Avioero.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Ehkäeksä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

Ehkäeksä

Vieras
Olen itsekseni pohtinut avioeron ottamista, kun suhdettamme rasittavat asiat eivät tunnu muuttuvan miksikään. Kyse on lähinnä minun ja tunteitteni huomioon ottamisesta. Sitä ei tapahdu. Pienimmästä päästä esimerkkejä on se, että jos jossain reissussa sanotaan menevän tunti, ja kaksi ja puoli meneekin, niin mitään ei kotiin ilmoiteta. Täällä sitten odottelen parin lapsen kanssa, koska mies palaa. Suurempia asioita on se, että kun olen kertonut väsymyksestäni ja masennuksen alusta, niin asiaa ei huomioida. Olen pyytänyt mieheltä apua, mutta sitä ei ole tullut. Arjen pyöritän minä, kotona kun olen, mutta myös, silloin, kun olin töissä. Mies ei tiedä neuvoloista, puhumattakaan lasten vaatekoosta tai siitä mitä vaatteita lapse tarvitsevat. Viime aikoina mies on myös ollut kärttyinen ja ärsyyntynyt, ei osaa kertoa miksi. Alkoholia menee viikolla ja viikonloppuna, konjakki tai viskipullosta kerralla helposti puolikas. Minua sekin ärsyttää. Pariterapiaan mies on kieltäytynyt menemästä, eikä se minuakaan houkuta. Alkaa tuntua siltä, että kun kerran yksin käytännössä kaiken hoidan, niin helpompaa se olisi, jos ei edes kuvittelisi toiselta apua saavansa ja pettyisi kerta toisen jälkeen.

Enää en oikein jaksa edes hiilestyä asiasta. Enemmänkin olen vaan hiljaa, kun tiedän, että puhe ei auta. Sitäkin on kokeiltu, eri äänenvoimakkuuksilla. Nyt olen yllättänyt itseni toivomasta, että puoliso löytäisi jonkun toisen. Saisinpa sitten hyvän syyn poistua kuvioista, ilman, että kukaan jaksaa ihmetellä. Vaikka mitäpä väliä silläkään on. Mietin vain lapsia, jotka varmasti kaipaavat isäänsä mahdollisen eron jälkeen. Miten jaksan ne kiukuttelut ja huudot, kun omat voimat on nyt aika loppu. Toinen lapsista on sitä paitsi vasta vuoden vanha.

Tukiverkostoa meillä ei juuri ole, sekin lienee osin ongelmien takana, kun ei olla aikoihin päästy kaksistaan minnekään. Mutta nyt ei kyllä edes huvittaisi.
 
Harkitse nyt vain tosissasi sitä eroa. Jos olet hiljaa, etkä ilmaise tuntemuksiasi niin mies ajattelee sinun tyytyvän osaasi ja aina vain pahemmaksi menee. Jos sanot jotain ääneen, olet tietysti nalkuttava nainen. Ajattele kuitenkin itseäsi ja lapsia. Lapset vaistoavat tosi paljon. Elämä voi olla paljon miellyttävämpää sinun ja lasten kesken.
 
Jos sinulla on masennusta, niin se pitäisi hoitaa. Masentuneena ei kannata tehdä isoja ratkaisuja. Masentuuneena kaikki tuntuu toivottamalta ja surkealta eikä osaa ollenkaan nähdä asioissa mitään positiivista.
 
Jos susta tosiaan tuntuu siltä mikään ei auta huomion saamiseen, ei ole muuta järkevää vaihtoehtoehtoa kuin ero. Itse elin tuota, ja vielä pahempaakin arkea. Mies ei osallistunut yhtään yhteiseen elämään, istui vain tietokoneella päivät ja yöt. Tukiverkkoja ei ole meilläkään. Eroa tehtiin kauan, koska olimme avoliitossa. Mutta lopulta voin sanoa että olen päässyt siitä yli!!! Enää exän näkeminen ei saa mua paniikkiin, koska voidaan jotenkuten sopia asioista ja käytän mielialalääkitystä. Sun kannattas tehdä ratkaisu, jatkatko siinä vai lähdetkö. Asiat usein selkenee kun päättää jättää vanhan taakse
 
Kannattaa ehkä käydä parisuhdeterapeutilla juttelemassa asioista?
Ei siellä välttämättä eroa estetä, mutta voitaisiin saada asioita avautumaan ja elämää helpottumaan mahdollisen eron jälkeen.
 
Puhunut olen, jo parin vuoden ajan, mutta muutosta ei ole näkynyt. Ennemminkin mies tuntuu loukkaantuvan "nalkutuksestani", ja ärsyttävintä on, että kun riita tulee, minä joudun aina selvittelemään ja aloittamaan sovun teon. Mies voisi varmaan mököttää maailman tappiin, vaikka väittääkin naisia mököttäjiksi.

Tilanteessa on vaikea nähdä valoa. Lapsillekin mies on alkanut olla kiukkuinen. Jos menen vaikka tunniksi lepäämään ja lukemaan makkariin, niin kohta alkaa julmettu huuto ja minä en osaa levätä vaan lähden selvittelemään miehen ja lasten välejä. En halua lasten kärsivän.

Periaatteessa mies on ihan mukava. Mutta ei ota tarpeeksi vastuuta asioista. Ei kai vaimon kuulu kaikkea hoitaa? Miehen työaikojen vuoksi minun on todella vaikeaa päästä esim. lääkäriin, jotta mahdollisen masennuksen hoitoa voisi aloittaa. Ei ole mitään diagnosia, mutta elämässä on tapatunut niin paljon muutoksia viimeaikoina, että ainakin niitä olisi varmaan tarpeen kelata jossain jonkun kanssa.
 
Jos päädytte eroon niin toivon sydämestäni että miehesi ei ole niin tyhmä että suostuisi sopimaan elatusmaksuista ja tapaamisajoista ilman ulkopuolista konsultointia jonkun muun kuin jonkun kurttuisen ja feministisen lastenvalvojan toimesta tai pelkästään lopettaaksen sinun huutamisesi ja nalkutuksesi mahdollisimman äkkiä.
 
Ei minulla ole mitään syytä rajoittaa mieheni tapaamisoikeuksia, elle juominen sitten vielä lisäänny. Omaisuudestakaan en välitä. Mietin vain ihan sitä, mikä olisi lapsille ja itselleni parasta. Muu ei kiinnosta minua.
 
[QUOTE="vieras";24346600]Jos sinulla on masennusta, niin se pitäisi hoitaa. Masentuneena ei kannata tehdä isoja ratkaisuja. Masentuuneena kaikki tuntuu toivottamalta ja surkealta eikä osaa ollenkaan nähdä asioissa mitään positiivista.[/QUOTE]

tai sitten masennus helpottuu kun pääsee siitä masennuksen tuottajasta-näin kävi mulle, puolessa vuodessa lopetettiin hoitosuhde joka alkoi vaikealla masennuksella
 

Yhteistyössä