Eroperheiden lasten ongelmat

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Eräs"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Onko ero syy vai seuraus ongelma perheissä? Alkaako ongelmat ennen eroa vai ongelmat eron seurauksena? Monessa tapauksessa kallistuisin sille kannalle että ongelmat ovat olemassa eroamattomuudesta tai erosta huolimatta. Ongelmattomissa perheissä vain erotaan harvemmin. Ehkä ero ei niitä ongelmia ratkaise vaan ratkaisu olisi löydettävissä ehkä muualta.
 
Onko ero syy vai seuraus ongelma perheissä? Alkaako ongelmat ennen eroa vai ongelmat eron seurauksena? Monessa tapauksessa kallistuisin sille kannalle että ongelmat ovat olemassa eroamattomuudesta tai erosta huolimatta. Ongelmattomissa perheissä vain erotaan harvemmin. Ehkä ero ei niitä ongelmia ratkaise vaan ratkaisu olisi löydettävissä ehkä muualta.

Voisiko vastaus olla kyvyttömyys ratkaista ongelmia? Kyvyttömyyden taustalla voi sitten taas olla kirjo erilaisia asioita. Pääsääntöisesti kyvyttömiä ovat vanhemmat tai toinen vanhemmista. Varmasti monet ongelmista ovat olemassa jo ennen eroa. Ero ei vaan monesti ratkaise lasten ongelmia, vaikka se vanhempien elämää ehkä helpottaakin. Aloitukseni tarkoitus olikin herätellä ajattelemaan lasten näkökulmaa.
 
[QUOTE="Eräs";28761585]Voisiko vastaus olla kyvyttömyys ratkaista ongelmia? Kyvyttömyyden taustalla voi sitten taas olla kirjo erilaisia asioita. Pääsääntöisesti kyvyttömiä ovat vanhemmat tai toinen vanhemmista. Varmasti monet ongelmista ovat olemassa jo ennen eroa. Ero ei vaan monesti ratkaise lasten ongelmia, vaikka se vanhempien elämää ehkä helpottaakin. Aloitukseni tarkoitus olikin herätellä ajattelemaan lasten näkökulmaa.[/QUOTE]

Joo, no toivottavasti tämä kolahtaa oikeisiin ihmisiin, jos sellaisia on. Tuossa ajattelemisessa, syyllistyksessäkin on yksi juttu, jonka haluaisin huomioida. Jos parisuhteessa toinen jää alakynteen (esim. väkivalta tms), niin monesti sen alakynteen jäävän voimattomuus lähteä kumpuaa juurikin syyllisyydestä. Eli herkemmin tällaisen ottavat ehkä taakakseen sellaiset, jotka syyllistyvät muutenkin, mutta joiden nimenomaan pitäisi lähteä.

Toivottavasti huomioit tämänkin seikan. Ymmärrän, että tarkoituksesi on sinänsä hyvä.
 
[QUOTE="Eräs";28761585]Voisiko vastaus olla kyvyttömyys ratkaista ongelmia? Kyvyttömyyden taustalla voi sitten taas olla kirjo erilaisia asioita. Pääsääntöisesti kyvyttömiä ovat vanhemmat tai toinen vanhemmista. Varmasti monet ongelmista ovat olemassa jo ennen eroa. Ero ei vaan monesti ratkaise lasten ongelmia, vaikka se vanhempien elämää ehkä helpottaakin. Aloitukseni tarkoitus olikin herätellä ajattelemaan lasten näkökulmaa.[/QUOTE]

Ulkopuolisen vain usein on vaikea tietää mistä ongelmat oikeasti johtuu, monesti sitä on vaikea nähdä perheen sisälläkään. Joskus syy on selkeä tai ainakin selkeämpi esim. toisen vahemman alkoholiongelma (tai sitten ihan joku muu), mutta kun sitä toista ei vain voi muutaa suuntaa tai toiseen jos hän ei sitä tarpeelliseksi itse koe eikä ehkä edes näe koko ongelman olemassa oloa.

