isän oma reissu 3 vrk ok?

[no juu]

Meillä samantyyppinen tilanne, kuin sinulla ap.
Vauva on puolisen vuotta vanha ja mies tahtoo lähtiä reissulle kavereiden kanssa muutamaksi päiväksi keväällä. En halunnut olla ikävä vaimo, joten annoin miehen itse päättää reissusta, vaikka kyllä olin ehdottomasti sitä mieltä, että ei tänä vuonna, kun vauva on pieni ja minä kotona muutenkin koko ajan. Mies päätti kuin päättikin lähteä reissuun, koska "kiva nähdä kavereita" ja "muutenkin töissä koko ajan". JUST.

Siitähän se riita alkoi. Matka oli varattu ja minä aivan raivona. Mies ihmetteli, että en kieltänyt, jos kerta olin sitä mieltä. Niin juu, mutta kun toivoin (ja uskoin) että olisi itse tajunnut tämän kerran jättää väliin. Voinko siis valittaa, kun en kieltänytkään - mutta onko vaimon tehtävä kieltääkään aikuiselta mieheltä tällaisia, eikö omankin järjen ja vastuuntunnnon käyttö ole sallittua?

Minä koen tämän hyvin epäreiluksi, koska mies muutenkin töissä ja enemmän omissa menoissaan ja minä omasta urastani luopunut vauvan vuoksi. Että suututtaa. Eli siis kaikki sympatia sinun puolellasi ap!

 

[jepsjee...]

Mä en myöskään osaa kieltää aikuista ihmistä. Tosin meillä kumpikin menee aika harvoin mihinkään ja sitten kun on jotain menoa (mies kavereiden kanssa mökille, minä yleensä kursseille) niin siitä ilmoitetaan hyvissä ajoin. Ei niinkään kysytä "lupaa". Mun mielestä aikuisen ihmisen pitää tietää missä raja menee ja osata arvioida käykö liian usein jossain. Itse lähdin neljän päivän kursseille, kun vauva oli 7kk ja mies piti tällöin lomaa ja hoiti lasta. Ei tästäkään neuvoteltu. Mies taas käy noin 2-3 kertaa vuodessa miesten kesken laskettelemassa tai mökkireissuilla. Musta on ihan ok tällaiset reissut, kunhan ne eivät vie kaikkia viikonloppuja tai edes joka toista....

 

[tosi ikävää]

Meillä samantyyppinen tilanne, kuin sinulla ap.
Vauva on puolisen vuotta vanha ja mies tahtoo lähtiä reissulle kavereiden kanssa muutamaksi päiväksi keväällä. En halunnut olla ikävä vaimo, joten annoin miehen itse päättää reissusta, vaikka kyllä olin ehdottomasti sitä mieltä, että ei tänä vuonna, kun vauva on pieni ja minä kotona muutenkin koko ajan. Mies päätti kuin päättikin lähteä reissuun, koska "kiva nähdä kavereita" ja "muutenkin töissä koko ajan". JUST.

Siitähän se riita alkoi. Matka oli varattu ja minä aivan raivona. Mies ihmetteli, että en kieltänyt, jos kerta olin sitä mieltä. Niin juu, mutta kun toivoin (ja uskoin) että olisi itse tajunnut tämän kerran jättää väliin. Voinko siis valittaa, kun en kieltänytkään - mutta onko vaimon tehtävä kieltääkään aikuiselta mieheltä tällaisia, eikö omankin järjen ja vastuuntunnnon käyttö ole sallittua?

Minä koen tämän hyvin epäreiluksi, koska mies muutenkin töissä ja enemmän omissa menoissaan ja minä omasta urastani luopunut vauvan vuoksi. Että suututtaa. Eli siis kaikki sympatia sinun puolellasi ap!

Ai ei muutamaksi päiväksi kun vauva on pieni? Mikäs siinä on ongelma, en ymmärrä. Ja ei millään pahalla, mutta ei kai kukaan sinua ole pakottanut luopumaan urastasi. Kyse on valinnoista. Ja asioista kannattaa keskustella ja vertailla näkemyksiä ennen kuin toimii(ts.tekee lapsen). Kuulostaa ehkä rankalta, mutta tällaisissa tilanteissa olisi äidin vain otettava se oma aika ja sitä kautta mieskin ymmärtää tilanteen ja alkaa ottaa enemmän vastuuta, kun on pakko.

Ja ihan oikeasti, mistä te löydätte tuollaisia miehiä ja sitten vielä kiltisti jäätte kotiin hajottamaan itseänne..?

 

[ap yh-kokelas]

Meillä samantyyppinen tilanne, kuin sinulla ap.

En halunnut olla ikävä vaimo, joten annoin miehen itse päättää reissusta, vaikka kyllä olin ehdottomasti sitä mieltä, että ei tänä vuonna, kun vauva on pieni ja minä kotona muutenkin koko ajan. Mies päätti kuin päättikin lähteä reissuun, koska "kiva nähdä kavereita" ja "muutenkin töissä koko ajan". JUST.
-----jatkuu .... Mies ihmetteli, että en kieltänyt, jos kerta olin sitä mieltä. Niin juu, mutta kun toivoin (ja uskoin) että olisi itse tajunnut tämän kerran jättää väliin. Voinko siis valittaa, kun en kieltänytkään - mutta onko vaimon tehtävä kieltääkään aikuiselta mieheltä tällaisia, eikö omankin järjen ja vastuuntunnnon käyttö ole sallittua?

