Erota vai ei.. Sis. vuodatusta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "mietteliäs"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

"mietteliäs"

Vieras
Niin, tässä sitä palstalaisille kauhisteltavaa, että miten sä nyt noin huonon miehen? Mutta niin vaan muuttui mies. Lapsia meillä on kaksi, 3v. ja 7kk.

Hoidan siis lapset kokonaan yksin, mies jää lasten kanssa jos olen ensin laittanut esim. päikkäreille tai yöunille. Muutaman kerran on jäänyt muuten, ja silloin niitä syytöksiä satelee "Äiti taas menee" jne. Tulee oikea paskamutsi olo, vaikka tiedän että ei pitäisi, sillä käyn max. kerran viikossa, jos sitäkään, yksin jossain (koiran kanssa treeneissä, kaupassa tjtn.)

Lapset nukkuvat päikkärit eri aikaan, joten olen 14h päivässä lasten kanssa, ilman taukoja. Lisäksi saan hoitaa pyykit yksin, miehen vaatteita, niin likaisia kuin puhtaitakin saa kerätä milloin mistäkin huonekalujen päältä. Tiskit hoidan yksin, astiat ja roskat jää käsistä just siihen missä niitä on käytetty, ja pöytiä ei ainakaan pyyhitä. Ruoan laitan tottakai minä. Sänkyjen petaukset, lasten ulkoilut, pesut, nukuttamiset ja yöheräilyt on minun vastuullani.
Jos toinen lapsi sairastuu niin tulee minun viereen nukkumaan, vauvakin nukkuu siis siellä ja mies siirtyy yksin sohvalle. Heräilen siis kipeän lapsen ja vauvan takia koko yön.
Aamulla en saa nukkua, en edes harvoin, herään kello 6 kun vauva herää ja seuraava lepo onkin sitten illalla kasin jälkeen kun esikko menee nukkumaan.

Käytännössä hoidan siis kaiken kodin ja lasten hoidon yksin, ja totta helvetissä nalkutan kun mies istuu koneella ja menee ja tulee miten tykkää, ja mun pitää erikseen sopia ja anella että pääsen edes joskus yksin jonnekkin. Ja siitäkin vähästä syytellään ja haukutaan että varmasti tulis paska olo. Ja avot, jos en käyttäydy hyvin niin voihan aina perua lasten hoidon etten pääsekkään.
Niin, ja muahan saa haukkua ja mulle voi nauraa päin naamaa. Samoin lapsille voi tiuskia ja huutaa, kun ei ne mitään tajua. Varmaan äitiinsä tullu.

No, erotahan tässä pitäisi, johan sen järkikin sanoo. Ei tä oo hyväksi minulle eikä lapsille. Oma itsetunto nollissa.

Silti kun mies on poissa ajattelen että en haluaisi erota ja kyllä me jotain keksitään, mutta kun ei niin ei. Olen kuulemma idiootti, mulkku ja ties mitä muuta ja se tosiasia ei tule koskaan muuttumaan.

En ole myöskään omille vanhemmilleni asiasta mitään sanonut, tuntuu ehkä jotenkin nololta, vaikka ovathan hekin joskus eronneet ja tosin sittemmin palanneet yhteen. Heille en myöskään miestäni hauku, ennemminkin puolustelen ja vanhempani luulevat miehen vain vähän oikuttelevan.

Itse saan kuulla kunniani ja minua haukutaan välittämättä siitä onko paikalla miehen vanhemmat tai kaveri. Se on alentavaa ja nöyryyttävää. Tunnen itseni luuseriksi ja mitättömäksi, arvottomaksi.

Anteeksi pitkä sepustus, oli vaan pakko purkautua.
Asioita hankaloittaa vielä se, että olen lasten kanssa kotona ja aion jatkaa kotihoidontuella jonkun aikaa vielä, olen nuori ( en kuitenkaan teini), ei vaki työpaikkaa ja luottotiedot menneet.
Nykyiseen asuntoon voisin jäädä, jos vaan antavat (vvo), mutta mies ei suostu muuttamaan pois, ja sehän tässä päävuokralainen onkin. Täytyy varmaan käydä juttelemassa siellä, ei kai ne minua lapsineni voi pihallekkaan potkia.
 
Laiskuus vielä menisi, mutta haukkuminen ja nimittely ei. Varmaan olisi helpompaa ilman miestä, jos se ei kerran kuitenkaan tee kotona mitään - ei tarttis ainakaan kuunnella haukkumista ja vähättelyä! Ihme porukkaa miehen vanhemmat ja kaveritkin, jos eivät puutu ukon käytökseen! Ei meidän piireissä ainakaan oo tapana nolata vaimoa julkisesti!

