että ahistaa,tää ei oo edes todellista enään miten tä mun elämä menee

[vieras]

Jos sua itseäs ahdistuu tuo tilanne noin hirvittävän paljon, niin hae apua. Ei sun tarvi yksin kestää ahdistusta vain sen takia, että olet äiti ja miehesi on sairas. Et ole kuitenkaan miehesi äiti. Ota siis yhteyttä kunnan perheneuvolaan tms.

 

[LisaMarie]

No jos susta ei oo miestä tukemaan asiassa jolle hän ei voi mitään, niin eipä tuota suhdetta ole luotu kestämään. Nyt vois mennä ja katsoa sinne peiliin, jos susta ei tohon ole niin miksi ihmeessä miehes pitäis sua missään tukea??

Julmasti sanottu, mutta niin totta!
Ap:n pointti taisi kyllä olla enemmän siinä, miksi mies ei kertonut aiemmin? Jos oikein käsitin, suhde on vielä aika tuore. Jos mies olisi heti kättelyssä kertonut "ai niin ja sitten mä sairastan ahdistuneisuushäiriötä" olisiko ap edes halunnut tutustua häneen? Sitä haluaa tulla tunnetuksi aidosti omana itsenään ja sitten vasta kun luottaa toiseen pystyy kertomaan itsestään synkät salaisuudet. Toisaalta nuo häiriöt on myös sellaisia, että vaikka olis jatkuva lääkitys ja sen tietää, että sairastaa, ei usko sen koskaan enää palaavan, silloin kun menee hyvin ja elämä on normaalia.
Ja ap hei! teillähän on kuitenkin asiat hyvin! Miehesi tietää, että paha olo johtuu sairaudesta, eikä syytä sinua ja teidän yhteistä elämäänne pahasta olosta!

 

[cothis]

No jos susta ei oo miestä tukemaan asiassa jolle hän ei voi mitään, niin eipä tuota suhdetta ole luotu kestämään. Nyt vois mennä ja katsoa sinne peiliin, jos susta ei tohon ole niin miksi ihmeessä miehes pitäis sua missään tukea??

Julmasti sanottu, mutta niin totta!
Ap:n pointti taisi kyllä olla enemmän siinä, miksi mies ei kertonut aiemmin? Jos oikein käsitin, suhde on vielä aika tuore. Jos mies olisi heti kättelyssä kertonut "ai niin ja sitten mä sairastan ahdistuneisuushäiriötä" olisiko ap edes halunnut tutustua häneen?

Totuus kirpaisee :saint: Ja näin lyhennettynä peesaan, ois tainnut mies jäädä taakse kun ap niin tuota "normaalia" elämää haluaa.. määritelkääs sitten vaan se "normaali" elämä, niin että mäkin ymmärrän

 

[mä]

kyse ei ole muutaman päivän ahdistuksesta vaan siitä että ei voi suunnitella mitään! koska näitä voi tulla koska vaan! normaali elämä on sitä että voi edes suunnitella että ensiviikonloppuna mennään leffaan yhdessä , mutta ahdistuneisuus häiriön kanssa ei voi, tai toki voi mutta mitään takeita minkään onnistumisesta ei ole ikinä.

 

[cothis]

kyse ei ole muutaman päivän ahdistuksesta vaan siitä että ei voi suunnitella mitään! koska näitä voi tulla koska vaan! normaali elämä on sitä että voi edes suunnitella että ensiviikonloppuna mennään leffaan yhdessä , mutta ahdistuneisuus häiriön kanssa ei voi, tai toki voi mutta mitään takeita minkään onnistumisesta ei ole ikinä.

No niinhän se menee aina muutenkin, ei oo mitään muuta varmaa ku epävarma.

 

[LisaMarie]

kyse ei ole muutaman päivän ahdistuksesta vaan siitä että ei voi suunnitella mitään! koska näitä voi tulla koska vaan! normaali elämä on sitä että voi edes suunnitella että ensiviikonloppuna mennään leffaan yhdessä , mutta ahdistuneisuus häiriön kanssa ei voi, tai toki voi mutta mitään takeita minkään onnistumisesta ei ole ikinä.

Ei sitä ole ilman ahdisytuneisuus häiriötäkään !
Voi, mä en tiedä mitä sanoa! Kun elämä nyt vaan on ennalta arvaamatonta, ihan aina. Jotkut asiat tekee siitä arvaamattomampaa ja toisille ennustettavuus on tärkeämpää kuin toisille, mutta voihan sitä elää ihan normaalisti ja suunnitella ja sitten muuttaa suunnitelmaa, jos tulee esteitä, niin kaikki tekee!
Vaikka sinulla on elämänkumppani, sinä olet silti sinä, etkä mitenkään vastuussa kumppanistasi ja hänen tekemisistään eikä hän ole vastuussa sinun onnestasi. Jos olet suunnitellut elokuviin menoa ja se, jonka kanssa piti mennä, saa juuri keuhkokuumeen, miten suhtaudut? Kuka vaan voi yllättäen sairastua ja joutua perumaan menon.
Jos käsitin oikein, tämä oli ensimmäinen kerta, kun tähän oireeseen törmäsit, sait siis nyt tietää siitä. Miksi se siis tästä eteenpäin sotkisi ja muuttaisi kaiken? Miksi se nyt tulisi useammin?
Rankka tilanne, mnutta sinun on vaan itse päätettävä, hyväksytkö kumppanisi sairauden, vai hyväksytkö jonkun muun mahdollisen tulevan kumppanin jonkun muun epäytäydellisyyden, dsillä täydellistä elämää et voi saada :hug: !

