Lähes kolmekymppiset ekakertalaiset, lokakuussa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Novelle78
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Huomenia, olin näköjään viikon etuajassa noiden viikkojeni kanssa... eli nyt siis se 26 + 0, jos oikein osaan laskea :D

Muuten ei sitten kuulukaan niin kovin hyvää. Olen nukkunut tänä yönä tunnin, kun olen murehtinut työkuvioita. Siis lähinnä sitä, että mulla on liikaa töitä, enkä kykene tekemään niitä. En saa motivoitua itseäni edes aloittamaan niitä ja yllättäen sitten deadlinet paukkuu ja minä en saa mitään aikaiseksi. Ajattelin nyt sitten hakea sairaslomaa, jos hermojen lepuutus auttaisi viimeisiin työviikkoihin. Vielä olisi se 8 viikkoa töitä jäljellä. Päivystävälle työterveyshoitajalle pääsee klo 8 mut se ei anna kun yhden päivän sairaslomaa. Nyt oikeasti olisin vähintään viikon sairasloman tarpeessa... Koitan vonkua, jos se laittaisi mut eteenpäin lääkärille. Jos ei laita, niin pitää päivällä soitella neuvolaan soittoaikana. Maha käy ihan ylikierroksia, on sekaisin, vihloo... Vauva onneksi liikkuu, ettei tarvitse sitä murehtia. Kai sekin aika stressaantunut on, kun äiti on tässä pisteessä... Musta tuntuu, etten jaksa yhden yhtään työpäivää :( ankeaksi on tilanne päässyt...

semmosta. Mut salmari, toi kuulostaa ihan normaalilta. Ei meillä ainakaan ole ollut kovin aktiivista elämää koko odotusaikana. Ei ole kiinnostanut, eikä mieskään ole erityisemmin osoittanut kiinnostusta. Ehkä ollaan molemmat aina niin väsyneitä, et seksittömyys ei johdu odotuksesta, vaan siitä, ettei yksinkertaisesti tee mieli.

Jännää, kun melki kaikki tuntuu tietävän vauvan sukupuolen. Miehelle ehdotin tuossa vielä sitä 4 D-ultraa, mutta tuskin nyt sit mennään sinne. Ei tässä kuitenkaan ole montaa kuukautta enää odoteltavana!

Laitan iltapäivällä kuulumisia, jos saan järkeä jostain tähän surkuoloon :(
 
Voi Memmu!! :hug:
Toivottavasti sait sairasloman, ei noin väsähtäneenä ja stressaantuneena saa olla! Luulen että kirjoittavat kyllä ainakin sen viikon, luultavasti kaksikin jos saat samalla tavalla vaan lääkärille selitettyä väsymystäsi työhön kun täällä kirjoitit.

Nyt vaan otat rennosti ja lepäät, murehdit työhommia sitten joskus myöhemmin jos vielä on murehdittavaa. Nyt on tärkeää, että sulla on hyvä mieli ja levännyt, rento olo, silloin vauvallakin on asiat parhaalla mallilla! Ja jos sulla on huono mieli siitä, että et ole saanut mitään aikaan niin lohduttaudu sillä, että oikeasti tämä odotus kyllä vie voimia ja paljon! Aina ei huomaakaan, kuinka helposti sitä kuitenkin väsähtää, vaikka luulee että jaksaa ihan hyvin. Ja keskittyminen on tosi vaikeaa, kun päässä pyörii vaan vauvajutut ja muutenkin tuntuu että pinna on välillä ihan selittämättömästä syystä kireällä. Anna siis nyt itsellesi aikaa levätä ja tehdä just niitä juttuja joista ite tykkäät. Äläkä murehdi saamattomuutta, kyllä sä taas joskus tulevaisuudessa oot oma terävä ja aikaansaava itsesi!

Mistä tulikin mieleen, että syöttekö muut kalaöljyä? Oon huomannut, että oon tullut tyhmäksi, siis unohtelen asioita, hävitän tavaroita ja keskittyminen on vaikeaa. Oon syönyt yhden kalaöljykapselin päivässä, mutta pitää varmaan alkaa ottamaan 2 kun aivot on välillä ihan narikassa. Jos niistä olisi mitään apua...