Pitäisikö vanhemmille olla joku testi joka mittaa kyvykkyyttä vanhemmuuteen tai ennustaisi esim. suhteessa vuosien kuluttua ilmeneviä ongelmia? En ainakaan itse pystyisi sellaista testiä laatimaan.

Joskus ehkä on niin että ongelmista yritetään päästä eroon mahdollisimman helposti, eikä mietitä sitä onko esim. ero ainut tapa hoitaa ihmissuhde ongelmia. Pitäisi ehkä sittenkin miettiä kokonaan toista lähestymistapaa asiaan tai ainakin tehdä muutakin kuin erota ja odottaa pelkästään sen helpottavan kaikkien perheenjäsenten tilannetta.
 
Joo, no toivottavasti tämä kolahtaa oikeisiin ihmisiin, jos sellaisia on. Tuossa ajattelemisessa, syyllistyksessäkin on yksi juttu, jonka haluaisin huomioida. Jos parisuhteessa toinen jää alakynteen (esim. väkivalta tms), niin monesti sen alakynteen jäävän voimattomuus lähteä kumpuaa juurikin syyllisyydestä. Eli herkemmin tällaisen ottavat ehkä taakakseen sellaiset, jotka syyllistyvät muutenkin, mutta joiden nimenomaan pitäisi lähteä.

Toivottavasti huomioit tämänkin seikan. Ymmärrän, että tarkoituksesi on sinänsä hyvä.

Ymmärrän hyvin. Ja tiedän, että monien vaikeiden perhetilanteiden taustalla on todella surullisia tarinoita. Toivottavasti et ole joutunut niistä kärsimään!
 
Ulkopuolisen vain usein on vaikea tietää mistä ongelmat oikeasti johtuu, monesti sitä on vaikea nähdä perheen sisälläkään. Joskus syy on selkeä tai ainakin selkeämpi esim. toisen vahemman alkoholiongelma (tai sitten ihan joku muu), mutta kun sitä toista ei vain voi muutaa suuntaa tai toiseen jos hän ei sitä tarpeelliseksi itse koe eikä ehkä edes näe koko ongelman olemassa oloa.

Pitäisikö vanhemmille olla joku testi joka mittaa kyvykkyyttä vanhemmuuteen tai ennustaisi esim. suhteessa vuosien kuluttua ilmeneviä ongelmia? En ainakaan itse pystyisi sellaista testiä laatimaan.

Joskus ehkä on niin että ongelmista yritetään päästä eroon mahdollisimman helposti, eikä mietitä sitä onko esim. ero ainut tapa hoitaa ihmissuhde ongelmia. Pitäisi ehkä sittenkin miettiä kokonaan toista lähestymistapaa asiaan tai ainakin tehdä muutakin kuin erota ja odottaa pelkästään sen helpottavan kaikkien perheenjäsenten tilannetta.

Puhut asiaa!!!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Yh-isä;28761737:
Joskus se ero on vain ainoa vaihtoehto, ja varsinkin lapselle parasta. Kovin on mustavalkoista sanoa eroa aina huonoksi valinnaksi. Ihmisillä on niin erilaiset tilanteet.

Niin. En kai ole sanonut sitä aina huonoksi valinnaksi, vai olenko?
Lasten näkökulmaa olen tässä avannut kokemukseni perusteella. Ymmärrän, että eronneille sanani voivat olla ikäviä. Ehkä taustalla ovat omat kokemukset ja tunteet?

En tiedä puhutko itsestäsi, mutta mistä tiedät, että ero on lapselle varsinkin parasta?
 
[QUOTE="Eräs";28761785]Niin. En kai ole sanonut sitä aina huonoksi valinnaksi, vai olenko?
Lasten näkökulmaa olen tässä avannut kokemukseni perusteella. Ymmärrän, että eronneille sanani voivat olla ikäviä. Ehkä taustalla ovat omat kokemukset ja tunteet?