Odottaisin ehkä se pari kuukautta, että tokan lapsen voi jättää hoitoon ja rupeisin sitten etsimään töitä ja valmistelemaan eroa. Eihän sen heti tarvitse tapahtua, etsit rauhassa työn ja uuden asunnon ja sitten kun ne on löytyneet, siirrät konkkaronkan sinne ja kerrot vasta sitten ukolle :) Voimia...
 
Tämäpä oiva neuvo juu, odota pari kk että joku pk ottaa lapset hoitoon, etsi töitä ja eroa vasta sitten. Että kärsikää vaan muutama kk lisää, hienoa! huoh..
Kyllä yh kotihoidontuella käsittääkseni hyvin pärjää. Nyt vaan eroat, kuulostaa sen verran pahalta!
Sitten katsot miten menee, ja etsit töitä jos jo on tarvis tai jatkat lasten kanssa kotona.
 
[QUOTE="jaa";25620427]Tämäpä oiva neuvo juu, odota pari kk että joku pk ottaa lapset hoitoon, etsi töitä ja eroa vasta sitten. Että kärsikää vaan muutama kk lisää, hienoa! huoh..
Kyllä yh kotihoidontuella käsittääkseni hyvin pärjää. Nyt vaan eroat, kuulostaa sen verran pahalta!
Sitten katsot miten menee, ja etsit töitä jos jo on tarvis tai jatkat lasten kanssa kotona.[/QUOTE]

Kyllä sossu elättää:::
 
[QUOTE="...";25620519]mä olen ollut yh ja hoitanut kaksi lasta kotona kotihoidontuella eikä ole tarvinnut minnekkään sossun luukuille ikään mennä kerjäämään...[/QUOTE]

No kerroppa tulosi ja menosi näin karkeasti?
 
Varmaan helpommin menee, jos etsii itse ainakin ensin uuden asunnon, johon muuttaa. Ymmärsin, ettei ap ole naimisissa? Silloin ei miestä voi pakottaa pois vuokra-asunnosta, joten kannattaa ensin etsiä se asunto - ja varmaan helpommin löytää, jos on työpaikka... Vai miten sit pitäis toimia? Ilmoittaa ukolle, että se ois eron paikka - paitsi, ettei minnekään voi lähteä (ei turvakotiin ja ei kaupunkikaan varmaan mitään kiireellistä vuokra-asuntoa noilla perusteilla anna), joten ukko voi ryhtyä vaan entistä v-mäisemmäksi.
 
joo sama täälä ei sossuun tarvinnu mennä,vaikka kolme lasta yhna hoisinkin kodinhoidontuella =) Kyllä soskut joutuu avustaan näitä alkoholisoituneita perheitä eniten!
 
:hug: Mää olin kaltaisessasi tilanteessa jokunen vuosi sitte.. Jostain vain sain ne voimat erota ja hienosti pärjäsin ja nyt olen uuden miehen kanssa onnellisesti naimisissa :) (minulla siis oli myöskin luottotiedot ym kaikki mahdollinen mennyt)
 
Juu, en kyllä sossuun ois menossa missään nimessä. Laskujeni mukaan sillä kotihoidontuella pärjäisin vallan mainiosti, sillä haluan hoitaa vauvaa vielä kotona enkä laittaa näin pienenä päiväkotiin.
Töihin menen tottakai, viimeisään kun pienempikin 3v.

Ja mitä siihen tulee, että haluaisin muuttaa pois tästä, niin mielumin ei. Esikoinen on muuttanut monta kertaa jo ja mielestäni olisi hankalassa tilanteessa helpompi lapsille, että muut asiat pysyisivät ennallaan.

Ihana kuulla, että joku muukin on pärjännyt ja vieläpä löytänyt uuden miehenkin. Vaikka itsellä se ei todellakaan ole nyt ajatuksissa, niin lohduttavaa kuulla.
Omat ajatukset kun on sillä tasolla (kiitos miehen) että ei kukaan mun kanssa halua olla. Ja varsinkin kun on lapsia kaksi.
 