"no juu" kirjoitti ylläolevan, ja se on kuin minun suustani/päästäni. Eli me naiset ODOTAMME tosiaan, että miehellä olisi sitä järkeä ja tilannetajua, mutta ei niin ei. itseäänhän ne pitkälle ajattelevat. Kun meillä keskusteltiin reissusta ja ihmettelin miksi haluaa olla yksin reissussa (on siis YKSIN, ei kaverien kanssa, niin se on musta vähän outoa ja epäilyttävääkin, vaikka en pettämiseen usko) .. niin hän totesi "haluan vaan olla välillä niin ettei tartte huolehtia kuin itsestään"!!?? minusta aika idiottimainen kommentti. Voiko perheenisä tai äiti enää vain HUOLEHTIA VAIN ITSESTÄÄN kun on kerran mennyt tosiaan perhettä hankkimaan.

Vielä sinulle "tosi ikävää": ei tässä varmaan minulla, eikä muillakaan kirjoittajilla ole pointti se, ettei pärjäisi sitä muutamaa päivää, vaikka lapset on pieniä jne, mutta se pointti,ettei itsellä ole mahdollisuutta mennä (niin helposti) tekee minusta tällaisesta isän ratkaisusta itsekkään ja ajattelemattoman.

terv. ap

 

[ap yh-kokelas]

äskeinen lainaus meni vähän pieleen, eli eka kappale on "no juun" kirjoittama ja minä kommentoin siitä eteenpäin..

 

[ModestyB]

Arjessa se ajattelevaisuus ja osallistuminen punnitaan, ei satunnaisilla omilla/kaverireissuilla. Olisiko niin, ettei ap ja mahdollisesti osa muista kommentoijista ole tyytyväinen siihen panokseen, jonka miehensä pistää perheeseen ihan siinä jokapäiväisessä elämässä ja siksi tällaiset yksittäiset irrottautumiset saavat (minusta) suhteettoman suuren painoarvon?

Jos kyse on tästä epäilemästäni, niin ottakaa keskusteluun nimenomaan se arki. Ihmisen on viihdyttävä jokapäiväisessä elämässään, vaikka joka päivä tai viikko ei olekaan juuri sieltä omasta unelmakansiosta. Silloin on aika sama mitä puoliso tekee muutamana vuorokautena vuodessa (pettämistä ja laittomuuksia lukuunottamatta).

Välillä se parin päivän oma irtiotto todellakin on perheen kokonaisuuden kannalta "kustannustehokkaampaa" kuin käyttää aika perheen kesken. Välillä taas voi huomata, että eihän tällaisessa oman ajan otossa ole mitään järkeä, voin paremmin, kun olen perheeni kanssa. Ja sekin on HYVÄ huomio saada tehdä.

On totta, että nainen saa usein tehdä enemmän järjestelyjä ja nähdä enemmän vaivaa järjestääkseen itselleen oman irtioton, myös kun ei enää ole imeväisiä tai muutenkaan ihan pikkulapsia talossa. Toisaalta omista housuista ei näe kaikkea sitä, mitä toinen käy läpi. Parisuhdetta ei pidä viedä kilpailuksi siitä, kummalla on kovempaa ja ikävämpää!

Jos omat, tämänhetkiset tarpeet eivät nyt ole puolisolle selvät ja tiedossa, ne on tehtävä hänelle selvemmiksi suoralla puheella. Liian moni odottaa toiselta ajatustenlukua, että se olisi sitä oikeaa rakkautta ja ajattelevaisuutta. Lapsillemme jaksamme toistella, että pitää sanoa suomeksi mitä haluaa, eikä vain itkeä ja huutaa tai mököttää, mutta itsellä saman neuvon noudattaminen tahtoo unohtua...

Hyvä myös muistaa, että tarpeet ovat puolisoillakin yksilölliset. Mies voi ihan oikeasti tarvita vaimoaan enemmän omaa aikaa, vaikka käykin töissä, eikä ole kotivanhempana. Tai tarpeet voivat mennä toisinpäin. Tasa-arvoa on, että molemmat saavat suurinpiirtein samassa suhteessa toteuttaa omia tarpeitaan sen mukaan kuin perheen kokonaisuuteen vain sopii.

Miehen kotisidonnaisuus usein lisääntyy vanhenemisen mittaan, sohva kutsuu, vaikka lapset eivät olisi aikanaan kutsuneet. Hyvin todennäköisesti tulee parisuhteessa aika, jolloin nainen menee kursseille, teatteriin ja omiin menoihinsa, mies ei niinkään, vaan haluaisi, että vaimo on siellä kotona myös.

Omien vanhempien hoidosta on sovittava yhdessä yhtä lailla kuin lasten hoidosta ja muusta perhe-elämästä. Omiin lapsiin on hoitovelvollisuus aikuisikään saakka, mutta appivanhempiin ei mitään. Mies kantakoon päävastuun omistaan. Nämä ovat juuri niitä arjen ratkaisuja ja kompromisseja, joista pitää sopia kunnolla.

