Voi Ellu, tsemppiä paljon sinulle, tosi raskaita aikoja elelet, tuo alkuraskauden epävarmuus on kyllä sitä kaikkein pahinta aikaa. Ihan hyvin voi olla niin että se vaavi on vain niin pieni vielä ettei sen takia paljoa näkynyt, eikös se tuohon aikaan ole ihan jokusen pienen millimetrin vain? Joten voimia sinulle jotta päivät kuluisivat nopeasti ja saisit pian hieman varmennusta. Hyvältä kuulostaa kuitenkin tuo että voit ultrassa käydä vaikka viikoittain, itse olen tähän saakka ollut jo viidessä ultrassa

. Itselle kävi muuten niin että olin siinä rv 7-8 paikkeilla ihan varma että kesken taas meni, minulla on yleensä niihin aikoihin niitä ongelmia ilmaantunut, ja kun sitten kaikki olikin kunnossa niin jotenkin olin jo mahdollisen km:n mielessä läpikäynyt eikä sen jälkeen ole enää tuntunut yhtä pahalta. En tosin vieläkään pysty sisäistämään että meille mukamas olisi syksyllä vauva tulossa, mutta joka tapauksessa ei ole noiden kauhupäivien jälkeen enää tuntunut yhtä pahalta. Jospa sinullakin alkaisi kaikki menemään oikeaan suuntaan ensi ultran jälkeen, näin toivon.
HMM83:llakin oli aika hurjia uutisia - ymmärrän kyllä hyvin että pelottaa, tuo synnytyspäivämäärän saaminen jotenkin tekee tästä kaikesta niin paljon konkreettisemman. Nyt vaan jäitä hattuun, ehkäpä se pikkumies vielä ymmärtää kääntyä - ja jos ei niin onhan tässä vielä vähän aikaa sulatella ajatusta.

Minulla on muutama kaveri läpikäynyt sektion, enkä ole mitään kauhutarinoita kuullut, joten kyllä se hyvin menee. Nyt muuten kannattaa sitten alkaa nukkumaan ihan urakalla ja varastoon

, koska sitten kun se vaavi tulee niin ne ajat ovat auttamattomasti takanapäin. Käyhän taas kertomassa kuulumisia!
Tosi kiva kuulla kanssa J-Rn, Tipsuliinin ja Minttulin kuulumisia, niin se aika vaan hissukseen kuluu ja rv:t kasvavat.
).( - siellä torstain neuvolalääkärillä oli minulla taas kauhunhetkiä, niitä sydänääniä ei meinannut löytyä millään... Kyllä ehti niiden sekuntien/minuuttien/tuntien (tältä ainakin tuntui) ajan monen monta ajatusta harhailla pääkopassa. Tiedätte kyllä varmasti jokainen miltä tuntui. Ja kun sitten vihdoin viimein se jumputus kuului oli kyllä helpotus melkoinen.

Eli enpä ole vieläkään sitä kotidoppleria kaivanut esiin, jos ei edes neuvolalääkäri meinannut saada niitä sydänääniä kuuluviin niin en kyllä vielä uskalla itse alkaa yrittämään. Mutta jospa parin viikon kuluttua jo voisi, viimeistään silloin kuitenkin taas epävarmuus varmasti hiipi kummittelemaan ja jollakin tapaa täytyy pystyä rauhoittumaan.
Pläääh, poitsu heräsi päikkäreiltä, pakko mennä pelastamaan. Oikein hyvää ja rauhallista pääsiäistä teille kaikille!
Haleja, Jane 14+2