Eroperheiden lasten ongelmat

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Eräs"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Meidänkin perheen lapset ovat nyt eroperheen lapsia. Mutta vuosisitten ei olleet, ja osa heista voi huonosti, yksi vietti osastolla vuodenpäivät. Suurin syy eroomme olikin se, etteivät lapsemme voineet hyvin.

Eli toisinsanoen ap et voi tietää, onko ero syynä lasten huonoon vointiin vai jo aika ennen eroa. Suuremmassa osassa vanhempien eron syynä on kuitenkin ollut se, että perheessä on voitu huonosti. Joko jompikumpi vanhemmista on voinut huonosti tai sitten vanhemmat vain eivät ole tulleet toimeen keskenään. Ja nämä syyt on jättäneet arvet lapsiin.

Erittäin hyvä näkökulma!
Tähän lisäyksenä, että pääsääntöisesti tiedämme perheiden taustat aika hyvin. Se on työskentelyn lähtökohta.

Olen urani varrella tavannut myös perheitä, joissa ero on ollut kaikkien mielestä paras ratkaisu. Tosin niitä on vähän. Ero voi tuoda helpotuksen sillä hetkellä, mutta seuraukset voivat tulla vuosien päästä. Liian monta kertaa lapsi/nuori kaipailla sitä "renttuvanhempaa" ja oireilee elämässään juuri hänen puuttumistaan. Tiedän kokemuksesta, että nämä eivät ole todellakaan helppoja ja yksioikoisia ratkaisuja ja ketään en halua tuomita. Yritän puhua lasten puolesta!!!!!
 
Minulla kokemus on lastenkodeissa ja turvakodeissa. Valtava määrä mitä siellä on ihmisiä on ihan ydinperheitä jotka kamppailee monenlaisten ongelmien keskellä. Ei voi sanoa, että lasten ja nuorten ongelmat johtuvat vain ja ainoastaan erosta.
Koulussa lasten ongelmat ovat ihan samanlaisia. Jostain ne lähtee ja se voi olla aikaisemman suhteen aiheuttamia ongelmia tai ihan jotain muuta. Myös koulumaailma saattaa tehdä niitä ongelmia vaikka ongelmia ei alunperin olisikaan. Siitäkin on monet kokemukset minulla takana kun on selvitellyt perheiden tilanteita.
 
Meidän perheen pelastus oli kun äitini erosi väkivaltaisesta alkoholisti isästämme. Äitimme otti itselleen uuden kumppanin vasta, kun kaikki lapset olivat muuttaneet kotoa pois. Hän tietenkin kävi treffeillä sun muuta ja tapaili miehiä, mutta uutta "isää" ei meille tullut. En usko, että olisimme kestäneet sellaista tilannetta, että meidän kanssa olisi asunut vieras mies. Äitini "uhrasi" parhaat vuodet meille. Nykyään on todella onnellisessa parisuhteessa joka kestää varmasti kuolemaan asti.
 
Mä kyllä väitän että ero ei ole lapselle se riski. Vaan niissä perheissä missä on ongelmia, voi huonosti niin aikuiset ja lapset ja siksi lapsilla on ongelmia. Ja siksi erotaan. Väitän että ero ei ole pääasiallinen syy lapsen pahoinvointiin vaan muut perheen ongelmat, joita seuraa ero.

Olen itse eroperheestä, täysipäinen ihminen. Ja itse elämme ydinperheessä lapsen isän kanssa. Vanhempieni ero ei ollut minulle kova pala, äitini uusi puoliso oli koska kohteli meitä huonosti. Tosin niin ettei äitini nähnyt sitä... Harvoin kai niin ilkeitä ihmisiä silti on olemassa...
 
  • Tykkää
Reactions: BootyPeppi
[QUOTE="Eräs";28759778]Täälläkin on viime päivinä ollut monenlaisia aloituksia uusperheiden elämästä. Huoh! Niitä harmittaa lukea :(

Ennen kuin kerron mitä olen työssäni nähnyt tai kuullut totean, että olen itse elänyt uusperheessä. Mieheni lapset ovat asuneet meillä joka toinen viikonloppu ja lomilla. He ovat nyt jo aikuisia. Joten tiedän omakohtaisesti millaista elämä uusperheessä on.