 

[yeah but nobutyeah]

Minäkin ihmettelen, kuten joku tuossa ylempänä, mistä ihmeestä olette löytäneet tuollaisia miehiä? Keskenkasvuisia, itsekkäitä, ilmeisenkin kypsymättömiä. Omassa kaveripiirissäni, puhumattakaan omasta miehestäni, ei ole jälkeäkään tuollaisista miehistä. Muakin ihan ihmetyttää, että aikuista miestä pitäisi/voisi kieltää ja käskeä kuten lasta. Pikkasen on kieroutunutta. Myötätuntoni teille tuollaisten miesten vaimoille!! Huhhuh.

 

[Samaa kokenut---]

Mielestäni kyse on toisen, puolison kunnioittamisesta ja toiveiden ja halujen huomioon ottamisesta. Jos toinen viis veisaa siitä, mitä mieltä esim. vaimo on näistä reissuista tai ei edes anna pieniä toiveita toiselle, että hänellä olisi mahdollisuus tehdä samaa niin kyse on erittäin itsekeskeisestä, jopa narsistisesta ihmisestä. Heidän kanssaan elämä on erittäin haasteellista ja itse joutuu luovimaan tilanteesta toiseen yrittäen siinä elellä, että kaikilla olisi hyvä olla. Itsekäs ihminen ei anna mitään arvoa sille puurtamiselle mitä toinen tekee hänenkin puolestaan!!!

 

[vastarannan kiiskinen]

Olen antanut miehen käydä sekä pikkujouluissa että kaveriporukan järjestämällä reissulla (yleensä ollut kerran vuodessa). Niille reissuille toivotan miehelle tervemenoa, vaikka itsestä tuntuisikin pahalta. Toisaalta minä sitten myös pidän huolen, että saan omaa aikaa, vaikkei yhtään huvittaisikaan lähteä kodista pois. Kuitekin aina huomaa, miten kiva on lähteä reissuun, mutta vielä ihanampaa on palata kotiin.

Vauvan syntymä on parisuhteelle iso koetinkivi. Vauva on niin tarvitsevainen, että siihen pitää kasvaa. Ei sen paremmin äiti kuin isäkään jaksa aina vauvan itkua, yöheräilyä, kakkavaippoja, kun tuntuu siltä, että vauva tarvitsee koko ajan jotain eikä osaa olla hetkeäkään hiljaa. Sellainen sitovuus tuntuu pahalta ja se tunne pitää läpikäydä kummankin vanhemman. En yhtään ihmettele, jos tuntuu siltä, että haluaa paeta tilannetta ja tuntuu ihan kauhealta, että tätäkö tämä seuraavat 18-vuotta on ennenkuin vapaus koittaa, kun elinkautinen tuomio linnassakin olisi lyhempi!!!

Asioista pitäisi vain pystyä keskustelemaan puolisoiden kesken. Tilanteen tekee vaikeaksi se, että lapsi on haluttu ja äiti on vielä hormonimyrskyssään erittäin arka kaikelle kommentoinnille. Siinä on ristiriitaa, että rakastaa lasta ja kuitenkin tajuaa, miten väsynyt on. Erityisesti niissä tilanteissa, jos lapsi on sairas tai jos ei ole kunnolla hoitoapua saatavana, niin ei yhtään ihme, jos eroja tulee paljon tai jos mies hyppää vieraaseen petiin hakemaan vipinää elämäänsä.

 

[symppaan]

Minulla on sympatiat täysin AP:n puolella. Itsellä on niin hyvä tilanne, että mies on nimenomaan lykännyt kaikkia menojaan silloin kun lapset ovat olleet vauvaikäisiä. Töissään hän on asemassa, että voi itse jonkin verran määritellä työreissujensa määrää ja missään nimessä ei olisi tullut mieleenkään, että hän olisi jäänyt työmatkan päälle vielä vapaa-aikamatkailemaan kun minä olisin ollut yksin lapsen/lapsien kanssa kotona. Totta kai työhommat hoidetaan mutta että olisi jääty siihen päälle vielä hummailemaan, niin ei olisi tullut kyseeseenkään. Ja tätä asiaa minun ei ole hänelle tarvinut "nalkuttaa", vaan se on ollut hänen puoleltaankin ihan itsestäänselvää. Tuolla edellä joku kirjoitti, että myös miesten pitäisi muistaa, että se pikkuvauva-aika on loppupeleissä lyhyt aika ja perheen perustaminen ja sen pyörittäminen yhteinen projekti. Ja sitä samaa mies on minulle sanonut jo siinä vaiheessa kun perheen perustamista suunniteltiin.

Siihen miesten ja naisten eroihin, mistä tuolla edellä oli puhetta. Juu, varmasti jonkin verran pitää paikkansa mutta uskon, että kotikasvatuksella on todella paljon tekemistä myös sen asian kanssa kuinka hyvin osaa ottaa muut huomioon. Oman mieheni kohdalla se varmasti on ollut ratkaiseva tekijä. Mies sisaruksineen on kasvatettu tasa-arvoisesti ja niin, että aina on otettava myös muut ihmiset huomioon. Kaikissa heissä se kasvatuksen jälki näkyy myös. Että ei voi vain yksioikeisesti sanoa, että kun on mies, niin on olematon empatiakyvyltään.

