V
"Väsynyt äiti"
Vieras
Meillä tilanne siis se, että olen sairastanut vaikeaa masennusta muutaman kuukauden parempaa jaksoa lukuunottamatta kohta kolme vuotta. Mahdollisesti kyseessä voi olla kaksisuuntainen mielialahäiriö, diagnoosi vielä vaiheessa.
Meillä on kaksi lasta, joiden kanssa yöunet jää 6-7h yössä ja sekin on katkonaista, heräämään joudun 2-10 kertaa tuona aikana. Hoitavan sh:n kanssa olemme useamman kerran todenneet, että väsymys pahentaa oireitani ja minun pitäisi siis nukkua mahdollisimman paljon.
Minä hoidan meillä yöherätykset 6 yötä viikossa ja mies 1. Mies on pari kuukautta sitten aloittanut uudessa työpaikassa ja tekee luovaa ja vastuullista työtä eli töissä on oltava skarppina että pystyy työnsä hoitamaan.
Mielestäni mieheni pitäisi ottaa enemmön vastuuta yöheräilyistä, mutta hän ei suostu, vedoten työhönsä. Viikonloppuisin saan nukkua siis pe-la yön rauhassa ja aamulla niin kauan kuin haluan. Mies nukkuu sitten la-su yön ja aamulla tosi pitkään.
Mies ei tunnu ymmärtävän etten väsyneenä/masentuneena ole kiinnostunut seksistä pätkääkään ja on vaatimassa sitä muutaman kerran viikossa. Seksin tarve miehellä olisi päivittäin, joten tuo on hänen puoleltaan "kompromissi".
Mies tekee pitkää päivää töissä ja kotityöt ovat 95% minun vastuulla. Kotitöissä olen nyt sen verran relannut, että jätän tekemättä jos en jaksa. Sanomattakin on selvää, että yhteistä aikaa perheenö meillä on todella vähän, kun iltaisin ei aina edes ehdi lapsia näkemää ja viikonloput menee vuorotellen nukkuessa.
Onko miehelle kohtuutonta vaatia tässä tilanteessa seksiä noin usein? Entä onko minulle kohtuutonta vaatia miestä osallistumaan enemmän kotitöihinja yöheräilyihin? Oon ihan rikki tähän unenpuutteeseen, enkä tiedäkuinka kauan jaksan. Mielestäni se hidastaa paranemistan, eikä jatkuvasti väsynyt äiti ole lapsillekaan hyväksi.
Toisaalta ymmärrän miestäni, kun tämä minun tilanne on jatkunut niin kauan ja mies on todella seksuaalinen. Ymmärrän turhautumisensa, mutta jotenkin on alkanut tuntua, ettei miesoikein ole minun tukena tässä masennusasiassa, vturhautuneena painostaa seksiin...
Lapset 1,5 ja 3v eikä neuvolasta apua/ vinkkejä noihin yöheräilyihin ole saatu.