Salmari, kuulostaa mullekin ihan normaalilta. Meillä on ollut koko odotusaika tosi hiljaista makkarin puolella.. Ensin mä pelkäsin hulluna että menee kesken, sitten tulikin niitä pieniä vuotoja ja vaikkei missään kiellettykään niin ei paljon itseä seksi kiinnostanut. Nyt on välillä ihan ok, mutta väsymys vie aikaa noilta hommilta. Ja mä myös inhoan tissejäni, en tunne itseäni kovinkaan ihanaksi näiden hinkkien kanssa... No, kaipa se tästä taas joskus palautuu ennalleen. Ja sitten ne tissit varmaan roikkuukin :D

Taas muuten kurkku kipeä, mikä ihme on kun koko ajan tulee? Normaalisti en oo kyllä näin usein sairas, nyt tuntuu että melkein koko ajan on joku flunssa päällä. Äh.

KÖ ja Taotao (uusi työnimi :D ) 23+3
 
Kvartille kiitos sympatioista! Sain kaks viikkoa sairaslomaa eli siihen saakka kun on neuvolalääkäri. Lääkäri kehotti keskustelemaan asiasta neuvolalääkärin kanssa sitten, että jos tarvitaan lisäaikaa. Jos kohta pystyis nukkumaan. Laitoin puhelimen kiinni ja koitan nollata työajatukset.

Kvartilla on samoja muistamattomuusongelmia kuin mulla... olen aiemmin huolehtinut aika pitkälti myös miehen jutuista ja nyt musta ei ole huolehtimaan edes omistani... mies vaan naureskelee, kun olen ihan epätoivoinen tämän lahopäisyyteni kanssa! En kyllä ole edes ajatellut mitään kalaöljyjuttuja, nyt syön jo muutenkin kalsiumia, D:tä, C:tä ja allergialääkettä. niin ja maitohappobakteereita... ei huvittais enää lisätä yhtä sorttia tuohon päälle!

Hauska tuo uusi työnimi! Miksi Bangkokista tulikin Taotao?
 
Voehan kökkö sentään, kirjoittelin juuri pitkät pätkät vastausta ja eikö meidän nettiyhteys katkennut kokonaan ja oli pakko sulkea koko kone että sen sai uudestaan pystyyn :kieh: No, kirjoitellaanpa sitten uudelleen.

MemmuLiina, onneksi sait ihan kunnolla tuota sairaslomaa! Ja tosiaan jos tarvetta on niin otat sitä lisää sitten parin viikon päästä. Tärkeintä on kuitenkin, että sinulla ja sitä kautta vauvalla on kaikki hyvin, koska niitä töitä ehtii kyllä tehdä myöhemminkin. Mulla on kanssa tosi stressaava työ (liikaa töitä, jatkuvasti ylitöitä sekä päälle vielä tulokseen perustuva provisiopalkkaus) ja se saa mut aivan hulluksi toisinaan. Nyt kun olen muun vaivan takia sairaslomalla, niin onhan tämä olo kokonaisvaltaisesti niin paljon parempi! Mä joudun töiden takia puhumaan hirmuisesti puhelimessa, ja mulla on nykyisin niin stressaantunut olo, et mulla alkaa pulssi oikein hakkaamaan kun puhelin soi :o Ja maanantaina pitäis taas sinne töihin palailla :x

Kvartti: kalaöljykapseleita täälläkin syödään, mutta unohdan vaan aina ottaa ne :laugh: Jos sitä sais niitä syötyä, niin vois tehdä terää tuolle muistillekin. Lisäks nappailen raskausmonivitamiinia ja vielä hain purkin d-vitamiinia kun neuvolantäti sitä suositteli.

Salmari: Hiljaista on täälläkin avioelämä ollut raskautumisen jälkeen, ei vaan vois yhtään vähempää kiinnostaa. Meillä onkin koitettu korvata sitä ihan muulla hellyydellä ja koskettelulla ja ihan ok:lta tuo mieskin tilanteessa vaikuttaa. Varsinkin nyt, kun vauvan potkut tuntuu jatkuvasti, on jotenkin luonnotonta harrastaa seksiä. Jotenkin vaan tuntuu tosi oudota, kun mies koittaa silitellä ja vauva potkii samaan aikaan :laugh: Kai se on sitä äidinvaistoa jo, että vauvaan keskittyy enemmän kuin miespoloiseen :snotty:

Olikohan vielä jotain muuta mistä piti kommentoida... Hmm, en nyt ainakaan muista. Joten palataan!