 

[nalkuttajaksi muuttunut...]

koskaan en ole kieltänyt mieheltäni reissuja tmv. sillä hän kyllä osaa itsekin yleensä nähdä tilanteen järkevästi. Nyt puolen vuoden hirvittävän kiireisen ja univelkaisen jakson jälkeen huomaan muuttuneeni nalkuttajaksi, sillä mies on alkanut alittaa aitoja hänkin, väsynyt kun on. Meillä heräilijävauva. Mutta huomaan, että oman ajan puute ja väsymys saa mut kateelliseksi tyyliin siitä, että mies "saa" käydä töissä ja tavata aikuisia ja olla rauhassa edes osan aikaa päivästä. Eli ihan väsymys tähän on ajanut!

 

[ap yh kokelas]

moikka vaan,

kovasti asia ainakin herättää keskustelua, ja mukava saada kommenttia, ja vieläpä suurin osa sellaista ymmärtävää ja tukevaa

Tuossa joku kirjoitti, että "äitikin haluaa vauva-arjesta pois, ja on väsynyt..." Se on osaltaan totta, mutta mulla sikäli outo ja erikoinen tilanne, että en kauheesti EDES HALUA pois kotoa, ainakaan yksin, mieluiten sitten mieheni kanssa. Mulla ei siis ole PANIIKINOMAISTA tarvetta omaan aikaan, enkä ole edes järkyn väsynyt, viihdyn lasteni kanssa, mutta... se mikä minua häiritsee on se tosiasia, että mieheni käy JO TÖITTEN puolesta paljon poissa kotoa, lähes joka viikko 1-2 yötä, satunnaisesti voi olla 3-4 päivääkin pois putkeen. Niin TÄMÄN LISÄKSI sitten tällaisena aikana kun on yöheräilyä yms. niin ON SITTEN OTSAA JÄÄDÄ TOSIAAN lomailemaan paikkaan, jonne minäkin niin JÄRKYTTÄVÄN paljon olisin halunnut!! Se ei vaan mahdu päähäni, se on jotenkin tosi loukkaavaa!

Veljenikin juuri ihmetteli, että " eikö ne olekaan ollenkaan X:n lapsia, onko ne VAAN SUN??" kun tokaisin, että ei lapset ollu X:lle mikään este jäädä sinne pariksi päiväksi.

ModestyB mietti, että ehkä meillä ei ole arjessa järjestelyt selvät.. tuo on varmaan ihan totta, eli että en ole normaaliarkeenkaan tyytyväinen ja siksi vielä tuo ylimääräinen reissu tuntuu pahalta. Se on kyllä totta, nyt vasta itsekin heräsin tuohon ajattelutapaan. Olen tietysti tajunnut etten ole arkeen tyytyväinen, mutta TÄMÄN takia varmaan just tämä kyseinen matkakin tuntui ikävältä. JA OLEN HÄNELLE PUHUNUT MONET KERRAT SUORAAN, ITSE ASIASSA ALOITIN PUHUMISEN VIIME MAALISKUUSSA!!! HEH HEH. Eli silloi jo avoin keskustelun siitä, että tulen tarvitsemaan sitten enemmän apua esim. iltanukutuksiin, kun tulee vauva taloon (siis isompi oli silloin 1.5 v ja odotin toista) no puheissaan kyllä voi luvata sitä ja tätä, mutta kun itse arki rullaa... niin useimmiten nykyään hän simahtaa itse noin yhdeksältä (koska on töissä raskasta, enkä sitä kiellä) ja minä taistelen yksin lähes joka ilta, jotta saan lapset nukkumaan.

Ja mitä tulee tuohon ikäjuttuun, jota joku mietti..ja lasten hankinnan "valmiuteen" niin hän lähentelee jo 40v! ja on itseasiassa jo isompikin lapsi entisestä suhteesta... joka yllätys yllätys on päättynyt siis eroon. (joskus jaksoin miettiä että miksi ihmeessä ne on eronneet aikoinaan - nyt en enää ihmettele)

Nyt olen kyllä tosi tosi maassa.. nyt kun sitten on se aika, että hän on lähtenyt ja minä tosiaan jatkan päivästä päivään, arkena ja sunnuntaina tätä samaa päivärumbaa, onneksi sentään ystäviä tulee käymään piristämään. Ulkoillaan paljon ja touhutaan lasten kanssa, siten jaksan. nämä mukavat asiat ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että tuntuu, kuinka koko ajan irtaudun miehestäni "poispäin" hänen tehdessään talliasta ja loukatessa minua tällä tavalla. Tuntuu kuin hän olis tahallaan oikein loukannut minua ja vetänut "maton jalkojeni alta" tekemällä just tämän reissun jollaiseen minäkin olisin halunnut!

kiitos vastauksista ja ymmärtämisestä!

