G: Kuinka monen esikoinen(1,5-2v) on hoidossa, kun vauva syntyy?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja äiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Meillä oli esikoinen 1v 9kk, kun nuorempi syntyi ja kotona hoidetaan molemmat. Isommalle olis ollut kyllä tosi rankkaa, että se olisi pistetty hoitoon ja äiti ollut vaan vauvan kanssa. Sisaruksille on muodostunut tosi läheinen suhde, kun isompi otettiin koko ajan vauvan hoitoon mukaan ja sitten myöhemmin ovat saaneet leikkiä yhdessä. Luulen, että mustasukkaisuutta olis ollut paljon enemmän, jos isompi olisi lykätty hoitoon ja hän olisi kokenut että hänestä halutaan vain eroon ja äiti on vauvan kanssa mielummin. :(

Se että alle 3v. tarvitsisi virikkeiden vuoksi päivähoitoa on täyttä puppua. Kaikki lastenpsykiatrit ovat sitä mieltä, että alle 3-vuotiaalle on parasta olla kotona, jos perheolot ovat normaalit. Kun äiti on kotona, on pelkkää itsekyyttä viedä alle 3-vuotias hoitoon, jos perheelle ei ole sitä lapsen kehityksen tai perheolojen vuoksi suositeltu.

Päiväkodin päivät ovat täynnä melua, hulinaa ja kilpailua hoitajien huomiosta. Alle 3-vuotiaalle sellainen on tosi stressaavaa. Pieni ei tarvitse niin runsaasti virikkeitä etteikö niitä pystyttäisi kotona tarjoamaan. Vauvaa imettäessä voi laulaa isommalle tai lukea kirjaa. Vauvan nukkuessa äiti voi leikkiä isomman kanssa ja laittamalla vauva vaikka kantoliinaan, voidaan tehdä pieniä kotiaskareita kaikki yhdessä. Myös pieni tylsyys on kaiken ikäisille lapsille hyväksi. Tylsyyttäkin on opittava sietämään ja siinä mielikuvitus rikastuu, kun tylsyyden keskelle alkaa kehittelemään tekemistä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lokakuussa poks:
Meillä menee esikoinen pph:lle tai päiväkotiin elokuussa 1v. 7kk ikäisenä. Aloitan äitiysloman syyskuussa ja lokakuussa pitäisi tulla uusi tulokas :) En tajua miksei leikki-ikäinen lapsi voisi mennä hoitoon, eihän se sinne pph:lle tai päiväkotiin asumaan muuta? Eikö ole vain hyvä jos lapsi saa ikäistään leikkiseuraa ja ohjattuja leikkejä, päivärutiineja, monipuolista ruokaa, ym.? Itse en pysty takaamaan noita viimeisilläni raskaana tai vauvaa hoitaessa, muuta kuin sitten aamu- ja ilta-aikaan. Tosin aiomme ottaa avuksi myös au-pairin, juuri em. syiden takia.

Miellyttävää että tiedät kaiken tuon jo ennen ku teille on toinen lapsi edes syntynyt....
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

Oisko pitänyt jättää se lapsiluku yhteen kun ei pysty kahta hoitamaan yhtäaikaa.

Siis miten niin en pysty hoitamaan? Tottakai pystyn, kun vaan saan apua :) Mulle on niin vierasta tämä ajattelu ettei vois apua pyytää ja järjestää (paitsi sitten kun ois aivan superuupunut ja masennuslääkkeet käytössä ja avioliitto hajalla ja lapsilla käytöshäiriöitä...). Kuten sanoin niin ei se lapsi sinne hoitajalle muuta, vaan kotonahan ja perheen parissa kuitenkin ollaan suurin osa ajasta. Samoin jos saadaankin au-pair avuksi (mikä olis myös turvallisuuskysmys isännän ulkomaanmatkojen takia) niin samoin hänen työaikansa on 30h/vko, eli 6 tuntia joka arkipäivä. äidin työaika on 24/7 :)

Et oo tosissasi :o:D
Taapero hoitoon kun et pysty itse hoitamaan ja tarjoamaan "virikkeitä" ja sen lisäksi vielä au-pair. Voi pyhä jysäys tätä uusavuttomuutta!

