isän oma reissu 3 vrk ok?

[vitziniekka]

Tähän väliin täytynee heittää klisee, että pikkulapsiaika on niiin lyhyt ja nopeasti ohi, koita nyt vaan NAUTTIA siitä täysillä

 

[alkuper yh-kokelas]

Tähän väliin täytynee heittää klisee, että pikkulapsiaika on niiin lyhyt ja nopeasti ohi, koita nyt vaan NAUTTIA siitä täysillä

Kiitos vaan tästäkin tosiasiasta - tiedän sen olevan täyttä totta! ja NAUTINKIN aivan rehellisesti tästä pikkulapsiajasta, rakastan lapsiani ylikaiken (tämäkin klisee tuli kirjoitettua!)

mutta... se että nauttii lapsistaan ei aika poista sitä tosiasiaa, että voisi välillä myös nauttia kumppanistaan ja omasta ja/tai yhteisestä ajasta. Ja se mitä tässä olen toitottanut niin pitäisi mielestäni olla edes jonkinlainen tasa-arvo menemisissä.. eli kun toinekin voi mennä, niin toinenkin pääsisi. Enkä tarkoita nyt sitä baaria, siitä meidän perheessä ei ole kiinnostunut kumpikaan. Vaan esim. muuten kaverien näkemistä, urheilemista, matkustelua...

Oikeasti mulla ei ole edes suurta tarvetta "itseni" takia mennä, eli nautin kyllä ihan rehellisesti lasten kanssa olosta, MUTTA haluisin osittain mennä juuri tämän tasa-arvoisuuden takia, ja siksi, että jos ja kun mieheni hoitaisi lapsia vaikka 1-2 päivää putkeen niin saisi uudenlaista näkökulmaan tähän lapsiperheen arkeen.. ja jos ja kun minä olisin esim. kaverien kanssa matkalla, niin saisi myös hän VÄLILLÄ olla se, joka miettii mitä minä teen reissuissani.. kun hän nukkuu yksin aviovuoteessani. (enkä todellakaan tarkoita, että häntä haluasin loukata tai millään tavalla pettää, vaan sitä, että ei välttämättä ole kiva olla yksin ja olla EDES epäilevä toisen liikkeistä)

kiitos edelleen asiallisista kommenteista! Eikä tässä nyt mistään supervakavasta ole kyse, kunhan vain kyselen mielipiteitänne. Ja nyt jo olen jättänyt pettämisepäilyt. Mieheni on vain ajattelematon ja itsekäs, kun on lähdössä yksin - tätä mieltä olan nyt kun ollaan vähän puhuttu asiosta, ja myös hänen veljensä oli juuri tällä kannalla!

 

[hmmmm joo]

Hirveetä sanoa mutta kyllä silti veikkaisin että kyseessä on toinen nainen.

 

[Liila]

Ap puhuu täyttä asiaa ja on ihan oikeassa. Miehelle ei tässä tilanteessa heru yhtään sympatiaa. Kunpa kaikki naiset ajattelisivat yhtä fiksusti. Eri asia sitten onkin saada myös se vähemmän fiksu mies ymmärtämään asian ydin.

Valitettava tosiasia on se, että suurin osa miehistä taitaa olla enimmäkseen vain omaa napaansa ajattelevia, eivätkä ymmärrä todellisesta vauva/lapsiperheen arjesta yhtään mitään.

 

[alkuper yh-kokelas]

Ap puhuu täyttä asiaa ja on ihan oikeassa. Miehelle ei tässä tilanteessa heru yhtään sympatiaa. Kunpa kaikki naiset ajattelisivat yhtä fiksusti. Eri asia sitten onkin saada myös se vähemmän fiksu mies ymmärtämään asian ydin.

Valitettava tosiasia on se, että suurin osa miehistä taitaa olla enimmäkseen vain omaa napaansa ajattelevia, eivätkä ymmärrä todellisesta vauva/lapsiperheen arjesta yhtään mitään.

No JUURIKIN NÄIN asiaa ajattelen
Mukavaa lauantai-iltaa...!

