Kauhutarinoita pk:n "tädeistä"?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "a p"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Mun omilla lapsilla on ollut hyvät hoitajat, mutta omista työkavereista en voi sanoa samaa. Yksi lastenhoitaja pakkosyötti lapsia, kun sanoin asiasta hän totesi ettei pakota syömään vaan auttaa. Auttoi siis lappamalla ruokaa lasten suuhun väkisin ja jäkättämällä ja uhkailemalla samalla. Kun menin ryhmään töihin, ryhmässä oli tapana istuttaa lapsia pöytien ääressä samalla kuin aikuiset puhuivat omia asioitaan, lapset eivät siis saaneet tehdä mitään vaan odottivat esim. ruokailua jopa 20min. Lapsille myös huudettiin jatkuvasti ja heitä uhkailtiin. Moni lapsi näytti jopa pelkäävän. Lapsia myös nälvittiin ja pilkattiinkin, tosin kaikki lapset eivät ehkä pilkkaa ymmärtäneet. Lapset juoksivat ryhmätiloja, kukaan ei tehnyt lasten kanssa mitään tai ohjannut leikkimään tai pelaamaan. Aikuiset vain näpräsivät kännyjään ja keskustelivat omiaan. Kaikki lapset myös puettiin (kyse siis 3-5vuotiaista). Kun puutuin tähän touhuun, sain itse niin paljon p:tä niskaani etten olisi voinut edes kuvitella...
 
[QUOTE="Jenis";28601256]Kysyit, millaisia hoitajia on tullut vastaan. Ks. eka viestisi eka lause.[/QUOTE]

Niin, eli siis et vastannut otsikkoon tai tokaan lauseeseen eli kokonaisuuteen, vain poimit vain yhden lauseen johon vastasit. Eli esim. kerro kamalin kokemuksesi ulkomaanmatkoista? Onko kohdallesi sattunut epäonnistuneita reissuja? Jos on, millainen on pahin kokemuksesi?

Eli ilmeisesti kirjoitin avauksessani 1-2 sanaa väärin, niin ettet ymmärtänyt. Anteeksi, en osaa kirjoittaa selkokielellä.
 
[QUOTE="jepjep";28601304]Mun omilla lapsilla on ollut hyvät hoitajat, mutta omista työkavereista en voi sanoa samaa. Yksi lastenhoitaja pakkosyötti lapsia, kun sanoin asiasta hän totesi ettei pakota syömään vaan auttaa. Auttoi siis lappamalla ruokaa lasten suuhun väkisin ja jäkättämällä ja uhkailemalla samalla. Kun menin ryhmään töihin, ryhmässä oli tapana istuttaa lapsia pöytien ääressä samalla kuin aikuiset puhuivat omia asioitaan, lapset eivät siis saaneet tehdä mitään vaan odottivat esim. ruokailua jopa 20min. Lapsille myös huudettiin jatkuvasti ja heitä uhkailtiin. Moni lapsi näytti jopa pelkäävän. Lapsia myös nälvittiin ja pilkattiinkin, tosin kaikki lapset eivät ehkä pilkkaa ymmärtäneet. Lapset juoksivat ryhmätiloja, kukaan ei tehnyt lasten kanssa mitään tai ohjannut leikkimään tai pelaamaan. Aikuiset vain näpräsivät kännyjään ja keskustelivat omiaan. Kaikki lapset myös puettiin (kyse siis 3-5vuotiaista). Kun puutuin tähän touhuun, sain itse niin paljon p:tä niskaani etten olisi voinut edes kuvitella...[/QUOTE]

kiitos, juuri tätä tarkoitin. Eka jonka luetunymmärtäminen toimii! :-)

Mutta huh, on siis muuallakin epäkelpoja päiväkodin "tätejä". Ihan lohduttavaa kuulla! Mutta karseita ämmiä kyllä!
 
[QUOTE="a p";28601292]Miten niin "niin kauan että hän oksentaa?" Ei lapsen tarvitse tiettyjä ruokia maistaa kuin lusikankärjellä vähän, niin hän oksentaa. Ja tiesivät kyllä että näin voi käydä, jos toisen mieliksi suostuu jotain maistamaan.[/QUOTE]

Itse kirjoitit näin.

