Y
yh-mutsi
Vieras
Mä oon paljon miettinyt sitä, että miks meidän suhde kaatui. Siihen ei oo vaan yhtä syytä, vaan monia. Perimmäisin syy vois olla se, että meidän ei ois kuulunu olla ollenkaan yhdessä, se olis pitäny tajuta jo ekan vuoden aikana. Mutta silti jatkettiin. Sun puolelta ehkä suurin syy eroon oli se, että mä en enää halunnu seksiä sun kans. Mä en halunnu sitä enää siksi, koska musta tuntui ettet sä välitä musta oikeesti. Sä halusit vaan tyydyttää sun tarpeet, et halunnu mua. Sä pyysit aina halia/pusua, koska sulla oli tarve siihen, sä et halannu/pussannu siks, että tykkäsit musta ja halusit olla lähellä ja pitää hyvänä. Siinä on suuri ero. Mä yritin sulle kertoa monta kertaa, mutta sä et kuunnellu. Mä kirjotin sulle kirjeitä, mutta sä et Lukenu niitä, et ajatuksella. Lupasit ehkä muuttaa jotain, mutta siihen se jäi.
Sä menit nukkumaan sillon, ku lasten kans herättiin. Ja heräsit ku ne meni päiväunille ja menit suoraan tietokoneelle pelaamaan. Tulit pois koneelta vasta illalla, ja menit kattomaan telkkaria. Sit ku menin laittaa lapset nukkumaan, menit takas koneelle. Ja sit ku mä sieltä tulin, ehkä yli tunnin päästä, olis pitänyt saada seksiä. Ja luulit heti, jos mä edes koskin suhun, että se olis lupaus seksistä, vaikka joskus vaan kaipasin läheisyyttä. Ei sitten enää kiinnostanu halailla, ku heti ois pitäny antaa.
Sä et auttanu mua lasten kans sillon, ku olisin eniten apua tarvinu. Ku oli kaks alle 2-vuotiasta, joista ekalla adhd (myöhemmin todettu, mutta oireet vauvasta asti) ja toinen heräs yöllä tunnin välein. Sä et auttanu mua. Sä et välittäny. Vaikka mä itkin ja pyysin sua menemään niiden kans ulos, että saisin levätä hetken, niin ei. Et voinu tehdä sitä. Mä olin hämmentyny, pettyny, katkera, etkö sä ollenkaan välitä musta? Mikset sä halunnu auttaa? Mä en oo koskaan ikinä ollu niin väsyny ja turhautunu, ku olin sun kanssa. Ja voin sanoa, että seksi oli tasan viimesenä mun mielessä. Ei vaan jaksanu kaiken ton muun jälkeen. Eikä varsinkaan sun kanssa. Mua inhotti, että piti silti antaa sulle, vaikka tiesit etten halua. Mä sanoin sulle suoraan, etten halua. Ja jos en antanu niin kiukuttelit ja jankutit. Jos sä olisit välittäny, niin olisit tehny kaikkes, että haluisin taas. Kyllä sä väitit, että rakastat mua jne. mutta sun teot puhui sitä vastaan. Mua ällöttää vieläkin, jos joku mies haluaa mua, koska se tuo mieleen ne hetket sun kanssa. Kun sä käytit mua vaan sun tarpeiden tyydyttämiseen. Jännästi halusitkin erota sitten, kun sain vihdoin voimia kieltäytyä seksistä kokonaan.
Joskus mä yllätin sut nukkumasta, ku sun piti vahtia lapsia esim. mun harrastuksen ajan. Lapsia, jotka SINÄ halusit. Joskus saattoi vauva olla kakkavaipoissaan, niin että peppu oli ihan punainen, kun et ollut sitä vaihtanu. Kotitöitä et tehny, et oma-aloitteisesti, etkä pyytämällä. Passata olis pitäny jatkuvasti. Jos jotain teit, olis siitä pitäny kehua maasta taivaaseen, ja muistaa se seuraavat 10 vuotta, kun silloin kerran täytit tiskikoneen. Etkä sä halunnu elättää perhettäs. Et menny töihin. Suunnittelit kyllä mitä kaikkea mun tulevalla palkalla voidaan tehdä (aloitin opiskelun korkeakoulussa). Hankit sä kyllä yhden tutkinnon, mutta töitä et voinu tehdä koska se on liian stressaavaa.