En tiedä puhutko itsestäsi, mutta mistä tiedät, että ero on lapselle varsinkin parasta?[/QUOTE]

Lapselle kaikkein tärkeintä maailmassa on omat vanhemmat. Jos he voivat hyvin - lapsi voi hyvin. Jos he sen sijaan riitelevät, tappelevat keskenään paljon, se on henkistä väkivaltaa lapselle. Ero on ehdottomasti parempi lapselle kuin ydinperhe, jossa on väkivaltaa.
 
Hauskaa että vastaajien mielestä ihmiset eroavat pelkästään väkivallasta tai muusta isosta asiasta johtuvasta syystä. Suurin osa eroista johtuu pettämisestä tai kaukokaipuusta pois perhe-elämästä. Eli aika itsekkäistä asioista, omaan libidoon liittyvästä jutusta, ei siinä lapsia ajatella.
 
[QUOTE="Liisi";28761862]Hauskaa että vastaajien mielestä ihmiset eroavat pelkästään väkivallasta tai muusta isosta asiasta johtuvasta syystä. Suurin osa eroista johtuu pettämisestä tai kaukokaipuusta pois perhe-elämästä. Eli aika itsekkäistä asioista, omaan libidoon liittyvästä jutusta, ei siinä lapsia ajatella.[/QUOTE]

Mistähän tuo pelkästään tulee? Yh-isä ainakin käytti termiä "joskus", itsekin puhuin vain tietystä, rajoitetusta skenaariosta. Sen sijaan nimimerkki Eräs ei enää käyttänyt näitä "joskus" -tyyppisiä reunaehtoja, vaan kommentoi Yh-isän kirjoitukseen ikäänkuin Yh-isä olisi tehnyt jonkun yleistyksen kaikkiin tapauksiin.
 
[QUOTE="Liisi";28761862]Hauskaa että vastaajien mielestä ihmiset eroavat pelkästään väkivallasta tai muusta isosta asiasta johtuvasta syystä. Suurin osa eroista johtuu pettämisestä tai kaukokaipuusta pois perhe-elämästä. Eli aika itsekkäistä asioista, omaan libidoon liittyvästä jutusta, ei siinä lapsia ajatella.[/QUOTE]

Henkinen väkivalta on kiusaamista, tappelua, riitelyä, alistamista. Ei mitään sen 'kummempaa'.
 
[QUOTE="Eräs";28761785]Niin. En kai ole sanonut sitä aina huonoksi valinnaksi, vai olenko?
Lasten näkökulmaa olen tässä avannut kokemukseni perusteella. Ymmärrän, että eronneille sanani voivat olla ikäviä. Ehkä taustalla ovat omat kokemukset ja tunteet?

En tiedä puhutko itsestäsi, mutta mistä tiedät, että ero on lapselle varsinkin parasta?[/QUOTE]

Sanat eivät ole ikäviä, ja en tarkoittanut tässä vain omia kokemuksia vaikka niitäkin on. Joskus tilanne voi kuitenkin olla se, että lapsen henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin turvaamiseksi, ero on ainoa vaihtoehto, toki yleensä näin ei ole todellakaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Yh-isä;28761886:
Sanat eivät ole ikäviä, ja en tarkoittanut tässä vain omia kokemuksia vaikka niitäkin on. Joskus tilanne voi kuitenkin olla se, että lapsen henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin turvaamiseksi, ero on ainoa vaihtoehto, toki yleensä näin ei ole todellakaan.

Totta. Lapselle on ahdistavaa elää ympäristössä jossa riidellään ja tapellaan. Ja kyllä lapsi vaistoaa jos vanhempi yrittää hänen mielikseen tulla puolison kanssa toimeen, ja se tunnekylmyys ei ole hyväksi hänelle.

Joten muille: turha koittaa kääntää se niin että lapselle olisi parempi jos vanhemmat ei eroa tuossa tilanteessa!
 