"Tuolla mm. pakotetaan lapsi syömään niin kauan kunnes lapsi oksentaa yms. paljon muuta "kivaa". "
 
[QUOTE="a p";28601280]Tarkennan vielä, että tuolla on pakko maistaa ruokaa, ennen ei saa nousta pöydästä. Ja olin kyllä kertonut ettei kannata vaatia maistamaan, koska lapseni oksentaa lautaselle samantien, maistaa sellaista jota ei halua.[/QUOTE]

Voi hyvänen aika! Päiväkodeissa on perinteisesti sääntönä, että kaikkea maistetaan vähän. Se on ainoa tapa oppia syömään uusia ruokia. Anteeksi, mutta on vaikea kuvitella, että lapsellesi on täysin mahdotonta maistaa lusikan kärjellistä jotain ruokaa. Ja oksentaa vielä siitä. Mitä te oikein syötte kotona? Jos näin tosiaan on, lapsellasi on syömishäiriö ja hän tarvitsee apua. Normaali lapsi pystyy maistamaan vähän ruokaa kuin ruokaa. Kaikkea ei toki tarvitse syödä ja jos pakotetaan niin voi tulla oksennus. Mutta pienestä maistijaisesta... huoh.
 
[QUOTE="a p";28601325]kiitos, juuri tätä tarkoitin. Eka jonka luetunymmärtäminen toimii! :-)

Mutta huh, on siis muuallakin epäkelpoja päiväkodin "tätejä". Ihan lohduttavaa kuulla! Mutta karseita ämmiä kyllä![/QUOTE]

Mitä "lohduttavaa" tuossa on? Tosi lohduttavaa että joku muukin on joutunut kärsimään, ja mitä karseempi tarina sen parempi? Ja mistä sinä tiedät oliko ne ämmiä vai ukkoja?
 
Alkuperäinen kirjoittaja lastenhoitaja ja äiti;28601260:
No teeppä itse se 8 tuntia pienten ryhmässä töissä, kyllä se vie mehut pontevammastakin ihmisestä :D

Olen itse vammaistyöryhmässä töissä 7h päivässä (taukoa mukaan lukematta) ja olen silti oma itseni iltapäivällä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja lastenhoitaja ja äiti;28601278:
No vähintään yhtä järkyttävää pakottaa lapsi syömään niin kauan että hän oksentaa, piti hänestä kiinni tai ei.
Niin. Ja päiväkodin johtajalle soittaminen, muiden hoitajien kanssa keskustelun tai asianosaisen kanssa keskustelun sijasta siis soittaisit heti seuraavana päivänä töihin että et tule enää koska jäät lapsen kanssa kotiin? Vai soittaisit yhdelle kymmenestä kotona olevasta ystävästäsi ja ilmoittaisit että lapsi menee heille hoitoon kesäloman alkuun saakka? Kyllä kuule ensisjaisesti yritetään keskustelemalla hoitaa asia, ja sitten vasta vaihtaa ryhmää. Meillä sitäpaitsi on kaikki ryhmät jo tupaten täynnä, esim. olemme jonottaneet oman asuinalueemme päiväkoteihin 2 vuotta sitten kun syksyllä saamme paikan...
 
[QUOTE="vieras";28601351]Mitä "lohduttavaa" tuossa on? Tosi lohduttavaa että joku muukin on joutunut kärsimään, ja mitä karseempi tarina sen parempi? Ja mistä sinä tiedät oliko ne ämmiä vai ukkoja?[/QUOTE]

No , sinä et sitä ymmärrä, mutta joskus íhmiset haluavat kuulla kohtalotovereidensa kokemuksia. Onko pipo tiukalla kun noin äreänä olet?
 
[QUOTE="tilda";28601374]Olen itse vammaistyöryhmässä töissä 7h päivässä (taukoa mukaan lukematta) ja olen silti oma itseni iltapäivällä.[/QUOTE]

Se oli huumoria, ziisus.