Veikkaisin kyllä ettei hän ole tosissaan... :whistle:
 
Meidän esikoinen on 3v.3kk kun vauva syntyy (meidän kolmas). Esikoinen pysyy tarhassa 3pv/vk 5-6h, kuten tähänkin asti. Tuleva isoveli (tällä hetkellä siis meidän kuopus) on vauvan syntyessä 1v.9kk ja häntä en laita hoitoon. Alle 2-vuotias ei mielestäni saa tarhassa touhuamisesta vielä mitään irti, enkä laittaisi noin pientä jos ei ole ihan pakko. Esikoinen puolestaan on vilkas ja viihtyy hoidossa jo nyt kavereiden kanssa. En kuitenkaan pitäisi häntäkään kokopäiväisenä.
 
Mä ajattelin ton otsikon niin, että onko esikoinen hoidossa kun toinen SYNTYY. Eli synnytyksen ajan :D

Ei ole menossa esikoinen hoitoon. Meillä on kyllä sikäli melko ihana tilanne, että mieskin jää kotiin kun seuraava vauva tulee, mutta ei se tuohon hoitojuttuun vaikuttaisi, vaikka kävisi töissäkin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja minä vaan:
Meidän esikoinen on 3v.3kk kun vauva syntyy (meidän kolmas). Esikoinen pysyy tarhassa 3pv/vk 5-6h, kuten tähänkin asti. Tuleva isoveli (tällä hetkellä siis meidän kuopus) on vauvan syntyessä 1v.9kk ja häntä en laita hoitoon. Alle 2-vuotias ei mielestäni saa tarhassa touhuamisesta vielä mitään irti, enkä laittaisi noin pientä jos ei ole ihan pakko. Esikoinen puolestaan on vilkas ja viihtyy hoidossa jo nyt kavereiden kanssa. En kuitenkaan pitäisi häntäkään kokopäiväisenä.

Tätä mä en just ymmärrä.Ku on kaks lasta niin vanhempi survastaan hoitoon,syntyy kolmas lapsi niin sit pidetään kotona kaks nuorinta.Mut se vanhin jonka elämä on eniten muuttunut jatkaa hoidossa,ja vanhemoiensa huomiota milloin?
 
Alkuperäinen kirjoittaja äiti:
Eli monenko esikoinen on hoidossa, kun vauva syntyy ja pidätte isompaa esim. kuukauden pari hoidossa? Ja sitten otatte kotihoitoon. Mietiskelen tulevaa....ja syitä puolesta ja vastaan...

Varmaan aika monen. Eikö isä ole isyyslomalla hoitamassa esikoista, sekä helpottamassa äitiä?
 
Väitän että ainakin Helsingissä niitä vanhempia lapsia pidetään se minimimäärä vikkossa hoidossa vain ja ainoastaan siksi ettei vanhemmat joudu taas uudelleen jonottamaan hoitopaikkaa sitten kun töihinpaluu on taas edessä. Uusavuttomuudella tai muulla ei tän asian kanssa juuri mitään tekemistä. Toki tässä ketjussa taas on mahdollisuus kaikilla kiillottaa sitä omaa kruunuaan kirkkaammaksi arvostelemalla muiden valintoja.
 
Itsellä 2v.2kk vanha poika, kun jäin äitiysvapaalle. Mietin sitäkin vaihtoehtoa ihan tosissani, että olisin pitänyt pojan hoidossa vielä pari kuukautta, kun olen äitiysvapaalla. Eli noin kuukausi vauvan syntymän jälkeen olisin ottanut hoidosta pois. Ihan sitä ajatellen, jos ei synnytys menekään ihan putkeen ja joutuu olemaan sairaalassa normaalia pitempään ja mieskään ei kotosalla pystyisi olemaan.

Mutta otin hoidosta pois kuitenkin, kun oli pph:lla ja tuntui ikävältä viedä joltain muulta lapselta pph-paikka. Ja onneksi mies sitten on pystynyt olemaan kotosalla. Kun ei se synnytys mennyt ihan putkeen. Vasta nyt kuukausi synnytyksen jälkeen alan olla normaalissa kunnossa, että pärjään kahden lapsen kanssa.

Eli jos ei ole tukiverkostoa olemassa, kannattaa miettiä, miten sitä esikoista hoidossa pitää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja äiti:
Eli monenko esikoinen on hoidossa, kun vauva syntyy ja pidätte isompaa esim. kuukauden pari hoidossa? Ja sitten otatte kotihoitoon. Mietiskelen tulevaa....ja syitä puolesta ja vastaan...

Meidän esikoinen on vähän vanhempi, mutta hän on 2pv/kk päikyssä kesään asti. On hoidossa siksi ettei täällä ole kerhoja, lapsi kaipaa tuttuja kavereita ja tekemistä ja äiti ja vauva saa olla välillä ihan kahdestaan. Imetyksen aloittaminen ja rytmien hakeminen on esikoiselle vähän tylsää puuhaa katsottavaksi, eli siksi teimme näin. Toistaiseksi näyttää olevan hyvä ratkaisu, vauva nyt muutaman viikon.
 