Lisäksi vielä sun jatkuvat viikoloppureissut, dokaamas millon missäkin ja ties kenen kanssa. Sun chattailyt/nettideitit ties kenen kanssa. Ja mä en saanu mennä. Kerranki ku menin niin vedit hirveet pultit. Dokasit kotona, vaikka lapset oli sun vastuulla. Ja sanoit, että jos jotain ois sattunu, olis se ollu mun vika. Toinen lapsi oli heränny, ja oli peloissaan ku iskä on vihanen ja äiti poissa, etkä sä auttanu sitä. Vaan kyttäsit mua ja saarnasit vihaisena. Että mä pelkäsin sua, ku olit vihanen. Mä en oo koskaan nähny vihasempia kasvoja. Miks sä olit niin vihanen? Mä en tehny mitään väärää, tein vaan saman mitä sä teit jatkuvasti. Siitä mä tajusin, että on aika lähteä. Sä et tulis muuttumaan, vaikka mä mitä yrittäisin, enkä mä voinu enää elää sun kans. Mä tajuan sen nyt, että mun ei olis koskaan pitäny hankkia lapsia sun kanssa. Idioottimainen teko multa. Tai ei olis pitänyt suostua siihen, kun sä sitä halusit. Sun piti saada vauva, joka piti mut kotona ku menit armeijaan.
Mulla oli niin likanen, hyväksikäytetty, hämmentyny, pettyny ja katkera olo sun kanssa. Mä luulin joskus, että sä rakastit mua, mutta nyt mä tiedän ettei se ollu totta. Enkä mä rakastanu sua. Mä luulin sitä rakkaudeks, mutta se ei ollu sitä. Lasten myötä mä vasta opin, mitä rakastaminen on. Tuhlasin 10 vuotta elämästäni.
*erottu ollaan siis jo vuosia sitten (paras päätös ikinä!!). Kirjoitin tämän kirjeen, jotta se auttaisi päästämään irti menneestä. Asiat kummittelee vieläkin mielessä, enkä pysty solmimaan uusia parisuhteita. Lisäys vielä, että seksielämä oli kunnossa tuohon toisen lapsen syntymään saakka.*
Sä menit nukkumaan sillon, ku lasten kans herättiin. Ja heräsit ku ne meni päiväunille ja menit suoraan tietokoneelle pelaamaan. Tulit pois koneelta vasta illalla, ja menit kattomaan telkkaria. Sit ku menin laittaa lapset nukkumaan, menit takas koneelle. Ja sit ku mä sieltä tulin, ehkä yli tunnin päästä, olis pitänyt saada seksiä. Ja luulit heti, jos mä edes koskin suhun, että se olis lupaus seksistä, vaikka joskus vaan kaipasin läheisyyttä. Ei sitten enää kiinnostanu halailla, ku heti ois pitäny antaa.
