W
"wish"
Vieras
Tilanne on se että meillä on 2 kouluikäistä lasta ja minua vielä kutkuttaa ajatus kolmannesta. Mies on ollut asiaan lähinnä vastahakoinen. Tämän vuoksi olen itsekin koittanut siirtää syrjään koko ajatuksen ja tyytyä nykytilanteeseen.
Ongelman aiheuttaakin nyt se, että kun ehkäisyä ei ole ollut käytössä niin epäilen vahvasti sattuneen vahingon, koska minulla on samoja alkuoireita kuin aiemmissa raskauksissa. Testin teko ei ole vielä ajankohtaista.
Ärsyttää nämä ristiriitaiset tunteet: minä haluaisin lapsen, mies ilmeisestikään ei. Ja mitä sitten teen jos olenkin raskaana? Olemme jo vuosia olleet ilman ehkäisyä ja vahinkoa ei ole sattunut. Tavallaan siis olemme pelanneet ihan tietoisesti venäläistä rulettia asian kanssa ja molemmille on ollut ok, että jos lapsi on tullakseen se tulee. Mutta nyt, kun olen asiasta puhunut miehen kanssa, niin sitten se vahinko sattuu - miksi nyt, juuri kun olen saanut mieheltä selkeän vastauksen, että mieluummin ei. Ja miten ihmeessä esitän asian miehelle, joka on kielteisen mielipiteensä nyt ilmaissut, että hupsistakeikkaa tais käydä vahinko. Tiedän että mies "alistuu kohtaloonsa" ja olisi hyvä isä kolmannellekin, mutta hän ei varmastikaan ilahdu uutisesta, jonka on toivonut välttävänsä. Hän haluaisi tehdä jotain muuta kuin vaihdella vaippoja ja kaitsea lapsia, olla enemmän kaksistaan. Hän pelkää jäävänsä lasten varjoon: mitä enemmän lapsia sitä vähemmän aikaa parisuhteelle - ajatuksella. Tunnen, että olen pettänyt mieheni luottamuksen jollain tasolla, jos olen raskaana. Pilaan hänen tulevaisuudensuunnitelmansa raskaudellani. Ja niin - aikuisia ihmisiähän tässä ollaan, molemmilla on vastuunsa ehkäisystä ja sitä vastuuta on molemmat vältelleet. Ahdistavaa!
Nyt sitten elellään ahdistuksessa vielä muutama päivä, mutta kiitos kun sain vuodattaa!
Ongelman aiheuttaakin nyt se, että kun ehkäisyä ei ole ollut käytössä niin epäilen vahvasti sattuneen vahingon, koska minulla on samoja alkuoireita kuin aiemmissa raskauksissa. Testin teko ei ole vielä ajankohtaista.
Ärsyttää nämä ristiriitaiset tunteet: minä haluaisin lapsen, mies ilmeisestikään ei. Ja mitä sitten teen jos olenkin raskaana? Olemme jo vuosia olleet ilman ehkäisyä ja vahinkoa ei ole sattunut. Tavallaan siis olemme pelanneet ihan tietoisesti venäläistä rulettia asian kanssa ja molemmille on ollut ok, että jos lapsi on tullakseen se tulee. Mutta nyt, kun olen asiasta puhunut miehen kanssa, niin sitten se vahinko sattuu - miksi nyt, juuri kun olen saanut mieheltä selkeän vastauksen, että mieluummin ei. Ja miten ihmeessä esitän asian miehelle, joka on kielteisen mielipiteensä nyt ilmaissut, että hupsistakeikkaa tais käydä vahinko. Tiedän että mies "alistuu kohtaloonsa" ja olisi hyvä isä kolmannellekin, mutta hän ei varmastikaan ilahdu uutisesta, jonka on toivonut välttävänsä. Hän haluaisi tehdä jotain muuta kuin vaihdella vaippoja ja kaitsea lapsia, olla enemmän kaksistaan. Hän pelkää jäävänsä lasten varjoon: mitä enemmän lapsia sitä vähemmän aikaa parisuhteelle - ajatuksella. Tunnen, että olen pettänyt mieheni luottamuksen jollain tasolla, jos olen raskaana. Pilaan hänen tulevaisuudensuunnitelmansa raskaudellani. Ja niin - aikuisia ihmisiähän tässä ollaan, molemmilla on vastuunsa ehkäisystä ja sitä vastuuta on molemmat vältelleet. Ahdistavaa!
Nyt sitten elellään ahdistuksessa vielä muutama päivä, mutta kiitos kun sain vuodattaa!
Pelkästään vaginaalinen yhdyntä lähetyssaarnaajassa kun ei ole ainoa (eikä edes se paras...) mahdollisuus... Mielläkin oltiin joskus lähes vuoden verran ilman ehkäisyä (ja siis ilman raskautta).