 

[mä]

normaalia elämää on se että voin pyytää ystävän illaksi kahville ja olla varma että hän voi tulla,sitä että voi suunnitella asioita ja toteuttaa suunnitelmia . ei sitä että mikään ei olekkaan varmaa. mutta nostan hattua teille jotka nautitte siitä että mitään ei kannata suunnitella. minä olen myös äiti villille pojan vesselille, miten helve##ä jaksan häntä kasvattaa jos miestä pitää olla valmis paijaa koska tahansa usean päivänkin ajan. ja pitäis revetä tekee ihan kaikki yksin! jos joku haluaa sellasen elämän niin olkaa hyvät vain. mutta minä tarvitsen äitiyden vastapainoksi jotain rentouttavaakin! eli edes ne 4vrk/kk ilman stressiä ja että voi ajatella itseään minkä lapsi on isällään. ei oo kovin paljon vaadittu, ja ilmeisesti sekin liikaa.

ymmärtääkö kukaan kaipaan sellasta tasasen varmaa ja tylsää arkea. sellasta missä ollaan tasavertaisia vanhempia. eikä niin että minä joudun ylittää omat voimavarani.

teksti on nyt melko negatiivis sävyistä johtuen siitä että mua ärsyttää teidän ymmärtämättömyys. sekä tämä tilanne itsessään. ja joo jos olisin heti kättelyssä saanut tietää tästä niin olis saanut mies jäädä vaikka jollekin teistä!

niin ja on eriasia joutua tukemaan toista joskus kuin koko ajan, ja siirtää aina omat tarpeet syrjään. joko lapsen tai miehen takia. ja uskokaa muta äititkin on vain ihmisiä jotkut meistä saattavat kaivata rauhaa edes silloin kun lapsi on jonkun muun hoidettavana. minä kuulun heihin.

 

[LisaMarie]

normaalia elämää on se että voin pyytää ystävän illaksi kahville ja olla varma että hän voi tulla,sitä että voi suunnitella asioita ja toteuttaa suunnitelmia . ei sitä että mikään ei olekkaan varmaa. mutta nostan hattua teille jotka nautitte siitä että mitään ei kannata suunnitella. minä olen myös äiti villille pojan vesselille, miten helve##ä jaksan häntä kasvattaa jos miestä pitää olla valmis paijaa koska tahansa usean päivänkin ajan. ja pitäis revetä tekee ihan kaikki yksin! jos joku haluaa sellasen elämän niin olkaa hyvät vain. mutta minä tarvitsen äitiyden vastapainoksi jotain rentouttavaakin! eli edes ne 4vrk/kk ilman stressiä ja että voi ajatella itseään minkä lapsi on isällään. ei oo kovin paljon vaadittu, ja ilmeisesti sekin liikaa.

ymmärtääkö kukaan kaipaan sellasta tasasen varmaa ja tylsää arkea. sellasta missä ollaan tasavertaisia vanhempia. eikä niin että minä joudun ylittää omat voimavarani.

teksti on nyt melko negatiivis sävyistä johtuen siitä että mua ärsyttää teidän ymmärtämättömyys. sekä tämä tilanne itsessään. ja joo jos olisin heti kättelyssä saanut tietää tästä niin olis saanut mies jäädä vaikka jollekin teistä!

niin ja on eriasia joutua tukemaan toista joskus kuin koko ajan, ja siirtää aina omat tarpeet syrjään. joko lapsen tai miehen takia. ja uskokaa muta äititkin on vain ihmisiä jotkut meistä saattavat kaivata rauhaa edes silloin kun lapsi on jonkun muun hoidettavana. minä kuulun heihin.

Mun on nyt ihan pakko sanoa, että ainakin minua sinun asenteesi loukkaa siksi, että itse sairastan masennusta ja hdistuneisuutta ja silti elän ihan normaalia elämää kolmen lapsen äitinä.
Sitäpaitsi kun hiukan tässä nyt hämää myös se, että tekstisi on juuri sellaista, mitä itse olen pahimpina sairausjaksoina kirjoittaniut, joten...