 

[alkuper yh-kokelas]

.. sillä tavalla, että kun huomasi, että oikeasti haluisin tosi paljon mukaan niin kysyikin sitten minua sinne, jos vain lapset saataisiin hoitoon. Mutta ei saatu, joten mulla ei ole mahdolisuutta mennä mukaan. Oli myös puhetta että lapset tulis mukaan, mutta yksissä tuumin päätimme ettei siihen nyt lähdetä kun ilmatkin on näin kylmät.

Hän menee siis sinne ja minä selvitän nyt mahdollisuutta omaan reissuuni, todennäköisesti pääsen myös lähiviikkoina kaverien kanssa pienelle reissulle.

Tilanne siis sikäli ok, että molemmat pääsevät tuulettumaan - mutta ei kylläkään YHDESSÄ, mikä oli (ainakin minun) ykköstoive.

Tämä nyt tiedoksi ainakin hänelle, joka toivoi asiasta "loppuraportti" . Eli kaikki on siis ihan hyvin , vaikkakaan ei ihan täydellisesti Eikä kai kaiken niin täydellista tartte ollakaan.

 

[ModestyB]

Hyvä, että ap:n tilanne näyttää selvinneen. Jälkijunassa kommentoin, että minustakin oman ajan kaipuu on ihan normaalia. Minusta miehen ajoituskaan ei ole itsekäs, koska työmatkan vuoksi kerran tilaisuus tarjoutuu, niin miksi sitä ei käyttäisi hyväksi. Mies varmaan jo tiesi ap:n hankaluuden lähteä imetysaikana, eikä siksi ajatellut pyytää mukaan. Ei se tarkoita, etteikö hän lähtisi mielellään myös vaimonsa kanssa tai etteikö päästäisi/kannustaisikin vaimoa yksin matkaan sitten kun se muuten onnistuu.

Ei tasa-arvo ole sitä, että aina tehdään kaikki juuri samanaikaisesti tai evätään toiselta mahdollisuuksia, kun ei itse voida juuri nyt tehdä samaa. Toki siitä voi seurata kateuden tunnetta, sen kanssa pitää vaan oppia tulemaan toimeen ja toisaalta voi iloita toisen puolestakin. Avioliiton aikana homma tasoittuu kyllä, kun molemmat siitä huolehtivat. Joka tapauksessa tulee erilaisia vaiheita molemmille puolisoille, että välillä pääsee irrottautumaan, välillä ei. Esim. omat ja lähipiirin sairastumiset ja työtilanteet vaikuttavat.

Kaikki työmatkoilla käyneet tietävät, ettei se lomaa ole. Saa ehkä nukkua yön rauhassa, mutta ei omassa sängyssään, eikä vapaata aikaa yleensä juuri ole työnantajan kustannuksella nykypäivänä.

 

[ModestyB]

Vielä jatkan sen verran, että miehen olisi kyllä pitänyt neuvotella omasta lomastaan ensin, kysyä alunperin, että sopiiko tämä juuri nyt. Siinä hän kyllä teki ajattelemattomasti.

 

[aamen tälle]

Ei tasa-arvo ole sitä, että aina tehdään kaikki juuri samanaikaisesti tai evätään toiselta mahdollisuuksia, kun ei itse voida juuri nyt tehdä samaa. Toki siitä voi seurata kateuden tunnetta, sen kanssa pitää vaan oppia tulemaan toimeen ja toisaalta voi iloita toisen puolestakin.

Erittäin hyvin sanottu.

 

[toisaalta ja toisaalta]

On totta, että jokaisella on tarve omaan aikaan ja oikeus sitä myös saada. Mutta se pätee myös siihen, että äidille annetaan sitä omaa aikaa. Usein miehet ottavat etuoikeutetusti sen oman ajan. Äiti saa sitä sitten jos saa. Ja monesti ajatellaan, että äidin oma aika on sitä kun arkena kotona lapsi/lapset ovat päikkäreillä. Ei se kyllä sitä ole. Jos malttaa olla tekemättä kotihommia, niin silti olet sidottu sinne kotiin ja hälyytysvalmiina koko ajan. On ihan eri asia päästä sitä omaa aikaa viettämään kodin ulkopuolella kuin olla koko ajan korvat höröllä valmiina taas toimimaan äitinä.