[QUOTE="Liisi";28761862]Hauskaa että vastaajien mielestä ihmiset eroavat pelkästään väkivallasta tai muusta isosta asiasta johtuvasta syystä. Suurin osa eroista johtuu pettämisestä tai kaukokaipuusta pois perhe-elämästä. Eli aika itsekkäistä asioista, omaan libidoon liittyvästä jutusta, ei siinä lapsia ajatella.[/QUOTE]


itseasiassa minä veikkaan että suurinosa eroista tapahtuu pohjimmiltaan siksi että parilla ei toimi kommunikaatio! toinen tai molemmat vetäytyy vuorovaikutuksesta kun pitäisi keskustella. Moni asia voi seurata vuorovaikutusongelmista.

pettäminen voi liittyä persoonaan tai sitten siihen että koetaan ettei saada omalta suhteelta sitä mitä tarvitaan,esimerkiksi tunnetta olla ihailtu tms sitten tulee toinen henkilö jolta saat sen kaipaamasi huomion(jota et ole vuosiin saanut omalta siipalta), siinä vaiheessa joku ei ajattele pidemmälle asioita ja seurauksia, toinen saattaa tajuta että oma suhde tarttee apua...

sitten on niitä jotka on kyvyttömiä sitoutumaan
 
Vaikka jotkut pystyvät eron hoitamaan siististi ja pahimmitta riidoitta niin ongelmia yleensä tulee silloin kun se uusi pubiruusu/tar jää nurkkiin pyörimään. Aina tulee nälvimistä ja vittuilua "minun lapset ja sinun kakarat"-tyyliin. Siihen kun pullautetaan uusi yhteinen mukula niin jää vanhimmat lapset vielä enemmän sivuun ja varjoon.
 
[QUOTE="vieras";28761883]Henkinen väkivalta on kiusaamista, tappelua, riitelyä, alistamista. Ei mitään sen 'kummempaa'.[/QUOTE]

Minusta riitely ei ole henkistä väkivaltaa vaan seuraus toisen tai molempien pahastaolosta ja siitä ettei osata tai uskalleta puhua todellisista tunteista.

mistä ne lapset oppii käsittelemään ristiriita tilanteita jos aina hyssytellään eikä näytetä mitään muita kuin positiivisia tunteita?

Siten lapsista kasvaa sellaisia jotka pakenee kun se eka poikaystävä/tyttöystävä suuttuu ja menevät paniikkiin eikä osaa kohdata millään tavalla mitään normaaleitakaan konflikti tilanteita.

Minun vanhemmat ovatkäyneet läpi aviokriisinsä,kaikkiaan 2vuotta kesti silloin kun itse olin 14vuotta..kyllä he riitelivät usein.. mutta tuota seurasi seesteinen kausi ja he olivat lopulta kuin vasta rakastuneita.. Kärsinkö siitä,no en. Meillä aina puhuttiin kaikesta ja isä suoraan kerto että heillä on ongelmia mutta eivät aio erota.. aina nähtiin sovintokin.

mitä siitä oppi? no sen että on parempi kohdata ongelmat ja että ei kannata luovuttaa yleensä se ratkaisu löytyy..

kukaan ei varmaankaan kiusaa puolisoaan,en oo koskaan kuullut :O

moni ongelma ratkeaa pariterapiassa,siellä kun käydään läpi lapsuudenkin vaikutusta siihen kyseiseen parisuhteeseen.
 
[QUOTE="vieras";28761842]Lapselle kaikkein tärkeintä maailmassa on omat vanhemmat. Jos he voivat hyvin - lapsi voi hyvin. Jos he sen sijaan riitelevät, tappelevat keskenään paljon, se on henkistä väkivaltaa lapselle. Ero on ehdottomasti parempi lapselle kuin ydinperhe, jossa on väkivaltaa.[/QUOTE]

Kaksi virheellistä uskomusta

Ensimmäinen myytti: Jos vanhemmat ovat onnellisia, niin ovat myös lapset. Vaikka ero huolestuttaisi lapsia, kriisi väistyy, koska lapset ovat joustavia ja kestäviä ja toipuvat pian. Tämä myytti rakentuu sen tosiasian varaan, etteivät useimmat aikuiset kykene ymmärtämään lapsen todellisuutta ja ajattelutapaa. Monet aikuiset, jotka ovat jääneet onnettoman avioliiton ansaan, olisivat yllättyneitä kuulleessaan lastensa olevan suhteellisen tyytyväisiä. He eivät välitä, nukkuvatko äiti ja isä eri sängyissä niin kauan kuin perhe on yhdessä.