Niisku ja mötkis 23+0 (jos oikein muistan)
 
Memmu, hyvä juttu että päätit reippaasti hakea ja myös sait sairaslomaa. Niin sitä pitää, vauvan eduksi pitää nyt toimia. Toivottavasti saat hyvin rentouduttua!

Peitonheiluttelut on kyllä olleet selkeästi normaalia vähemmällä meilläkin raskausajan. Ei ole tuntunut mieskään innostuvan edes ehdottamaan kovin usein sen suuntaista puuhaa. Varmaan se on miehillekin outo tilanne varsinkin siinä vaiheessa, kun mahaa alkaa olla hyvinkin näkyvästi. Ei tuota vauvaa voi oikein unohtaa siinä ilman vaatteita puuhatessa. Hassua sinänsä, kun ensin piti lisätä ihan urakointiin asti petihommia etenkin ovisviikolla, jotta tulosta tuli ja sitten kun tärppi vihdoin tuli, mennään taas vaihteeksi ihan toisenlaiseen tilanteeseen. Jep, normaalia vaihtelua siis.

Tilannekatsaus omaan napaan. Äitipolilla lääkäri totesi tänään, ettei kohdunsuu ole yhtään kypsynyt vieläkään. Ei siis vaikuta kovin lupaavasti edistyvän tämä tilanne. Painoarvio tänään 3400g ja vesi vähentynyt. Niinpä nyt päätettiin sopia sektioaika. Leikkaus tapahtuu ensi tiistaina, jos ei pikkuinen sitä ennen itse ymmärrä ryhtyä pyrkimään ulos. Ja siis pylly edellä sieltä edelleen ollaan tulossa, jos ollaan. Voi surkeus! Kyllä tämä olisi saanut mennä loppuun asti vähän normaalimmalla kaavalla. Jotenkin tuli epäonnistunut olo jo etukäteen, ettei ole saanut normaalisti synnyttää. Olen jo ihan varma, että siihen sektioon tässä nyt päädytään. :headwall: Eipä kai näihin asioihin voi itse vaikuttaa, mutta tulee vaan mieleen että MIKSI tässä pitikin käydä näin??? No, kyllä se tästä vielä iloksi muuttuu, viimeistään kun vihdoin saadaan vauva maailmaan ja päästään tutustumaan. Eihän siihen montaa päivää enää menekään!

Novelle 40+5
 
Iltaa naiset. Memmuliina: tosi hyvä, että sait sitä saikkua. Yritä vaan nyt rentoutua ulkoilemalla yms. Noin stressaavat hommat on ihan p*stä, itselläkin joskus on ollut melkein samanlaista, mutta onneksi nyt ei ole, kun vasta vaihtoi hommia. Mulla muuten koeaikakin loppui, joten ei hätää siinä mielessä.

Novelle: älä nyt murehdi sitä mahdollista sektiota. Sitten kun se oma nyytti on kapaloissa, niin veikkaan, ettet paljon mieti sitä, miten hän on syntynyt :hug:
 
Memmu, hienoa että sait sairasloman! Olisi ollut tosi kummallista, jos olisivat kieltäytyneet. Nyt lepäilen tosiaan ja pidät itsestäsi hyvää huolta!

Työnimestä, oltiin sanottu vauvaa lähinnä vaan vauvaksi tähän asti. Tota PikkuBangkokia mä oon käyttänyt kirjoittaessa, mutta puheeseen se ei vaan jotenkin ole tullut. Taotaon mies keksi kun sanoin, että vauvalla pitää olla jokin työnimi, jolla siitä puhutaan, että nyt ei voi enää puhua vaan vauvasta.. Joten nyt on sitten vakuutustarjouksetkin tulossa nimellä Taotao Sukunimi :D Joku nimi piti kuulemma antaa ja olivat vähän naureskelleet siellä...