Ootko puhunut miehellesi ajatuksistasi (nalkuttamista ei lasketa) ? Tietääkö mies missä mennään? Mieshän saattaa olla tilanteeseen tyytyväinen eikä edes tajua, että mitään on pielessä.
 
minä olen kolmen lapsen yh ja olen kotihoidontuella ja me Pärjätään ja jopa joskus laitetaan säästöönkin kesää varten. erosimme kun nuorin oli 2kk ja pärjättävä oli ja niin olemme tehneetkin!! alku tuntuu hankalalta mutta kaikesta selviää jos halua !!!!! menen töihin kun nuorin on 3v. Sossusta EN ole hakenut mitään enkä hae. Kuukaudessa käteen jää piirun verran päälle 1000e. asumistukea saan, mutta sen jälkeen maksan vielä yli 400e vuokraan, koska haluamme elää isommassa asunnossa kuin pienessä.
 
Voi kyllä mies tietää, ja olen sanonun että jos mikään ei muutu niin ero tulee. Miehen mielestä ihan ok, kun ei mua hullukaan kestä. Mies vaan haluaa istua koneella, olla rauhassa (ei siis kestä yhtään lasten kitinää tai kovia leikin ääniä). Ja vaikka kuinka sovitaa että auttaa ja mä olen myös nalkuttamatta ja pyydän apua nätisti. Niin aina sieltä tulee jotain "mitä sä sit teet?" "Mitä sä muka oot tänää tehny? Maannu sohvalla vaan koko päivän!" kun apua pyytää ja niskojaan nakellen saattaa auttaa. Tai sitten sanoo "En! Miten sä mua oot auttanu?"
Ei siis vietä lasten kanssa aikaa yhtään, korkeintaan tunnin viikossa. Ei leiki, kylvetä, vie nukkumaan tai ulos.

Juu, kotihoidon tuella pärjäisin ihan, niinkuin moni muukin yllä kirjoittaneista. Minulla kun se ois vähän päälle 700€/kk (sis. kuntalisä) + lapsilisät. Asumistukea saisin tietysti myös, täydet 70%.
 
No mitä väliä vaikka sosiaalitoimistosta saisitkin apua esim muuttoon?! Sitä vartenhan se on!

Mutta jotakuinkin been there done that, toiset sietää tuollaista vuosia, itse en siihen pystynyt. Omanarvontunto meni ja itsetunto oli ihan nollilla ja kyllähän tuollainen nyt väistämättäkin vaikuttaa siihen miten jaksaa olla lasten kanssa - tavallaan toinen osapuoli siinä tyrkyllä, mutta ei kuitenkaan koskaan tee mitään.

Kyllä sinä itseksesikin pärjäät. Ihan varmasti. Ja se häpeäasia, se kannattaa unohtaa ihan kokonaan. Pää pystyyn vaan, ja mikset voisi olla ylpeä omista ratkaisuistasi? Minä ainakin olin, siis ihan vain siksi, että katsoin tämän ratkaisun olevan siinä tilanteessa paras meille kaikille - ja uskon siihen edelleen.
 
En helposti suosittele kellekään eroa vaan puhun pariterapian ja vielä yrittämisen puolesta. Mutta sun tapauksessa oon kyllä sitä mieltä, että eroa! Miehesi käyttäytyy aivan hirveästi sua ja lapsia kohtaan. Arki helpottuisi, kun tietäisit olevasi vastuussa kaikesta eikä tarttis odottaa, josko toinen jonkun asian vois tehdä perheen eteen.

:hug: Tsemppiä!
 
Luulen, että sitä vielä jotenkin kestäisi sen, että joutuu yksin huolehtimaan kodista ja lapsista. Mutta epäkunnioitus, haukkuminen ja miehen asenne tekevät tilanteessa sietämättömän. Ilmeisestikään mies ei ole halukas edes yrittämään, kun ei näe itsessään ja toiminnassaan mitään korjattavaa, tai jos näkee, niin ajattelee, ettei sinun toiveistasi tarvitse välittää.
 
Niin, saahan sen yh korotuksen vielä lisäksi lapsilisään ja elarit, ne tuosta unohtuikin.
Sossusta en apua sikäli tarvitsisi, että kaikki muu, paitsi keittiön pöytä, tv ja tietokone, on mun.
Tätä on kestänyt pari vuotta ja nyt alkaa riittää.
Ja kyllä tämä omaan jaksamiseen lasten kanssa vaikuttaa, juuri niinkuin kielletty sanoi.
 
Ei mitään hajua miksi mies lapsia sitten halusi jos ei niitä sitten (käytöksestä päätellen) kuitenkaan halunnut?
Innokkaasti kyllä oli tekemässä (kuten varmaan monikin) ja raskaus aikana mukana odotuksessa, mikä sitten meni vikaan.. Jaa-a.
 

Yhteistyössä