Yhä enemmän on tietoa siitä, että monet lapset eivät näytä toipuneen erosta. Eronjälkeisten perheiden lapset eivät näytä onnellisemmilta, terveemmiltä tai sopeutuneemmilta, vaikka heidän vanhempansa sitä olisivatkin. Vaikka monet ovat hylänneet myytin, jonka mukaan lapset hyötyvät aina erosta, joka tekee aikuisista onnellisimpia, se vaikuttaa edelleen hienovaraisesti ja alitajuisesti ajatteluumme erosta ja reaktioihimme sitä kohtaan. Se kannustaa vanhempia olettamaan, että saavat lastensa siunauksen erolle. Sen vuoksi vanhempien on ollut vaikeampaa nähdä tai uskoa lastensa kärsivän peloista, surusta ja yksinäisyydestä eron jälkeen.

Toinen myytti perustuu ajatukseen, että ero on väliaikainen kriisi, joka vaikuttaa vanhempiin ja lapsiin ennen kaikkea tapahtumahetkellään. Tähän uskovat päättelevät, että lapsen sopeutumisen salaisuus on eron saattaminen voimaan ilman riitoja. Niinpä he ovat keskittäneet resurssinsa eroon itseensä. Aikuisten vapauduttua avioliittonsa huolista he alkavat rakentaa omaa elämäänsä. Lapset palaavat normaaleihin rutiineihinsa ja siirtyvät helposti tilanteeseen, jossa vanhemmat asuvat erillään ja jakavat päivänsä ja yönsä kahden erillisen kodin välillä. Heidän elämänsä jatkuvat kuten ennenkin, ainoastaan paljon parempina. Tämän on tarkoitus tapahtua riippumatta petoksesta, pahoinpitelystä tai hylkäämisistä, jotka johtivat eroon. Kirjoittajan mukaan olemme takertuneet tähän uskomukseen. Se on kuitenkin harhainen. Halukkuutemme uskoa siihen on estänyt meitä tarjoamasta aikuisille ja lapsille sitä ymmärrystä, jota he tarvitsevat selvitäkseen loppuelämänsä.

Vanhempani erosivat -miten minulle kävi? - Väestöliitto

Minusta siis heppoisin perustein ei erota, eikä ainakaan jos ei ole käyty pariterapeutilla niin että molemmat on sitoutuneet siihen.

itse olen eronnut,vastoin tahtoani kylläkin, kyllä meidän pieninkin reagoi vahvasti tapahtumaan monta kuukautta,vieläkin suree sitä kun iskä ei oo kotona! ei se oo koskaan sama asia lapselle.

eriasia on toki vakavat päihdeongelmat, yms
 
Näin minä ajattelin vielä päälle parikymppisenä muutama vuosi sitten. Minun vanhempani olivat tosin eronneet jo minun ollessani vauva, mutta en pysytynyt kuvittelemaan heitä yhteen. Kun sitten sain omat lapset ja katselin heidän menoaan tajusin, miten erilainen minä olin ollut, tajusin miten olin kärsinyt isäni hylkäämisestä, ja perheen hajoamisesta, tajusin että ajatukset itsestäni lapsena ja myöhemmin eivät olleet terveitä, löysin syyn hyvin monelle sisäiselle ongelmalle. Ymmärsin myös, että "avioero sopii toisiin tapauksiin ja minuun se ei ole vaikuttanut millään tavalla"-ajattelu oli ympäristön minulle opettama ajatus, ei todellakaan omani. Niin terveeksi minä itseni luulin, että en voi nyt enää uskoa kenenkään selviävän moisesta ehjin nahoin. Tosin uskon, että mitä vanhempi lapsi on kun hänen perheensä hajoaa, sitä paremmat eväät hän on jo ehtinyt saada.