Sä et auttanu mua lasten kans sillon, ku olisin eniten apua tarvinu. Ku oli kaks alle 2-vuotiasta, joista ekalla adhd (myöhemmin todettu, mutta oireet vauvasta asti) ja toinen heräs yöllä tunnin välein. Sä et auttanu mua. Sä et välittäny. Vaikka mä itkin ja pyysin sua menemään niiden kans ulos, että saisin levätä hetken, niin ei. Et voinu tehdä sitä. Mä olin hämmentyny, pettyny, katkera, etkö sä ollenkaan välitä musta? Mikset sä halunnu auttaa? Mä en oo koskaan ikinä ollu niin väsyny ja turhautunu, ku olin sun kanssa. Ja voin sanoa, että seksi oli tasan viimesenä mun mielessä. Ei vaan jaksanu kaiken ton muun jälkeen. Eikä varsinkaan sun kanssa. Mua inhotti, että piti silti antaa sulle, vaikka tiesit etten halua. Mä sanoin sulle suoraan, etten halua. Ja jos en antanu niin kiukuttelit ja jankutit. Jos sä olisit välittäny, niin olisit tehny kaikkes, että haluisin taas. Kyllä sä väitit, että rakastat mua jne. mutta sun teot puhui sitä vastaan. Mua ällöttää vieläkin, jos joku mies haluaa mua, koska se tuo mieleen ne hetket sun kanssa. Kun sä käytit mua vaan sun tarpeiden tyydyttämiseen. Jännästi halusitkin erota sitten, kun sain vihdoin voimia kieltäytyä seksistä kokonaan.
Joskus mä yllätin sut nukkumasta, ku sun piti vahtia lapsia esim. mun harrastuksen ajan. Lapsia, jotka SINÄ halusit. Joskus saattoi vauva olla kakkavaipoissaan, niin että peppu oli ihan punainen, kun et ollut sitä vaihtanu. Kotitöitä et tehny, et oma-aloitteisesti, etkä pyytämällä. Passata olis pitäny jatkuvasti. Jos jotain teit, olis siitä pitäny kehua maasta taivaaseen, ja muistaa se seuraavat 10 vuotta, kun silloin kerran täytit tiskikoneen. Etkä sä halunnu elättää perhettäs. Et menny töihin. Suunnittelit kyllä mitä kaikkea mun tulevalla palkalla voidaan tehdä (aloitin opiskelun korkeakoulussa). Hankit sä kyllä yhden tutkinnon, mutta töitä et voinu tehdä koska se on liian stressaavaa.
Lisäksi vielä sun jatkuvat viikoloppureissut, dokaamas millon missäkin ja ties kenen kanssa. Sun chattailyt/nettideitit ties kenen kanssa. Ja mä en saanu mennä. Kerranki ku menin niin vedit hirveet pultit. Dokasit kotona, vaikka lapset oli sun vastuulla. Ja sanoit, että jos jotain ois sattunu, olis se ollu mun vika. Toinen lapsi oli heränny, ja oli peloissaan ku iskä on vihanen ja äiti poissa, etkä sä auttanu sitä. Vaan kyttäsit mua ja saarnasit vihaisena. Että mä pelkäsin sua, ku olit vihanen. Mä en oo koskaan nähny vihasempia kasvoja. Miks sä olit niin vihanen? Mä en tehny mitään väärää, tein vaan saman mitä sä teit jatkuvasti. Siitä mä tajusin, että on aika lähteä. Sä et tulis muuttumaan, vaikka mä mitä yrittäisin, enkä mä voinu enää elää sun kans. Mä tajuan sen nyt, että mun ei olis koskaan pitäny hankkia lapsia sun kanssa. Idioottimainen teko multa. Tai ei olis pitänyt suostua siihen, kun sä sitä halusit. Sun piti saada vauva, joka piti mut kotona ku menit armeijaan.
Mulla oli niin likanen, hyväksikäytetty, hämmentyny, pettyny ja katkera olo sun kanssa. Mä luulin joskus, että sä rakastit mua, mutta nyt mä tiedän ettei se ollu totta. Enkä mä rakastanu sua. Mä luulin sitä rakkaudeks, mutta se ei ollu sitä. Lasten myötä mä vasta opin, mitä rakastaminen on. Tuhlasin 10 vuotta elämästäni.
*erottu ollaan siis jo vuosia sitten (paras päätös ikinä!!). Kirjoitin tämän kirjeen, jotta se auttaisi päästämään irti menneestä. Asiat kummittelee vieläkin mielessä, enkä pysty solmimaan uusia parisuhteita. Lisäys vielä, että seksielämä oli kunnossa tuohon toisen lapsen syntymään saakka.*
