Hei!
Tunnistan teksteistäsi aika pitkälle itseni. Olin myös edellisessä suhteessani kuten sinä, olin aina paikalla, aina valmis vastaamaan puheluihin tai siihen että toinen tuli kun halusi... eli olin liian kiltti. Silloin kuvittelin että kun toimin niin toinen tajuaa kuinka paljon häntä rakastan ja antaa arvoa rakkaudelleni. Mutta asiahan on niin, että ihmiset kohtelevat sinua niin kuin annat heidän kohdella sinua, en tarkoita tällä mitään pahaa, sillä ymmärrän sinua ja kiltteyttäsi, koska olin itse samanlainen. Ja kun sanoit ettet voi ajatella olevasi enää koskaan kenenkään miehen kanssa, se todellakin tuntuu siltä. Mutta aika muuttaa kaiken, usko pois. Toivon vaan ettei sinulta kulu paria vuotta asian pähkäilyyn niin kuin minulta aikoinaan, sillä se on tavallaan vallan antamista tälle miehelle, että miettii ja pähkäilee miljoonia miksi-kysymyksiä päässään, sillä siitä voit olla varma etteivät tämänkaltaiset miehet mieti meidänlaisiamme naisia eron jälkeen enää hetkeäkään. Usko minua se kaikki helpottaa ajan kanssa, vaikka onkin niin kulunut lause. Ja toivon todella ettet tuhlaa vuosia tämän miehen ajatteluun, sillä eivät ne kaikki miehet ole sellaisia. Minäkin olin aika kyyninen tapahtuneen jälkeen, mutta jatkoin elämääni, en etsinyt uutta seuraa(olen aina viihtynyt hyvin yksinkin), meni vuosia ja sitten kerran miespuolinen ystäväni tuli käymään kaverinsa kanssa, ja SIINÄ se oli. Nyt olemme olleet liki seitsemän vuotta yhdessä ja meillä on kaksi lasta. Ja suhteemme toimii hienosti. Eli älä anna tapahtuneen katkeroittaa sinua, tai tuhlaa aikaasi liikaa hänen ajattelemiseen, sillä hän ei sitä ansaitse, eikä edes välitä. Kaikkea hyvää sulle jatkossa.