Sitä en vähättele ollenkaan etteikö miehilläkin ole rankkaa hoitaa työt ja sitten vielä kotielämä päälle. En myöskään vähättele työreissujen raskautta. Mutta myös miesten on hyvä muistaa, että se pikkuvauva/lapsi-aika on hyvin lyhyt. Minusta myös miesten on pystyttävä lykkäämään omia mielitekoja kyseisen ajan jakson ajan ja olla tukena perheelle. Täytyy muistaa nauttia siitä ajasta, se on niiiin lyhyt. Tätähän äideille aina toitotetaan

 

[nauttia...]

mä nautin lasten kanssa olemisesta, mutta tauot ovat tarpeen! tai muuten muuttuu puuduttavaksi. Oikeasti. Joten antakaapa itsellenne ja puolisoillenne mahdollisuus taukoihin. Muuten "pakkonauttiminen" muuttuu huonoksi omatunnoksi siitä, ettei nautikaan arkielämästä enää.
kokemusta on....

 

[ap yh-kokelas]

On totta, että jokaisella on tarve omaan aikaan ja oikeus sitä myös saada. Mutta se pätee myös siihen, että äidille annetaan sitä omaa aikaa. Usein miehet ottavat etuoikeutetusti sen oman ajan. ............ Mutta myös miesten on hyvä muistaa, että se pikkuvauva/lapsi-aika on hyvin lyhyt. Minusta myös miesten on pystyttävä lykkäämään omia mielitekoja kyseisen ajan jakson ajan ja olla tukena perheelle. Täytyy muistaa nauttia siitä ajasta, se on niiiin lyhyt. Tätähän äideille aina toitotetaan

Kiitos taas kommenteista.

Ylläoleva teksti (en muista kenen se oli) on osuvasti kirjoitetu - juuri se mikä minua häiritsee..

..elikkä että äiti kyllä voi/hänen täytyy odottaa, että tulee taas se aika (imetyksen ja pikkulapsivaiheen ) jälkeen, että pääsisi jonnekin pidemälle reissuun. MUTTA MUTTA... miesten ei jostain syystä vaan tarttekaan odottaa sitä aikaa. JOLLOIN VARMASTI MONI ÄITI SIELLÄ KOTONA ON AIKA KYPSÄ MIEHEENSÄ, KOSKA KYLLÄHÄN TÄLLAINEN KÄYTÖS LOUKKAA! ainakin minua loukkaa se, tiedän jo, miten surullinen olen kun hän soittaa ja viestitää kuinka kivaa hänellä on siellä matkakohteessa minne minä en päässyt LASTENHOIDON takia, huom huom!!! koska MINULLA ON NYT ne pienet lapset hoidettavana!? ei toki se ollut este sille, että mieheni näin tilaisuuden tullen sopivasti pääsi yhdistämään työreissun pieneen lomailuun. EIVÄT YHTEISET pienet lapsemme olekaan jostain kumman syystä hänelle mikään este....????!!!!!

ps. bonuksena vielä meidän tilanteessa on nyt, että puolivuotias sairastui, eli olen täällä sitten ensi viikonlopun pahimmassa tapauksessa sairaan lapsen kanssa (toivottavasti ja tod. näk. kuitenkin parantuu) mutta joka tapauksessa olen täällä ensi viikonlopun yksin väsyneenä tästä päivien sairastelusta ja valvotuista öistä... (nyt nousi säälipisteet kattoon )

 

[ddgfhhg]

mä nautin lasten kanssa olemisesta, mutta tauot ovat tarpeen! tai muuten muuttuu puuduttavaksi. Oikeasti. Joten antakaapa itsellenne ja puolisoillenne mahdollisuus taukoihin. Muuten "pakkonauttiminen" muuttuu huonoksi omatunnoksi siitä, ettei nautikaan arkielämästä enää.
kokemusta on....