Mitä riitelyyn tulee, niin siitä olen kärsinyt huomattavasti vähemmän, ja sitäkin olen saanut olla todistamassa lapsena. Ei sekään toki terveellistä ole. Ongelma on kuitenkin kaikessa ihmisten itsekkyys. Eroamisen ymmärrän hyvin. Toista kun ei voi pakottaa, mutta kyllä pitäisi tunnustaa, että se on suuri tragedia, eikä aina lässyttää hyvinhoidetuista eroista, joissa ei kaadeta lasten niskaan kaikkea paskaa kun todellisuudessa maito on jo maassa. Ja se tulisi lapsellekin kertoa, eikä puolustella niitä aikuisia, jotka tilanteesta ovat vastuussa.

Lisättäköön, että olen hyvin onnellinen elämästäni kaikesta tästä huolimatta, en olisi halunnut jäädä syntymättä niin kuin nuo kiihkomieliset "abortoikaa kaikki alkoholistien jälkeläiset"-agitaattorit nyt ihmisvihassaan toitottavat.

Haluaisitko kertoa tarkemmin, millaisia ongelmia tiedostat itselläsi olevan? Hylkäsikö isäsi sinut kokonaan ja johtuvatko kokemuksesi siitä? Kyselen, koska oma lapseni on myös erovauva. Ex mieheni ilmoitti monen avioliittovuoden jälkeen vain päiviä lapsen syntymän jälkeen haluavansa erota. Alku oli aikamoista kaaosta ja itse masennuin vakavasti. Vauva tuli onneksi hyvin hoidetuttua, kiitos vanhempieni. Nyt vuosia eron jälkeen, ja jo pidemmän aikaa, välit exän kanssa ovat asiallisen hyvät ja lapsi asuu luonamme vuoroviikoin. Lapsen ikätason mukaisesti on hänen kanssaan keskusteltu siitä, etteivät vanhemmat asu yhdessä. Lapsi on sitä surrutkin vaikkei ole koskaan ydinperheessä elänytkään. Lapselle on myös lupa annettu surra ja olla surullinen. Myös ikävästä on keskusteltu. Mitä sinun vanhempasi olivat voineet tehdä toisin, jotta sinä kokisit nyt itsesi eheämmäksi?
 
Kaksi virheellistä uskomusta

Ensimmäinen myytti: Jos vanhemmat ovat onnellisia, niin ovat myös lapset. Vaikka ero huolestuttaisi lapsia, kriisi väistyy, koska lapset ovat joustavia ja kestäviä ja toipuvat pian. Tämä myytti rakentuu sen tosiasian varaan, etteivät useimmat aikuiset kykene ymmärtämään lapsen todellisuutta ja ajattelutapaa. Monet aikuiset, jotka ovat jääneet onnettoman avioliiton ansaan, olisivat yllättyneitä kuulleessaan lastensa olevan suhteellisen tyytyväisiä. He eivät välitä, nukkuvatko äiti ja isä eri sängyissä niin kauan kuin perhe on yhdessä.

Yhä enemmän on tietoa siitä, että monet lapset eivät näytä toipuneen erosta. Eronjälkeisten perheiden lapset eivät näytä onnellisemmilta, terveemmiltä tai sopeutuneemmilta, vaikka heidän vanhempansa sitä olisivatkin. Vaikka monet ovat hylänneet myytin, jonka mukaan lapset hyötyvät aina erosta, joka tekee aikuisista onnellisimpia, se vaikuttaa edelleen hienovaraisesti ja alitajuisesti ajatteluumme erosta ja reaktioihimme sitä kohtaan. Se kannustaa vanhempia olettamaan, että saavat lastensa siunauksen erolle. Sen vuoksi vanhempien on ollut vaikeampaa nähdä tai uskoa lastensa kärsivän peloista, surusta ja yksinäisyydestä eron jälkeen.