Mutta jos tää nyt on joku kilpailu kellä on rankinta, niin olen mäkin ollut vammaisten kanssa, eikä se kyllä ollut yhtä rankkaa kuin pk-työ :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja lastenhoitaja ja äiti;28601403:
Se oli huumoria, ziisus.

Mutta jos tää nyt on joku kilpailu kellä on rankinta, niin olen mäkin ollut vammaisten kanssa, eikä se kyllä ollut yhtä rankkaa kuin pk-työ :)

Sehän riippuu ihan siitä mitä olet ollut tekemässä ja kenen kanssa.
 
[QUOTE="a p";28601377]Niin. Ja päiväkodin johtajalle soittaminen, muiden hoitajien kanssa keskustelun tai asianosaisen kanssa keskustelun sijasta siis soittaisit heti seuraavana päivänä töihin että et tule enää koska jäät lapsen kanssa kotiin? Vai soittaisit yhdelle kymmenestä kotona olevasta ystävästäsi ja ilmoittaisit että lapsi menee heille hoitoon kesäloman alkuun saakka? Kyllä kuule ensisjaisesti yritetään keskustelemalla hoitaa asia, ja sitten vasta vaihtaa ryhmää. Meillä sitäpaitsi on kaikki ryhmät jo tupaten täynnä, esim. olemme jonottaneet oman asuinalueemme päiväkoteihin 2 vuotta sitten kun syksyllä saamme paikan...[/QUOTE]

Mä en todellakaan jäisi keskustelemaan asiasta saako lapsia pakkosyöttää oksennukseen saakka vai ei. Jos jollekkin ihmiselle täytyy sellainen asia sanoa erikseen, hän ei todellakaan sovi pk työhön ja on varmaan pälli kaikissa muissakin asioissa. Eli kyllä, tekisin mitä tahansa koska lastani en moiselle hirviölle altistaisi enään uudestaan.

Mutta ilmeisesti ei nyt sitten kyse kuitenkaan ollut ihan pakkosyöttämisestä, vaikka niin ensin ylimalkaisesti kuvailit.
 
[QUOTE="tilda";28601420]Sehän riippuu ihan siitä mitä olet ollut tekemässä ja kenen kanssa.[/QUOTE]

Niinpä, miten siis sun työ vammaistyöryhmässä liittyy siihen, jos joku hoitaja on silmät ristissä pk-työpäivän jälkeen....
 
[QUOTE="vieras";28601382]mikset ite hoida lastasi?! Ne pk:n "ämmät" teistä p*skaäideistä puhuukin selän takana että siitäs saat![/QUOTE] Hoidankin. Ja ihan sama mitä ne puhuvat. ei haittaa.
 
Öh, tää on kyllä oudoimmista oudoin aloitus. Mua kyllä kiinostais mitä muuta kaikkea "kivaa" siellä päikyssä on tapahtunut, pakko syöttö kun ei nyt ollut varsinaista "pakko syöttöä" vaan ruuan maistamista.
 
  • Tykkää
Reactions: TrueBlood
Alkuperäinen kirjoittaja lastenhoitaja ja äiti;28601425:
Mä en todellakaan jäisi keskustelemaan asiasta saako lapsia pakkosyöttää oksennukseen saakka vai ei. Jos jollekkin ihmiselle täytyy sellainen asia sanoa erikseen, hän ei todellakaan sovi pk työhön ja on varmaan pälli kaikissa muissakin asioissa. Eli kyllä, tekisin mitä tahansa koska lastani en moiselle hirviölle altistaisi enään uudestaan.

Mutta ilmeisesti ei nyt sitten kyse kuitenkaan ollut ihan pakkosyöttämisestä, vaikka niin ensin ylimalkaisesti kuvailit.

Niin, olen kyllä sanonutkin, ja hänelle on seuraamuksia tulossa yms, kuten sanoin, asia on hoidossa, ja lapsi kotona lomaan saakka, ollut jo jnk aikaa, ja sitten vaihtuu ryhmä.

Ja siis en ole sanonut ensinkään että olisi pidetty kiinni ja lapottu ruokaa suuhun, vaan suostuteltu maistamaan ruokaa jota lapsi ei voi sietää vaan oksentaa jos maistaakin, ja olen kyllä asiasta kertonut.
 