Vastuullani on 500 oppilaan oppilashuolto. Ollut jo monta vuotta. Melkein poikkeuksetta kaikkien käsittelemiemme oppilastapausten perheessä ovat vanhemmat eronneet. Ongelmien kirjo on suuri ja itse ongelma harvoin on vanhempien ero. Taustalta se monesti löytyy.

Kaikista vaikeimmissa tapauksissa näin on 99 prosentissa tapauksista. Kuluneena vuonna tällaisia ovat olleet: kleptomania, viiltely, anoreksia, väkivaltainen käytös, koulupinnaus ja huumeet. Olen tehnyt kymmenen lastensuojeluilmoitusta, joista yhdessä perheeseen kuului sekä isä että äiti. Tosin hekin erosivat hetken päästä.

Mitä yritän tällä kertoa? Jos asiaa ajatellaan lasten kannalta, vanhempien ei pitäisi erota! Harvoin lasten ympärillä on niin kypsiä vanhempia ja uusia puolisoita, että he oikeasti jaksavat ajatella lasten parasta. Uskokaa tai älkää, tämä on surullista, mutta niin totta!!!![/QUOTE]

Eli väkivaltainen alkoholistivanhempi on hyvä vanhempi lapselle eikä erolle ole perustetta? Niinkö? Ei se kuule ole niin mustavalkoista, lapsen etu on joskus se vanhempien ero.
 
Minun ja veljien oirehtiminen johtui ihan siitä, ettei äitini ottanut eroa aikaisemmin. Olisimme välttyneet lääkityksestä ja terapiasta jos olisi äidillä ollut rohkeutta jättää isäni aikaisemmin.
 
En ole ihan varma, että ymmärsit pointtini. Minä en yritä väittää, että kyse olisi sattumasta. Asioilla voi olla yhteys. Se ei kuitenkaan tarkoita, että toinen seuraisi suoraan toisesta.

Siis sinun esityksesi mukaan
vanhempien ero -> nuorten ongelmat

Minun väitteeni mukaan
ongelma perheessä -> vanhempien ero
ongelma perheessä -> nuorten ongelmat

Eri perheessä voi olla erilaisia alkuperäisiä ongelmia. En sano, etteikö jossain tilanteissa ero itse voisi aiheuttaa lisää ongelmia, mutta se ero nyt vaan tulee herkemmin perheeseen, jossa jo jotain ongelmia on.

Juuri näin. Kaksi eri asiaa:

Kaikki erolapset oireilevat --> johtuu todennäköisesti erosta.
Kaikki oireilevat lapset tulevat eroperheestä --> taustalla muita syitä.

Tässähän puhuttiin jälkimmäisestä.
 
Olen urani varrella tavannut myös perheitä, joissa ero on ollut kaikkien mielestä paras ratkaisu. Tosin niitä on vähän. Ero voi tuoda helpotuksen sillä hetkellä, mutta seuraukset voivat tulla vuosien päästä. Liian monta kertaa lapsi/nuori kaipailla sitä "renttuvanhempaa" ja oireilee elämässään juuri hänen puuttumistaan. Tiedän kokemuksesta, että nämä eivät ole todellakaan helppoja ja yksioikoisia ratkaisuja ja ketään en halua tuomita. Yritän puhua lasten puolesta!!!!![/QUOTE]


Eikö kuitenkin lapsille ole parempi, yksi ehjä vanhempi ja renttu jota voi tavata, kuin renttuvanhempi ja hajonnut vanhempi. Harvemmin kun yksi ihminen jaksaa kannatella lastenhoidon lisäksi sitä renttuakin.
 
Niin. Kun vastaa yli 500 oppilaan oppilashuollosta, näkee varmasti myös paljon tasapainoisia lapsia, joiden vanhemmat ovat eronneet. Ainakin, jos ei kulje laput silmillä ja halua nähdä vain yhtä totuutta. Minä ainakin näen työssäni nuorten parissa :-)
 
Hajottaahan se. Kuten hajottaa jo se kun äiti ja isi ovat ruvenneet keskenään lapsia tekemään vaikka eivät toisilleen sopisi tippaakaan. Sieltä se pohjautuu, typerästä lisääntymisestä.
Valikoikaa kumppaninne niin että tiedätte arjen rullaavan ja rakkauden riittävän.