Toinen myytti perustuu ajatukseen, että ero on väliaikainen kriisi, joka vaikuttaa vanhempiin ja lapsiin ennen kaikkea tapahtumahetkellään. Tähän uskovat päättelevät, että lapsen sopeutumisen salaisuus on eron saattaminen voimaan ilman riitoja. Niinpä he ovat keskittäneet resurssinsa eroon itseensä. Aikuisten vapauduttua avioliittonsa huolista he alkavat rakentaa omaa elämäänsä. Lapset palaavat normaaleihin rutiineihinsa ja siirtyvät helposti tilanteeseen, jossa vanhemmat asuvat erillään ja jakavat päivänsä ja yönsä kahden erillisen kodin välillä. Heidän elämänsä jatkuvat kuten ennenkin, ainoastaan paljon parempina. Tämän on tarkoitus tapahtua riippumatta petoksesta, pahoinpitelystä tai hylkäämisistä, jotka johtivat eroon. Kirjoittajan mukaan olemme takertuneet tähän uskomukseen. Se on kuitenkin harhainen. Halukkuutemme uskoa siihen on estänyt meitä tarjoamasta aikuisille ja lapsille sitä ymmärrystä, jota he tarvitsevat selvitäkseen loppuelämänsä.

Vanhempani erosivat -miten minulle kävi? - Väestöliitto

Minusta siis heppoisin perustein ei erota, eikä ainakaan jos ei ole käyty pariterapeutilla niin että molemmat on sitoutuneet siihen.

itse olen eronnut,vastoin tahtoani kylläkin, kyllä meidän pieninkin reagoi vahvasti tapahtumaan monta kuukautta,vieläkin suree sitä kun iskä ei oo kotona! ei se oo koskaan sama asia lapselle.

eriasia on toki vakavat päihdeongelmat, yms

Juuri näin natasja!!!
 
Kaksi virheellistä uskomusta

Ensimmäinen myytti: Jos vanhemmat ovat onnellisia, niin ovat myös lapset. Vaikka ero huolestuttaisi lapsia, kriisi väistyy, koska lapset ovat joustavia ja kestäviä ja toipuvat pian. Tämä myytti rakentuu sen tosiasian varaan, etteivät useimmat aikuiset kykene ymmärtämään lapsen todellisuutta ja ajattelutapaa. Monet aikuiset, jotka ovat jääneet onnettoman avioliiton ansaan, olisivat yllättyneitä kuulleessaan lastensa olevan suhteellisen tyytyväisiä. He eivät välitä, nukkuvatko äiti ja isä eri sängyissä niin kauan kuin perhe on yhdessä.

Yhä enemmän on tietoa siitä, että monet lapset eivät näytä toipuneen erosta. Eronjälkeisten perheiden lapset eivät näytä onnellisemmilta, terveemmiltä tai sopeutuneemmilta, vaikka heidän vanhempansa sitä olisivatkin. Vaikka monet ovat hylänneet myytin, jonka mukaan lapset hyötyvät aina erosta, joka tekee aikuisista onnellisimpia, se vaikuttaa edelleen hienovaraisesti ja alitajuisesti ajatteluumme erosta ja reaktioihimme sitä kohtaan. Se kannustaa vanhempia olettamaan, että saavat lastensa siunauksen erolle. Sen vuoksi vanhempien on ollut vaikeampaa nähdä tai uskoa lastensa kärsivän peloista, surusta ja yksinäisyydestä eron jälkeen.