Novelle, tosi harmi, että vauva ei ole kääntynyt! Älä kuitenkaan nyt tunne itseäsi yhtään epäonnistuneeksi, ei noihin asioihin voi mitenkään vaikuttaa!! Ja ajattele miten ihanaa, kun tuo sektio tehdään nyt suunnitelman mukaan, jolloin saat itse olla hereillä ja olet myös hyvissä voimissasi sitten kun vauva syntyy. Ja nyt myös tiedätte tarkalleen, milloin nyytin saatte, ei tarvitse jännittää, että tuleeko lähtö tänä vai ensi yönä vai käynnistetäänkö joskus tulevaisuudessa. :hug: Ja ihan varmasti sillä ei ole mitään väliä millä tavalla vauva on syntynyt sitten kun se on ulkona! En usko että ajattelet noita asioita enää kun nyytti on sylissä. Ja jos vielä yhden positiivisen asian tähän laittaisi, niin ainakaan vauvalla ei ole imukupin jälkeä päässä ja naama mutkalla ;) (tästä siis taustaa sen verran, että yhden ystäväni äiti (sairaanhoitaja) oli sanonut, että hänen mielestään kaikkien ihmisten tulisi valita suunniteltu sektio, ettei vauvoista tule r-u-m-i-a... Mielestäni jokseenkin outo näkökulma, mutta tottahan siinä jotenkin litistyy... :p )

Paljon tsemppiä nyt tiistaille, tule sitten heti kertomaan kuinka ihana vauva on!

Mulla on TAAS joku flunssa. Kurkku kipeä ja nenä tukossa. Johan tosta edellisestä (muistaakseni 5 viikkoa kestäneestä ) kurkkukivusta on kuukausi kulunut. Toivottavasti ei kestä yhtä kauan tämä tauti.

Mukavaa sunnuntaita!
KÖ ja Taotao 23+5
 
Kiitos kaikille tsempeistä :) Nyt olen kahtena yönä nukkunut ihan hyvin, kunhan ensin olen saanut unen päästä kiinni. Eli olen lukenut ja pyörinyt sängyssä ja odottanut, että uni tulisi... Edelleen on sellainen olo, että saatan alkaa mistä tahansa syystä itkemään millä tahansa hetkellä. Ja niin olen tehnytkin... Tarpeeseen sairasloma siis tulee.

Hazel: Minä vastaan, vaikka Kvartilta kysyitkin :) Me otettiin koolle vakuutus Veritaksesta. Maksaa vuodessa noin 400 euroa, mutta siinä ei ole lainkaan omavastuuta. Ajateltiin, et jos tulee pahakin korvakierre tai muuten vauva sairastaa paljon, niin tulee hyödyksi. En oikein osannut vertailla niitä muuten, kun kaikilla tuntui olevan tosi erilaiset ehdot... muistaakseni tuo 400 euroa on 6-vuotiaaseen saakka, jonka jälkeen vakuutusmaksu laskee.

Novellelle isot kannustukset, olen hengessä mukana!
 
Hazel, me vasta pyydettiin noita tarjouksia ja katotaan sitten mihin päädytään. En muista mihin kaikkialle mies noita tarjouspyyntöjä lähetteli. Ensi viikon aikana varmaan sitten otetaan joku kun ollan saatu kaikista tarjoukset.
 
Kiitos Memmu ja vastauksista. Meilläkin vakuutuksesta on ollut puhetta, mutta ei olla toimeennuttu pyytämään tarjouksia. Aika kalliilta kuulostaa, mutta sitähän kun ei voi tietää, että onko sille vakuutukselle kuinka paljon käyttöä...


 
Hui, viime viikolla ja tuli yhtenä iltana vähän tuhrua ja säikähdin pahemman kerran :o
Mutta ei ole tullut enää mitään sen jälkeen, joten reippain mielin eteenpäin :)

Huomenna varhaisultra, jännää! :heart:

Tassu ja pikkutassu 7+5
 
Hazel, me mietittiin noiden vakuutusten kannalta sellaista, että jos vauva vaikka päättää syntyä kovin aikaisin tai joutuu jostain muusta syystä jäämään laitokselle kauemmaksi aikaa, niin jo niistä sairaalamaksuista (Haikaranpesässä jotain 50e/vrk) tulee se vuoden vakuutusmaksu täyteen. Jos kaikki menee hyvin ja päästään heti kotiin niin sitten ollaan vaan iloisia siitä :D Se muuten pitää monessa yhtiössä olla otettuna JO kolme kuukautta ennen laskettua aikaa. Kaveri just harmitteli kun ne olivat unohtaneet ajoissa ottamaan sen ja vauva joutui jäämään keltaisuuden takia yli viikoksi sairaalaan.