Eiköhän jokainen äiti ole antanut puolisollensa ihan riittävästi taukoja. Tässähän on kyse siitä, kun mies ei vastavuoroisesti huomioi puolisoaan. Eli tässä tilanteessa miehen olisi fiksuinta pysyä perheensä luona, koska äiti ei imetyksensä takia pääse vastavuoroisesti tuulettumaan pidemmälle reissulle. Kyllä niille reissuille ehtii myöhemminkin sitten kun vauva on vähän kasvanut, sekä äiti että isä.

 

[juan jesus]

Törkeää käytöstä mieheltäsi. ...
. Tsekkaapa miehesi puhelin, jos pystyt. Jos kaikki puhelutiedot on pyyhitty pois, niin syytä epäilyksiin on.

Ja toisen puhelimen ratsaaminen ei ole törkeätä?
Ja tosiaan alkup. kirjoittajan mies käy TYÖmatkoilla, pitäiskö niistä sitten kieltäytyä kun pikkuvaimolla on ikävää ja rankkaa? Kai on järkevääkin antaa välillä miehenkin vähän relata?
Jotkuthan ne vahtii kumppaneitaan niin että kioskikäynnin jälkeenkin epäillään pettämisestä...

 

[ap yh-kokelas]

Ja tosiaan alkup. kirjoittajan mies käy TYÖmatkoilla, pitäiskö niistä sitten kieltäytyä kun pikkuvaimolla on ikävää ja rankkaa? Kai on järkevääkin antaa välillä miehenkin vähän relata?
Jotkuthan ne vahtii kumppaneitaan niin että kioskikäynnin jälkeenkin epäillään pettämisestä...

Juan jesukselle:
kommentoit, että "pikkuvaimolla on ikävää ja rankkaa". Tällaisia sananmuotoja en ole missään vaiheessa käyttänyt, koska näin ei ole!!! Ei mulla ikävää tai rankkaa ole (alussa totesin, että "olen väsynyt välillä" mutta sehän on selvä asia), vaan se mikä minua harmittaa, on se tosiasia, että TYÖmatka jatkuu omana lomana, kun minulla ei ole vastaavaan mahdollisuutta. Kuten moni on tässä ketjussa jo kommentoinut, niin NÄMÄ OMAT MENOT PITÄSI OLLA TASAPAINOSSA PUOLISOIDEN JA MUUN PERHE-ELÄMÄN KANSSA! Tietenkin annan mieheni mieluusti välillä relata, mutta kiyllä oikeasti toivon, että MINULLAKIn olis relaamiseen jossain välillä mahdollisuus

mutta olen paremmalla mielellä jo (kun on omakin pieni reissu jo varmistunut!), enkä todellakaan aio puhelinta tutkia.. tai lähteä tosiaan kioskireissulle varjostamaan...

 

[pikkuvaimoke]

Juan jesukselle sen verran, että tuo lause "pikkuvaimolla on rankkaa" kuvastaa täysin sun asennetta siihen, että ajattelet kotielämän olevan pelkkää lomailua ja lekottelua. "Pikkuvaimoilla" tosiaan on monesti hyvinkin rankkaa ihan oikeasti. Kyllä se kodin- ja lastenhoito ihan työstä käy. Sopii itse kokeilla pitemmän aikaa. Itse kun palasin työelämään kolmen vuoden kotona olon jälkeen, niin tuntui kuin olisi lomalle päässyt. Jos nyt kärjistetysti sanotaan Ja minullakin on kuitenkin aika vaativa työ.

Minä allekirjoitan myös tuon jonkun edellä kirjoittaneen ajatuksen, että kun äitikin kerta ns. joutuu laittamaan menonsa ja mielitekonsa telakalle pikkuvauva-ajan ajaksi, miksei sitä tekisi myös isä. Enkä tällä tarkoita, että mitään rentouttavaa omaa aikaa ei olisi vaan, että suurimmat matkat ynm. siirrettäisiin myöhemmäksi. Kahden kauppahan se perheen pyöritys on.