Tää on eroperheiden lasten kohdalla jälkiviisautta, joka ei hyödytä ketään.

Mä saatoin ryhtyä lastentekoon heppoisin perustein.
Mutta uskoin silloin ihan vilpittömästi, että suhde kestää.
Ja kesti se sen 10 vuotta ja monet vaikeudet.

Uskaltaisin silti väittää, kuten moni muukin, että läheskään kaikissa tapauksissa lasten ongelmia ei aiheuta itse ero. Kuten moni muukin ketjussa, olen sitä mieltä, että varsinkin jos ongelmat eron taustalla on isoja (alkoholismia, väkivaltaa yms.), niin ne on ehtineet traumatisoida lapsia enemmän, kuin se itse ero.

Toinen merkittävä tekijä on ihan mutu-tuntumalta se, miten suoraan sanottuna helvetin huonosti ihmiset sen eroamisen hoitaa.
Jos lapsi jää eron jalkoihin, on vanhempien kiistakapula, pelinappula, vallankäytön väline, ja niissä vauhdikkaimmissa tapauksissa jää vielä nopeasti jommassa kummassa tai molemmissa kodeissaan uusperheen jalkoihin ja suurinpiirtein ylijäämä-perheenjäsenenksi, niin ihan varmasti sekoaa muksulla kuuppa, yhtään en ihmettele.

Ja varmasti on myös niin, että mitä enemmän on eroja, sen enemmän on myös niitä huonosti hoidettuja eroja.
 
Olen urani varrella tavannut myös perheitä, joissa ero on ollut kaikkien mielestä paras ratkaisu. Tosin niitä on vähän. Ero voi tuoda helpotuksen sillä hetkellä, mutta seuraukset voivat tulla vuosien päästä. Liian monta kertaa lapsi/nuori kaipailla sitä "renttuvanhempaa" ja oireilee elämässään juuri hänen puuttumistaan. Tiedän kokemuksesta, että nämä eivät ole todellakaan helppoja ja yksioikoisia ratkaisuja ja ketään en halua tuomita. Yritän puhua lasten puolesta!!!!!


Eikö kuitenkin lapsille ole parempi, yksi ehjä vanhempi ja renttu jota voi tavata, kuin renttuvanhempi ja hajonnut vanhempi. Harvemmin kun yksi ihminen jaksaa kannatella lastenhoidon lisäksi sitä renttuakin.[/QUOTE]

:DD salli mun nauraa. Eron pystyy hoitamaan asiallisesti ja sopuisasti niin ettei lapset kärsi. Se on fakta. Kaikki on kiinni äidistä ja isästä itsestään, joko he harrastavat henkistä väkivaltaa lapsen edessä tai ei. Suurin osa vanhemmista ei harrasta. Ja normaali elämään sitten noin muuten kuuluu myös riidat, niiden sopiminen ja elämän jatkuminen.
 
Niin. Kun vastaa yli 500 oppilaan oppilashuollosta, näkee varmasti myös paljon tasapainoisia lapsia, joiden vanhemmat ovat eronneet. Ainakin, jos ei kulje laput silmillä ja halua nähdä vain yhtä totuutta. Minä ainakin näen työssäni nuorten parissa :-)

Näitäkin tapauksia on, onneksi :). Niitä vaan harvemmin käsitellään oppilashuollossa. Oppilshuolto on ongelmatilanteita varten.
Puhuin aloituksessani nimenomaan vaikeista oppilashuollon tilanteista.
 
Itse eroperheen lapsena esitän toisen mielipiteen. Ero oli paras ratkaisu. Kärsin lapsena vain siitä, kun aistin etteivät vanhempani olleet onnellisia. Kun he perustivat perheet tahoillaan ja olivat onnellisia, ei minullakaan ollut mitään hätää. Rakastan molempia perheitäni ja minusta kasvoi tasapainoinen nuori nainen joka tänä keväänä otti vastaan opiskelupaikan oikeustieteellisestä ja on perustamassa omaa perhettä :) että myös näin voi olla, olen kaikille sanonut, että erotkaa, lapsi kärsii siitä, jos riitelette kotona ja näkee kärsimyksenne!!