Hui Salmari tuhrusta! Toivotaan, että kaikki on kuitenkin kunnossa, vaaraton tuhruhan on tosi yleistä. Eiköhän siellä huomenna kaikki oo hyvin ja pikkusydän sykkii! :heart:

Taotao sai just kunnon riehumiskohtauksen kun söin muutaman rivin suklaata, kamala myllerrys mahassa parhaillaan :)
Mulla alkoi tänään kolmen viikon työharjoittelujakso, ihan kiva oli ainakin se mun ohjaajani. Saa nähdä millaista tulee, toivottavasti riittäisi jotain hommia koko ajaksi.

KÖ ja riekkuva Taotao 23+6
 
Eilen näin varhaisultrassa kuinka pieni rakas siellä köllötteli ja pieni sydän sykki! :heart:
Kyllä kannatti käydä kurkkaamassa! :)
Hän vastasi kooltaan viikkoja ja kaikki muutenkin hyvin.

Iik miten ihanaa :p

Mekin ollaan mietitty ottaa vauvalle jossain vaiheessa sitten vakuutus, mutta ei yhtään tiedä vielä että mistä ja minkälainen. Mutta varmasti sellainen on hyvä olla olemassa.

Mukavaa odottelua kaikille, olette sitten alkumetreillä tai loppusuoralla :hug:
 
Kiva salmari, että ultrassa oli noin hyviä uutisia =) Varmasti helpotti.

Olin paniikissa, kun tulin kotio. Toukka ei ollut liikehtynyt paljon päivän aikana. No, sitten kun rauhotuin ja söin vähän, niin alkoi liikehdintä. Ei sitä vissiin tunnista liikkeitä, kun on koko ajan liikkeessä. Nyt on gradu palautettu eikä ole enää koulua, ku kerran viikossa marraskuun ajan. Mitähän sitä tekee kaikella tällä ajalla... :laugh:
 
Onnittelut Salmarille hyvistä ultrakuulumisista :flower:

Sasha, mulla on monesti ollut tuollainen paniikki, et ei ole kaverin liikkeitä tuntunut kun itse liikkuu, mutta sitten kun syö jotain ja vähän pötköttelee päälle niin johan alkaa tapahtumaan :heart: Varsinkin jos juon kaakaota niin tuo pikkukaveri aloittaa hirmuisen myllerryksen :laugh: Ja onnittelut muuten gradun palautuksesta myös, nyt sitten vaan nauttimaan vapaasta ajasta :)

Täällä ei kummempia kuulu. Töihin olen taas palaillut ja tavallaan ihan jees tehdä jotain järkevää. Tai no, ei noi työt nyt niin kiinnosta, mutta onpahan ainakin ihmisiä ympärillä. Selkä vaan ei tykkää tästä istumisesta ollenkaan. Kun työpäivän jälkeen lähden kävelemään kohti rautatieasemaa, niin tuntuu tosi ikävälle alaselässä sekä vatsassa ja tosiaan nyt tällä viikolla myös tuolla häpyluun seudulla :o Kaikki mummot ja kävelykeppiä käyttävät painelevat ohitse, eli vähän on heikkoa tuo kävely :headwall: Parin viikon päästä pääsen onneksi fysioterapiaan, josko sieltä saisin vähän helpotusta tähän olemiseen. Mutta onneksi vauvalla tuntuu olevan kaikki ihan hyvin, se tietty on tärkeintä :heart: Kovasti juuri tälläkin hetkellä potkutellaan tuolla masussa :D

Niisku ja mötkis 23+6 (ja huomenna paukkuu taas viikot!)
 
Ei voi kuin peesata niiskua; varsinkaan töissä ei aina huomaa liikkumista, joten monesti mietityttää, et koska kaveri on viimeks liikkunut. Yleensä mehullakin lähtee jo hurja meno päälle. Tällä viikolla on riittänyt kaverilla vauhtia, maha heiluu vaan, kun herra/neiti vipeltää. Että tuttu tunne niisku ja sasha! Ja sashalle onnea gradusta, itse kans palautin omani viime joulun aikoihin ja on se vaan helpottava tunne :)

Uutena vaivana mulle on ilmestynyt salaperäiset viiltävät kivut mahassa... Ja supistukset. Pitää ilmeisesti ottaa vielä rauhallisemmin, mut mitenkäs otat, kun muutenkin jo olen sairaslomalla ja teen vaan kotijuttuja? Eilen kävin kävellen ruokakaupassa ja jo alkumatkasta tuli ihan hirveä "kipukohtaus" vatsaan. Meni kuitenkin yhtä nopeasti ohi kuin tulikin. Ensi viikolla on neuvolalääkäräri ja luultavasti pyydän lisää sairaslomaa. On pää yhtä myllerryskenttää...