 

[ymmärrän aloittajaa hyvin]

Ei tasa-arvo ole sitä, että aina tehdään kaikki juuri samanaikaisesti tai evätään toiselta mahdollisuuksia, kun ei itse voida juuri nyt tehdä samaa. Toki siitä voi seurata kateuden tunnetta, sen kanssa pitää vaan oppia tulemaan toimeen ja toisaalta voi iloita toisen puolestakin. Avioliiton aikana homma tasoittuu kyllä, kun molemmat siitä huolehtivat. Joka tapauksessa tulee erilaisia vaiheita molemmille puolisoille, että välillä pääsee irrottautumaan, välillä ei. Esim. omat ja lähipiirin sairastumiset ja työtilanteet vaikuttavat.

Milloinhan normaalissa keskiverrossa lapsiperheessä alkaa se ajanjakso, jolloin isä on enemmän kiinni lapsissa sekä kodin rutiineissa kuin äiti ja äidillä on mahdollisuus mennä omia menojaan isän jäädessä kotiin "iloitsemaan hänen puolestaan"? Omien ja lähipiirin kokemusten mukaan sairastuneet ja vanhat sukulaisetkin tuppaavat jotenkin kuin luonnostaan jäämään ensisijaisesti naisten hoidettaviksi jossa miehet enintään väliaikaisesti "auttelevat" ja sekin vaatii aina erillistä sopimista asiasta.

 

[tasa-arvoapa hyvinkin...]

Ei tasa-arvo ole sitä, että aina tehdään kaikki juuri samanaikaisesti tai evätään toiselta mahdollisuuksia, kun ei itse voida juuri nyt tehdä samaa. Toki siitä voi seurata kateuden tunnetta, sen kanssa pitää vaan oppia tulemaan toimeen ja toisaalta voi iloita toisen puolestakin. Avioliiton aikana homma tasoittuu kyllä, kun molemmat siitä huolehtivat. Joka tapauksessa tulee erilaisia vaiheita molemmille puolisoille, että välillä pääsee irrottautumaan, välillä ei. Esim. omat ja lähipiirin sairastumiset ja työtilanteet vaikuttavat.

Milloinhan normaalissa keskiverrossa lapsiperheessä alkaa se ajanjakso, jolloin isä on enemmän kiinni lapsissa sekä kodin rutiineissa kuin äiti ja äidillä on mahdollisuus mennä omia menojaan isän jäädessä kotiin "iloitsemaan hänen puolestaan"? Omien ja lähipiirin kokemusten mukaan sairastuneet ja vanhat sukulaisetkin tuppaavat jotenkin kuin luonnostaan jäämään ensisijaisesti naisten hoidettaviksi jossa miehet enintään väliaikaisesti "auttelevat" ja sekin vaatii aina erillistä sopimista asiasta.

Tämä on totta. Totta kai poikkeuksiakin on mutta näinhän se tuppaa olemaan. Senpä takia tuo toisen puolesta iloisena oleminen on vähän tekopyhän kuuloista. Sillä jos perheessä mies on sitä sorttia, että hän nappaa oman aikansa ilman neuvotteluja tasaisin väliajoin perheen pikkulapsiaikana, hän tulee kyllä olemaan sitä jatkossakin.

 

[ap yh-koelas]

nimimerkki "Ymmärän aloittajaa hyvin" kirjoitti:
[/quote]
Milloinhan normaalissa keskiverrossa lapsiperheessä alkaa se ajanjakso, jolloin isä on enemmän kiinni lapsissa sekä kodin rutiineissa kuin äiti ja äidillä on mahdollisuus mennä omia menojaan isän jäädessä kotiin "iloitsemaan hänen puolestaan"?

Tämä on niiin totta tämä toteamus. Mutta toisaalta, ymmärrettävää se onkin, sillä äidillä ehkä on "läheisempi" ja kiinteämpi suhde lapsiin kuin isillä ja äidit voivatkin tästä olla iloisia (ja minäkin olen).

