ärsyttää miehen lepsu kasvatustyyli!

["a.p"]

ärsyttää suunnattomasti mieheni tyyli "kasvattaa" lastamme. Hän antaa kaiken lapselle (reilu 2v) periksi ja lapsikin jo olettaa saavansa haluamansa isältään. Mies kehuskelee että lapsi tykkää hänestä enemmän ja kiintynyt iskään enemmän yms. Pitää hyvänä asiana että kun lapsella on joku "hätä" (useimmiten siis haluaa jotakin) niin tulee iskän luokse, isän syliin eikä äidin eli siis minun. Eikä mua tässä harmita se että lapsi roikkuu isässään aina kun hän on kotona, hyvä asiahan se olisi jollei suosio olisi saavutettu lepsulla kasvatustyylillä, eli mitään ei kielletä ja kaikki tehdään lapsen tahdon mukaan.

En itse ole mikään ankara kasvattaja, vaan ihan normaaleja sääntöjä haluan lapsen noudattavan (eli olen tyhmä äiti ilmeisesti) esim. ruoka-ajat, ruualla ei leikitä, syödään sitä mitä tarjotaan, nukkumaanmeno ajat, lelut kerätään leikkimisen jälkeen enkä hyväksy muutenkaan että lapsi pompottaa aikuista, kuten mies antaa pojan tehdä. Lapsi usein isän läsnäollessa kieltäytyy syömästä tarjottua ruokaa ja isä sitten kantaa lapsen eteen kaikkea mitä tämä keksii pyytää. Esimerkiksi jos minä olen laittanut lapselle puuron, niin alkaa isältä vaatia leipää, isä tekee sen ja laittaa puuron pois, lapsi ottaa haukun leivästä ja haluaa jugurttia, isä laittaa leivän pois/syö itse ja antaa jugurttia tai mitä ikinä lapsi keksii pyytää. Ja näin lapsi sitten pompottaa isäänsä kun tietää saavansa mitä haluaa.

Huoh, ja puhuttu on mutta muutosta ei tule.

 

["höh"]

Tuo kuullostaa älyttömältä. Jos meillä olisi tuollainen tilanne niin raahaisin ukon jonnekin perheneuvolaan niin monta kertaa kuulemaan yhteneväisten ja johdonmukaisten kasvatusperiaatteiden merkityksestä lapsen kasvulle, että toiminta tokenisi.

 

[justjoo]

no just eihän tuo oikein ole. Mulle kävi noin kun erottiin ja ex mies kalasteli lapsen huomiota just tuollaisella ns. kasvatuksella. Sitten oli äidin luona aina tyhmää ja tyhmä oli tulla iskältä takaisin mun luokse. Mies sitten oletti olevansa parempi ja mieluisampi vanhempi, vaikka todellisuudessa yritti kaiken periksi antamalla vain olla se kivempi vanhempi. Kannattaa puhua miehesi kanssa vielä ja ihan tosissaan nyt asiasta. Eihän se muutenkaan ole hyvä jos toinen vanhempi on "suositumpi" oli syy mikä hyvänsä (varsinkaan tuollainen)

 

["vieras"]

Odotas kun muksu / muksut on teini-iässä, sitten ne vasta vaikeudet alkaa. Meillä on välillä vähän tämmöistä kun ollaan niin eri mieltä miehen kanssa miten jokin asia tai juttu pitäisi hoitaa. Itse olen tiukemman linjan kannalla ja mies taas sitä mieltä ettei teinien perään enää tarvi niin katella kun ovat jo niin "isoja". Arghh - ja minä olen sitten aina se "ikävä mutsi" joka vahtii, määrää ja rajoittaa tekemisiä ja iskä on se kiva ja rento tyyppi.