Selkäkipu on kans tuttu juttu. Kävin tiistaina hierojalla ja sen jälkiseuraamuksena (koko niska-selkä jumissa) mulla särki päätä tiistai-illasta keskiviikkoiltapäivään saakka. en tiedä, pitäskö käydä kysyyn terkkarin lainaamosta sellasta tukivyötä. en raaskis ostaakaan, kun helposti menee aina rahaa 50 euroa tms. Kävin joku viikko takaperin esim. ostaan sellasen turvavyönalentimen autoon, kun oli työreissua tiedossa. Sekin maksoi 49 euroa ja kyseessä tosiaan vaan läpyskä, joka tulee hihnoilla kiinni penkkiin... Osaavat ainakin rahastaa näillä tarvikkeilla.

Käytiin muuten eilen miehen siskolla ja haettiin niiltä vauvalle leikkikaari (ihan uutta vastaava, kun on hyvin pidetty). lisäks saatiin hoitoalusta, joka nyt sit tulee meille kylppäriin lavuaarin viereen sekä kaks kassillista vaatteita ja kassillinen vauvakirjoja ja -leluja. Kuulemma leikkikaari on ainoo, mikä toivotaan takaisin, kun on lahjaksi saatu. Ne ei kai meinaa kolmatta hankkia ja toisaalta taas kyllä ne vaatteet meilläkin säilyy, kun ei laiteta niitä pois tän kaverin jälkeen. Vähän meinattiin, jos ainakin toinen muksu tulis...

Niin ja, työkaveri soitti. Ne oli jakaneet mun töitä siellä eteenpäin eli pahin suma on purettu... Se on ihan hyvä niin, niin tiedän ainakin, että kaikki ei ole odottamassa, kun palaan töihin...
 
Mä kävin vakoilemassa tuolla vauvojen puolella ja ainakin toi listalla oleva Tinuliini on saanut 9.10. tytön (3395g ja 51cm)

Siis onko Siilurasta kuulunut mitään?? Sitä oikeastaan menin tuolta kaivelemaan kun on nyt kyllä ihan unohtunut ne vauvauutiset jos on kuulunut.

Täällä kaikki mallillaan, ollaan menossa miehen mummolle syömään ja kerrotaan vauvasta samalla (joo, ehkä se alkaa olla pikkuhiljaa aika...). Ei olla mummoa nähty koko kesänä ja siksi uutiset eivät ole häntä tavoittaneet. Toivottavasti ei loukkaannu kun nyt vasta kerrotaan. Ja kun ei olla naimisissakaan voi herran jumala... ;)

KÖ&Taotao 24+2
 
Lyhyesti vauvauutisia!
Kotona ollaan taas, ja mukana on pikkuinen poika. Hän halusi sittenkin syntyä omasta aloitteestaan sunnuntaina 19.10. rv 41+0 Supistukset alkoivat yöllä (auttoikohan lauantain saunominen??) ja olivat säännöllisiä ainakin neljän aikaan. Vettä alkoi tihkua saman tien, joten menimme hyvissä ajoin sairaalaan. Siellä sitten jännäiltiin, eteneekö synnytys hyvin ja pysyykö vauvan sydänkäyrä hyvänä vai pitääkö leikata pikaisesti. Onneksi eteni lopulta hienosti, ja poika syntyi klo 16.29. Mitat: 3570 g ja 55 cm, pipo 35 cm. Tarkempaa synnytyskertomusta voin kirjotella myöhemmin, kunhan saisin sen omassa päässäkin selkeäksi! Päivät sairaalassa on tietty menneet aika vähillä unilla, toipuessa ja vauvan hoitoa opetellessa. Vähän jännittää, miten kaikki alkaa kotona sujua, mutta emmeköhän pärjäile.

Novelle
 
:flower: :flower: Onnea NOVELLE :flower: :flower: :heart:

Ihanaa! Olet hyvä esimerkki siitä, että asioilla näköjään ON taipumus järjestyä. Sait kuitenkin toivomasi synnytystavan.

Tule tuonne vauvapuolelle jakamaan tuntemuksiasi sitten kun jaksat!!
 

Yhteistyössä