A
Apatia
Vieras
Minulla on puolitoistavuotias poika. Hän on iloinen, mutta hirmu temperamenttinen, pahiten minulle. Pahin ongelma olen kuitenkin minä itse. Olen väsynyt, koko ajan takakireä, pelokas ja surullinen. Jaksan toisina päivinä paremmin, mutta kun poika oikein kiukkuaa, minultakin katkeaa pinna.
Tänään huusin pojalle suoraa huutoa, mikä oli kamala kokemus. Itkettiin kumpikin. Olen huutanut ennenkin, kun poika kiukuttelee. Ennen lasta olin tosi pitkäpinnainen, lempeä ja kiltti. Kukaan ei ikinä uskoisi millainen voin olla.
En tunne enää itse itseäni, pelkään muutosta joka minussa on äitiyden myötä tapahtunut.
Pojalla oli paha koliikki ja hän on elämänsä ollut todella vaativa. Hän ei suostu koskaan nukahtamaan yksin, heräilee yhä öisin, saattaa saada raivarin mistä tahansa asiasta. Hänen täytyy valveilla ollessa olla koko ajan liikkeellä. Hän kiipeilee, juoksee ja turhautuu jos ei alituiseen ole virikkeitä.
Olen jo nyt kasvatuksellisissa pulmissa pojan kanssa. Jos hän ei saa tahtoaan läpi, hän alkaa karjua ja huutaa. Olen itse yliherkkä äänille ja juuri meteli saa pinnan katkeamaan. Myös se voimattomuus, jota tunnen, saa minut menettämään hermoni. En siis osaa kasvattaa lastani.
Jätin soittopyynnön neuvolapsykologille, jotta asiaan saisi edes jotakin ammatillista näkökulmaa. Tuntuu vaan niin pahalta tämä kaikki.
Olen päivät yksin pojan kanssa, kerran viikossa käymme perhekerhossa. Kerho on henkireikä, mutta ainoa koko viikolla. Iltaisin mies hoitaa poikaa paljon, koska olen niin väsähtänyt.
Ehkä haluaisin vertaiskokemuksia tai jotain...Syyllistämistä pelkään sillä olen itse syyllistänyt itseni jo maailman huonoimmaksi äidiksi. Sellainen taidan olla.
Tänään huusin pojalle suoraa huutoa, mikä oli kamala kokemus. Itkettiin kumpikin. Olen huutanut ennenkin, kun poika kiukuttelee. Ennen lasta olin tosi pitkäpinnainen, lempeä ja kiltti. Kukaan ei ikinä uskoisi millainen voin olla.
Pojalla oli paha koliikki ja hän on elämänsä ollut todella vaativa. Hän ei suostu koskaan nukahtamaan yksin, heräilee yhä öisin, saattaa saada raivarin mistä tahansa asiasta. Hänen täytyy valveilla ollessa olla koko ajan liikkeellä. Hän kiipeilee, juoksee ja turhautuu jos ei alituiseen ole virikkeitä.
Olen jo nyt kasvatuksellisissa pulmissa pojan kanssa. Jos hän ei saa tahtoaan läpi, hän alkaa karjua ja huutaa. Olen itse yliherkkä äänille ja juuri meteli saa pinnan katkeamaan. Myös se voimattomuus, jota tunnen, saa minut menettämään hermoni. En siis osaa kasvattaa lastani.
Jätin soittopyynnön neuvolapsykologille, jotta asiaan saisi edes jotakin ammatillista näkökulmaa. Tuntuu vaan niin pahalta tämä kaikki.
Olen päivät yksin pojan kanssa, kerran viikossa käymme perhekerhossa. Kerho on henkireikä, mutta ainoa koko viikolla. Iltaisin mies hoitaa poikaa paljon, koska olen niin väsähtänyt.
Ehkä haluaisin vertaiskokemuksia tai jotain...Syyllistämistä pelkään sillä olen itse syyllistänyt itseni jo maailman huonoimmaksi äidiksi. Sellainen taidan olla.