V
"vieras"
Vieras
Tilanne on tämä: avioliitossa on ollut paljon ongelmia, jouduin jopa muuttamaan pois joksikin aikaa miehen uhkailujen ja pelottavan käytöksen takia. Lapsikin on. Nyt sitten olemme tulleet takaisin, yhteisestä päätöksestä, mies lupasi yrittää, ja sovimme, että haemme terapiaan pikimiten.
No, nyt mies on kotona kuin piru itse, haukkuu minut maanrakoon. Talon pitää olla siisti aina, ei yhtäkään likaista astiaa lavuaarissa, ei pesemättömiä pyykkejä korissa, vessan hanojen pitää kiiltää. Minulle ei suostu puhumaan, hän on kuulema niin vihainen kun vein häneltä lapsen tuoksi ajaksi.
Ja onhan mies löytänyt lohduttajan, naapurissa asuu 20-vuotias tyttö, joka on nyt miehen mukaan tärkeä ystävä. Hänen luonaan käy kun poikakaverinsa on poissa, ja parvekkeella juttelee niin hurmaavasti (mies juttelee, ja tyttö kikattelee koko ajan). Ja sitten sisälle tulee mulle vittuilemaan, tai tuijottamaan tyhjyyteen, tai makaamaan sängyllä tuijottaen kattoon. Yhtenä päivänä tyttö oli työssä ollessani käynyt täällä tutustumassa lapseemme, oli ollut leluista kovin kiinnostunut, lapsi sanoi. Iltaisin tekstaavat toisilleen hyvää yötä, ja parvekkeelle taas jutustelemaan ennen nukkumaan menoa. Tekstarit piipittää koko ajan, ja sitten mies syöksyy parvekkeelle. Tuntuu asuvan siellä naapurissa nyt enemmän kuin täällä. Minuun nämä naapurit eivät halua tutustua, miehen mielestä, koska minä en ole tarpeeksi järjissäni tapaamaan uusia ihmisiä. Olen mielenvikainen hullu, kun kyselin tästä "kehkeytyvästä suhteesta". Ihmettelin vain miksei mies voisi puhua minulle ja selvittää asioita, jotka todellakin täytyy selvitellä puhumalla. Mutta ei, hän haukkui minut tarrautuvaksi kusipääksi ja läksi, ylläri pylläri, naapuriin. Poikaystävän auto ei ole pihalla, lieneekö sitten kotona. Hän sanoo, että meidän ongelmat johtuu minun mustasukkaisuudesta, ja minä taas hänelle, että se johtuu siitä, ettei hän halua puhua minulle kuin puolison pitäisi, kuitenkin osaa olla miellyttävä tälle tytölle.
Joten kertokaa hyvät ihmiset, olenko minä todellakin hullu, kun edes kyselen tuollaisesta kaveruudesta? Vai pitäisikö pitää turpani kiinni, ja antaa miehen leperrellä parvekkeella rauhassa?
No, nyt mies on kotona kuin piru itse, haukkuu minut maanrakoon. Talon pitää olla siisti aina, ei yhtäkään likaista astiaa lavuaarissa, ei pesemättömiä pyykkejä korissa, vessan hanojen pitää kiiltää. Minulle ei suostu puhumaan, hän on kuulema niin vihainen kun vein häneltä lapsen tuoksi ajaksi.
Ja onhan mies löytänyt lohduttajan, naapurissa asuu 20-vuotias tyttö, joka on nyt miehen mukaan tärkeä ystävä. Hänen luonaan käy kun poikakaverinsa on poissa, ja parvekkeella juttelee niin hurmaavasti (mies juttelee, ja tyttö kikattelee koko ajan). Ja sitten sisälle tulee mulle vittuilemaan, tai tuijottamaan tyhjyyteen, tai makaamaan sängyllä tuijottaen kattoon. Yhtenä päivänä tyttö oli työssä ollessani käynyt täällä tutustumassa lapseemme, oli ollut leluista kovin kiinnostunut, lapsi sanoi. Iltaisin tekstaavat toisilleen hyvää yötä, ja parvekkeelle taas jutustelemaan ennen nukkumaan menoa. Tekstarit piipittää koko ajan, ja sitten mies syöksyy parvekkeelle. Tuntuu asuvan siellä naapurissa nyt enemmän kuin täällä. Minuun nämä naapurit eivät halua tutustua, miehen mielestä, koska minä en ole tarpeeksi järjissäni tapaamaan uusia ihmisiä. Olen mielenvikainen hullu, kun kyselin tästä "kehkeytyvästä suhteesta". Ihmettelin vain miksei mies voisi puhua minulle ja selvittää asioita, jotka todellakin täytyy selvitellä puhumalla. Mutta ei, hän haukkui minut tarrautuvaksi kusipääksi ja läksi, ylläri pylläri, naapuriin. Poikaystävän auto ei ole pihalla, lieneekö sitten kotona. Hän sanoo, että meidän ongelmat johtuu minun mustasukkaisuudesta, ja minä taas hänelle, että se johtuu siitä, ettei hän halua puhua minulle kuin puolison pitäisi, kuitenkin osaa olla miellyttävä tälle tytölle.
Joten kertokaa hyvät ihmiset, olenko minä todellakin hullu, kun edes kyselen tuollaisesta kaveruudesta? Vai pitäisikö pitää turpani kiinni, ja antaa miehen leperrellä parvekkeella rauhassa?