 

[mä]

joo ei täydellistä elämää voi saada ja ainahan jokin asia voi mennä esim.jonkun hetkellisen sairuden tms takia pieleen. mutta tieto siitä että on varmaa ettei mikään voi olla varmaa on just nyt vähän liikaa mulle. =(

no siis itseasiassa viikko sitten näin tämän ensimmäistä kertaa ja sitte viikko onkin mennyt puoliksi tämän takia päin honkia(kauniisti sanotuna) enkä todellakaan ole aiemmin törmännyt tälläiseen, toki minua itseänikin joskus ahdistaa joku asia niinkuin nyt tämä mutta tähän on syy,ja pystyn toimimaan normaalisti nkä vaan makaa puoltaviikkoo ajattelematta mitään muuta kuin sitä että ahdistaa.

kauheen vaikee selittää.

ja kun sitten kävin lukee netistä tietoa ko. häiriöstä niin lause:ahdistuneisuushäiriöstä kärsivät ovvat usein monihäiriöisiä ja ilmeisesti 5v sisälä vain puolet ääsee oireettomiksi, ja silti voi uusia. joten mitään takeita ei ole että elämä olis ikinä tän varmempaa ei ole siis. en mä nyt yhtään tiedä mitä tekisin. =(.

-kiitos lisamarie halista (sitä tässä tarvitaan).

 

[mä]

joo saatan kuulostaa ahdistuneelta,koska mua ahdistaa ajatus siitä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

mutta miten voi sanoa että elää normaalia elämää jos koska tahansa voi iskee sellanen selittämätön ahdistus päälle ettei edes pysty tekee mitään?useampaan päivään jopa. eihän se ole normaalia elämää. ainakaan jos pidemmän päälle on sellasta

ja uutispommi kaikki tuntemani äidit kaipaa välillä aikaa vain itselleen sille mitä itse haluaa tehdä

 

[LisaMarie]

ja uutispommi kaikki tuntemani äidit kaipaa välillä aikaa vain itselleen sille mitä itse haluaa tehdä

Mut hei, ethän sä siihen tarvi miestä!
Siis jos miehellä on juuri meneillään ahdistuskausi, kun poika on isällään, mä ymmärrän, että harmittaa, jos yhteiset jutut menee mönkään, mutta toisaalta voihan sen ajatella niinkin, että silloin on sitten sitä todella sinun omaa aikaasi. Saat ihan itse tehdä ihan mitä huvittaa.
Se vaatii opettelua ja on varsinkin parisuhteen alussa vaikeaa, mutta ajan kanssa niistä pakollisista oman ajan hetkistäkin oppii nauttimaan =)

 

[just]

normaalia elämää on se että voin pyytää ystävän illaksi kahville ja olla varma että hän voi tulla,sitä että voi suunnitella asioita ja toteuttaa suunnitelmia . ei sitä että mikään ei olekkaan varmaa. mutta nostan hattua teille jotka nautitte siitä että mitään ei kannata suunnitella. minä olen myös äiti villille pojan vesselille, miten helve##ä jaksan häntä kasvattaa jos miestä pitää olla valmis paijaa koska tahansa usean päivänkin ajan. ja pitäis revetä tekee ihan kaikki yksin! jos joku haluaa sellasen elämän niin olkaa hyvät vain. mutta minä tarvitsen äitiyden vastapainoksi jotain rentouttavaakin! eli edes ne 4vrk/kk ilman stressiä ja että voi ajatella itseään minkä lapsi on isällään. ei oo kovin paljon vaadittu, ja ilmeisesti sekin liikaa.

ymmärtääkö kukaan kaipaan sellasta tasasen varmaa ja tylsää arkea. sellasta missä ollaan tasavertaisia vanhempia. eikä niin että minä joudun ylittää omat voimavarani.

teksti on nyt melko negatiivis sävyistä johtuen siitä että mua ärsyttää teidän ymmärtämättömyys. sekä tämä tilanne itsessään. ja joo jos olisin heti kättelyssä saanut tietää tästä niin olis saanut mies jäädä vaikka jollekin teistä!

niin ja on eriasia joutua tukemaan toista joskus kuin koko ajan, ja siirtää aina omat tarpeet syrjään. joko lapsen tai miehen takia. ja uskokaa muta äititkin on vain ihmisiä jotkut meistä saattavat kaivata rauhaa edes silloin kun lapsi on jonkun muun hoidettavana. minä kuulun heihin.

Ymmärrän että jotkut ovat tottuneet pääsemään helpolla. Minulla on turvaton lapsuus, koko elämä on ollut työtä työtä työtä, lasten saanniin jälkeeen heitä ei ole koskaan työnnetty minnekään enkä ole saanut vapaata, paitsi kun olen töissä.

Aina vaan voi sattua mitä vaan, ja huonoista lähtökohdista kun tulee, ei kukaan '"pelasta" tai auta ,jos jotain sattuu.

Kukaan meistä ei ole täydellinen. Oma mies on lähes holhottava raha-asioissa. Minä olen se vastuullinen aikuinen.

Sinun pitäisi vain saada ja saada. Sen varjolla että sinullla on yksi lapsi, et jaksa etkä viitsi yhtään mitään. Miksi teit ex:än kanssa lapsen niin pian tutustumisen jälkeen?