U
uusinta uutta
Vieras
Valtteri täällä jatkaa pitkäksi venynyttä keskustelua!
Mukavaa, että teitä aktiivisia löytyy! On aina hauska lukea teidän juttuja ja kullanmurujenne kehitystä. Meille kuuluu hyvää! Yöt rauhoittuneet siitä 15 kerran herätyksestä noin viiteen ja tuntuu. että jaksaa myös itsekin nauttia vanhempainvapaasta. Kuten Jukkapoikakin sanoi laulussaan että ""valvominen se on raskasta työtä"". Allekirjoitan tämän!
Hyppykiikkukin on minulla pyörinyt mielessä, koska pikkuvesseli on varsinainen hyppyheikki! Pelottanut ehkä noi puheet länkisääristä ja varvastuksesta, joten on jäänyt hankkimatta... Ehkäpä tämäkin juuri näitä kohtuus kaikessa asioista.
Hankimme Cosmic autoistuimen, ja vielä ei ole tullut kokeiltua. Farkkuun mahtui hyvin. Esikoinen on kyseessä ja jos lisää on tulossa jossain vaiheessa, toivottavasti, niin mietinpä, miten ne kaikki istuimet mahtaakaan mahtua autoon?
Vierastamista ei näy, miten teillä? Mukava vielä jättää hoitoon omalle äidille tai anopille. Mahtaa siinä vaiheessa tulla suru puseroon, kun muksu jää huutamaan perään.
Kevättä on rinnassa kaikin puolin ja mielessä myös etelänmatkaa Välimeren alueelle kesäkuun alussa. Miten teidän matkustavaisten matkat sujuneet? Mitä jäänyt puuttumaan ja mitä kannatta pitää mielessä matkaa varatessa? Kaikki vinkit ja vihjeet tervetulleita!
Olen itse ajatellut hoitovapaalle jäämistä. Kiinnostaisi myös kuulla, miten töihin palaavat ovat hoitopaikkavalinnan suhteen tehneet. Perhepäivähoito? Päiväkoti? Ja eritysesti jatkosa, oletteko tyytyväisiä. Itsekkin on pakko jossain vaiheessa töihin palata, lainat painaa päälle...
Meillä ryömitään ja konttausasennossa huojutaan. Syöttötuolissa istuen sujuu ruokailut, mutta ilman tukea on vielä aika hataraa. Innostuin tänään tekemään omia mössöja vihanneksia ja lihaa keitellen, ja hyvin maistui. Aika paljon olen valmisruokia käyttänyt. Puuroissakin olen vaihdellen omatekemiä ja valmisjauheita syötellyt. Onko teillä jotain mausteita mukana omatekemissä mössöissä? Itse pistin sipulia mukaan, mutta kun luin esim. Semperin liharuokien sisältöä, oli mm. valkopippuria jo 5 kk eteenpäin. Aika stydiltä kuulostaa.
Mutta nyt alkaa ilta taittua jo yöhön ja taidan pikkuhiljaa vääntyä itsekin yöpuulle. Haluaisin kuitenkin teitä kaikkia kiittää mukavasta ja suvaitsevasta keskustelusta, joka meidän elomammojen kesken on ollut jo pidemmän aikaa! Rauhallisia öitä kaikille ja niille, joilla valvomisa riittää, koittakaa kestää! Olemme mieheni kanssa lohduttautuneet sillä, että kunhan koulunkäynti alkaa, se viimein loppuu...