Siitä taas seuraa, että miehet jotenkin kuitenkin pitävät itseään ENEMMÄN etuoikeuttettuina menemään omiin menoihinsa on sitten lapset kuinka pieniä tahansa ja mikä tahansa perhetilanne vaan, puhumattakaan äidin tarpeista ja väsymyksestä.

Tässä tullaankin sitten lopulta siihen kysymykseen, että kumpi sitten on raskaampaa - se työnteko + perhe-elämä-yhdistelmä (useimmiten isillä) tai sitten se niin sanottu "vain kotona" -olo ja kotiäidin hommat, kuten lastenhoito ja kodinhoito (meillä ainakin hyvin pitkälti minun heiniäni).

Tähän kiperään kysymykseen onkin sitten hyvin vaikea vastata, koska minä en ole päivääkän mieheni töitä tehnyt... ja mieheni taas ei ole tätä kahta vuotta yhtäjaksoisesti pyörittänyt tätä kotirumbaa, niinkuin minä. Näin ollen, meidän onkin aika vaikea täydellisesti ymmärtää miltä toisesta tuntuu, ja kuinka väsynyt toinen on. Tämä sama ongelma lienee hyvin tuttu monille?

Tuo oli muuten aika "hauska" kommentti, että isä jäisi "kotiin iloitsemaan äidin puolesta" kun äiti olis omissa menoissaan! Tämä on just se asenne, jota mieheni multa odottaa... eli mun pitäisi vaan iloisena odotella häntä, ja olla iloinen kun hän matkoiltaan soittelee ja kertoo kuinka kivaa on (kun esim. työt on tehty ja koittaa vapaa-aikaa työreissun aikana). Tästä esimerkkinä kun viestitti euroopan työreissulta (joka n. puolet töitä, puolet vapaa-aikaa) niin totesi, että "olisi kiva jos tekin olisitte täällä"! No juu, olishan se ollut kivaa niin!? Ei vaan sitä ennen matkaa kertaakaan todennut... eikä mitään tehnyt siihen suuntaan että me oltais sinne lähdetty. Ilmoitti vain että "olen silloin sitten pois to-su". Ymmärtääkseni tämä kyseinen reissukaan ei ollut "täysi pakko " suorittaa töiden takia, se oli aika lailla vapaamuotoinen työmatka.. mutta tietysti häenlle kiva tilaisuus ottaa sitä "rentoa omaa aikaa" työreissun yhteydeen (mikä taas toi sitten minulle lisää sitä arjen pyöritystä yksin). Olisi ainakin ollut kiva, jos siitäkin olisi kanssani enemmän keskustellut, tyyliin, että "olisikohan nyt ok, että sinne lähden..ja pärjäättekö?"

Sitten taas jos joskus minä olen pienellä vapaahetkellä, esim. ostoksilla, tai kaverin luona, vaikka 2-5 tunnin vapaalla.. niin jaksaa hyvin usein "ylistää" kuinka on hoitanut lapset ja piikittää, että "äiti oli taas vaan siellä ja siellä...." Tämän kyllä sanoo pilke silmäkulmassa (tietäen että paljon mulla ei ole vapaa-aikaa) mutta silti se pitää sanoa, jolloin saa mulle pienestäkin vapaasta huonon omatunnon ja ikävän olon.

 

[Milla Maqia]

Sitten taas jos joskus minä olen pienellä vapaahetkellä, esim. ostoksilla, tai kaverin luona, vaikka 2-5 tunnin vapaalla.. niin jaksaa hyvin usein "ylistää" kuinka on hoitanut lapset ja piikittää, että "äiti oli taas vaan siellä ja siellä...." Tämän kyllä sanoo pilke silmäkulmassa (tietäen että paljon mulla ei ole vapaa-aikaa) mutta silti se pitää sanoa, jolloin saa mulle pienestäkin vapaasta huonon omatunnon ja ikävän olon.