 

[nalkutuskausi ohi]

Miehen työreissujen aikana nainen on yksinhuoltajana ja joutuu pyörittämään koko arjen yksin, mikä on todella raskasta. Ei siis ole ihme, että vaimo odottaa viikonloppua (tai miehen vapaapäiviä) malttamattomana, jolloin saisi edes vähän hengähtää ja lisäksi vähän vaihtelua arkeen. Ymmärrän täysin vaimon pettymyksen, kun kuulee, että sama uuvuttava työtahti jatkuukin, eikä minkäänlaista helpotusta ole luvassa. Mies siis repii lomansa vaimon selkänahasta.

Miltäköhän miehestä tuntuisi, jos joutuisi raatamaan töissä vuorokaudet ympäriinsä univelkaisena ja sitten pomo tulisi sanomaan, että töitä on jatkettava vielä viikonloppukin samaa tahtia, eikä edes palkkaa ole luvassa?

Minulle jo miehen iltavuorot olivat vaikeita lasten nukuttamisen takia. Reissaavan miehen vaimona olisin varmasti seonnut. Onneksi mies sai vaihdettua työn päivätyöksi, kun kuopus oli 4 kk ikäinen. Nostan todella hattua kaikille reissumiesten vaimoille. Ei ole todellakaan liikaa vaadittu, että isä jättää turhat omat lomat pitämättä ensimmäisen vuoden aikana vauvan syntymän jälkeen.

Meillä elämä helpottui huomattavasti, kun vauvat kasvoivat taaperoiksi. Sen jälkeen ei kummankaan vanhemman ole suuremmin tarvinnut kärsiä univeloista ja molemmat ovat saaneet omaa aikaa yllin kyllin ilman, että toinen siitä kärsisi.

 

[Alessia]

ps. Alessia: olen muuten kesäkuulainen, meidän pienet on suht samanikäisiä muistaakseni, meidän on synt. 28.6. ja la:t meillä tais olla molemmilla siinä juhannuksen tienoilla..?

Joo, mulla oli la 30.6.

Kannattaa lukea Vauva-lehden 12/08 artikkeli Pysytään yhdessä antaa se miehellekin luettavaksi. Toivottavasti herättää ajatuksia, varsinkin se pariskunnan tarina.

Joo, ja tiedän kyllä että empaattisiakin miehiä on olemassa, mutta vähemmistönä... Miehen kaveriporukka suunnittelee reissua, ja ne kysyivät multa "asiantuntija-apua", kun yhden tyttöystävällä on laskettu aika keväällä, että kuinka pian sen jälkeen mies voi lähteä reissuun... Mulla mies oli viikon Aasiassa kun vauva oli kuukauden vanha, ja sitä reissua se kyllä katui, että olisi pitänyt kieltäytyä.

Se on hankalaa näissä parisuhdeasioissa, kun omaa pahaa mieltä ei halua pitää sisällään, ettei katkeroidu, mutta rauhallisenkin keskusteluloituksen mies ottaa heti hyökkäyksenä. Ja miksei ottaisi, kun häntähän siinä kritisoidaan. Vaikea keksiä hyvää keinoa selvittää asioita molemmille tyydyttävällä tavalla.

 

[ei naputukselle!]

En tiedä onko minussa jotain vikaa, meillä on 9, 5 ja 1,5 v. lapset. Mutta, minusta on todella mukavaa, että mieheni pääsee omiin reissuihin(ja kyllä pääsen minäkin halutessani). Joululahjaksi annoin lentoliput Barcelonaan, jossa hänen paras ystävänsä asuu. Suhteemme voi todella hyvin ja juuri nämä omien ystävien kanssa vietetyt ajatovat todella tärkeitä oman jaksamisen kannalta. Nuorimmaisemme oli 9 kuukautta, kun olin ensimmäisen kerran 2 vrk:tta pois laiva+shoppailureissulla kavereiden kanssa. Olin kuin uusi ihminen palatessani kotiin. Mies oli pyörittänyt huushollia ja oli sattunut vielä nuorimman kuumetauti ko. ajankohtaan.

Mies vaan totesi palatessani, että "on sulla rakas hommaa täällä, miten ehdit tehdä kaiken,kun hänellä oli tarpeeksi jo selviytyä harrastuksiin ja synttäreille kuskaamisesta ja perushoidosta, vaikka olit kaikki vaatteet, lahjat ja ruuat laittanut valmiiksi" Tuntui mukavalta. Suon hänelle mielelläni myös hengähdystaukoa näistä yöheräämisistä, nukutuksista ja arkielämästä.

Ap:lta kysyisin, että mistä päättelet kyseessä olevan toisen naisen?

 

[ddfdf]

Ymmärrän ap:n ajatusmaailmaa erittäin hyvin. Minulla ei ole suurta tarvetta käydä kodin ulkopuolella hillumassa. Sen sijaan kaipaan yhteisiä hetkiä koko perheen kanssa ja jos haluan olla vain itsekseni, niin kaikkein mieluiten rentoudun kotona.

Onnekkaita olette te, jotka olette onnistuneet löytämään tasa-arvoisen ja vastuullisen kumppanin itsellenne. Minäkin luulin sellaisen omaavani 17 vuoden yhteisen historian jälkeen, mutta lasten syntymät osoittivat kuvitelmani vääräksi. Yllättäen miehestä ei kuoriutunutkaan tunnollista isää. Sitä taas en olisi voinut mitenkään tietää ennen lasten syntymää.