[QUOTE="vieras";28601508]Öh, tää on kyllä oudoimmista oudoin aloitus. Mua kyllä kiinostais mitä muuta kaikkea "kivaa" siellä päikyssä on tapahtunut, pakko syöttö kun ei nyt ollut varsinaista "pakko syöttöä" vaan ruuan maistamista.[/QUOTE] Niin, sanottiin että on pakko maistaa, eikä saa nousta pöydästä ennen kuin on maistanut ko. ruokaa. Ja lapsi oli itkenyt ja sanonut ettei halua, ja sitten oli maistanut, ja oksentanut vaatteilleen , lautaselle, lasiin, pöydälle tms. Eli vaikkei kukaan pitänyt kiinni ja lapponut väkisin ruokaa suuhun, niin jos hoitaja ei usko kun lapsi sanoo ettei jostain pidä eikä halua tätä edes maistaa, ja vaatii lasta maistamaan, niin kyllä tämä mielestäni pakottamista on. Ja johtaja oli samaa mieltä.
 
[QUOTE="a p";28601533]Niin, sanottiin että on pakko maistaa, eikä saa nousta pöydästä ennen kuin on maistanut ko. ruokaa. Ja lapsi oli itkenyt ja sanonut ettei halua, ja sitten oli maistanut, ja oksentanut vaatteilleen , lautaselle, lasiin, pöydälle tms. Eli vaikkei kukaan pitänyt kiinni ja lapponut väkisin ruokaa suuhun, niin jos hoitaja ei usko kun lapsi sanoo ettei jostain pidä eikä halua tätä edes maistaa, ja vaatii lasta maistamaan, niin kyllä tämä mielestäni pakottamista on. Ja johtaja oli samaa mieltä.[/QUOTE] Ihan kamalaa!!! Voi pientä!! :-( Hyvä kun teit hoitajasta valituksen, ja onneksi teidän ei tarvitse kauaa tuossa päiväkodissa tai ryhmässä enää ilmeisesti olla.
 
[QUOTE="a p";28601533]Niin, sanottiin että on pakko maistaa, eikä saa nousta pöydästä ennen kuin on maistanut ko. ruokaa. Ja lapsi oli itkenyt ja sanonut ettei halua, ja sitten oli maistanut, ja oksentanut vaatteilleen , lautaselle, lasiin, pöydälle tms. Eli vaikkei kukaan pitänyt kiinni ja lapponut väkisin ruokaa suuhun, niin jos hoitaja ei usko kun lapsi sanoo ettei jostain pidä eikä halua tätä edes maistaa, ja vaatii lasta maistamaan, niin kyllä tämä mielestäni pakottamista on. Ja johtaja oli samaa mieltä.[/QUOTE]

Miksi lapsi oksentaa maistamisesta? Päiväkodin yksi kasvatustehtävä on totuttaa lapsia uusiin makuihin. Mitä lapsesi syö kotona? Mitkä on ne ruuat joista lapsi oksentaa maistamisen jälkeen?
 
[QUOTE="a p";28601533]Niin, sanottiin että on pakko maistaa, eikä saa nousta pöydästä ennen kuin on maistanut ko. ruokaa. Ja lapsi oli itkenyt ja sanonut ettei halua, ja sitten oli maistanut, ja oksentanut vaatteilleen , lautaselle, lasiin, pöydälle tms. Eli vaikkei kukaan pitänyt kiinni ja lapponut väkisin ruokaa suuhun, niin jos hoitaja ei usko kun lapsi sanoo ettei jostain pidä eikä halua tätä edes maistaa, ja vaatii lasta maistamaan, niin kyllä tämä mielestäni pakottamista on. Ja johtaja oli samaa mieltä.[/QUOTE]

Mutta mitä ne muut "kivat" jutut siellä päikyssä oli?