Alkuperäinen kirjoittaja no jaa:
Väitän että ainakin Helsingissä niitä vanhempia lapsia pidetään se minimimäärä vikkossa hoidossa vain ja ainoastaan siksi ettei vanhemmat joudu taas uudelleen jonottamaan hoitopaikkaa sitten kun töihinpaluu on taas edessä. Uusavuttomuudella tai muulla ei tän asian kanssa juuri mitään tekemistä. Toki tässä ketjussa taas on mahdollisuus kaikilla kiillottaa sitä omaa kruunuaan kirkkaammaksi arvostelemalla muiden valintoja.

Ihan kyllä tämä yksi vastaaja itse sanoi, ettei pysty kahta hoitamaan yhtä aikaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Lokakuussa poks:
Meillä menee esikoinen pph:lle tai päiväkotiin elokuussa 1v. 7kk ikäisenä. Aloitan äitiysloman syyskuussa ja lokakuussa pitäisi tulla uusi tulokas :) En tajua miksei leikki-ikäinen lapsi voisi mennä hoitoon, eihän se sinne pph:lle tai päiväkotiin asumaan muuta? Eikö ole vain hyvä jos lapsi saa ikäistään leikkiseuraa ja ohjattuja leikkejä, päivärutiineja, monipuolista ruokaa, ym.? Itse en pysty takaamaan noita viimeisilläni raskaana tai vauvaa hoitaessa, muuta kuin sitten aamu- ja ilta-aikaan. Tosin aiomme ottaa avuksi myös au-pairin, juuri em. syiden takia.

Oisko pitänyt jättää se lapsiluku yhteen kun ei pysty kahta hoitamaan yhtäaikaa.

Niin! Onneksi ei tullu kaksosia :o
 
Meidän esikoinen on 2v1kk ja toisen pitäisi syntyä päivänä minä hyvänsä. Esikoinen oli kokopäiväisessä hoidossa ennen äitiyslomaa ja loman alettua on jatkanut 10 päivää kuussa. Syy on yksinkertaisesti se että hoitopaikka on niin hyvä etten siitä hevillä luovu, ja esikoinen tykkää olla siellä. Ellei näin olisi, olisin ottanut kokonaan kotiin. Nyt on hyvä mahdollisuus saada kuopuskin aikanaan samaan hoitopaikkaan.

Mikäli esikoinen olisi ollut vain kotona ennen toisen syntymää, en olisi laittanut hoitoon vaan molemmat sitten samaan aikaan. Nytkin, kunhan vauva vaan syntyy, pidetään esikoinen ainakin kolmisen viikkoa pois hoidosta. Syynä juuri se ettei tuntisi itseään syrjityksi ja sopeutuisi uuteen tilanteeseen paremmin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja no just:
Alkuperäinen kirjoittaja äiti:
Olen kuullut syyski, kun ei voi ulkoilla isomman kanssa, kun on vauva...

Jos se vauvan takia pitää jättää joitain asioita tekemättä sen isomman lapsen kaa,eikä sen tarpeista voi enää samaan malliin pitää huolta niin olisi ehkä kahteen kertaan kannattanut miettiä tekeekö lisää lapsia.

No kyllä todellakin vauvan takia joudun jättämään asioita tekemättä esikoisen kanssa :-O Vauva pitää imettää silloin kun nälkä on, ja nukuttaa silloin kun uni on, ja juuri noina hetkinä (joita muuten on päivässä monta) esikoisen kanssa jää tekemättä ihan kaikki. Toki me ulkoillaan (mikä ei onnistuisi jollei vauva olisi vaunuissa nukkuvaa sorttia - silloin jäisi tämäkin tekemättä), puuhastellaan kotona jne, mutta onhan se esikoisen elokin nyt aivan erilaista kuin ainoana lapsena.
 
Meillä syntyy pian kolmonen ja 2,5v ja 3,5 jatkavat hoidossa. Tai muutan sen osapäiväiseksi mutta kuitenkin käyvät siellä pari päivää viikossa kun vauva on syntynyt.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jenis:
Alkuperäinen kirjoittaja no just:
Alkuperäinen kirjoittaja äiti:
Olen kuullut syyski, kun ei voi ulkoilla isomman kanssa, kun on vauva...

