt kun meille tulee vauva. Ja oli mieheltä testannut kenen idea tämä vauvan hankinta oli ja ollaanko me tosissamme...
Minusta anoppi menee liian pitkälle puuttuessaan meidän asioihin. Miehen mielestä saa puuttua niin kauan kun olemme yhdessä. Aivan käsittämätöntä. Ollaan jo nelikymppisiä ja anopillle/appiukolle ensimmäinen lapsenlapsi tulossa. Mulla meni tällä kertaa hermot anopin lisäksi mieheen!