En ollut/ole vieläkään "valmis" äidiksi... Ja kadun.

[Tunteeton äiti]

Hei!

Minulla on 5vuotias lapsi. En ollut kypsä äidiksi henkisesti viisi vuotta sitten, enkä ole vieläkään. Hoidan, ruokin, pesen, leikin, lohdutan, kannustan ja hoidan kaiken mitä äidin kuuluu, mutta en ole kertaakaan tuntenut että tämä olisi se mitä olisin halunnut. Useimmiten ajattelen kesken pyykkirumban että tätä se mun elämä nyt sitten on. Ei enää mun omaa vaan perheen. En osaa edes kunnolla rakastaa tuota lasta. En myöskään vihaa häntä, ehkä voisi sanoa että hän vaan osa elämääni riippumatta mitä minä haluaisin. Mua kaduttaa aivan saatanasti, tekisi mieli itkeä.

Olen mieheni kanssa naimisissa ja meillä on vain yksi lapsi. Toista en tähän soppaan ikimaailmassa halua. Mies tietää ettei tämä ole sitä mitä haluan, mutta koska olen kuitenkin järkevä aikuinen, niin tietysti kannan vastuuni, kuten miehenikin. Eli en todellakaan häntä ole hylkäämässä jne.
Mieheni hoitaa lasta enemmän ja rakastaa. Eli lapsella ja isällä on kaikki hyvin.

 

["Wieras"]

Oliko sulla synnytyksenjälkeinen masennus vai mistä tuo lähti liikkeeelle? Mikset ole hakenut apua? lapselle onneksi riittää yksikin hyvä kiintymyssuhde ja jos isän kanssa sellainen on niin lapsi varmaan pärjää.

 

[Tunteeton äiti]

Tajusin loppuraskaudesta jo, että tein ISON virheen, eli ihan sieltä asti on ollut tämä, masennusta ei ollut. Kohtelen lasta hyvin ja suhteemme on kuitenkin hyvä. Nyt tässä yritän pyytää muista äideiltä apua, ennenkuin vien asiaa eteenpäin.

 

["mona"]

Miten menee elämäsi muilla osa-alueilla? Työ, parisuhde, vapaa-aika? Lapsi on kuitenkin jo viisi, nyt olisi aika miettiä miten voit saada elämäsi mielekkäämmäksi. Teetkö omia juttuja ilman lasta?

 

[vieras1209]

Kuullostaa kurjalta sun itsesi takia ennenkaikkea.
Mun äiti on sanonut nyt aikuisena mulle ettei olisi halunnut lasta, isäni oli halunnut.
Kyllä äiti mua on rakastanut ja huolehtinut, mutta lohdutan siis, ettei musta ole silti tullut ongelmaista tai elämäni ei ole pilalla vaikka äiti ei kokenutkaan äitiyttä miksikään elämänsä huippuasiaksi.
Olen siis ainoa lapsi. Ja mulla on monta lasta ja rakastan heitä äärettömästi, joten äidin mahdollinen asenne tai ajattelu ei ole periytynyt/mallioppimisena siirtynyt.
Voisitkohan saada mieheltäsi enemmän omaa aikaa harrastuksiisi ym, siis ihan ilman lasta ja miestä, jolloin se koti-arkikin voisi olla mielekkäämpää jaksaa?

 

["vieraana"]

Jos miehesi tietää tilanteen, niin voisitko esim. lomailla välillä itseksesi tai lähteä vaikka kaverin kanssa reissuun? Vai eikö tuollainenkaan tunnu miltään, kun tiedät, että pitää palata siihen samaan arkeen?

 

["Lapseton"]

Ymmärrän sinua. Tämä on juuri se syy, miksen itse hanki lapsia. Pelkään, että kävisin juuri noin. Kiitos sinulle siitä, että kirjoitit rehellisesti sen mitä olen aina uskonutkin: on äitejä, jotka katuvat valintaansa.

Mutta hyvin olet ilmeisesti tsempannut ja pärjännyt, ja hienoa jos suhteesi lapseen on kuitenkin hyvä. Viisivuotiashan on iso jo, ja ehkä voit kokea vanhemmuuden palkitsevammaksi sitä myötä kuin lapsi kasvaa. Tsemppiä sinulle ja kaikkea hyvää elämäänne!

 

["..."]

vähän samoilla fiiliksillä poika 8.v... toisaalta "kärsin" itse henkisesti siitä että lapsi ainut...

 

["..."]

[QUOTE="...";29210631]vähän samoilla fiiliksillä poika 8.v... toisaalta "kärsin" itse henkisesti siitä että lapsi ainut...[/QUOTE]


lähipiiri ruokki tuskaanii ainut lapsi asiasta vielä lisää..

 

["minni"]

No höh, lapsihan on jo iso. Eikö sulla ole omaa elämää ollenkaan? Kohta hän menee kouluun ja sen jälkeen aika kuluu tosi nopeeta. Pian huomaat, et hän on teini-ikäinen ja suunnittelee kovasti omaa elämää ja tulevaisuutta. Pian lentää sit pesästä pois. Ei ne lapset ole kuin lainaa meille vanhemmille. Aika menee tosi nopsaan, mun lapset on 15-ja13-v ihan on jo haikeet fiilikset ku jätkät on mua päätä pidempiä, tulee semmonen olo, et kohta nuoki tuosta lähtee, yhyy...
Mene johonki ammattiauttajalle keskustelemaan tuntemuksistasi.

 

["Saija"]

Parin vuoden päästä lapsesi jo liihottelee itsekseen kavereiden kanssa, etkä häntä juurikaan näe. Tilanteesi on siis vain väliaikainen. Sitäpaitsi 5 v on jo niin vanha, ettei se estä sinua elämäst omaa elämääsi.