 

[Sittenniin]

Kaikella kunnioituksella, mutta jos te ette edes halua lähteä minnekään ja sitten valitatte, kun toinen menee ja itse ei pääse niin helposti, niin en ymmärrä. Naisilla tuntuu muutenkin olevan tapana järjestää itsensä tuollaiseen tilanteeseen, kun ei osata ottaa omaa aikaa ja ollaan liian kiinni vauvassa, kuvitellaan, että ollaan korvaamattomia, vaikka muutkin varmasti osaavat hoitaa. Vaikka tuntuu, että kotona viihtyisikin ja sieltä ei tee mieli poistua, niin kannattaisi silti kokeilla. Ajatukset ei ala niin helposti kiertämään kehää ja rentoutuu, vaikka kuinka viihtyisikin vauvan kanssa.

Ja miksi ihmeessä ette sano suoraan jos miehen toiminta ei miellytä? En tajua. Sitten kyräillään ja loukkaannutaan kun toinen ei osaa lukea ajatuksia. Turha täällä jauhaa pettymystään jos kommunikaatiossa on vika. EIköhän ne asiat selviä parhaiten suoralla puheella. Niin, ja jos pitempiä reissuja ja pitkää päivää toisella puoliskolla, niin lastenhoitoapua on varmasti tarjolla, eikä se maltaita maksa. Vaikka sehän taitaa olla melkein synti ja häpeä jos nainen ei jaksa lastansa hoitaa aina yksin. Relatkaa vähän.

 

[ymmärrän täysin]

Kaikella kunnioituksella, mutta jos te ette edes halua lähteä minnekään ja sitten valitatte, kun toinen menee ja itse ei pääse niin helposti, niin en ymmärrä.

Ja miksi ihmeessä ette sano suoraan jos miehen toiminta ei miellytä? En tajua. Sitten kyräillään ja loukkaannutaan kun toinen ei osaa lukea ajatuksia. Turha täällä jauhaa pettymystään jos kommunikaatiossa on vika. EIköhän ne asiat selviä parhaiten suoralla puheella.

Sen verran AP:tä puolustan, että hän on moneen kertaan kertonut, että asiasta on puhuttu suoraan ja monesti. Silti mies ottaa ja lähtee.

Ja mitä tuohon ensimmäiseen osioon tulee, vaikka ei kotoa pois haluaisikaan, se on jo paljon, että kotona on toinen muksuja hoitamassa. Ei sitä välttämättä tarvi mitään massiivisia reissuja tehdä tai välttämättä edes kotoa ulos astua, kunhan vaan on tietoisuus siitä, että kun vauva tai lapsi itkee, niin se en ole MINÄ joka sitä saman tien on hyssyttämässä, vaan paikalla on toinen vastuullinen aikuinen. Eli ei tarvitse koko ajan olla hälyytysvalmiudessa. Se riittää jo monille hengähdystauoksi. Ja todellakin se että mies ottaa ja lähtee omille lomilleen, se nimenomaan on loman repimistä vaimon selkänahasta, kuten joku tuolla edellä kirjoitti.

Alkuperäiseen tilanteeseen vielä palatakseni. Sen vielä ymmärtäisin jos miehellä ei juurikaan ole työmatkoja ynm. reissuja. Kerrankos sitä sitten. Mutta jos mies on jo säännönmukaisesti vähintään 1-2 yötä viikossa pois työreissussa, niin on se melkoisen härskiä vielä siihen omat lomat järkätä päälle. Vissiinkin kun se ei ollut eka kerta. Jos oikein ymmärsin. Ja vielä härskimmäksi tilanteen tekee se, että asiasta ei edes neuvotella vaan se on lähinnä ilmoitusluonteinen asia. Ei tulisi kuuloonkaan meidän perheessä mutta onneksi tällaisessa tilanteessa ei ikinä ole tarvinut ollakaan.

 

[nalkuttajaksi muuttunut...]

mullakaan ei periaatteessa ole kaipuuta pois kotoa. Mutta silti olen huomannut, että joskus kun pääsee pois kotipiiristä, piristyy yllättävästi. Joten suosittelen mäkin äitejä puolipakottamaan vaikka itsensä taukoihin. Kyllä se piristää ihmeesti.

 

[ap yh kokelas]

No tässähän oli "ymmärrän täysin" tosiaan ihan ymmärtänyt täysin asian YTIMEN:

eli kun niitä TYÖreissuja jo on melkoisesti, niin juuri siksi en jaksa ymmärtää miksi pitää sen lisäksi vielä ottaa ne omat hengähdystauot... joita siis minulla ei pahemmin ole. Minulle ja lapsillehan ei ole kauheasti merkitystä onko hän työreissussa vai omalla reissulla, hän on molemmissa tapauksissa pois ottamasta osaa meidän arkeemme. (tietysti näissä on miehelle ero!!)

