A
Ahistus
Vieras
Olen tosi pitkään miettinyt eroa - ja niin on mieskin. Tilanne on se, että riitelemme tosi usein, riitojen yhteydessä mies nimittelee ja solvaa. Jotenkin tuntuu, ettei riidatonta päivää ole tai ainakin on tosi harvoin. Siinä välissä on kyllä ihan kivojakin hetkiä. Seksi silti toimii hyvin ja on tyydyttävää ja hyvää.
Meillä on kaksi lasta, mutta en usko että kyse on pelkästä arjen kuormittavuudesta. Meillä on aika erilaiset suunnitelmat tulevaisuutta varten, haluamme asumiselta erilaisia asioita, rahankäyttö on erilaista - kovin paljon rahaa ei ole, mutta mies on aika tuhlaavainen, minkä vuoksi joudun tinkimään omista ostoksistani. Yhteisiä harrastuksia tai tekemisiä ei oikein ole. Mies ei halua lähteä yhdessä minnekään reissuun, ei innostu tulemaan mukaan jos meidät kutsutaan jonnekin, kotiin ei kutsuta koskaan ketään (tai no itse voin kutsua omia kavereitani). Lasten kasvatuksessa ollaan tosi usein eri linjoilla.
Mies on työtön, itselläni on pienipalkkainen työ. Koen usein, että mies ei arvosta monia elämääni kuuluvia asioita - esim. olen valmistunut yliopistosta ja hän naureskelee akateemisille, yms. Sellaista naljailua ja myös suoraan vinoilua. Ja se nimittely riitojen yhteydessä turhauttaa tosi paljon.
Silloin, kun on hyviä hetkiä, tuntuu että olisi ihan hullua erota, mutta kun mietin noita ongelmia, tuntuu ettei meillä vaan ole yhteistä tulevaisuutta. Ja huonolta tuntuu sekin vaihtoehto, että eläisimme eri elämää, siis erikseen, tässä samassa asunnossa, eli roikkuisimme puolittain huonossa parisuhteessa. Olen itse pari kertaa ihastunut vahvasti toiseen ihmiseen, ja tuntui kurjalta, ettei tämän parisuhteen vuoksi saanut edes mahdollisuutta niihin... ja nykyinen suhde ei tunnu antavan enää paljon mitään.
Mutta ne lapset! Pitäisikö olla heidän takiaan yhdessä? Lapset ovat aika pieniä ja tuntuu NIIN pitkältä ajalta olla joku 15 vuotta yhdessä...
Meillä on kaksi lasta, mutta en usko että kyse on pelkästä arjen kuormittavuudesta. Meillä on aika erilaiset suunnitelmat tulevaisuutta varten, haluamme asumiselta erilaisia asioita, rahankäyttö on erilaista - kovin paljon rahaa ei ole, mutta mies on aika tuhlaavainen, minkä vuoksi joudun tinkimään omista ostoksistani. Yhteisiä harrastuksia tai tekemisiä ei oikein ole. Mies ei halua lähteä yhdessä minnekään reissuun, ei innostu tulemaan mukaan jos meidät kutsutaan jonnekin, kotiin ei kutsuta koskaan ketään (tai no itse voin kutsua omia kavereitani). Lasten kasvatuksessa ollaan tosi usein eri linjoilla.
Mies on työtön, itselläni on pienipalkkainen työ. Koen usein, että mies ei arvosta monia elämääni kuuluvia asioita - esim. olen valmistunut yliopistosta ja hän naureskelee akateemisille, yms. Sellaista naljailua ja myös suoraan vinoilua. Ja se nimittely riitojen yhteydessä turhauttaa tosi paljon.
Silloin, kun on hyviä hetkiä, tuntuu että olisi ihan hullua erota, mutta kun mietin noita ongelmia, tuntuu ettei meillä vaan ole yhteistä tulevaisuutta. Ja huonolta tuntuu sekin vaihtoehto, että eläisimme eri elämää, siis erikseen, tässä samassa asunnossa, eli roikkuisimme puolittain huonossa parisuhteessa. Olen itse pari kertaa ihastunut vahvasti toiseen ihmiseen, ja tuntui kurjalta, ettei tämän parisuhteen vuoksi saanut edes mahdollisuutta niihin... ja nykyinen suhde ei tunnu antavan enää paljon mitään.
Mutta ne lapset! Pitäisikö olla heidän takiaan yhdessä? Lapset ovat aika pieniä ja tuntuu NIIN pitkältä ajalta olla joku 15 vuotta yhdessä...