Älä ota vastaan sitä syyllisyyden tunnetta ja pahaaoloa siitä, että olit poissa ja lapset isin kanssa kotona. Kieltäydyt vaan totaalisesti kokematta mitään syyllisyyttä poissa olosta ja omasta ajasta. Tämä vaatii kyllä aika paljon harjoittelua ja toistoja. Enkä tarkoita, että pitäisi juosta urakalla omissa menoissa, vaan sitä että toistelet itsellesi, että "on ihan ok että mulla on omia menoja joissa lapsi ei ole mukana". Ja jos miehesi yrittää piikittää, vaikkakin pilke silmäkulmassa, niin lopetat moiset piikitykset alkuunsa sanomalla kuinka pahamieli sinulle siitä tulee! Tuskin miehesi on mikään tunteeton hirviö, joka haluaa tahallaan mieltäsi pahoittaa. Usein miehet eivät vain tunnu ajattelevan, tai ajattelevat jotain...hmmmm... en tiedä mitä!

Voimia sinulle arkeen ja miehen työmatkojen ajaksi!

Milla

 

[täällä päin]

Meillä ei kyllä ikinä ole ollut ongelmia tasa-arvoisuuden kanssa. Itse palasin töihin puolentoista kuukauden päästä ja omaa aikaa on aina ollut. Voin siis tehdä töitä kotoa käsinkin, samoin mies. En imettänyt, joten sekin tietty vaikutti, että sain mennä vapaammin ja hoitaminen oli alusta asti fifty-fifty. Pitään tätä lasta kyllä mietittiinkin. En olisi suostunut tähän ilman täyttä varmuutta siitä, että en joudu jäämään kotiin lapsen kanssa missään vaiheessa ja kaikki työt jaetaan tasan, niin lapsen hoito kuin kodinhoitokin. Onneksi työmme mahdollistavat tämän.En ehkä olisi suostunut tähän tiukkaa vuorotyötä tekevän miehen kanssa. Silloin olisin varmaan väkisinkin joutunut kotiäidiksi.

Ja lapsia vain yksi. Toista en ehkä edes halua. Hoitajia on riittänyt ja lapsi on helppo. Voin kyllä sanoa, että elämäni ei ole juurikaan muuttunut menojen suhteen. Asumme myös kaupunkimme keskustassa, joten helppo lähteäkin. Melkein aina pääsen, kun haluan. Samoin mies. Perinteiset roolit on meillä heitetty romukoppaan ja lapsi on yhteinen projektimme. Olenkohan tavallista onnekkaampi

 

[ap yh-kokelas]

moi taas
Tämä äskeinen kirjoittaja on ihan onnellinen omassa tilanteessaan, ja onnittelut siitä. Kaikki olemme erilaisia, minulle esim. on alusta asti ollut suuri halu imettää pitkään, olen kokenut sen helpoksi (koska reissamma aika paljon, siis perheenä) ja muutenkin koen ja luulen että siitä on lapselle hyötyäkin terveydelle.
Jokainen siis tavallaan.

aika moni on täällä ymmärtänyt pointtini, jota olen toitottanut, eli että olisin toivonut mieheltäni niin paljon kunnioitusta ja kykyä asettautua minun tilanteeseeni, että oliisin kovasti halunnut että olis jättänyt tämän työreissun pidennyksen (oman loman siis) nyt vielä väliin, totta on, että olen siitä hyvin katkera ja pahalla mielellä, ollut jo viikon verran. Ja surullisempi vielä olen viikonloppuna kun hän sieltä soittelee kuinka kivaa on - paikka on sellainen mihin minäkin olisin tosi paljon halunnut. Ja hän tietää tämän, silti meni, sulkee siis silmänsä ja korvansa vain minun mielipahaltani.

Kun pystyy olemaan näin tunteeton ja kylmä, niin olen tässä alkanut epäilemään jo että välittääkö minusta "tarpeeksi "sittenkään ja rakastaako minua - ja jaksanko minä edelleen vain rakastaa häntä, vaikka kerta toisensa jälkeen joudun pettymään... Tämän tunteeni olen hänellekin pari kertaa sanonut,mutta se vaan sivuutetaan tai sitten hän ei osaa ollenkaan ymmärtää kuinka surullinen olen.