Näin minä ajattelin vielä päälle parikymppisenä muutama vuosi sitten. Minun vanhempani olivat tosin eronneet jo minun ollessani vauva, mutta en pysytynyt kuvittelemaan heitä yhteen. Kun sitten sain omat lapset ja katselin heidän menoaan tajusin, miten erilainen minä olin ollut, tajusin miten olin kärsinyt isäni hylkäämisestä, ja perheen hajoamisesta, tajusin että ajatukset itsestäni lapsena ja myöhemmin eivät olleet terveitä, löysin syyn hyvin monelle sisäiselle ongelmalle. Ymmärsin myös, että "avioero sopii toisiin tapauksiin ja minuun se ei ole vaikuttanut millään tavalla"-ajattelu oli ympäristön minulle opettama ajatus, ei todellakaan omani. Niin terveeksi minä itseni luulin, että en voi nyt enää uskoa kenenkään selviävän moisesta ehjin nahoin. Tosin uskon, että mitä vanhempi lapsi on kun hänen perheensä hajoaa, sitä paremmat eväät hän on jo ehtinyt saada.

Mitä riitelyyn tulee, niin siitä olen kärsinyt huomattavasti vähemmän, ja sitäkin olen saanut olla todistamassa lapsena. Ei sekään toki terveellistä ole. Ongelma on kuitenkin kaikessa ihmisten itsekkyys. Eroamisen ymmärrän hyvin. Toista kun ei voi pakottaa, mutta kyllä pitäisi tunnustaa, että se on suuri tragedia, eikä aina lässyttää hyvinhoidetuista eroista, joissa ei kaadeta lasten niskaan kaikkea paskaa kun todellisuudessa maito on jo maassa. Ja se tulisi lapsellekin kertoa, eikä puolustella niitä aikuisia, jotka tilanteesta ovat vastuussa.

Lisättäköön, että olen hyvin onnellinen elämästäni kaikesta tästä huolimatta, en olisi halunnut jäädä syntymättä niin kuin nuo kiihkomieliset "abortoikaa kaikki alkoholistien jälkeläiset"-agitaattorit nyt ihmisvihassaan toitottavat.
 
[QUOTE="vieras";28759851]Minä ainakin olen kärsinyt suunnattomasti siitä kun vanhempani eivät eronneet ollessani lapsi. Sen vuoksi jouduin elämään todella turvattoman ja traumaattisen lapsuuden, jota olen joutunut ruotimaan vielä aikuisiällä asti.[/QUOTE]

Ei se ero sitä asiaa olisi miksikään muuttanut, että tekivät väärin. Ainoastaan olisi siirtänyt sinut heidän toimintansa vaikutusalueelta jonnekin missä heidän vaikutuksensa olisi rajatumpaa. Miksi et möykkää täällä sitä, kuinka heidän olisi pitänyt rakastaa lastansa ja haluta elää perheenä ja sinun vanhempinasi?

Ero on kuin tekohengitystä, parempi sekin kuin kuolemaan jättäminen, mutta ei mitään puolusteltavaa siinä että joku valitsee eron.
 
Ei se ero sitä asiaa olisi miksikään muuttanut, että tekivät väärin. Ainoastaan olisi siirtänyt sinut heidän toimintansa vaikutusalueelta jonnekin missä heidän vaikutuksensa olisi rajatumpaa. Miksi et möykkää täällä sitä, kuinka heidän olisi pitänyt rakastaa lastansa ja haluta elää perheenä ja sinun vanhempinasi?

Ero on kuin tekohengitystä, parempi sekin kuin kuolemaan jättäminen, mutta ei mitään puolusteltavaa siinä että joku valitsee eron.

Kuulostat kovin katkeralta. Miten niin vanhempi ei voi rakastaa ja olla lapselleen samalla tavalla hyvä vanhempi vaikka on eronnut? Sillä ei ole mitään tekemistä lapsen kanssa, ja mikäli vanhemmat hoitavat eron sopuisasti ei siitä traumoja lapselle jää!
 
niin, nyt selkis tämäkin asenne jota olen epäillytkin. Jatkossa aion tehdä jonkin sortin syrjimiskanteen.