Minulle homma olisi täysin ok, jos menisi vaikka kerran kuukaudessa omalle viikonloppureissulleen,
JOS siis näitä työreissuja ei olisi siihen päälle! Niinkuin joku totesi, että jos ei muita reissuja olis niin "kerrankos sitä sitten!" - tämä on aivan se miten ajattelen minäkin.

Ehkä olen aika kärkkäästi antanut ymmärtää, ettei mieheni minua minnekään päästä, ei se niin ole... kyllä hän päästääkin, vaikka kuten yhdessä kirjoituksessani totesin, niin kyllä sitten muistaa sitten siitä menostani syyllistää jälkeenpäin! (vaikkakin usein vitsiä heittäen) Juuri pari viikkoa sitten sanoin hänelle, kun asiasta keskusteltiin, että minulle ihan riittää parin-kolmen reissun shoppailureissu tai kaverin luona käynti, että en sen enempiä ainakaan tällä hetkelä kaipaa.

Joku kysyi, miksi epäilen pettämistä? No, siksi, että hän ei ole mikään varsinainen erakko-luonne, vaikka kai nyt yksin toimeen tulee. Nyt siis on yksin Lapissa hotellissa pe-su ... tämä ihan tietoinen valinta olla yksin mieeluummin kuin perheen tai mun kans - ja kulkeehan ne junat ja lentsikat, että ei se nyt ole mikään aikataulukysymys tms. Siksi tässä tulee kaikkia ajatuksia mieleen.

 

[ddfdf]

Kaikella kunnioituksella, mutta jos te ette edes halua lähteä minnekään ja sitten valitatte, kun toinen menee ja itse ei pääse niin helposti, niin en ymmärrä. Naisilla tuntuu muutenkin olevan tapana järjestää itsensä tuollaiseen tilanteeseen, kun ei osata ottaa omaa aikaa ja ollaan liian kiinni vauvassa, kuvitellaan, että ollaan korvaamattomia, vaikka muutkin varmasti osaavat hoitaa. Vaikka tuntuu, että kotona viihtyisikin ja sieltä ei tee mieli poistua, niin kannattaisi silti kokeilla. Ajatukset ei ala niin helposti kiertämään kehää ja rentoutuu, vaikka kuinka viihtyisikin vauvan kanssa.

Ja miksi ihmeessä ette sano suoraan jos miehen toiminta ei miellytä? En tajua. Sitten kyräillään ja loukkaannutaan kun toinen ei osaa lukea ajatuksia. Turha täällä jauhaa pettymystään jos kommunikaatiossa on vika. EIköhän ne asiat selviä parhaiten suoralla puheella. Niin, ja jos pitempiä reissuja ja pitkää päivää toisella puoliskolla, niin lastenhoitoapua on varmasti tarjolla, eikä se maltaita maksa. Vaikka sehän taitaa olla melkein synti ja häpeä jos nainen ei jaksa lastansa hoitaa aina yksin. Relatkaa vähän.

Et sitten ymmärtänyt. Kyse on siitä, että molemmat vanhemmat jakaisivat vastuun lastenhoidosta edes suunnilleen tasan, samoin oman vapaa-aikansa. Jos mies tykkää harrastaa kodin ulkopuolella ilman lapsia, niin hyvä on, mutta silloin minulla pitäisi olla yhtälainen oikeus 'harrastaa' kotona ilman lapsia. Minä en suinkaan pakota miestä jäämään kotiin, joten hänenkään ei sitten pitäisi pakottaa minua lähtemään pois kotoa, jos haluan olla hetken omissa oloissani (=harrastuksissani). Ja kyllä, minä käyn välillä myös ulkona tuulettumassa, mutta enimmäkseen haluan rentoutua kotona.

Yleensä näissä ongelmissa on kyse siitä, että miehen omat vapaat eivät ole missään järkevässä suhteessa vaimon vapaa-aikaan. Jos mies viettää muutenkin vähän aikaa perheensä kanssa, niin äitien vaatimukset eivät ole suinkaan kohtuuttomia. Varmasti naiset osaavat avata suunsa, mutta miehet kuittaavat sen nalkuttamisena.

Meillä ei ainakaan ole varaa palkata lastenhoitoapua, eikä tarvettakaan, koska ongelmana on juuri se, että haluaisin meidän viettävän perheenä enemmän yhteistä aikaa. Meidän tilanteessamme kuvaavaa on, kun 10-vuotias siskon poikani kysyi kerran meillä taas kyläillessään, että eikö 'Harri'(=mieheni) ole koskaan kotona. Mies ei juuri koskaan ole ollut paikalla, kun lähellä asuva siskoni on käynyt meillä kylässä.

 

[hehee]

Siitähän se riita alkoi. Matka oli varattu ja minä aivan raivona. Mies ihmetteli, että en kieltänyt, jos kerta olin sitä mieltä. Niin juu, mutta kun toivoin (ja uskoin) että olisi itse tajunnut tämän kerran jättää väliin. Voinko siis valittaa, kun en kieltänytkään - mutta onko vaimon tehtävä kieltääkään aikuiselta mieheltä tällaisia, eikö omankin järjen ja vastuuntunnnon käyttö ole sallittua?