Vaikka minulla onkin nyt oma reissu varattu kaverein kanssa (1 yö poissa, 2 päivää) niin ei se poista sitä inhotavaa tunnetta mikä on tulevana viikonloppuna kun taistelen miten saan lapset nukkumaan.. .herään öisin imettämään ja mietin miksi se toinen on mieluummin yksin kuin jakaa perhe-elämän täällä meidän kanssamme??

kiitos taas vastauksista! nyt pitää mennnä, vauva heräs...

 

[Alessia]

Hei ap, nyt unohdat nuo välittääkö hän tarpeeksi -ajatukset! Miehet ja naiset nyt vaan sattuvat olemaan erilaisia, ja valitettavasti miehet eivät tosiaan ymmärrä naisten tunteita. Turha odottaa, että he osaisivat lukea rivien välistä mitään. Ja yleensä eivät ymmärrä edes suoraa puhetta! Joskus olen pitkään ja rauhallisesti selittänyt miehelleni että olen jostain pahalla mielellä, ja kun luulin hänen ymmärtäneen, niin hänen mielestään mä olinkin vaan kilahtanut ilman mitään syytä

Vähän niin se on, että nalkutuksesta ei pääse vaimoa vaihtamalla ja empatiaa ei saa miestä vaihtamalla. Se ei ole vika, se on ominaisuus!

 

[ap yh-kokelas]

HUomenta Alessia,

No tuo on muuten ihan totta, että eipä varmaankaan naisen ja miehen pysyviä eroja kukaan milloinkaan pysty muuttamaan - ja tylsäksihän se kävis jos naiset ja miehet olis samanlaisia ja ymmärtäisivät täydellisesti toisiaan!?

Mies nyt sitten lähti tänä aamuna (to) ja palailee sunnuntai-iltana. Aika pitkä pätkä on tuolle meidän 2.5 vuotiaalle odotella iskää, kun muutenkin häntä odottaa jo töistä kovasti kotiin. Kyllähän minä pärjään näiden lasten kanssa, ei siitä oo ollenkaan kyse, vaan se mitä tässä nyt olen toitotellut ja vähän säälipisteitäkin keräillyt, on se tosiasia, miltä tuntuu kun mies "pystyy tekemään mulle tällaista", eli ottaa tosta vaan oman lomansa välittämättä miltä minusta tuntuu. (toki siinä on se lieventävä ja ymmärrettävä asianhaara, että on tässä lomapaikassa ja "valmiiksi", jolloin osittain ymmärrän häntä kyllä).

Se mikä minua oikeasti pelottaa, on , että pystynkö koskaan unohtamaan nämä katkerat tunteet?? jäävätkö ne ikävinä muistoina kaivertamaan mieltä pitkäksikin ajaksi... ja ovat suureksi haitaksi suhteellemme. Tätähän ei kukaan tiedä, ja tästä "vaarasta" miehellekin puhuin... mutta sinnehän se meni: toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Niin se vielä lisättököön, että syksylläkin oli vastaava reissu, eli ensin työtä ja siihen liittyvä vapaaosuus. Eli en mä nyt ihan yhden pienen reissun takia tässä ole mieltäni pahoittanut ja mielestäni en marmata turhasta. Musta mikään ei ole turhaa miettimistä tai keskustelua silloin, jos toinen osapuoli suhteessa on surullinen ja tuntee mielipahaa, ei saa nukuttua jonkun asian takia jne.

ps. Alessia: olen muuten kesäkuulainen, meidän pienet on suht samanikäisiä muistaakseni, meidän on synt. 28.6. ja la:t meillä tais olla molemmilla siinä juhannuksen tienoilla..?

 

[fgfksdl]

Eipä tuota alkuperäisen narinaa lukiessa voi muuta miettiä, kuin että kukahan se on itsekäs tuossa parisuhteessa. Oikeesti kannattais katsoa vähän välillä peiliinkin.