Minulla on lapset nyt 6 v ja 8 v. Tuntuu, että olisin saanut jälleen (pikkulapsivuosen jälkeen) oman elämäni takaisin. Lapset tuovat siihen vain mukavaa lisäväriä.

 

[Ehdotus]

Millaisena sä ap sitten näkisit elämäsi jos sulla ei olisi lasta? Mitä sellaista tekisit mitä et nyt voisi tehdä?

Ja ihan rehellisesti: kukaan meistä ei varmaan pidä pyykkäämistä ja muita kotitöitä elämänsä toivottuna sisältönä, ne nyt on vaan välttämätön paha. Kaikilla niitä on ellei osta kodinhoitopalveluja.

Kuten on jo edelläkin todettu, laps on jo aika iso, voisit hyvin alkaa muokkaamaan omaa elämääsi haluamaasi suuntaan.

Kaikella ystävyydellä, hanki oma elämä.

 

["vierailija"]

No kuule, itke jos itkettää ja kadu kerran oikein kunnolla. Mutta sen jälkeen jätä asian siihen. Menneisyyttä et voi muuttaa, joten turha käyttää loppuelämääsi katumiseen, ei se hyödytä mitään, päinvastoin. Iloitse asioista jotka on hyvin, älä kiinnitä huomiota asioihin, joita et voi muuttaa. Hyväksy lapsesi ja move on.

 

["wieras"]

Nuo neuvot siitä, että lapsi on jo iso ja voi olla omia menoja on sillä tavalla vähän turhia, jos se perusarki on sitä mitä ei halua, ei se asia muutu miksikään vaikka olisi kuinka paljon omia menoja. Tokihan niitä menoja kannattaa olla, mutta jos arki on itselle vastenmielistä, se on sitä joka tapauksessa.

 

["mona"]

[QUOTE="wieras";29210957]Nuo neuvot siitä, että lapsi on jo iso ja voi olla omia menoja on sillä tavalla vähän turhia, jos se perusarki on sitä mitä ei halua, ei se asia muutu miksikään vaikka olisi kuinka paljon omia menoja. Tokihan niitä menoja kannattaa olla, mutta jos arki on itselle vastenmielistä, se on sitä joka tapauksessa.[/QUOTE]

Mä olen eri mieltä. Silloin kun itse voi hyvin ja elämässä paljon mieleisiä asioita, jaksaa perusarkeakin paremmin.

 

[vieras#]

Mitä sellaista sä haluaisit sun elämässä olevan, mitä et koe voivasi lapsen takia saada? Lapsihan on jo niin iso, että voit tehdä omiakin juttuja, eikä tarvitse koko ajan kanniskella ja vaihtaa vaippaa. Sulla on lapsenhoitoon osallistuva mies, joten voit poistua kotoa ilman lasta. Pyykinpesua ja imurointia joutuu lapsettomatkin tekemään.

Asia ei enää muutu miksikään katumalla, lapsi on ja pysyy, joten jos et halua möyriä kurjuudessa, ainoat vaihtoehdot on asennemuutos (älä ajattele, mitä kaikkea et lapsen takia voi tehdä/saavuttaa, keskity siihen, mitä sä VOIT tehdä) ja elämän rakentaminen siihen suuntaan, että siinä on sulle mieluisia asioita, ei pelkästään pyykkirumbaa ja lapsen viihdyttämistä. Äidillä saa ja kannattaakin olla myös se "oma elämä". Harrastuksia, ystäviä, mahdollisuus mennä illalla yksin lenkille ja suihkuun ja sen jälkeen rauhassa lukemaan kirjaa, kun toinen vanhempi huolehtii välillä lapsen iltatoimet.

 

[pilipali]

[QUOTE="wieras";29210957]Nuo neuvot siitä, että lapsi on jo iso ja voi olla omia menoja on sillä tavalla vähän turhia, jos se perusarki on sitä mitä ei halua, ei se asia muutu miksikään vaikka olisi kuinka paljon omia menoja. Tokihan niitä menoja kannattaa olla, mutta jos arki on itselle vastenmielistä, se on sitä joka tapauksessa.[/QUOTE]

No mutta eikö se perusarki ole ilman lasta/lapsiakin aikalailla samanlaista. Eipä ne ruoanlaitot, siivoamiset, pyykit yms häviäisi minnekään vaikka lasta ei olisikaan. Ehkä lapsi niitä vähän lisää, mutta ei minusta ainkaan mitenkään erikoisen paljon.

 

["Jeps"]

[QUOTE="wieras";29210957]Nuo neuvot siitä, että lapsi on jo iso ja voi olla omia menoja on sillä tavalla vähän turhia, jos se perusarki on sitä mitä ei halua, ei se asia muutu miksikään vaikka olisi kuinka paljon omia menoja. Tokihan niitä menoja kannattaa olla, mutta jos arki on itselle vastenmielistä, se on sitä joka tapauksessa.[/QUOTE]

Hmmm... No olisiko se arki ilman lasta sitten mielekkäämpää? Mitä oikeastaan haluaisit arjen olevan?

Ihan mielenkiinnosta kyselen, kun itse sain 1. Lapsen tänä vuonna ja olen 31v. Koen nyt arjen paaaljon mielekkäämmäksi kuin esim vuosi, kaks sitten kun miehen kanssa vaan tyyliin maattiin sohvalla ja katottiin telkusta jotain tylsää kaikki illat töiden jälkeen. Odotettiin viikonloppua ehkä. Arkiaskareirakin oli helppo siirtää aina seuraavaan päivään, ehtii ne pyykit huomennakin... Ei vaan jaksanut mitään kun ei ollut mikään pakko jaksaa mitään. Se vasta tylsää on!