Itse muistan istuneeni päikyssä joskus 80 -luvulla jälkkärin tai välipalan kanssa kunnes mua tultiin hakemaan, se oli jotain suklaakiisseliä, mutta mä en tykännyt lapsena suklaasta. Silloin jo piti maistaa kaikkea, siinä istuttiin kunnes kotiin tultiin hakemaan, mutta en sitä nyt pakko syöttönä pitäis. Jos sun lapses oksentaa ihan olan takaa jonkin tietyn ruoka-aineen kohdalla, niin ois varmaan syytä kotona sitä totuutella syömään, se kun ei kuulosta yhtään normaalilta...
 
omalla pojallani oli yksi niin karsee hoitaja pk:ssa.. menin hakemaan poikaa niin tää isolla äänellä kuulutti että siinä on seitte pissavaatepussi ku T:llä tuli pissat housuun.. en usko että muut vanhemmat mitään tuosta hyötyivät tuosta tiedosta ja poikani se nolasi, tein valituksen pk:n johtajalle ja päivähoidon johtajalle, tyyli muuttui sen jälkeen kummasti, eikä se hoitaja siellä enää montaa viikkoa ollutkaan
 
Miksi lapsi oksentaa maistamisesta? Päiväkodin yksi kasvatustehtävä on totuttaa lapsia uusiin makuihin. Mitä lapsesi syö kotona? Mitkä on ne ruuat joista lapsi oksentaa maistamisen jälkeen?

Jos lapsi inhoaa jotain ruokaa ja ei halua maistaa sitä, saako mielestäsi hoitaja istuttaa lasta pöydässä ja sanoa että tämä ei saa nousta ennen kuin lapsi on maistanut? Siltikin vielä vaikka lapsi itkee ja sanoo että inhoaa ko. ruokaa, eikä halua maistaa? Onko sinusta se oikeaoppista totuttamista uusiin makuihin? Teetkö noin omien lastesi kanssa? Lapsi sanoi että oli jo meinannut aiemminkin oksentaa, mutta täti oli silti pysynyt lujana ja pakottanut maistamaan, ennen ei saa nousta pöydästä . Aikamoinen ihmishirviö olet jos tuollaista pidät oikeana toimintana. Voin kertoa että löytyi useitakin tahoja jotka eivät todellakaan pitäneet.
 
[QUOTE="a p";28601621]Jos lapsi inhoaa jotain ruokaa ja ei halua maistaa sitä, saako mielestäsi hoitaja istuttaa lasta pöydässä ja sanoa että tämä ei saa nousta ennen kuin lapsi on maistanut? Siltikin vielä vaikka lapsi itkee ja sanoo että inhoaa ko. ruokaa, eikä halua maistaa? Onko sinusta se oikeaoppista totuttamista uusiin makuihin? Teetkö noin omien lastesi kanssa? Lapsi sanoi että oli jo meinannut aiemminkin oksentaa, mutta täti oli silti pysynyt lujana ja pakottanut maistamaan, ennen ei saa nousta pöydästä . Aikamoinen ihmishirviö olet jos tuollaista pidät oikeana toimintana. Voin kertoa että löytyi useitakin tahoja jotka eivät todellakaan pitäneet.[/QUOTE]

Normaali lapsi ei oksenna pienen määrän maistamisesta. Omat lapseni ovat aina maistaneet ja syövät kaikkea. Jos eivät tykkää, maistavat vain, en pakota syömään. Miten sinä sitten totutat lapsiasi uusiin makuihin? Miten lapsesi voi inhota ruokaa jos ei ole edes maistanut sitä? Anteeksi vain mutta lapsellasi on todennäköisesti syömishäiriö
 
Miksi lapsi oksentaa maistamisesta? Päiväkodin yksi kasvatustehtävä on totuttaa lapsia uusiin makuihin. Mitä lapsesi syö kotona? Mitkä on ne ruuat joista lapsi oksentaa maistamisen jälkeen?


Idiootti!!Itse oksennan samantien jos maistan vähänkin veriruokia tai lipeäkalaa. Eikä kenelläkään ole oikeus kieltää toista nousemasta pöydästä ennen kuin on maistanut!! Enää ei eletä 40-luvulla, jolloin kouluissa tehtiin vaikka mitä, joka nykyään on kielletty!!!
 

Yhteistyössä