 

["a.p"]

itsekin odotan kauhulla millaista meno on kun lapsi kasvaa, jos mies jatkaa samalla linjalla. Muutenkin parisuhteessa on ollut ongelmia ja pelottaa ihan jos ero tulis niin lapsi varmaan haluais isälleen asumaan kun mun luona on tyhmää kun komennan sitä kun taas iskä antaa periksi. No ei tässä eroamassa olla toivottavasti.

 

[samaa]

meilläkin ollut samaa ongelmaa. Mies ei "osaa" kasvattaa tai siis ei vaan halua kieltää lapsia mistään. Hänen mielestä asiat pitää tehdä lapsen tahdon mukaan jota en kyllä itse laisinkaan hyväksy.Minusta lapset ei esimerkiksi päätä nukkumaan meno aikaansa (lapset siis pieniä vielä) tai milloin ja mitä haluavat syödä. Juteltu on mutta jakeluun ei mene. Mies ei tunnu tajuavan että tuo on kaukana hyvästä vanhemmuudesta vaikka kuvittelee olevansa niin kiva ja hyvä vanhempi...

 

["sama"]

Minusta myös erotilanteessa tuommoinen lapsen hyväksynnän kalastelu on törkeää ja ala-arvoista käytöstä! Tottakai pieni lapsi tykkää saada tahtonsa läpi ja päättää kaikeasta eli "pomottaa" ja jos vanhempi alkaa pelata toista vastaan tuolla keinolla, että toisen vanhemman luona on aina kivaa ja toisen luona typerää (koska on rajoja asetettu) niin on kyllä röyhkeyden huippu!

 

[Op]

Mies on vähemmän fiksu olento, joka pelkkää, että lapsi sen tajua. Mies on psyykkisesti naista heikompi. "Tyhmempien" lasten tasolla tuntee itseä turvassa.

 

[osui ja uppos]

Sattuipa sopivasti silmään. Mulla on aika aapeemäinen tilanne. Tosin mies on niin älykäs, ettei varmaan itselleenkään myönnä että tästä on kysymys. Lisäksi näyttää että kyse on jostain paljon syvemmistä tarpeista kuin vain pätemiskisasta. Ajoittain mies jopa kykenee matkimaan minua ja pitämään minun puoltani, kun lapsi yrittää sivuuttaa minut - niinkuin teen kun lapsi yrittää sivuuttaa isänsä.

Meillä on ollut pitkä ja kivinen liitto jo ennen lasta, ja miehellä on marttyyripiirteitä. Niin monesta kiltistä miehestä näkee, että poikamaisuuteen jämähtäminen on vastuunpakoilua, ja keino kokea itsensä syyttömäksi omiin tekemisiin. Eli ilman lastakin kuvio on se, että minä olen veemäinen ämmä mutta miehekkään miehen tehtävä on kärsiä hiljaa ja uhrautua koska kerran rakastaa.

Ei ole ikinä mennyt kunnolla perille, etten minä hänen kärsimyksellään käy vaan jos alan rätisemään niin se on hätähuuto, kun tunnen että olen tarpeineni ja pyyntöineni vain tiellä. Kun väisteleminen ei auta niin lopulta nostan metelin ja alan itkeä, ja mies pehmenee ja sanoo yrittävänsä. Kunnes kovettuu taas sinne sankarirooliinsa, ja lakkaa kommunikoimasta täysin.

Koen asian niin, että nyt mies identifioituu poikaansa, ja yrittää hyvittää tälle sitä hirveää kohtaloa, kun joutuu minun kanssani elämään. On yllättävän helppoa lopultakin selvitä tästä loukkauksesta, kun olen niin kauan yrittänyt päästä perille siitä, miksi mies on niin läpipääsemätön. Koen jopa sääliä ja myötätuntoa enemmän kuin raivoa, kun lopultakin tuntuu että ymmärrän missä mennään. Pahinta kun on se loputon tunne, että törmäilen pimeässä ja pää paukkuu aina samoihin seiniin.

Sanovat että syöpäpotilaallakin olo helpottaa diagnoosin myötä. Parempi tietää kuin pelätä.