Jos se vauvan takia pitää jättää joitain asioita tekemättä sen isomman lapsen kaa,eikä sen tarpeista voi enää samaan malliin pitää huolta niin olisi ehkä kahteen kertaan kannattanut miettiä tekeekö lisää lapsia.

No kyllä todellakin vauvan takia joudun jättämään asioita tekemättä esikoisen kanssa :-O Vauva pitää imettää silloin kun nälkä on, ja nukuttaa silloin kun uni on, ja juuri noina hetkinä (joita muuten on päivässä monta) esikoisen kanssa jää tekemättä ihan kaikki. Toki me ulkoillaan (mikä ei onnistuisi jollei vauva olisi vaunuissa nukkuvaa sorttia - silloin jäisi tämäkin tekemättä), puuhastellaan kotona jne, mutta onhan se esikoisen elokin nyt aivan erilaista kuin ainoana lapsena.
Ei voi muuta sanoa ku et oletpa helvetin avuton ihminen.
Mitenhän mahtaa asiat luonnistua sit ku lapset on teinejä
 
Alkuperäinen kirjoittaja hyvähyvä:
Alkuperäinen kirjoittaja Lokakuussa poks:
Meillä menee esikoinen pph:lle tai päiväkotiin elokuussa 1v. 7kk ikäisenä. Aloitan äitiysloman syyskuussa ja lokakuussa pitäisi tulla uusi tulokas :) En tajua miksei leikki-ikäinen lapsi voisi mennä hoitoon, eihän se sinne pph:lle tai päiväkotiin asumaan muuta? Eikö ole vain hyvä jos lapsi saa ikäistään leikkiseuraa ja ohjattuja leikkejä, päivärutiineja, monipuolista ruokaa, ym.? Itse en pysty takaamaan noita viimeisilläni raskaana tai vauvaa hoitaessa, muuta kuin sitten aamu- ja ilta-aikaan. Tosin aiomme ottaa avuksi myös au-pairin, juuri em. syiden takia.

Miellyttävää että tiedät kaiken tuon jo ennen ku teille on toinen lapsi edes syntynyt....

No enhän tiedäkään, mutta näin olen aiemman kokemuksen perusteella suunnitellut. Ja siis kokemustahan on vain yhdestä lapsesta, mutta ainakin hänen imemistahtinsa oli sellaista etten saanut ekoina viikkoina kuin kuppisoppaa lounaaksi. Kunnollisen ruuan laittaminen ja leikkiminen taaperon kanssa vois olla liian iso haaste, jos haluaa tulokkaastakin pitää huolta. Ison mahan kanssa en usko pystyväni kävelemään ja juoksentelemaan tämän vauhtivilperin kanssa. Ulos voidaan tottakain mennä porukalla, vauva vaunuissa ja taapero kävellen.

Mutta mua vaan ihmetyttää miksi ei voi varautua hoitajiin? Onko se jotenkin hienoa että selviäis kaikesta ihan yksin? Onko noi päiväkodit tai pph:t lapsille jotenkin haitallisia ympäristöjä? Päivässä on muistaakseni 24h joista vähintään 12 tuntia hereilläoloaikaa, ja jos lapsi on hoidossa 6h niin se on yhä aika pieni osa siitä päivästä...

Mua oikeesti kiinnostaa keskustella tästä aiheesta koska en ole päässyt perille siitä että onko usemman lapsen hoitaminen kotona oikeasti lapselle paras (riippuu tietenkin lapsesta) vai vain jotenkin hieno juttu, sankariäitiyttä, niin että voi sitten lähipiirille valittaa miten rankkaa on ja hirveää, kun ei ole omaa iakaa eikä ehdi pitää huolta itsestään... Mulla on tavoitteena olla tasapainoinen ihminen pikkulapsivuosien aikana, ei ainoastaan Äiti, eli esimerkiksi omiin harrastuksiin ja opintoihin pitäisi löytyä aikaa edes 5h viikossa.

Siihen ihan yhdyn että ihmisten resurssit on erilaisia, kuten aiemmat keskustelijat ovat todenneet, ehkä mä vain olen jotenkin hidas ja multitasking-ominaisuus puuttuu :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja huhhuh:
Ei voi muuta sanoa ku et oletpa helvetin avuton ihminen.
Mitenhän mahtaa asiat luonnistua sit ku lapset on teinejä

Mutta hei, kerropa toki miten esim. peset yhtäaikaa esikoisen kakkapyllyä ja imetät vauvaa? Olen ilmeisesti tosi avuton, kun en tajua mite tuo onnistuisi :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jenis:
Alkuperäinen kirjoittaja huhhuh:
Ei voi muuta sanoa ku et oletpa helvetin avuton ihminen.
Mitenhän mahtaa asiat luonnistua sit ku lapset on teinejä

En ajatellut teinejä ulkoiluttaa, nukuttaa tai imettää.

