Voi ap, voin kuvitella miltä sinusta tuntuu=(Itse olen elänyt nyt jo kohta 10 v. lievähkösti narsistisen ihmisen kanssa..ja se on vaikeaa!Erottukin on välillä, mutta minä tyhmä palasin takaisin..Meillä ei ole kuvassa mukana miehen väkivaltaisuutta, mutta kaikkea muuta kyllä:työelämässä ja kavereiden kesken osaa olla niin mukava, reilu ja fiksu mutta minä, ja hänen perheensä tiedetään totuus.On todella helposti suuttuvaa ja hermostuvaa tyyppiä, kaikkien pitää aina hyssytellä ja olla mieliksi, eläminen niin on paljon helpompaa.Minäkin olen keräillyt kaappien sisältöjä lattioilta, ja särkyneitä astioita jne.Hän saa aina sanoa toisille pahasti, mutta hän ei itse kestä edes pienintäkään arvoistelua ja minun mielipiteitäni.Sitten toisena päivänä syyttää minua siitä, etten osallistu kotimme päätöksiin!No, kaikkihan on kuitenkin tehtävä aina hänen mielensä mukaan.Hän ei enää välitä jos esim. itken, vaan sanoo, että lopeta tuo säälittävä käytös, empatiaa ei siis ole.
Täytyy sanoa, että sinun tilanteesi kuulostaa vielä pahemmalta, koska mukana on väkivaltaa.Lähteminen ei ole helppoa, mutta tälleinen elämä näivettää ihmisen lopulta kuiviin.
Meillä on yksi lapsi, toista ei tule. On niin surullista, kun toisaalta mies on aivan ihana(tekee kotitöitä jne.ja voi jättää lapsen kanssa vaikka viikonlopuksi ja pärjää kyllä), mutta toisaalta aivan kauhea!Mies sai burnoutin pari vuotta sitten ja on siitä lahtien syönyt mielialalääkkeitä, pari kertaa on lopettanut, mutta on ollut niin ahdistunut, että on aloittanut uudestaan.
Mutta jaksamisia sinulle ap