Koskakohan te naiset tajuatte että miehiin toimii parhaiten suora puhe. Vihjailut ja toivomiset ja uskomiset eivät kyllä toimi... Jos et halua miehen lähtevän reissuun niin sano se hänelle äläkä anna lupaa lähteä jos et sitä tarkoita ja myöhemmin vikise.

 

[puhe ei auta]

Siitähän se riita alkoi. Matka oli varattu ja minä aivan raivona. Mies ihmetteli, että en kieltänyt, jos kerta olin sitä mieltä. Niin juu, mutta kun toivoin (ja uskoin) että olisi itse tajunnut tämän kerran jättää väliin. Voinko siis valittaa, kun en kieltänytkään - mutta onko vaimon tehtävä kieltääkään aikuiselta mieheltä tällaisia, eikö omankin järjen ja vastuuntunnnon käyttö ole sallittua?

Koskakohan te naiset tajuatte että miehiin toimii parhaiten suora puhe. Vihjailut ja toivomiset ja uskomiset eivät kyllä toimi... Jos et halua miehen lähtevän reissuun niin sano se hänelle äläkä anna lupaa lähteä jos et sitä tarkoita ja myöhemmin vikise.

Ei toimi suora puhekaan. Kun kielsin miestäni lähtemästä viikon metsästysreissulle, vauvan ollessa vajaan 2 kk ikäinen (isosisko 2 v), niin siitähän vasta riita syntyi ja lopputulos oli kuitenkin se, että mies lähti sille reissullensa. Sama homma parin kuukauden päästä, kun mies lähti 4 pv pituiselle metsästysreissulle. Ja sitten alkoikin kalastuskausi, johon upposi mukavasti muutamia viikonloppuja.

Kaikkein törkeintä mielestäni tässä on se, että mies käytti lomansa omiin harrastuksiin. Ja kun lomapäivät eivät riittäneet, niin mies teki ylitöitä, joita vastaan sai olla pois töistä. Eli ensin ylityöt olivat pois perheeltä ja sitten vielä päälle niistä kertyneet lomapäivät. Kateellisena katson vierestä, kun muut perheet lomailevat yhdessä koko perheen kesken.

 

[kyse on valtataistelusta]

Meillä 5kk ikäinen vauva. Mies vuorotyössä ja harrastaa paljon. Minä lsten kans kotona. Vaikka joku kirjoitti että äitikin tarvii vauvavapaata omaa aikaa... oon kai sitten aika nuutunu kotiäiti jo, kun en koe, että mun pitäis päästä mihinkää reisuille. Toki käyn lenkillä ja muuten urheilemassa, jolloin saan hetken hengähtää ja ajatella muuta. Mutta jos jotain kaipais niin olis yhteinen aika miehen kans ja vauvakin siinä menis... Kyllä parisuhde on se mitä pitäisi hoivata enemmän--

Aikasemmin meillä isäntä yritti pitää ihan itsestään selvyytenä, että jos hällä jotain esim työporukan saunailtoja tai pikkujouluristeilyjä niin niihin hän ilman muuta osallistuu. Mutta karvat nousi niin pystyyn jos mulla jotain iltamenoja. Pitkin hampain sovittiin sitten että molemmat menee yhtälailla. Nyt ei ole juuri iltariennoilla käynyt koska pelkää jos mä lähen johonki,.. mustasukkainen. Mut vallankäyttöyritys ja toinen yritetään saada latistettua ettei hänen sanallaan ole mitään painoarvoa

 

[ihme settiä]

Ei oman ajan tarve ole mikään sukupuolisidonnainen tarve vaan riippuu ihmisestä ja minusta on itsestäänselvyys, että jos tarvitsen itselleni omaa aikaa suon sitä myös toiselle. Kyllä useimmat naisetkin nauttivat siitä, että saavat vapaan illan tai viikonlopun, jolloin mies hoitaa niitä yhdessä tekemiä lapsia ja yhdessä asuttavaa kotia ilman, että siitä tarvitsee alkaa naista syyllistämään. Oma aika pitää ottaa, jos sitä ei anneta ja antaa sitä myös toiselle ilman, että itketään kateellisena "mutku mäkin haluun just nyt lähteä johonkin".
Molemmille on annettava vapaus tehdä välillä sitä mitä itse haluaa ja jos toinen haluaa välillä mennä, mutta toinen ei koskaan niin toinen sitten menee ja toinen tekee jotain toista, mistä OIKEASTI pitää. Marttyyriasenteella suhde loppuu jossain vaiheessa.
Enkä tajua miksi, että VAADI miestä ottamaan vastuuta omasta elämästään, johon perhekin kuuluu. Lähdette johonkin ja miehen on pärjättävä. Ja jos ei pärjää, kysykää mitä hän aikoo tehdä, jos oikeasti vaimolle sattuu jotain eikä häntä enää olekaan pyörittämässä kaikkea.
Naurettavaa kyllä, että naiset täällä kirjoittavat OMISTA haluistaan ja olettaa, että KAIKILLA muillakin naisilla on samat halut, koska NAISIAHAN tässä ollaan. Itsellä on ainakin oman ajan ja vapauden tarve ja siitä en aio luopua. Ja se ei tarkoita, että olisin huono nainen tai äiti vaan vastuunjakoa.