Ja että ihan noin yksinkertainen,puhuinkohan teinien imettämisestä...en.Kannattais opetella pärjäämään niiden lapsiensa kanssa heti alusta asti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jenis:
Alkuperäinen kirjoittaja huhhuh:
Ei voi muuta sanoa ku et oletpa helvetin avuton ihminen.
Mitenhän mahtaa asiat luonnistua sit ku lapset on teinejä

Mutta hei, kerropa toki miten esim. peset yhtäaikaa esikoisen kakkapyllyä ja imetät vauvaa? Olen ilmeisesti tosi avuton, kun en tajua mite tuo onnistuisi :D

Siis lapsesihan eivät voi ikinä olla kotona yhtä aikaa,jos teet kaikista normaaleistakin asioista noin vaikeita toteuttaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jenis:
Alkuperäinen kirjoittaja huhhuh:
Ei voi muuta sanoa ku et oletpa helvetin avuton ihminen.
Mitenhän mahtaa asiat luonnistua sit ku lapset on teinejä

Mutta hei, kerropa toki miten esim. peset yhtäaikaa esikoisen kakkapyllyä ja imetät vauvaa? Olen ilmeisesti tosi avuton, kun en tajua mite tuo onnistuisi :D

No se esikoinen voi odottaa kakat housuissa sen aikaa että olet saanut imetettyä ja sitten se vauva voi odottaa sen aikaa että saat sen esikoisen pyllyn pestyä.
Minä kyllä ymmärrän sen, että pidetään lapsi osa-aikahoidossa, jotta vanha hoitopaikka säilyy, etenkin jos sen hoitopaikan uudelleen saanti on vaikeaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jenis:
Alkuperäinen kirjoittaja no just:
Alkuperäinen kirjoittaja äiti:
Olen kuullut syyski, kun ei voi ulkoilla isomman kanssa, kun on vauva...

Jos se vauvan takia pitää jättää joitain asioita tekemättä sen isomman lapsen kaa,eikä sen tarpeista voi enää samaan malliin pitää huolta niin olisi ehkä kahteen kertaan kannattanut miettiä tekeekö lisää lapsia.

No kyllä todellakin vauvan takia joudun jättämään asioita tekemättä esikoisen kanssa :-O Vauva pitää imettää silloin kun nälkä on, ja nukuttaa silloin kun uni on, ja juuri noina hetkinä (joita muuten on päivässä monta) esikoisen kanssa jää tekemättä ihan kaikki. Toki me ulkoillaan (mikä ei onnistuisi jollei vauva olisi vaunuissa nukkuvaa sorttia - silloin jäisi tämäkin tekemättä), puuhastellaan kotona jne, mutta onhan se esikoisen elokin nyt aivan erilaista kuin ainoana lapsena.

Tuota, vauvaa imettäessä pystyy kyllä samalla seurustelemaan tai touhuamaan esikoisen kanssa. Meillä ainakin kakkosen kanssa imetys sujui alusta asti siinä arjen lomassa ihan erilailla kun esikoisen ensimmäisinä viikkoina kun sitä varten piti rauhoittaa koko tilanne (ok, esikoisella ongelmia imetyksen alussa muutenkin). Mutta siis ei se imetys kokonaan katkaise kaikke ympärillä tapahtuvaa. Vauvaa voi myös opettaa viihtymään sitterissä, ei niin että äiti heti ensimmäisestä inahduksesta katkaisee kaiken mitä olisi muuten tekemässä.

Vauvaa voi rattaiden lisäksi ulkoiluttaa erilaisissa kantorepuissa tai -liinoissa.
Myös silloin kun vauva ei ole vaunuissa viihtyvää sorttia. Jos on joskus huutaakseen niin sitten saa hetken huutaakin. Ei meillä esikoisen elämä mielestäni niin ratkaisevasti muuttunut kuopuksen syntymän myötä, extreme-juttuja voitiin sitten harrastaa isin ollessa kotona.

Ei ne lapset vaadi jokaikinen 100% huomioa 24/7. Jos vaatisivat niin miten ihmeessä ne voisivat päiväkodissa pärjätä kun yhdellä hoitajalla on huomattavasti enemmän lapsia vastuullaan? :D
 
Yhteistyössä