Poikani luokalla on muutama vilkas poika omani mukaanlukien. muut ovat ydinperheestä, meidän ensin ero- ja nyt uusperheestä. Arvaatteko kuka näistä pojista joutuu ravaamaan erityisopettajan ja kuraattorin luona? Aivan oikein, me :)

No kuraattorilla ei käyty kuin kerran, sen jälkeen loppui opettajien ahdistelu :)
 
Näin minä ajattelin vielä päälle parikymppisenä muutama vuosi sitten. Minun vanhempani olivat tosin eronneet jo minun ollessani vauva, mutta en pysytynyt kuvittelemaan heitä yhteen. Kun sitten sain omat lapset ja katselin heidän menoaan tajusin, miten erilainen minä olin ollut, tajusin miten olin kärsinyt isäni hylkäämisestä, ja perheen hajoamisesta, tajusin että ajatukset itsestäni lapsena ja myöhemmin eivät olleet terveitä, löysin syyn hyvin monelle sisäiselle ongelmalle. Ymmärsin myös, että "avioero sopii toisiin tapauksiin ja minuun se ei ole vaikuttanut millään tavalla"-ajattelu oli ympäristön minulle opettama ajatus, ei todellakaan omani. Niin terveeksi minä itseni luulin, että en voi nyt enää uskoa kenenkään selviävän moisesta ehjin nahoin. Tosin uskon, että mitä vanhempi lapsi on kun hänen perheensä hajoaa, sitä paremmat eväät hän on jo ehtinyt saada.

Mitä riitelyyn tulee, niin siitä olen kärsinyt huomattavasti vähemmän, ja sitäkin olen saanut olla todistamassa lapsena. Ei sekään toki terveellistä ole. Ongelma on kuitenkin kaikessa ihmisten itsekkyys. Eroamisen ymmärrän hyvin. Toista kun ei voi pakottaa, mutta kyllä pitäisi tunnustaa, että se on suuri tragedia, eikä aina lässyttää hyvinhoidetuista eroista, joissa ei kaadeta lasten niskaan kaikkea paskaa kun todellisuudessa maito on jo maassa. Ja se tulisi lapsellekin kertoa, eikä puolustella niitä aikuisia, jotka tilanteesta ovat vastuussa.

Lisättäköön, että olen hyvin onnellinen elämästäni kaikesta tästä huolimatta, en olisi halunnut jäädä syntymättä niin kuin nuo kiihkomieliset "abortoikaa kaikki alkoholistien jälkeläiset"-agitaattorit nyt ihmisvihassaan toitottavat.

Juuri näin!
Minulle ei ollut yllätys, että täällä ovat eniten äänessä ne, jotka näkevät eron myönteisenä asiana tai pienempänä pahana. Kyse on suurelta osin itsekkyydestä. Monet vanhemmat kuvittelevat voitavansa eron hyvin. Todellisuus voi olla lapsen kannalta ihan jotain muuta. Liian harvat vanhemmat kykenevät näkemään kuinka suunnattoman suuresta ja elämää mullistavasta asiasta lapsen kannalta on kyse.

Lasten hyvinvoinnin takia vanhempien pitäisi tehdä todellakin kaikkensa parisuhteen eteen! Muuten me esim. oppilashuollossa joudumme hoitamaan oiretta ( oireileva lapsi ) kun todellisuudessa taudinaiheuttaja on ihan jossain muualla.
 
Tässä on nyt puhuttu siitä mitä ero tekee lapsille (vai tekeekö). Asiasta on tärkeä puhuakin. Mutta entä jos siihen kuolleeseen parisuhteeseen jää vain lasten takia. Mikä auttaa jaksamaan? Millä estää masentumisen ja kaikenlaisen muun fyysisen sairastumisen? kun ei ole toivoa, ei onnentunteita, ei kumppanuutta, läheisyyttä, kosketusta, lämpöä, keskustelua, tulevaisuutta. Rakkaudesta nyt puhumattakaan. Se että hengittää sisään ja ulos vain siksi että pysyy hengissä ei pidemmän päälle pidä mieltä virkeänä ja jaksamistasoa korkealla. Kun terapiat on käyty ja siitä ei ole apua. Kuinka pitkälle pitäisi kantaa ajatuksen: "teen tämän vain lasten takia, unohdan itseni, minulla ei ole väliä"?
 
