T
taasko?
Vieras
Erosin siis miehestäni noin vuosi sitten ja muutimme erillemme.
Kesän ajan tapailin yhtä aijemminkin jo tuntemaani miestä ja olin jo rakastumassa, kunnes palasin yhteen eksäni kanssa.
Yhteenpaluun ehkä suurin syy oli perheiden painostus, etenkin mun puolelta.
Sisko lopetti kokonaan yhteydenpidon kun aloin tapailla tuota uutta (mies oli siskon kaveri ennen) ja mun äiti ei enää edes soitellut, muuta kun tosi harvoin ja ei pyydetty samalla tavalla kylään jne.
Yhteen paluun jälkeen kaikki on nyt mennyt sitten ihan ok, mies on muuttanut tapansa ja on nykyään hyvä isä lapsille ja auttaa kotona jne.
Itseäni vaan joku tuossa vielä ärsyttää ja saa ärsyyntymään usein. Ahdistaa olla kotona, en halua läheisyyttä. Ehkä olen vielä vihainen menneistä, en tiedä.
Usein tuntuu siltä, että yksin olikin oikeestaan helpompi elää ja että tein virheen kun otin tuon takaisin.
Meillä on kaksi pientä lasta, joten ei kai auta kun sinnitellä? En vaan voi tehdä lapsille sitä, että rikon perheen taas, vaikka itsestäni tuntuukin niin pahalta koko ajan.
En jaksa olla hyvä äiti lapsilleni juuri nyt, masentaa liikaa, surettaa ja väsyttää koko asia.
Asiaa ei myöskään helpota se, että tämä viimekesän mies, jonka kanssa ollaan edelleen kavereita, on ajatuksissa koko ajan. Rakastan häntä ja en vaan voi pyyhkiä kokonaan pois elämästä. Ollaankin tavattu toisiamme enemmän ja vähemmän tänä aikana.
Hävettäisi liikaa erota taas..
En tiedä mitä tällä hain, kun tämän kirjoitin. Kai halusin vaan purkaa itseäni.
Jos täällä on eronneita, yhteen palanneita tai uudestaan eronneita, niin olisi kiva kuulla miten on sujunut.
Kesän ajan tapailin yhtä aijemminkin jo tuntemaani miestä ja olin jo rakastumassa, kunnes palasin yhteen eksäni kanssa.
Yhteenpaluun ehkä suurin syy oli perheiden painostus, etenkin mun puolelta.
Sisko lopetti kokonaan yhteydenpidon kun aloin tapailla tuota uutta (mies oli siskon kaveri ennen) ja mun äiti ei enää edes soitellut, muuta kun tosi harvoin ja ei pyydetty samalla tavalla kylään jne.
Yhteen paluun jälkeen kaikki on nyt mennyt sitten ihan ok, mies on muuttanut tapansa ja on nykyään hyvä isä lapsille ja auttaa kotona jne.
Itseäni vaan joku tuossa vielä ärsyttää ja saa ärsyyntymään usein. Ahdistaa olla kotona, en halua läheisyyttä. Ehkä olen vielä vihainen menneistä, en tiedä.
Usein tuntuu siltä, että yksin olikin oikeestaan helpompi elää ja että tein virheen kun otin tuon takaisin.
Meillä on kaksi pientä lasta, joten ei kai auta kun sinnitellä? En vaan voi tehdä lapsille sitä, että rikon perheen taas, vaikka itsestäni tuntuukin niin pahalta koko ajan.
En jaksa olla hyvä äiti lapsilleni juuri nyt, masentaa liikaa, surettaa ja väsyttää koko asia.
Asiaa ei myöskään helpota se, että tämä viimekesän mies, jonka kanssa ollaan edelleen kavereita, on ajatuksissa koko ajan. Rakastan häntä ja en vaan voi pyyhkiä kokonaan pois elämästä. Ollaankin tavattu toisiamme enemmän ja vähemmän tänä aikana.
Hävettäisi liikaa erota taas..
En tiedä mitä tällä hain, kun tämän kirjoitin. Kai halusin vaan purkaa itseäni.
Jos täällä on eronneita, yhteen palanneita tai uudestaan eronneita, niin olisi kiva kuulla miten on sujunut.