Toinen myytti perustuu ajatukseen, että ero on väliaikainen kriisi, joka vaikuttaa vanhempiin ja lapsiin ennen kaikkea tapahtumahetkellään. Tähän uskovat päättelevät, että lapsen sopeutumisen salaisuus on eron saattaminen voimaan ilman riitoja. Niinpä he ovat keskittäneet resurssinsa eroon itseensä. Aikuisten vapauduttua avioliittonsa huolista he alkavat rakentaa omaa elämäänsä. Lapset palaavat normaaleihin rutiineihinsa ja siirtyvät helposti tilanteeseen, jossa vanhemmat asuvat erillään ja jakavat päivänsä ja yönsä kahden erillisen kodin välillä. Heidän elämänsä jatkuvat kuten ennenkin, ainoastaan paljon parempina. Tämän on tarkoitus tapahtua riippumatta petoksesta, pahoinpitelystä tai hylkäämisistä, jotka johtivat eroon. Kirjoittajan mukaan olemme takertuneet tähän uskomukseen. Se on kuitenkin harhainen. Halukkuutemme uskoa siihen on estänyt meitä tarjoamasta aikuisille ja lapsille sitä ymmärrystä, jota he tarvitsevat selvitäkseen loppuelämänsä.

Vanhempani erosivat -miten minulle kävi? - Väestöliitto

Minusta siis heppoisin perustein ei erota, eikä ainakaan jos ei ole käyty pariterapeutilla niin että molemmat on sitoutuneet siihen.

itse olen eronnut,vastoin tahtoani kylläkin, kyllä meidän pieninkin reagoi vahvasti tapahtumaan monta kuukautta,vieläkin suree sitä kun iskä ei oo kotona! ei se oo koskaan sama asia lapselle.

eriasia on toki vakavat päihdeongelmat, yms


Lapset ovat sopeutuvaisia ja heille on tärkeintä omien vanhempien seesteisyys ja onnellisuus.

Eron jälkeen ihmiset ei jää yleensä pitkäksi aikaa suremaan.. uusi kumppani voi odottaa jo kulman takana,kirjaimellisesti näinkin on käynyt.. Lapset ei todellakaan kärsi siitä, että näkee vanhempien menevän elämässä eteenpäin ja löytävän uuden kumppanin jne.
 
[QUOTE="vieras";28762435]Lapset ovat sopeutuvaisia ja heille on tärkeintä omien vanhempien seesteisyys ja onnellisuus.
[/QUOTE]

Tätä minä en sellaisenaan usko. Ero on varmasti kipeä asia lapselle, vaikka se olisikin pienempi paha. Lapsi on kuitenkin vanhemmastaan (vanhemmistaan) erillinen ihminen.
 
Tätä minä en sellaisenaan usko. Ero on varmasti kipeä asia lapselle, vaikka se olisikin pienempi paha. Lapsi on kuitenkin vanhemmastaan (vanhemmistaan) erillinen ihminen.

Tottakai se on kipeä asia lapselle, mutta ei niin paha mitä jotkut antavat ymmärtää. Eron kun voi hoitaa aikuismaisesti tuottamatta lapselle ylimääräistä tuskaa.
Sen jälkeen lapsen elämä helpottuu kun ei ole kahta riitelevää osapuolta samasa taloudessa.
 
Jos kaikki nuorten ongelmat tulkitaan vanhempien eron aiheuttamiksi, niin pystytäänkö niitä oikeasti hoitamaan? Vaikka olisi kyse eroperheen lapsesta, niin ei se viiltely, kleptomania, päihteet, koulupinnaus, syömishäiriöt yms. välttämättä johdu siitä erosta. Outoa, että aloittaja ei työssään (oletko oikeasti siellä, missä kirjoitit olevasi?) ole tavannut mainittuja ongelmia ydinperheiden lapsilla. Tässäkin ketjussa syitä nuorten ongelmiin on haettu erosta ja/tai perheessä olevista ongelmista. Mutta kyllä niitä ongelmia aiheuttavat myös muut tahot. Esim. ongelmat koulussa tai kaveripiirissä, yksinäisyys, huono itsetunto tai vaikka perheen muutto toiselle paikkakunnalle. Ihan muutamia mainitakseni... En nyt väitä, etteikö ero tai perheen ongelmatkin niitä aiheuttaisi, mutta jokainen nuori on yksilö ongelmineen ja taustoineen - kannattaisi syventyä vähän paremmin kuin kuitata nuoren ihmisen kaikki ongelmat vanhemmista johtuviksi!
 

Yhteistyössä