[QUOTE="Eräs";28761314]

Lasten hyvinvoinnin takia vanhempien pitäisi tehdä todellakin kaikkensa parisuhteen eteen! Muuten me esim. oppilashuollossa joudumme hoitamaan oiretta ( oireileva lapsi ) kun todellisuudessa taudinaiheuttaja on ihan jossain muualla.[/QUOTE]

Mistä mahdat tietää, milloin kaikki on tehty, ja milloin ei?
 
[QUOTE="vieras";28760508][/QUOTE]:DD salli mun nauraa. Eron pystyy hoitamaan asiallisesti ja sopuisasti niin ettei lapset kärsi. Se on fakta. Kaikki on kiinni äidistä ja isästä itsestään, joko he harrastavat henkistä väkivaltaa lapsen edessä tai ei. Suurin osa vanhemmista ei harrasta. Ja normaali elämään sitten noin muuten kuuluu myös riidat, niiden sopiminen ja elämän jatkuminen.[/QUOTE]

On täällä epärehellistä sakkii...
Eikö se ero just siitä tule kun kaksi aikuista ihmistä ei asiallisesti ja sopuisasti hoida sitä perhettään!!

Tää on niin tätä tänhetkistä hyvinhoidettu ero propagandaa. P.skat sanon minä.
Mua niin ällöttää aikuisten epärehellisyys. Oikee lasten auttaminen lähtis siitä, että tunnustettais tosiasiat eikä paijattais aikuisia päähän.
 
[QUOTE="vieras";28761297]Kuulostat kovin katkeralta. Miten niin vanhempi ei voi rakastaa ja olla lapselleen samalla tavalla hyvä vanhempi vaikka on eronnut? Sillä ei ole mitään tekemistä lapsen kanssa, ja mikäli vanhemmat hoitavat eron sopuisasti ei siitä traumoja lapselle jää![/QUOTE]

Niinpä niin, näinkö sanotaan sille jota on satutettu, kun hän kertoo siitä että häntä on satutettu. Arvaa mitä, en ole katkera yhtään. Lällällää. Kyllä sitä nyt vanhempia pitäis niin kauheesti puolustaa, eikö kukaan ole lasten puolella?
 
Tässä on nyt puhuttu siitä mitä ero tekee lapsille (vai tekeekö). Asiasta on tärkeä puhuakin. Mutta entä jos siihen kuolleeseen parisuhteeseen jää vain lasten takia. Mikä auttaa jaksamaan? Millä estää masentumisen ja kaikenlaisen muun fyysisen sairastumisen? kun ei ole toivoa, ei onnentunteita, ei kumppanuutta, läheisyyttä, kosketusta, lämpöä, keskustelua, tulevaisuutta. Rakkaudesta nyt puhumattakaan. Se että hengittää sisään ja ulos vain siksi että pysyy hengissä ei pidemmän päälle pidä mieltä virkeänä ja jaksamistasoa korkealla. Kun terapiat on käyty ja siitä ei ole apua. Kuinka pitkälle pitäisi kantaa ajatuksen: "teen tämän vain lasten takia, unohdan itseni, minulla ei ole väliä"?

Hyvä kysymys! Tähän kuin osaisin vastata olisin viisas, ja varmasti aika rikaskin.
 
Kaipa tää on ikuisuuskysymys, mutta omassa lähipiirissäni olen nähnyt tosi paljon ongelmia (anoreksiaa, itsetuhoisuutta, masennusta, päihteitä, lintsaamista koulusta) juuri eroperheiden lapsilla. Tai yksi ei ole eronnut pari, mutta käytännössä ovat eronneet (ei enää mitään yhteistä, ei edes nukuta samassa huoneessa). Ei ydinperheiden lapset ole turvassa ongelmilta, mutta vähemmän niitä näyttää olevan eroperheisiin verrattuna.
 

Yhteistyössä